Etno, proge, latin ›

Onkohan kukaan muu sattunut lataamaan netistä Systematicin nimellä olevan levyn, jossa kaikki biisitkin on nimetty oikean levyn mukaan mutta niiden sisältö on jonkun toisen bändin? Kitaratyöskentely kuulostaa hyvin paljon Petruccilta ja synat Rudessilta, mutta DT:tä se ei varmasti ole, ei myöskään Liquid Tensionia. Eikä Planet X:ää tai Symphony X:ää. Mitä muita mahdollisia voisi olla? Haluaisin vaan tietää minkä bändin levy se oikeasti on, on muuten tolkuttoman hyvää progea!
 
Ja kyllä, omistan jo aidon SC:än. En vielä oikein osaa kommentoida.
 
Se on DT faniklubin julkaisema Stream Of Consciousness biisintekokilpailusta tehty levy. Eli ei yksittäistä bändiä vaan useiden fanien biisit

Ootkos ajatellut, että juurikin tuo vähempi kosketin-runkkaus aiheuttaa sen notta musiikki kuulostaakin paremmalta? Hillitymmin ja hyvällä maulla mieluummin, Rudess pilaa nykyään mun mielestä homman liiallisella näppäilyllään ja ennenkaikkea "huumorillaan". Sen pitäis keskittyä enemmän tunnelmien luomiseen.
 
Tässä on se pointti minkä unohdin täysin! Ja ehkä suurin syy siihen miksi Awake on niin loistava. Ei turhaa syna/kitara kilpatilusirkusta.

Uusi Suomen albumilista: DT sijalla 3. Idolsit edellä. Tekisi mieli sanoa jotain vähemmän sivistynyttä mutta jätän sanomatta.

4 biisiä ehdin kuunnella tänään uudelta levyltä. Aika hyvältä kuullosti. Portnoyltä aika hienoa naputusta ja Petruccilta melkoista tilulilua. Siinä tais tulla mukana joku dvd-levykin. En oo ehtinyt viel katselemaan.

Olisiko ns. Bob Dylan-ilmiö kyseessä kun jotkut halajavat että "tekisivät ny vaan samaa musaa ku ysäriluvullakin" jne. Mielestäni on kuitenkin parempi että tekevät sitä mikä tuntuu parhaalta, tulisi vaan jotain kalpeita kopioita jos ruvettis I&W:tä ja Awakea lämmittelemään.
 
Uusi platta miellyttää allekirjoittanutta hyvinkin paljon. Ainoastaan Prophets of War kuullostaa edelleenkin paskalta, mutta muut biisit on auennut pikkuhiljaa(tosin Repentancessa ei paljoa auettavaa ollut). Positiivisinta levyllä on mielestäni tyylitajuiset ja oikein ajoitetut/mitoitetut soolot sekä JP:ltä että JR:lta. Dark Eternal Nightin lopun Continuum-soolo ja ITPOE:n Moog-kohta ovat kyllä Rudessia parhaimmillaam

in the presence pt 2:sen se loppumelodia on kyllä mainio. Aluks pt.1:ssä se on vedetty skeballa, mutta pt.2:ssa tuolla hämäävällä kiipparisoundilla. Kuulostaa musta perkeleen hyvältä :)

Tossa just kommentoin messengerissa velipojalleni uutta levyä ja ajattelin että voisin samoilla sanoilla kertoa mielipiteeni levystä tännekin.
 
