Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Ken Hensley
1
Loijaa
03.05.2007 21:16:26 (muokattu 04.05.2007 00:02:27)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ajattelin omistaa tämän topicin vanhan Uriah Heep-gurun sooloiluille ja Heepin ulkopuolisille projekteille, koska Hensley on ehtinyt uransa aikana tekemään paljon muutakin kuin soittamaan Heepissä. Miehen soolouran voi jakaa periaatteessa kahteen osaan: UH-ajan 3 albumia ja 90- luvun lopulta lähtien ilmestyneet levytykset, kun Hensley oli tullut uskoon ja palasi muusikon uralle.
 
Hensley ehti uransa alkuvaiheessa olla mukana mielenkiintoisissa projekteissa: The Gods soitti psykedeelistä rokkia ja julkaisi kaksi levyä 60-luvun lopussa. Bändi koostui myöhemmin melko nimekkäiksi tulleista artisteista, Hensleyn lisäksi bändissä musisoi mm. John ja Brian Glascock sekä Lee Kerslake. 70-luvun vaihteeseen kuului myös Toe Fat -bändi, jonka musiikki on ajalleen aika raskaan kuuloista vääntöä. Lisäksi Hensley ehti olla mukana progevaikutteisissa Weed- ja Head Machine- bändien levyillä, joihin hän osallistui pääasiassa rahaa ansaitakseen, koska Uriah Heep ei ollut vielä lyönyt leiville tarpeeksi hyvin.
 
Vanhemmasta soolomateriaalista 2 ensimmäistä levyä, Proud Words On A Dusty Shelf (1973) ja Eager To Please (1975) toimivat oikein hyvin. Musiikki on suurimmaksi osaksi kaukana Heepin musiikista; kuvailisin itse sitä maanläheiseksi rockiksi. Kolmas levy, Free Spirit julkaistiin, kun Hensley oli eronnut Heepistä v.80 ja materiaali on aika samanlaista kevyempää disco- funk- ja AOR-vaikutteista rokkia, kuin mitä Hensleyn viimeiset levytykset olivat Uriah Heepissä. Levyltä löytyy kuitenkin muutama helmi ja kuullaanpa biisissä Brown Eyed Boy Ian Paicen rumputyöskentelyäkin.
 
Tämän jälkeen Hensley meni ja liittyi Blackfootiin ja muutti osaltaan yhtyeen musiikkia mainstreamimpaan suuntaan. Send Me An Angel- biisistä tuli USAssa vielä jonkinmoinen hittikin. Hensley lopetti musiikkiuransa, kun kuuli vanhan Heep-bändikaveri David Byronin kuolemasta, mutta aktivoitui uudelleen 90-luvun puolivälin jälkeen. Tämän aikakauden soolomateriaali on ollut suurimmaksi osaksi erittäin hyvää rockia; Hensleyn sävellyskynä on vielä kuosissaan. Oma suosikkini on Last Dance albumi vuodelta 2003, myös vuotta aikaisemmin julkaistu Running Blind sisältää erinomaisia biisejä. Toukokuun lopussa julkaistaan Hensleyn uusi, omaelämäkerrallinen levy "Blood on the Highway", jossa vierailevat mm. Glenn Hughes ja John Lawton.
 
Heavy Metal Thunder
Mika Antero
03.05.2007 21:23:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämän jälkeen Hensley meni ja liittyi Blackfootiin ja muutti osaltaan yhtyeen musiikkia mainstreamimpaan suuntaan. Send Me An Angel- biisistä tuli USAssa vielä jonkinmoinen hittikin.
 
Blackfoot oli hieno jytäbändi aikanaan ja ihme kyllä tyylin muutos Siogolla onnistui sekin. Yksi komeimpia "kasarihevilevyjä", jos näin voi sanoa. Liekö sitten Henselyn ansiota eli ei. Vertical smiles onkin sitten jo ihan toinen juttu...
 
jeps
04.05.2007 11:51:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuo Blood on the Highway voisi olla mielenkiintoinen. Täytyypä yrittää hankkia sitten.
Lahjakas kaveri Heepin perusteella, pitää tutustua noihin muihinkin projekteihin!
 
