Yleistä keskustelua musiikista ›

Aina kun epätoivo valtaa mielen, niin kannattaa muistutella mitkä on ne parhaat hetket musiikin parissa. Levyjen kuuntelu, soittamaan opettelu ja vaikka omein biisien tekeminen - jos on vielä onnistunut tekemään sellaista jotka itseen uppoaa syvästi. Ne voi olla todella yksinäisiä hetkiä, ei ketään kuulemassa, eikä mitään tietoa siitä että soitetaanko niitä koskaan missään muualla, mutta ne lienee niitä parhaimpia. Ainakin itselläni. Niitä hetkiä jolloin tietää tasan tarkkaan miksi musiikki on itselle tärkeää ja miksi sitä rakastaa. Aina kun saavutan sen mielentilan, alan pitämään yhtenä ja samana sitä, tuleeko koskaan tehtyä edes sitä ensimmäistä keikkaa.
 
Tällä en mitenkään väheksy niitä jotka tavoittelevat levyjen tekoa, keikkailua ja vaikka vähän mainettakin ja pikkuisen täppää. Joskus vaan, kun mietitään näitä haaveita musiikillisesti, tuppaa ne haaveet ainakin allekirjoittaneella mennä ohi sen varsinaisen pointin oman musiikkidiggailun suhteen. Kyllä se biisi siellä pöytälaatikossa tai omassa päässä on tärkeä biisi.
 
On käynyt mielessä paljonkin, että jos sitä joskus tekisi levyn. Ja jos opettelisi soittamaan ja laulamaan teknisesti paremmin. Ja jos kehittäisi isomman kaveripiirin musiikin suhteen, joissa riittää avunantajia ja eri asioiden taitajia. Se on siirtynyt vuosi vuodelta, kun on kuitenkin pitänyt tässä hetkessä saada se elanto jotenkin. En pidä mahdottomana että jokin noista haaveista joskus toteutuisi - vaikken itseäni mitenkään pidä kovatasoisena varsinkaan teknisesti - mutta en myöskään vaivu epätoivoon. Päivä kerrallaan, asioilla on tapana löytää perspektiivinsä pikkuhiljaa.
 
Tällähetkellä se elannon saaminen muualta on itselläni pääpointtina, ja musiikki on tässä sivussa vain asia jota rakastan ja jota teen - ja jos kuolisin tänään, se riittäisi mulle. Mulla on ollut se musiikki mitä rakastan.
 
On kova homma jättää melkein kaikki muu, ja panostaa musiikkinsa täyspäiväisesti niin että siitä tulee se asia, jolla sitä elantoa yritetään saada, ei käy kieltäminen. Se on todella kova homma ja vaatii munaa. Nyt minusta ei ole siihen, eikä se harmita. Jos joskus on, mitä epäilen, se katsotaan sitten.
 
Kuitenkin sitä ihminen ajatusmaailmaltaan kehittyy eri suuntiin elämänsä varrella kokoajan. Että jos mahdollista, älkää ottako paniikkia siitä mitä pitäisi tehdä ja miten, ja montako asiaa pitää uhrata toisen kustannuksella. Asiat saavat eri mittasuhteita ja tilanteet muuttuvat kokoajan. Sitä välissä kehittää liikaa sääntöjä aivojensa sopukoihin miten asiat muka menevät. Tulee liikaa miellettyä asioista joko-tai - tilanteita, ja sehän ressaa.
 
Tässä kohtaa unohdin mitä yritin sanoa, mutta jos se on jossain tuolla mitä kirjoitin, niin hyvä.