magnetman 004 19.01.2004 16:02:48 | |
---|
Suomalaisia kilpailuja, niin sävellys- kuin laulu/bändikilpailuja vaivaa se, että järjestäjä saa pahimmassa tapauksessa mielivaltaisesti päättää, keitä tuo esille. Näin on levy-yhtiöiden, ohjelmatoimistojen ja tv-kanavien tuottamissaan kilpailuissa mahdollista palvella omia intressejään ja palkita yhteistyökumppaneitaan ym. ystäviään. Näin Ylekin tulee tukeneeksi veronmaksajien rahoilla näitä yhteistyökumppaneitaan, MTV:stä puhumattakaan. Eräs henkilö kertoi olleensa muinoin Syksyn Sävel -esiraadissa, jossa kuunneltiin ohimennen 10-15 sekuntia jokaista kappaletta, jotta voidaan sanoa, että ne on kuunneltu. Muistaakseni 12 sävelmästä levy-yhtiö oli valinnut 10 kappaletta jo valmiiksi. Esiraati valitsi siis kaksi. Ei kovin rehellinen, avoin sävellyskilpailu.. Jos Jokaisessa kilpailussa esikarsinnassa seulovat henkilöt olisivat jälkikäteen tiedossa, samoin osallistujaluettelo, olisi kilpailu hieman avonaisempi kontrolloida. Tosin kaikkia kilpailuja mediakin noteeraa. Yksi on Iskelmäfinladia-palkinto, jossa eräs tunnettu iskelmäsanoittaja päättää viisi loppukilpailijaa, joista valita. (Kuka sitten on hänen sanoituksiaan levyttänyt..) Jos Idols-kilpailusta hakee tässä asiassa myönteisen puolen, kansalla oli mahdollisuus nähdä perusteellisesti, ketkä etenivät loppukilpailuun. Tuomareiden kommentit ym. saattoivat ohjelman edetessä vaikuttaa mielipiteisiin, mutta ihmisillä oli käsitys, millä edellytyksillä kilpailijat etenivät. Sen sijaan joku luottopakki oli säveltänyt voittajille biisin, jonka tekijöitä ei muistaakseni mainittu. En ole mikään sanomaan biisistä, mutta olisi bändi edes sen voinut säestää (rimanalitus). TV on iso juttu musiikin tekijöille ja esittäjille. Jonkun pitäisi kontrolloida paremmin, että kaikilla on tasapuoliset mahdollisuudet suhteiden puuttuessa päästä esille. Taitaa olla mahdoton ajatus. Terkkuja! |
M.i.k.key 19.01.2004 16:20:21 | |
---|
Sen sijaan joku luottopakki oli säveltänyt voittajille biisin, jonka tekijöitä ei muistaakseni mainittu. En ole mikään sanomaan biisistä, mutta olisi bändi edes sen voinut säestää (rimanalitus). Nuo kaikki Idols-kappaleet on kyllä aika samasta tuutista. Alkaa nuo uudet tuulet puhaltaa tulla vahvasti korvista pois. Eiköhän tuo bändi jättänyt biisin soittamatta sen "koneellisuuden" takia. Muut biisit oli sentään tommosta rock/pop luomuhommaa alunperinkin. Isompi homma olis ohjelmoida bändin pohjalle luupit yms. nyt laittoivat vaan valmiin levytaustan soimaan. Näin veikkaan minä. en kyllä ihan ymmärtänyt että kuka mielestäsi tuon riman alitti? My name is Baron, M.i.k.key Baron |
Notefix 19.01.2004 16:46:31 | |
---|
Näin on levy-yhtiöiden, ohjelmatoimistojen ja tv-kanavien tuottamissaan kilpailuissa mahdollista palvella omia intressejään ja palkita yhteistyökumppaneitaan ym. ystäviään. Cross Promotion on päivän sana. Se näkyy ja kuuluu kaikessa. Suurin osa jengistä ei oikeastaan tajuakaan kuinka vääristynyttä koko mediakulttuuri on nykyään, varsinkin kun omistuspohjat on mitä on. Sama ryhmä saattaa olla sähköisten medioiden ja esim. sanomalehtien takana ja koko koneisto on valjastettu vain maksimaalisen voiton saamiseen ja osakkeenomistajien tyytyväisyyden takaamiseen. Mä nään tuota kaikkialla, oikeesti. Parasta/pahinta tuossa on se että se tuntuu onnistuvan hyvin. Porukka menee mukana säyseästi. Koko homma tehdään tosi taitavasti. My name is Baron, Notefix Baron |
magnetman 004 19.01.2004 17:15:18 | |
---|
en kyllä ihan ymmärtänyt että kuka mielestäsi tuon riman alitti? Järjestäjä sillä, että vika biisi tuli levyltä, vaikka orkesteri olisi sen saattanut osata soittaa tunnistettavasti pienellä harjoittelulla. Arvaan, että pojilla oli kiire muille keikoille ja kustannussyistä viimeinen vedettiin nauhan kanssa. En oo katsonu televisiosta, mutta paikan päällä kuultuna kaksi viimeistä esitystä oli (osin orkesterin puutteesta johtuen) kuin kylmiä kalapuikkoja alkupalojen jälkeen. Mm. Janin eka Whit A Little Help... kuulosti h:n hyvältä kun vielä bändikin tykitti vähän ekstraa. Intensiteetti laski muutenkin biisi biisiltä. Bändi oli sitten vielä ihmeellisesti piilossa, oisko juuri siitä syystä, että sieltä pääsi huomaamattomasti pois kesken illan. Terkkuja! |
magnetman 004 19.01.2004 17:18:06 | |
---|
Älkää pojat loukkaantuko, jos arvaan, että nuo ei oo ihan teidän tuoreimmat passikuvat. Terkkuja! |
M.i.k.key 19.01.2004 17:19:22 | |
---|
Bändi oli sitten vielä ihmeellisesti piilossa, oisko juuri siitä syystä, että sieltä pääsi huomaamattomasti pois kesken illan. Siinä edellisen viikon kisassa oli bändi näkyvillä. Oli mahtava meininki, mutta tästä taisi jo olla täällä keskustelua. My name is Baron, M.i.k.key Baron |
M.i.k.key 19.01.2004 17:20:39 | |
---|
Älkää pojat loukkaantuko, jos arvaan, että nuo ei oo ihan teidän tuoreimmat passikuvat. Käy tuolla kosketinsoitinpalstalla. Vaatii aika paljon lukemista mutta sitten ymmärrät. My name is Baron, M.i.k.key Baron |
järjestäjä saa pahimmassa tapauksessa mielivaltaisesti päättää, keitä tuo esille Tähän pätee varmaan vanha sananparsi: Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Eli jos joku maikkari järjestää laulukisan, niin voi olla ko. kanavan intressit päälimmäisenä mielessä reilun kilpailun kustannuksella. Järkkäri muokkaa säännöt mieleisekseen, mutta kenellepä vois valittaa? Shack! |
Ylläri 19.01.2004 21:15:24 (muokattu 20.01.2004 11:47:16) | |
---|
Cross Promotion on päivän sana. Se näkyy ja kuuluu kaikessa. Suurin osa jengistä ei oikeastaan tajuakaan kuinka vääristynyttä koko mediakulttuuri on nykyään, varsinkin kun omistuspohjat on mitä on. Sanopa muuta. Olen itse töissä firmassa, jonka pahin kilpailija kuuluu suureen mediakonserniin. Yritä siinä kilpailla reilusti, kun naapuri saa jatkuvasti ilmaista mainosta ja positiivista julkisuutta samaan konserniin kuuluvien lehtien ym. jutuissa... Montako basistia tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Ei yhtään, koska kosketinsoittaja hoitaa sen vasemmalla kädellä. |
jannu 20.01.2004 01:56:48 | |
---|
Sanopa muuta. Olen itse töissä firmassa, jonka pahin kilpailija kuuluu suureen mediakonserniin. Yritä siinä kilpailla reilusti, kun naapuri saa jatkuvasti ilmaista mainosta ja positiiista julkisuutta samaan konserniin kuuluvien lehtien ym. jutuissa... Ja kun ottaa vielä huomioon, että tietyt tähän tyyliin toimivat mediakonsernit ovat kytkyissä myös poliittisesti -esim puolueisiin sekä kunnallisiin tahi jopa valtakunnallisiin vaikuttajiin- onkin kokonaiskuva taas astetta selkeämpi. Ja synkempi. Nykyisin ei pysty edes aavistamaan, kenen varpaille voi astua tietämättään. Parempi kauna- kuin kaurapuuro...
----------------
Liity sinäkin TIISTAI-klubiin. Kaupan päälle klubitakki kuolakaukalolla ja keskuslämmityksellä! |