Aihe: Amatöörirakentajat RY
1
vrajala
17.01.2004 21:11:45
Iltaa kaikille.
 
Sitä on taas tullut touhuttua koko päivän (kaverin) ahtaalla tallilla. Yritä siinä tehdä hienostunutta instrumenttia kun on pöytä täynnä Camaron osia ja kaikkialla, ei varsinaisesti rojua mutta kaikenlaista kamaa. Ja niitä kaikkia tarvittavia työkalujahan ei tietenkään löydy, täytyy soveltaa. Ja kun erehtyy jyrsimen käynnistämään niin sitä purua saa imuroida tuntitolkulla jokaisesta mahdollisista raosta.
 
Mutta silti hänelle kiitollinen olen. Seuraava vapaasti käytettävä paikka on sadankahdenkymmenen kilometrin päässä. Eikä sielläkään kovin kummoisia vehkeitä ole.
 
------------------
 
Vaan asiaan. Mahtaisikohan tämä soitinten askartelu onnistua noin yhdistyspohjalta? Ei sen nyt kovin kummoinen yhdistys ainakaan alkuun tarvitsisi olla. Kimpassa hommaisi tilan ja maksaisi vuokraa, laittaisi paikan pelikuntoon ja hommaisi tarvittavia vehkeitä. Tätäkin palstaa lueskellessa huomaa rakentelusta kiinnostuneita jonkun verran olevan. Esimerkiksi 5-10 henkeä hommaa kimpassa jo kelpo määrän työkaluja yhteen verrattuna. Yhdistyksen nimissä voisi hankkia myös puutavaraa, piirustuksia ja muita tarvikkeita. Kanta-asiakasdiilit sopiviin firmoihin ovat myös mahdollisia. Osista voisi tehdä kimppatilauksia jne.
 
Niin, tällaisen toiminnan pitäisi tietenkin olla paikallista.
 
Mulla ei juurikaan ole kokemusta tosta yhdistystoiminnasta mutta jos kiinnostusta ja luottamusta löytyy, niin mä en ainakaan keksi miksi homma ei toimisi. Alkuun vaikka pankista lainaa jota sitten maksetaan jäsenmaksutyyppisesti pois. Kaikkia mahdollisia laitteita ei tietenkään tarvitse heti hommata. Katsoo miten homma toimii ja miettii sitten lisää. Ei sen täytyisi mitään pro-tason touhua olla. Sellasta vapaata näpertelyä vaan.
 
Ja voipi olla, että tällaiselle toiminnalle saisi jonkinlaista rahoitustakin.
 
Myöhemmin yhdistyksestä voisi ehkä tehdä avoimemman, esim. pitämällä kansanopistojen tapaisia iltaryhmiä, vaikka opistojen kera yhteistyössä. Paikalle voisi hommata vaikka Ihan_Oikean_Soitinrakentajan opettamaan. Wouldn't it be grand?
 
------------------
 
Jaha, josko tämä riittäisi avaukseen? Antaa tulla, nuijikaa ajatus puihin. Tai jos siltä tuntuu, niin olkaa vaikka puolesta.
 
Sanotaan vielä, että mä tulen kyllä toimeen ilman yhdistystäkin. Mutta tollanen vapaasti (tai lähes vapaasti) käytettävä, soittimien rakenteluun pyhitetty tila olisi kyllä mainio.
Juu, varmast näi, mää kysyi?
Kassu
17.01.2004 21:23:29
Vittu tollainen olisi hienoa. Mutta tuskin 14-vuotiaasta tähän on mitään hyötyä..
skebajaba
17.01.2004 21:26:14
mun mielestä toi ei ollenkaan ollut huono idea...pääsis itekkin rakentelemaan ku on noita paikkoja kyllä tosi nihkeesti missää...
-hei jätkät, vähän häpyä tohon touhuun!!!-
Solex
17.01.2004 22:46:43
Upeaa, mahtavaa! Jos tästä kehkeytyy jotain niin voitte olla varmoja että tulen touhuun mukaan.
Väkivalta Lopettaa Vittuilun.
miksaa
17.01.2004 23:53:10 (muokattu 18.01.2004 00:35:15)
Innostuin aiheesta niin kovasti, että käväisin patentti ja rekisterihallituksen sivuilla ottamassa vähän aiheesta selvää.Perustaminenhan on tosiaan helppoa. Viralliseen osaan tarvitaan:
-Perustamiskirja
-Yhdistykselle säännöt
-Perustamisilmoitus pat- ja rek.hallitukseen.
Perustamiseen tarvitaan vähintään kolme 15 täyttänyttä ihmistä. Yhden näistä tulee olla 18 - vuotias.
 
Olen aika varma että tällaiseen käsityöläisyyttä ja puusta tekemistä tukevaan toimintaan saisi tukea esim. valtiolta.
 