Dozer
04.05.2007 16:03:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.ilovaarirock.fi/2007/index.html
 
Loijaa
19.06.2007 00:27:05 (muokattu 19.06.2007 00:28:12)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Surkean rahatilanteen vuoksi en ole saanut hommattua vielä uutta Blood on the Highwayta, mutta ainakin ulkomaiset ja suomalaiset arvostelut ovat olleet erittäin positiivisia. Esimerkiksi tässä näin: http://www.imperiumi.net/alb_2.php?id=6312
 
E. Löytyi tarinaa levyn teostakin: http://www.youtube.com/watch?v=5YrpdyaBvjk
 
Heavy Metal Thunder
Lonesome
19.06.2007 10:41:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.ilovaarirock.fi/2007/index.html
 
En tiedä millaisen bändin kera Mr. Hensley keikkailee tänäpänä, mutta vuoden 2002 "comeback"-kiertueen perusteella suosittelen miehen tsekkaamista. Ainakin silloin oli taito tallella. Onhan Uriah Heep vetänyt viime vuosina hyviä keikkoja, mutta kuulla Ne Biisit tekijänsä esittämänä oli kyllä mieleen jäänyt kokemus.
 
Hieno vanhan liiton rokkistara. :)
 
"Rock 'n' Roll's a loser's game, it mesmerises and I can't explain, The reasons for the sights and the sounds" Ballad Of Mott The Hoople/Ian Hunter
Wäiski
20.06.2007 22:18:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Surkean rahatilanteen vuoksi en ole saanut hommattua vielä uutta Blood on the Highwayta, mutta ainakin ulkomaiset ja suomalaiset arvostelut ovat olleet erittäin positiivisia. Esimerkiksi tässä näin: http://www.imperiumi.net/alb_2.php?id=6312
 
E. Löytyi tarinaa levyn teostakin: http://www.youtube.com/watch?v=5YrpdyaBvjk

 
Hommasin levyn ja yllätyin, tosi hienoja biisejä on Herra Henkseli saanut aikaan. Myös bändi ja solistit toimivat komeasti. Opettavaisia tarinoita aloitteleville rocktähdille. Suosittelen tutustumista!
 
Loijaa
04.07.2007 21:35:54
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hommasin levyn ja yllätyin, tosi hienoja biisejä on Herra Henkseli saanut aikaan. Myös bändi ja solistit toimivat komeasti. Opettavaisia tarinoita aloitteleville rocktähdille. Suosittelen tutustumista!
 
Tänään tuli Blood on the Highway postissa ja pari kertaa olen läpi jo kuunnellut. Ensivaikutelma on, että levy toimii. Etenkin Jorn Landen ääni yllätti positiivisesti, mies kuulostaa raskaammalta versiolta David Coverdalesta. Hyvin vetää biisit. Eve Gallagherin äänestä pidän myös, kun en aikaisemmin ollut sitä kuullut. Ja Glenn Hughes on Glenn Hughes. Ainoat miinukset tulevat ainoasta John Lawtonin laulamasta biisistä, joka voisi olla hieman enemmän jytää - kyllähän Lawtonilla äänikapasiteettia riittää. Lisäksi Hensleyn originaali versio Last Dancesta toimii paremmin kuin Glennin laulamana. Mutta sanoista saa kyllä hyvän käsityksen yhden rocktähden elämästä, nousuista ja laskuista.
 
Heavy Metal Thunder
StJerky
24.05.2011 14:51:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ken Hensley & Live Firen uusi levy Faster löytyy Spotifysta. Ei ole Kenin piisintekokynä tylsynyt. Todella paljon tulee mieleen Uriah Heepin etenkin Lawtonin aikainen tuotanto.
 
http://open.spotify.com/album/7AdRpkzITYAIQj3wQP87ud
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «