Aihe: AVBasses
1 2 3 4 525 26 27 28 2937 38 39 40 41
Karlsson
09.05.2007 09:48:56
Moro hörhöt.
Olen itse suunnitellut tilaavani tuolta kanssa 6-kielisen nauhattoman. Olisi ihan kiva lueskella näin myöhemmin, mitä soittajat ovat tykänneet hankinnoistaan. Olisi kiva tietää, miten on pelittänyt, onko ollut jotain teknisiä huolia ym.
Nyt on kuitenkin niistä ensimmäisistä Suomeen tulleista jo kulunut vähän aikaa ja tässä vaiheessa olisi jo ongelmien pitänyt ilmaantua, jos niitä yleensä on tullakseen.

Eipä tuossa pahempaa ole tullut vastaan. Desinginssa on pieniä juttuja, jotka olisi voinut tehdä toisin, mutta kun kyse on suht kokeiluluontoisesta soittimesta, ei niitä voi yleistää ollenkaan Alesin muuhun tuotantoon. Samoin mikkien kanssa on ollut vähän räpläämistä, mutta nekin on custom-made tähän soittimeen, joten vieläkään ei pääse sanomaan mitään.
 
Ainoat muihin AV-bassoihin mahdollisesti sovellettavat issuet on ajan myötä heiluvat potikannupit ja pienen modauksen tarvinneet hihnatapit, mutta nää on semmoisia juttuja, että niitä tulee vastaan kaikissa soittimissa ja korjaaminen on kotikonstein helppoa, ellei ihan tumpelo ole.
 
Ja tarkennukseksi vielä, että kyse on tuosta omakuvani kolmikielisestä.
Lisää hifimpää!
ak69
09.05.2007 12:58:11
Kiitoksia jo tähän mennessä vastanneille. Tilaaminen tuolta Tsekeistä on aika houkuttelevaa. Olen jo ollut yhteydessä sinne ja oikeastaan meneillään on enää semmoinen "turha" miettimishetki. Ikää kun tulee vähän enemmän, niin sitä tuppaa aina hommia "funtsimaan" muutaman hetken (en tiedä miksi).
Mitä mieltä te olette muuten olleet noiden Tsekkiläisten bassojen kauloista? Niissä on kuulemma pikkaisen varaa toiveille muodon ja paksuuden suhteen. Tämä on ehkä se, mikä minua kiinnostaa eniten.
Sama koskee myös kielten väliä.
Antakaahan vielä "konkarit" kommenttia tästä, niin ei tarvitse enää kauaa mietiskellä.
Karlsson
09.05.2007 13:18:08

Olen ymmärtänyt, että Ales voi vuolla just semmoisen kaulaprofiilin kuin haluat. Ja kielivälikin on aika vapaavalintainen.
Lisää hifimpää!
balzary
09.05.2007 21:35:19
 
Mitä mieltä te olette muuten olleet noiden Tsekkiläisten bassojen kauloista? Niissä on kuulemma pikkaisen varaa toiveille muodon ja paksuuden suhteen. Tämä on ehkä se, mikä minua kiinnostaa eniten.
Sama koskee myös kielten väliä.

6-kielisen ollessa kyseessä suosittelen funtsimaan kaulan profiilin just eikä melkeen itelleen sopivaksi. Siihen soppariinhan tulee kaulan leveydet satulan kohdalta ja 24. nauhalta, joten eikun mietintämyssy päähän.
 
En muista kerroinko aikaisemmin ketjussa miksi myin tuon nyt seer-o:n omistaman basson, mutta syynä oli juurikin väärin valittu kaulaprofiili.
Samu S.
09.05.2007 21:41:59
En muista kerroinko aikaisemmin ketjussa miksi myin tuon nyt seer-o:n omistaman basson, mutta syynä oli juurikin väärin valittu kaulaprofiili.
 
...ja mää taas ostin sen pitkälti väärin valitun kaulaprofiilin vuoksi. :)
Ei se siitä!
esco
10.05.2007 07:58:43
Noniin, Oma AV http://www.avbasses.cz/5BOJS.htm saapui kotiin eilen ja ensimmäiset tuntumat on otettu. Erittäin tyytyväinen olen uuteen tulokkaaseen.
Sopii hyvin käteen ja on kuin taideteos : )
Kehun lisää heti kun olen päässyt yli tästä alku huumasta.
Ei oikeen ole työfiilistä, kun tietää että basso odottelee kotona...
Lisää!
Samu S.
10.05.2007 08:40:51
Noniin, Oma AV http://www.avbasses.cz/5BOJS.htm saapui kotiin eilen ja ensimmäiset tuntumat on otettu. Erittäin tyytyväinen olen uuteen tulokkaaseen.
Sopii hyvin käteen ja on kuin taideteos : )
Kehun lisää heti kun olen päässyt yli tästä alku huumasta.
Ei oikeen ole työfiilistä, kun tietää että basso odottelee kotona...