"bändi soittaa kuitenki jossai määriin progressiivista, eli edistyksellistä musiikkia. mutta koko levy kuulostaa jotenki niiiiiiii tylsältä ja ennalta-arvattavalta. jotenki tuo koko paletti on jo niin kuultu, teatterin pitäs uudistua jollai omaperäisellä tavalla. kaikki kuulostaa vaan ihan vi********lta vanhan kierrätykseltä ja ihan suoralta muitten bändien apinoinnilta.
 
kyllä mä ymmärrän että tuo voi moneenkin upota kovastikin, mutta mua jotenki vaivaa ihan vi***ti. koko ajan on semmonen fiilis aika vahvana tossakin levyllä, että on ns. menty siitä mistä aita on matalin. et ei oo jaksettu mitää kovinkaan erikoisia ja omaperäisiä sovituksia ja muita juttuja miettiä.
 
mä oon oikeesti jo monta kertaa tänki levyn aikana arvannu täysin oikein, että esim minkälainen rumpufilli tulee seuraavaks, tai minkälainen osa biisissä nyt lähtee tai muuten vaan et mitä seuraavaks tapahtuu.
 
ja kuulen levyn nyt siis ensimmäistä kertaa
 
ja se ei oo todellakaan hyvä merkki"
 
Avausraita on todella sekavan oloinen ja siitä ei jäänyt päähän yhtään iskevää melodiaa tai riffiä. Tuli vähän sellainen "tätäkö tämä nyt on?" -fiilis heti alkuun. Seuraavat kaksi biisiä puolestaan ovat minulle ainakin toistaiseksi levyn parasta antia. Varsinkin pääriffit potkivat Forsakenissa ja Constant Motionissa todella kovaa. Forsakenista jäi jopa muutama laulumelodia päähän soimaan, muuten ne olivat levyllä melko mitäänsanomattomia. Dark Eternal Nightissa on hyviä riffejä ja tarttuva kertsi, mutta biisin keskeltä voisi ottaa n minuuttia turhaa pippelinvenytystä pois, eikä biisi menettäisi mitään. Pikemminkin päin vastoin. Repentance ja Prophets of the War ovat melko mitäänsanomattomia biisejä: ei erityisen hyviä tai huonoja. Portnoyn AA-saaga alkaa jo vähitellen kyllästyttää, ja Muse-kopiointi ei ainakaan mulle kolahda yhtään.
Ministry of Lost Souls tarjoaa ihan kivoja melodioita ja akustista näppäilyä. Kokonaisuudessaan ihan hyvä biisi, tosin alussa muistutti aika paljon Octavarium-kappaletta. Viimeisestä biisistä en oikein vielä osaa sanoa paljon mitään, mutta sellainen mielikuva jäi, että oli siellä progeilun keskellä ihan iskeviäkin kohtia.
 
Tästä kommentista tuli vielä sellanen ajatus mieleen, että kyllähän tuoltakin levyltä löytyy paljon hienon kuulosia juttuja, mutta on kyllä helekutan rasittavaa ja puuduttavaa kun musaa joutuu kuuntelemaan silleen, että suurimman osan materiaalista joutuu heittämään toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja siinä välissä yrittää poimia sieltä ne satunnaiset hyvät palaset.
 
Eli sitä tarkotan, että mun korvaan nuo biisit nimenomaan KOKONAISUUKSINA on suht sontaa. Kyllähän sitä vaikka puliukon paskomisenkin äänestä varmaan erottuu hyviä juttuja, mut ei se kokonaisuutena kanna kovinkaan pitkälle. Hieman omituinen vertauskuva, mutta varmasti tajuatte pointin.

Tästä kommentista tuli vielä sellanen ajatus mieleen, että kyllähän tuoltakin levyltä löytyy paljon hienon kuulosia juttuja, mutta on kyllä helekutan rasittavaa ja puuduttavaa kun musaa joutuu kuuntelemaan silleen, että suurimman osan materiaalista joutuu heittämään toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja siinä välissä yrittää poimia sieltä ne satunnaiset hyvät palaset.
 
Joo, kyllä tää summaa aika hyvin. Parilla ekalla kerralla innostuin niistä joistakuista herkkukohdista, mutta jo kolmannella kuuntelulla piti alkaa _kelaamaan_ niiden pahimpien synasoolojen ja höpöhöpöosioiden yli. Kun ei kertakaikkiaan irvistelemättä pystynyt kuuntelemaan.
 