Lisäksi yhdistys saa tehdä viraapelihommia nimiinsä, kunhan se ei ole varsinaisesti VOITTOA tavoittelevaa, Eli yritystoimintaa. Näissä hommissa siis vaikka pikku remontteja voisi ihan hyvin tehdä.
 
Verohallinnon sivujen mukaan tuotteita tai palveluja saa myydä arvonlisäverottomana 8500 euroon asti/kalenterivuosi.
Sitä en jaksanut kahlata, että saako yhdistys ostaa esim. vannesahan tai tasohöylän alvitta niinkuin yritys saa.
 
Omien koneiden ja värkkien osto ei ainakaan aluksi ole kovin järkevää. Varmasti toiminta voisi pyöriä ensin esim. koulun puutyöluokassa jonne ainakin pienemmissä paikoissa voisi mennä aina kun siellä ei ole muuta opetusta...
 
Ehkä joku taho voisi lahjoittaa jostain lakkautettavasta kyläkoulusta tai uusien tieltä hyvätkin (toimivat) vermeet.Sittenhän oman tilan vuokraaminen olisi paikallaan.
 
Lainan päälle ei yhdistystä kannata perustaa, koska se on voittoa tuottamaton ja tavoittelematon yhteisö.
 
Ongelma taitaa vaan olla se, että meitä on täällä Mnetissä Äkäslompolosta Kotkaan. Ja vaikka etäisyydet olisivat edes kohtuulliset (100 km, joka kattaa kyllä jo ison alan) kuinka moni sitten kuitenkin jää näpräämään mieluummin autotalliin??
 
Mutta helvetti. Lakkia korkealle ilmaan tosta ideasta!!Jos vaan riittävän iso sakki saadaan kokoon niin miksei..
Itse olen Hämeenlinnan seudulta. Toivottavasti muutkin asiasta innostuneet laittaa infoa missäpäin suomea noin suunnilleen asustaa...
 
www.mol.fi/migration/yhdistystoimopas.pdf
 
Edit: Linkki lisäys. Tossa on asiaa yhdistyksen perustamisesta. Älä anna maahanmuuttaja sanan häiritä.
 
Linkki aukeaa hassusti. Paina ensin linkkiä. Mene sitten osoiteriville ja napsauta osoitetta ja perään enteriä...
skebajaba
18.01.2004 00:09:28
asun helsingissä ite ja oon kyl messissä tos jutussa jos saadaan toteutettua...toihan ois aivan loistava juttu...
-hei jätkät, vähän häpyä tohon touhuun!!!-
miksaa
18.01.2004 01:02:26
Oman tilan etuna olisi kuitenkin vapaus materiaalien (esim. puutavara), tarvikkeiden ja keskeneräisten projektien säilyttämiseen. Asiaa voisi mielestäni ajatella niin, että varaisi puutyötilan kerran (pari) viikossa vaikkapa koululta ja tekisi siellä raskaamman työstön. Omissa tiloissa saisi sitten rauhassa näperrellä.
 
Tää on todella hyvä idea. Näin saataisiin kulut pudotettua huomattavan alas ajatellen työkalujen hankintaa. Kohtuullisella jäsen- tai kuukausimaksulla kyllä hommailisi yläjyrsimet sun muut...
 
Pienellä paikkakunnalla homma olisi helpompi järjestää mutta kiinnostuneita ei taida kymmentätuhatta henkeä kohden kovin montaa olla. Täällä Tampereella on varmaan kiinnostuneita, kohtuuhintaiset tilat ovatkin sitten toinen juttu.

Paikkahan voi olla vaikka jokin pieni kunta jonkun isomman kaupungin lähellä. Mitä keskeisempi paikka, sitä isomman alueen se peittää. Ja mitä enemmän jäseniä, sitä pienemmät kustannukset.
Parempi siemen syöksyssä, kuin kymmenen pussissa...
fox
18.01.2004 01:09:59
 
 
Verohallinnon sivujen mukaan tuotteita tai palveluja saa myydä arvonlisäverottomana 8500 euroon asti/kalenterivuosi.
Sitä en jaksanut kahlata, että saako yhdistys ostaa esim. vannesahan tai tasohöylän alvitta niinkuin yritys saa....

 
Hämmeenlinnan miehelle tiedoksi, ei yrityskään noita koneita alvitta saa, mutta yritystoiminnassa ALV on vähennettävissä taas tuotteitten/palvelujen myynnin ALV:sta. Jotta jos ostaa koneet joissa on ALV:a sanotaan vaikka 300 e ja tuotteita ei myydä, vähentämättä jää..sillä kerralla.
Muuten varsin oiva idea tuo alkuperäinen, tosiaan ainoa ongelma on, kun tää on tosiaan maanlaajuinen. Eikä täällä takamailla noita rakentajiakaan oo. :( Eli "maalikyliin" sitä sitten vois tietysti suunnitella, tosin perämettillä aina jotain verstaantapaista on helpompi johonkin vajannurkkaan tahi autotalliin perustaa, jää vaan noi kaikki muut yhteistoimintahyödyt saamatta. *Snif*
miksaa
18.01.2004 01:22:24
yritystoiminnassa ALV on vähennettävissä taas tuotteitten/palvelujen myynnin ALV:sta. Jotta jos ostaa koneet joissa on ALV:a sanotaan vaikka 300 e ja tuotteita ei myydä, vähentämättä jää..sillä kerralla.
 
