Rummut: rumpukamat ›

Jos lähimarketin metrin levyhyllystä löytyy Rainbowta, Jamppa Tuomista, Baccaraa sekä Mika ja Turkka Malia, ei ole vaikea arvata miltä levyltä se paikallisten rumpalinalkujen esikuva löytyy...
 
En kyllä oikein ymmärtänyt tätä kysymystä; pirun kovia rumpaleitahan noi on kaikki... ;)
 
No, jos oikein tarkkaan kelaa, niin aivan ensimmäiseksi rumpuidoleita oli ne oman kylän pari vuotta vanhemmat kaverit.
Näitä paikallisia porukoita käytiin katsomassa ja jotenkin vaan sitä kiinnitti huomion siihen patteriston takana tykittävään kaveriin.
Sitä, mikä siinä kolahti, on vaikea ymmärtää.
 
Eli vastaus kysymykseen voisi olla: trad. (tuntemattomaksi jäänyt Lempääläis-rumpali)
 
Tämän jälkeen, kun itse kiinnostus lajiin oli syttynyt, alkoi noita rumpaleita tarkkailla levyiltä. Powell ja Paice oli aika kova kaksikko... noin ekoina.
Sen jälkeen tuo lista on laajentunut tasaisesti niin suureksi, ettei sitä jaksa kirjoittaa. Todella monella rumpalilla on ne omat pienet juttunsa, jotka nostavat ko. hemmon listalleni. Ei välttämättä mitään "elämää suurempaa", mutta toimivaa. Näitä "palikoita" tulee sitten itsekin treenailtua tai sitten ne putoaa soittoon jostain alitajunnasta.
 
Tämä koko topikki on erittäin arveluttava vastattava. Ei ole yhtä oikeaa totuutta.

Pierre Moerlen.

Ei Savonlinnasssa levyjä 70-luvullakaan ostettu marketista. Täällä oli musiikkikauppa ja paljon tilattiin Englannista. Soundia ja Rumbaa luettiin ja myöhemmin huomattiin olevan Epes-levykaupan Tampereella. Sieltä sai kaikenlaista...

Nykyään tuntuu, että lähes kaikki 60-70 -luvuilla ansioituneet rumpalit olivat/ovat aivan uskomattomia tatsiltaan, svengaavia ja tosi musikaalisia soittajia: Ringo, Baker, Collins, Bonham, Powell, Bozzio, Porcaro, Purdie, Gadd, Keltner... tai täkäläiset Reiska Laine, Esko Rosnell, Vesa Aaltonen... Edelläkävijöitä ja miltei jumalia minulle. Silloin soitettiin eikä näpelöity läppäreitä!
 
No, se varsinainen lähtölaukaus harrastuksen pariin on kuitenkin kotoisin Haapamäen suunnalta :)

Tommy Lee lähinnä siksi että mies on hillitön showtyyppi ja hyvä soittaja, edesmennyt(?) musatuottaja/muusikko Timo Hämäläinen jonka ansiosta tuli opittua soiton alkeet. Sekä tietty Janze Söderholm kun reiluna miekkosena suostui joskus nauhoittamaan ekan bändin räpellystä.

Eiköhän ne ole Morbid Angelin Pete Sandoval ja Slayerin Dave Lombardo.

Innostus rumpuihin tuli ala-asteen musiikkitunneilta ja bändikerhosta. Kaikki rumpalit oli siinä vaiheessa "ihan sika-kovia vetään". Ensimmäinen idoli, jolta bongailin kikkoja isommalti oli vissiin Mike Portnoy. Onhan se vieläkin aika kovis.
 
Ooltaim-kovis on sit kuitenkin Virgil Donati - ihan älytön. Portnoy oli ehkä kuitenkin aikoinaan se ensimmäinen oikee fanituksen kohde.

Varmaan Nitvissin Jukka Nevalainen, aina ollu sama.

Lars Ulrich. Siitä se lähti ja sille tielle jäin. Etenkin varhaisvuosien livevedoissa antoi kaikkensa, hikeä ei säästelty! Myöhemmin Vinnie Paulin tyyli ja asenne kolahti entistä voimakkaammin kuin Ulrichin vastaava, kolmantena tulee Tommy Lee.

jazzmies!
 