Viimeinen biisi on vielä vähän hämärän peitossa, koska tavallisesti nakkaan levyn puolenvälin jälkeen ulos soittimesta. Mutta kai se täytyy koettaa vielä siihenkin tutustua. Forsaken ja Constant Motion tuntuvat kokonaisuuksina onnistuneimmilta. Vaikkakin Forsakenin toisen kertsin jälkeen tuleva 'nelosesta kolmoseen ja takaisin' on ihan järjettömän tökerö ja CM:n hevimeno on väsynyttä. Mutta jälkimmäisen biisin loppupuolen riffi ja kitarasoolo on se kovin yksittäinen juttu levyltä.
 
Eniten Jordanin lisäksi harmittaa laulumelodioiden köyhyys. Niinkuin laululla ei olisi edes mitään väliä; "soittoahan ne vaan kuuntelee". Laulumelodioiden kohdalla on kyllä pakko kuitenkin muistella vanhoja tuotoksia. Esim. Lie-biisin väliosassa saman riffin jauhaessa laulumelodia muuttui parin tahdin välein ja jäi vielä soimaan päähänkin. Nyt laulu kuulostaa siltä, että LaBrielle on ojennettu sanat studiossa kouraan ja käsketty hoilottaa miten ekana mieleen tulee.

Joo, kyllä tää summaa aika hyvin. Parilla ekalla kerralla innostuin niistä joistakuista herkkukohdista, mutta jo kolmannella kuuntelulla piti alkaa _kelaamaan_ niiden pahimpien synasoolojen ja höpöhöpöosioiden yli. Kun ei kertakaikkiaan irvistelemättä pystynyt kuuntelemaan.
 
Viimeinen biisi on vielä vähän hämärän peitossa, koska tavallisesti nakkaan levyn puolenvälin jälkeen ulos soittimesta. Mutta kai se täytyy koettaa vielä siihenkin tutustua. Forsaken ja Constant Motion tuntuvat kokonaisuuksina onnistuneimmilta. Vaikkakin Forsakenin toisen kertsin jälkeen tuleva 'nelosesta kolmoseen ja takaisin' on ihan järjettömän tökerö ja CM:n hevimeno on väsynyttä. Mutta jälkimmäisen biisin loppupuolen riffi ja kitarasoolo on se kovin yksittäinen juttu levyltä.
 
Eniten Jordanin lisäksi harmittaa laulumelodioiden köyhyys. Niinkuin laululla ei olisi edes mitään väliä; "soittoahan ne vaan kuuntelee". Laulumelodioiden kohdalla on kyllä pakko kuitenkin muistella vanhoja tuotoksia. Esim. Lie-biisin väliosassa saman riffin jauhaessa laulumelodia muuttui parin tahdin välein ja jäi vielä soimaan päähänkin. Nyt laulu kuulostaa siltä, että LaBrielle on ojennettu sanat studiossa kouraan ja käsketty hoilottaa miten ekana mieleen tulee.
 
Nämä kommentit luettuani alkoi levy tuntumaan kyllä vähän huonommalta mitä alkuinnostuksessa. Kieltämättä tuolla on ihan oikeanlaisia pointteja. Itse ei vaan ole ottanut huomioon nuita negatiivisia juttuja niin selvästi. Varmasti tästä lähin kuuntelee todella tarkasti miten tökeröitä ja turhia nuo välihöpöosiot ovat, kiitos muutaman negatiivisen palautteen. :D
Ja nuista lauluista olen kanssa samaa mieltä, melko väsynyttä meininkiä suurimmilta osin, mutta on siellä välissä kuitenkin ihan hyviäkin laulujuttuja, kuten vaikkapa dark eternal nightin ensimmäisen säkeistön "örinä"duetto ja kahden viimeisen biisin loppuhehkutukset.
Petruccin soolot ovat minusta onnistuneita tällä levyllä, ne järjettömät tiluosuudetkin. Varsinkin Dark eternal nightin viimeinen soolo ja sitä edeltävä "nopeahko" :) riffi potkivat kasseille. Ja hitaammat melodiset pätkät ovat jälleen ihan omaa luokkaansa (paitsi Repetancessa melkoinen Opethin Damnation rippi).