Ok. Mutta kuitenkin yritystoiminnassa alv:n kanssa voi jotenkin pelata...
Parempi siemen syöksyssä, kuin kymmenen pussissa...
fox
18.01.2004 01:29:54
 
 
Ok. Mutta kuitenkin yritystoiminnassa alv:n kanssa voi jotenkin pelata...
 
Toki, juuri tuolla tavalla. Ja tosiaan jos jää vähentämättä niin palautusta voi hakea.
miksaa
18.01.2004 01:34:26
Eikä mikään estä tekemästä maailmaamullistavaa kitaramallistoa yhdistyksen tiloissa, kunhan sen myyminen tapahtuu yksityisesti. Kettu kuittaa jos olen väärässä ;)
Parempi siemen syöksyssä, kuin kymmenen pussissa...
vrajala
18.01.2004 02:02:27 (muokattu 18.01.2004 02:14:43)
No eikö täällä kukaan tajua nukkua?
 
Tuo ALVi ei nyt välttämättä ole kovinkaan tärkeä asia, ainakaan aluksi. Varsinkaan kun siihen ALVittomuuteen vaaditaan juurikin nuo myyntitulot ja (en muista tarkkaa sanamuotoa) ALV-oikeus.
 
Ja jotta kaikki olemassa olevat vehkeet saataisiin hyötykäyttöön, niin yhdistys voisi ostaa jäseniltään vanhoja työkaluja/koneita kohtuuhintaan. Väittäisin täälläkin aika monen sijoittaneen jokusen eeron lähinnä soitinten rakentelua varten hankittuihin työkaluihin.
 
Tuo etäisyyspuoli on kyllä harmillinen. Täälläkin kävijöistä saisi kelpo koplan kasattua, mutta yhteisiin tiloihin pääsemiseen vaadittaisiin jonkinnäköistä kehittyneempää siirtotekniikkaa. No, jutellaan tästä lisää parinsadan vuoden päästä.
 
Yksi mahdollisuus olisi periä kauempana asuvilta, ns. viikonloppujäseniltä pienempi maksu vähäisemmän käytön vuoksi. Ja Sen_Yhden_Ainoan_Unelmakitaran tekijöille voisi antaa mahdollisuuden käydä touhuamassa korvausta vastaan jonkun jäsenen läsnäollessa.
 
EDIT: Ja yhdistys voisi toimia ponnahdusalustana soitinrakentajan ammattiin haluaville. Nämä voisivat työskennellä yhdistyksen tiloissa ja maksaa siitä vuokraa. Ja tuotesalaisuuksien pimittämiseksi heille voisi järjestää omaa aikaa esim. arkisin aamupäivällä.
Juu, varmast näi, mää kysyi?
hjukke
18.01.2004 02:19:26
 
 
Minun puolitosissaan kehittelemä ajatus menee piirun pidemmälle, eli Muusikoiden.net rekisteröitäisiin yhdistykseksi/yritykseksi, jonka toimialaa voisivat olla
Suuren musiikkikaupan pyörittäminen (käytettyä sekä uutta tavaraa, kaikkea musiiikkiin liittyvää, vaikkapa levyjä), ja vaikka samassa yhteydessä Soitinrakentamo/korjaamo, ja vielä ei-kaupallinen tila yksityisiä rakentelijavirtuooseja varten, siis jokin täysin varustettu verstas pientä korvausta vastaan käyttöön halukkaille. Homman saatua tuulta siipiensä alle, tulisi toimipisteet kaikkiin suurimpiin kaupunkeihin. Eli eräänlainen musiikki-ihmisten puuhamaa. Ja tietysti samaan yhteyteen netti-kahvila, minkä koneissa pyörii vain yksi sivusto ;)
"- munakennot on huumorihommaa"
nothingnes
18.01.2004 10:42:50
painoin plussaa loistavasta ideasta
kerrostalossa huono jyrsiä on
hienoa että jollin pelaa järki
Kassu
18.01.2004 12:02:40
Pääsenkös mäkin rakentelemaan jos toi onnistuu?
Ze Kink
18.01.2004 12:58:37
Kyllä! Jes! Hienoa! Jahuu! Olisin itse ainakin todella kiinnostunut tuosta. Täytän maaliskuussa 16, joten ikää on perustamiseen tarpeeksi. Asun Helsingissä.
Nopeus ei ole mitään ilman tyylitajua... Ja tyylitaju ei ole mitään ilman nopeutta!
miksaa
18.01.2004 22:08:23
Oliskohan meidän syytä kerätä vähän listaa, että nähtäisiin kuinka moni on asiasta innostunut. Plussaa on tietysti jos valottaa myös olinpaikkaansa tai esittää toivomuksia mahdollisen yhdistyksen kotipaikasta...
Parempi siemen syöksyssä, kuin kymmenen pussissa...
spyykko
19.01.2004 09:47:11
 
