Lyriikka ›

Se jätti jäljen ihmiseen, menneessään.
Oven avasi, suuteli ja halasi, ja kulki päivän paisteeseen.
Huulten lämpö nopeasti hävisi, eikä tiennyt toinen, kuinka kävisi.
Ei koskaan toivoneet, että kävisi näin, että vain kipu jäi.
 
Jäi mies tuo yksin, tyhjään huoneeseen.
Huoneessa kaikki ennallaan,hajuveden tuoksu, sänky sekä tuoli..
Mutta sydämeessän tunsi hän, kuinka niin paljon kuitenkin silloin kuoli, ..
Painaa päänsä tyynyn ja kätkee kyyneleet.
 
_Toivoo ettei kukaan nää, kun ilo silmistään häviää.
_Hän itkee kuin lapsi,,,,kuin lapsi
_Tuntee poltteen tulen ja jään, tahtoo tunteen hävittää,
_kun itkee kuin lapsi, ,,,kun itkee kuin lapsi..
 
TUntee surressaan,itkun puhdistaneen, ajan auttaneen.
Ei tunnu enää niin pahalta, palata eiliseen.
Niihin muistoihin, kauniisiin puistoihn.
Aikaan yhteiseen, aikaan menneeseen.
 
__Se jätti jäljen ihmiseen, merkin sydämeen, tuo nainen.
__Vaan kovin paljon silloin sain, enkä tiennyt mitä hain, kuin kiertolainen.
__Ja vaikka vihasinkin niin, silti lepyin kuitenkin, ja annoin käden, ystävyyden.
__Mutta unohtaa en voi,,,,Taas kevät sen mieleeni toi..
__Kun se jätti jäljen mennessään..

Yksittäin nuo kappaleet kyllä toimivat, mutta jotenkin kokonaisuutena tuntuu rytmisesti vähän monimutkaiselta, kun mikään rytmi ei oikein tunnu toistuvan. Tietysti, jos sen saa hyvään kappaleeseen hyvin sopimaan, sillä ei ole mitään väliä. Koskettava teksti, mutta paikoitellen turha sentimentaalisuus vähän häiritsee, esim. kevään ottaminen mukaan tuolla tapaa. En osaa tarkemmin kyllä selittää=p

Tarkoitatko sentimentaalisuudella sitä että tekstistä nyt kuitenkin jotain kliseitä löytyy?....
 
Jotain sellaista kai.