Ihan hyvin tuo edelleen potkii ja paranee kuuntelun edetessä.Sinänsä tämän voi panna tämänhetkisen DT-innostukseni piikkiin: En ollut vuosikausiin kuunnellut bändiä aktiivisesti ja nyt sitä on tullut luukuteltua jo pidemmän aikaa.SC:ltä puuttuu heikot balladit tyyliin.The Answer lies within ja I walk beside you kokonaan mikä tekee levystä tasaisemman kuin Octavariumista.Sooloilu on edelleen huvittavan nopeaa sekä kitara ,että kosketinosastolla.Petrucci voisi kyllä hieman säästellä paukkuja ja ottaa vähän iisimmin paikoitellen - siis nopeuden suhteen.
 
Toinen miinus on nuo toisaalta hieman ponnettomalta kuulostavat "rankat" lauluosuudet tyyliin Dark eternal night ja Constant motion.Toisaalta biiseissä on äärettömän hyviä rytmisiä kikkailuja,kulkevia osuuksia ja tyylikkäitä melodioita ,että ne jaksavat kannatella meikäläisen osalta levyä koko ajan kuuntelussa.
 
Yksittäisesti eniten diggailen Portnoyn rummutusta josta löytää joka kuuntelulla jotain uutta.Rudessilta toivoisin soundikirjon laajempaa käyttöä.

Eniten Jordanin lisäksi harmittaa laulumelodioiden köyhyys. Niinkuin laululla ei olisi edes mitään väliä; "soittoahan ne vaan kuuntelee". Laulumelodioiden kohdalla on kyllä pakko kuitenkin muistella vanhoja tuotoksia. Esim. Lie-biisin väliosassa saman riffin jauhaessa laulumelodia muuttui parin tahdin välein ja jäi vielä soimaan päähänkin. Nyt laulu kuulostaa siltä, että LaBrielle on ojennettu sanat studiossa kouraan ja käsketty hoilottaa miten ekana mieleen tulee.
 
Olen ihan totaalisen eri mieltä. ITPOE pt.1:ssä on mielestäni hienoimpia laulumelodioita ikinä, eikä tuo jää ainoaksi. Constant Motion on ehkä levyn heikoin biisi (hyvä siitä huolimatta) eikä siinä välikikkailussa tai soolossa ole mitään ihmeellistä. Forsakenissa ei tule mieleen mitään tökeröitä kohtia. Petrucci ei sorru liikaan vauhditteluun kuin hivenen The Dark Eternal Nightissa. Levyn ainoa huonohko kohta on mielestäni Prophets Of Warin alku, sekin biisi paranee loppua kohti huimasti. Jos Prophets Of Warin tilalla olisi ollut joku vähän mätömpi veto tyyliin The Test That Stumped Them All, niin SC olisi varmaankin lempilevyni. Nyt tuntuu, että loppupuolisko on hieman liian rauhallinen.

Olen ihan totaalisen eri mieltä. ITPOE pt.1:ssä on mielestäni hienoimpia laulumelodioita ikinä
 
Itse asiassa just tuo ensimmäinen biisi mulla oli mielessä esimerkkinä huonoista laulumelodioista.
 
Constant Motion on ehkä levyn heikoin biisi (hyvä siitä huolimatta) eikä siinä välikikkailussa tai soolossa ole mitään ihmeellistä.
 
Enhän minäkään sanonut, että siinä mitään kovin ihmeellistä olisi.
 
Forsakenissa ei tule mieleen mitään tökeröitä kohtia.
 