 
Kun työ (ala)yhdistystoiminta on viimeiset viisi vuotta ollut soittohommien ohella toinen pääharrastuksista pitänee asiaa jollain lailla kommentoida.
 
RY:n perustaminen tosiaan on varsin helppoa, tarvitaan vain perustamiskirja, ehdot täyttävät säännöt (ja näiden kanssa kannattaa olla tarkkana etteivät ne tule bumerangina PRH:sta takaisin, maksuja ei nimittäin palauteta vaikka RY:tä ei hyväksyttäisi rekisteriin) ja rekisteröintimaksua varten 60euroa rahaa. Lisäksi yhdistyksen toimintaa pyörittämään tarvitaan väh. kolmihenkinen hallitus ja tilintarkastaja.
 
Yhdistyksen perustamista vaikeampaa on saada toiminta rullaamaan järkevästi. Ensinnäkin yhdistyksen toiminta tulisi määritellä aukottomasti ja tarkasti (ja kirjoittaa se myös sääntöihin). Tämä auttaa mukavasti siinä vaiheessa jos ja kun alkaa tulemaan riitaa siitä mitä ry:n nimissä halutaan tehdä. Toiseksi pitää löytää ne vähintään kolme halukasta ihmistä jotka suostuvat uhraamaan työtuntejaan ilmaiseksi yhdistyksen juoksevien asioiden hoitamiseen. Eihän niitä ihan kauheasti tietänkään ole, pankkiasioita, yhteistilausten koordinoinitia ym., mutta oma vaivansa niistä kuitenkin on. Lisäksi pitää varmistaa toiminnan jatkuvuus, vetäjiä pitää löytyä myös siinä vaiheessa kun suurin alkuinnostus toiminnasta on kaikonnut.
 
Kolmas (ja suurin) kysymys on sitten ry:n varojenhankinta. En ole tutkinut miten kaupungit ym. jakavat avustuksia tämän kaltaisille yhdistyksille. Jotain projektikohtaisia avustuksia voisi ehkä irrota (esim jonkin yläjyrsimen tms. hankintaan), mutta en uskaltaisi laskea sen varaan. Käytännössä siis vuotuinen jäsenmaksu on ainut varma tapa kerätä yhdistykselle rahaa. Tästä päästänkin kertolaskuun jäsenmäärä x jäsenmaksu. Mikä on sopiva jäsenmaksu (itse voisin maksaa luokkaa 100e/vuosi, mikäli sillä saisi työtilat käyttöön esim. kerran-kaksi viikossa)? Paljonko ry:lle on mahdollista saada jäseniä (veikkaisin että Tampereella alle 50 työtilat haluavaa jäsentä olisi reilu arvio, Ahjolassa rakentelijoita käy tällä hetkellä parikymmentä)? Pitäisikö jäsenmaksu olla pienempi ja periä erillistä käyttömaksua työtiloista ym.
 
50x100=5000e, tuolla summalla kyllä maksaisi jo jonkinsorttista pajavuokraa, mutta suurempia hankintoja tuolla ei tehdä. Ajatus jonkin koulun puutyötilojen vuokraamisesta oli hyvä, joskin en osaa yhtään kuvitella mitä kaupunki tuollaisesta velottaa. Jostain pitäisi sitten ko. koululta löytyä tiloja projektien, raaka-aineiden ja työvälineiden säilytykseen. Lisäksi olisi varmaan suotavaa nimetä pajalle oma valvoja, joka omalla persiillään vastaisi siitä että tilat pysyvät siisteinä potkimalla kaikki rakentajat siivoamaan jälkensä jne. Yhteiskäytössä kun tahtoo olla vähän se ongelma että kun tilat ei ole kenenkään omia, niin niitä ei jakseta pitää kunnossa, ellei joku erikseen hommaa valvo (vrt. kimppareenikämpät).
 
Mutta idea on kaiken kaikkiaan oikein hyvä, toteutusta pitää vielä hieman pohtia. Mikäli kyseinen yhdistys syntyy Tampereen seudulle, niin olen kiinnostunut liittymään jäseneksi ja mahdollisesti myös olemaan syvemmälläkin suossa toiminnan kanssa.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)