Virhe! Tyhjä tai liian lyhyt kirjoitus!

Olin joskus pienenä (6-7 v) kattomassa siskoni musiikkiopiston konserttia. Siellä sitten opettajat soittivat pari kappaletta, ja sit vaan sen jälkeen kysyttiin rumpalilta (eli mun nykyiseltä opettajalta) että voisinko alkaa soittaa. Ja sit alotin soittamisen.
(En just nyt muista mitään "pro" rumpalia, joka olisi silloin ollut idoli.)

Kyllä se Mike Portnoy taisi olla eka. Sittenhän nuita on tullut vaikka kuinka. Nick Barker taisi toinen fanituskohde olla, kun bläkkistä aloin diggailla. Sittemmin on tullut Bonhamit sun muut. Mutta eka oli Portnoy.

Varmaankin kallistuu Nicko McBrainin puoleen, vaikka kieltämättä Malmbergin Hessunkin paukuttelulla jonkinlaista vaikutusta ollut.

Rumpuinnostuksen alkua on mahdoton muistaa, olin niin pieni..aina hakannu kynillä kattiloita jne.. ehkä käänneköhtia vois muistella..hmm..Ian Paice ja Purplen "Sometimes I Feel Like Screaming".. Paice pisteli ghostnuotteja kompin väliin ja ihmettelin että mitä ne oikeen on.. samaan aikaan ghostit ihmetytti Jeff Porcaron Rosannasuflessa..joskus ala-asteella.. sit ala-asteen lopussa tuli Mike Portnoy ja sen iso setti octobantomeilla ja chinasplässeillä..ja ihmeelliset tahtilajit. Se oli kans aika mullistava tuttavuus aikoinaan.
Ja sit 13-vuotiaana näin eka kertaa Tony Royster Jr. kuuluisan 12weenä vetämän soolon ja paljon asioita just niinku groovesta aukes sitä kattomalla..
Ei mitään uskomatonta esikuvaa oo ollu kummiskaan..
Will Kennedyn kuuntelu opetti kuinka biittiä soitetaan - Louie Bellson valaisi kuinka jazzissa kuuluu svengata
ja sitt vielä tuli Gadd, Purdie, Blade, Riley, DeJohnette, Erskine

hello, olen jazzmies ja laiska vääntään noita isoja kirjaimia, mutta tässä tulee kuitenkin suosikkinini, en osaa sanoa yhtä ehdotonta, mutta tässä neljä ehdotonta, jotka ensin tulee mieleen: max roach, art blakey, elvin jones, tony williams

Peter Criss & Keith Moon.

Bill Bruford,Matt Cameron ja Tomi Krutsin.
 
Ja minä soitan biittiä...:)

Aivan ensimmäinen esikuvani on varmasti Steward Copeland. Miehen tarkka tatsi ja kireä virveli teki suuren vaikutuksen The Policen levyjä kuunnellessa.

Terry Williams lukeutuu myöskin esikuvakseni. Dire Straitsia tulee vieläkin sekä kuunneltua että soitettua todella paljon. Jeff Porcaro soitti myöskin todella hienot osansa Dire Straitsin riveissä, mutta Terry jäi vahvemmin mieleen ja tätä myöten esikuvieni joukkoon.
 
Oma musiikkimaku kun alkoi kehittyä saapui Led Zeppelin ja legendaarinen John Bonham. Nykyiseen toimintaani tämä mies on jättänyt oman puumerkkinsä.
 
Silti ensimmäisenä mainittu Steward Copeland tulee vieläkin ensimmäisen mieleen ehdottomana esikuvani.
 
Suomalaisista voisi mainita Remun. En tiedä että toimisiko enää jos näyttäisi 8v. pojalle ganesin keikan, mutta minuun toimi. Remu sai soitonpaloni vahvaksi ja pysyväksi.

Bonzo Bonham, tottakai. Nyt uuden virpan myötä saa saundiakin lähemmäs originaalia =)