No se kolmostahdista takaisin nelosiin siirtyvä tumtumtumtum ennen sooloa. Miksi tahtilaji piti vaihtaa muutamaksi sekunniksi, jos sitä ei saa töksähtämättä takaisin. Muuten kyllä hyvä biisi, varsinkin ensimmäiseen kertsiin asti.
 
Jos Prophets Of Warin tilalla olisi ollut joku vähän mätömpi veto tyyliin The Test That Stumped Them All, niin SC olisi varmaankin lempilevyni.
 
...mutta makuasioitahan nämä. Tuo Test on minulle Glass Prisonin ja sen Disney-sinfonian ohella niitä 6 Degrees-levyn heikoimpia lenkkejä.

Jokseenkin samaa mieltä. Suoraviivaisuutta olisi kaivannut lisää koko levy. Nyt se vaikuttaa vähän sellaiselta puolitiehen vedetyltä, löytyy kikkailuosuuksia, tai lottoprogea kuten jotkut sitä kutsuu, ja löytyy niitä aidosti biisiin sopivia kohtia. Noiden yhdistely taas aika onnetonta.
 
Octavariumin jälkeen toivoin että bändi jatkaisi samalla tiellä, eli biisit etusijalla, eikä ne soolot tai lottoprogeilu väliosat. Toisin kävi. Sentään vähän vähemmän lainaillaan tyylejä muilta bändeiltä kuin edellisellä, mutta vielä saisi nuo Muse kohdat jättää väliin kokonaan. Dream Theater on kuitenkin todistettavasti kykeneväinen ihan omaan musaan, miksi lainailla muilta.
 
No...keikalla näkee toimiiko biisit paremmin livenä. Train Of Thought oli levynä mitäänsanomaton, livenä biisit taas potkii kunnolla.

ITPOE pt.1:ssä on mielestäni hienoimpia laulumelodioita ikinä, eikä tuo jää ainoaksi
 
...ja...
 
Itse asiassa just tuo ensimmäinen biisi mulla oli mielessä esimerkkinä huonoista laulumelodioista.
 
Piti näiden vastakkaisten mielipiteiden innoittamana kuunnella kokeeksi tuo kappale youtubesta pari kertaa, en mä kyllä tuossa havainnut mitään erityisen hienoa. Oikeastaan ton biisin alkutilutuskin on niin dreamtheater-kliseinen esitys, ettei mitään rajaa. Nyt tuli taas se tunne, että kyllä tää bändi osaa pahimmillaan olla huono yhtye, etenkin James LaBrien laulun astuessa esiin alkoi jopa hävettää vaikka yksin kuuntelikin. Ei voi olla kellään noin tylsää ja väritöntä ääntä, kenties suurin syy miksen kertakaikkiaan voi kuunnella tätä yhtään enempää. Henkilökohtaisesti en tykkää lainkaan. Eipä tosta jäänyt käteen mitään enkä tämän perusteella jaksaisi tätä uutta levyä edes kuunnellakaan, vaikka aiempi tuotanto onkin tsekattu aina kun tilaisuus on tullut. No ehkä mä pyörrän puheeni jossain vaiheessa, mutta kuitenkin....
 
Jo Dream Theaterin soundimaailmakin on sellainen, että siinä on aina jotain vikaa jossain instrumentissa/kohdassa. Siis aina. Yleensä se soundi on todella muovinen ja Portnoyn virveli on muuten vain kuiva ja typerän kuuloinen.
 
Hirveän negatiivinen viesti, mutta nyt kävi näin.

Hehe, mä kun luulin et tää on hyvä levy. Ehkä oon sit vaan väärässä ja puukorva.
 