Onnittelut uuden basson johdosta. Toooodella upea soitin.
Ei se siitä!
ak69
10.05.2007 11:58:26
Nyt täytyy kyllä sanoa että vaikka en kauhean usein kommentoi muiden soittimia suuntaan enkä toiseen, niin tuo sun sininen enkeli on tosi kaunis ja komea yhtä aikaa. Katselin sen kuvia jo aikaisemminkin tuo kyllä erottui edukseen. Pistä sinäkin vähän kommenttia siitä, kunhan tuo ensihype on vähän laantunut.
Samalla tietysti voisit vähän laittaa niitä kaulan mittoja ja fiiliksiä siitä.
blessed
11.05.2007 10:11:03
 
Melkein vuosi on nyt ollut tuo oma Av-basso, ja käytettynä sen siis ostin. Ei pienintäkään ongelmaa ole basson kanssa ollut. Jonkun verran kertoo varmaan tyytyväisyydestä se, että mulle on nyt tulossa toinen AV-basso, tällä kertaa uutena ja omilla spekseillä.
 
Tässä siis tämä minun ainokaiseni tällä hetkellä:
http://www.avbasses.cz/5AV_BO.htm
 
Todella hieno ja omaperäinen AV kyllä tuo sininen by the way.
TommiW.
11.05.2007 12:39:57
Tässä siis tämä minun ainokaiseni tällä hetkellä:
http://www.avbasses.cz/5AV_BO.htm
 
Todella hieno ja omaperäinen AV kyllä tuo sininen by the way.

Komia peli tuo sinunkin omasi. Kyllä tässä taas alkaa AV-gas vaivaamaan rankemmin.
Esteettisesti miellyttää onnistunut koukero ja toi pointti bodyn takaosassa.
"On oikeita ääniä ja sitten niitä joita Wasara soittaa." "Sä et varmaan ikinä soita mitään normaalia" -Seer-O
balzary
11.05.2007 12:57:11
 
Tässä siis tämä minun ainokaiseni tällä hetkellä:
http://www.avbasses.cz/5AV_BO.htm

Välillä vähän harmittaa, etten pitänyt tota bassoa itselläni. Ilman etuastetta ja hieman erilaisella muotoilulla olisi kelvannut. Yksi parhaista bassosoundeista mitä olen kuullut.
balzary
23.06.2007 22:20:02
 
Juhannusterveiset Alesin pajalta! Kuvassa suunnitellaan kovasti potikan paikkoja melkein valmiiseen bassooni: http://muusikoiden.net/dyn/users/24468.jpg
 
Tosi hyvin sopii basso kouraan ja soundi on hieno. Ohut PU lakka on tosi jees. Oon erittain tyytyvainen. Kalja maistuu myos.
 
Blessed ja jona nimimerkkien bassot nayttaa myos hienoilta. Ne on kohta valmiita lakkaukseen. ROK!
blessed
24.06.2007 20:31:28
 
Juhannus olut ja oma valmistumassa oleva custom-basso, kuulostaa kyllä loistavalta triolta:)
Teijo K.
25.06.2007 11:07:16
 
Juhannusterveiset Alesin pajalta! Kuvassa suunnitellaan kovasti potikan paikkoja melkein valmiiseen bassooni: http://muusikoiden.net/dyn/users/24468.jpg
 
Tosi hyvin sopii basso kouraan ja soundi on hieno. Ohut PU lakka on tosi jees. Oon erittain tyytyvainen. Kalja maistuu myos.
 
Blessed ja jona nimimerkkien bassot nayttaa myos hienoilta. Ne on kohta valmiita lakkaukseen. ROK!

Hitsi mie pelästyin! Kyllä se bassokin sielt sitten löytyi kun näkökyky palasi pikkuhiljaa.
Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1

How many string bass players does it take to change a light bulb? None; the piano player can do that with his left hand.
potatomoto
25.06.2007 18:47:50
Miuta rupes kiinnostamaan tässä näitä lukiessa ihan kauheesti nää AV:t ja nyt tuli sellanen olo että pakko saada itelleen moinen. Paljon näistä joutuu pulittamaan jos itselleen tuollaisen neljä- tai viisikielisen haluaa? Tietysti kaikki osat sunmuut vaikuttaa mutta noin keskimäärin ?
Joo.
beissi man
25.06.2007 19:26:02
http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=167349
 
Ei oo varmaa kukana totuudesta.
"Pie basisti turpas kii jos ei oo asiaan mitenkää liittyvää sanottavaa... mee vaikka sinne basistien puolelle selittää tosta Richard Ashcroftin uudesta levystä tai vaikka sinne amiskaas veistaa niitä bassoja jostain vanerin palast jos et muuta keksi."
Jona
25.06.2007 19:31:29
Tuo mun nelikielinen maksoi 1080e, siihen lisäksi Kahlerin vibratallan hinta. Kotiin asti tuli, kovan kotelon kanssa. Tuossa siis kaula rungon läpi, 29 nauhaa, 32" skaala ja EMG:n viimeisen päälle systeemit. Pulttikaulaiset ovat varmasti jonkun verran halvempia.
http://jona.pp.fi/images/?category=Basso
blessed
25.06.2007 20:07:36
 
Ales osaa varmasti suositella puita ja elektroniikkaa, kun kerrot vähän millaista soundia ja ulkonäköä on hakusessa. Siitä vaan viestiä menemään.
beissi man
25.06.2007 20:35:51
BTW blessediltä löytyy kyllä tämänhetken hienoin AV miusta siis onnea vaan sinne todella nätit puut on löytyny ja muoto on mitä parhain.
"Pie basisti turpas kii jos ei oo asiaan mitenkää liittyvää sanottavaa... mee vaikka sinne basistien puolelle selittää tosta Richard Ashcroftin uudesta levystä tai vaikka sinne amiskaas veistaa niitä bassoja jostain vanerin palast jos et muuta keksi."
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)