Se on ihan että mitä odottaa kuulevansa. Jos odotti Awake kakkosta, ni varmasti petty. Jos odotti Octavarium kakkosta, ni varmasti petty. Jos odotti että bändi tekee jälleen jotain vanhasta poikkeavaa, ni tuskin petty. Näin mulla. Aika pitkälle tykkään levystä ns. ihan vitusti. Muse-tyylinen meininki toimii musta hyvin, samoin Opeth-himmailu, koska kokonaisuus on kuitenkin sitä ihteään eli dt:tä. Tilua on ja hauskoja ja jopa päättömiä kohtia mutta mikäs sen hienonpaa. Ei musiikin tarvi olla aina vakavaa. Mua ainakin oikeasti hymyilyttää ne Rudessin sirkushumpat ja Petruccin vitunmoinen shreddaus. Tää olis mun mielestä ilman noita kaikkia monimuotoisuuksia aivan järkyttävän tylsä levy. Samoin jos sieltä puuttuis nekin kohdat joista väki ihmettelee et "miksi tahtilaji piti vaihtaa muutamaksi sekunniksi, jos sitä ei saa töksähtämättä takaisin". Se on ihan miten noihin asioihin suhtautuu. Emmä tältä bändiltä ainakaan mitään kolmen soinnun rockia kasibiitillä edes odotakaan.
 
Emmä keksi muuta huonoa sanottavaa kuin että tunnelma lässähtää ehkä vähän levyn puolillavälin mutta paranee taas hienosti loppua kohden.

Jos odotti että bändi tekee jälleen jotain vanhasta poikkeavaa, ni tuskin petty.
 
Mutta eihän bändi varsinaisesti ole tehnyt mitään tyylillisestä linjastaan poikkeavaa moneen vuoteen. Ne "uudet mausteet" on tavallisesti tämän hetken trendikkäiden bändien imitointia ja se taas on merkki jostain muusta kuin progressiivisuudesta.
 
Samoin jos sieltä puuttuis nekin kohdat joista väki ihmettelee et "miksi tahtilaji piti vaihtaa muutamaksi sekunniksi, jos sitä ei saa töksähtämättä takaisin". Se on ihan miten noihin asioihin suhtautuu. Emmä tältä bändiltä ainakaan mitään kolmen soinnun rockia kasibiitillä edes odotakaan.
 
No en minäkään sitä odota, vaikka ne yksinkertaisimmat biisit on tälläkin orkesterilla monesti toimivimpia. Mutta tarkoitatko siis oikeasti, että kaikki sovitukselliset töksähtelyt ja toimivan biisin rikkomiset ovat aina hyvästä? Kunhan on miljoona osasta parin sijaan, sama se ovatko ne hyviä ja tarkoituksenmukaisia?

...mutta makuasioitahan nämä. Tuo Test on minulle Glass Prisonin ja sen Disney-sinfonian ohella niitä 6 Degrees-levyn heikoimpia lenkkejä.
 
HOH mun mielestä Testi on ehdottomasti eräs dt:n parhaista biiseistä! Helkutin menevä biisi asiallisilla sanoituksillakin (vaikka joku voisi sanoa biisiä vähän "venytetyksi".)
 
E: ja tajusinpa tässä tarkemmin katsellessani että The Dance of Eternityssä on aika helkutisti eri asteikkokikkailuja. Kokosävel- ja koko-puolisävelasteikkoa, mollien moodeja ja vaikka mitä...

HOH mun mielestä Testi on ehdottomasti eräs dt:n parhaista biiseistä!
 
Täytyypä tässä illan aikana ottaa tuokin levy pitkästä aikaa kuunteluun ja tehdä uusin korvin arviointia. Mulle vain tuo DT:n hevimpi osasto ei ole koskaan oikein toiminut. Mirror-biisiä ja joitakuita muita poikkeuksia lukuunottamatta.

Itse en ole tähän mennessä kuunnellut enkä tästä lähtienkään kuuntele musiikkia sillä tavalla, että voi perkule kun ne meni laittamaan sen 3/4-tahdin sinne ja sinne kohtaan.
 
Jos keskellä biisiä on paska kohta, niin et kuuntele/kuule/välitä? Miten se tehdään ja eikö silloin ole sama mitä musiikkia sitä kuuntelee? Mitä tarkoitat?