Lyriikka ›

Lähdin aamuun, toisten tielle,
tuntematta jalkojain,
ja kulmieni alta
katsoi pohjattomuus vain,
en tiennyt minne mennä,
miksi lähdin, missä oon,
vain kipu rintaa vasten
sykki kiinni ohimoon,

mä katsonut en ketään,
mitään muuta nähnyt en,
kuin kasvosi ja kauhun
muistikuvan viimeisen,
sä olit siinä vielä,
nojasimme kaiteeseen,
sä hymyilit ja katsoit,
nyt mä hukun sateeseen.
 
En sua voi enää nähdä,
enkä usko rajan taa,
mua että voisi joku
vielä luokses kuljettaa,
kai tämä oli tässä,
silmän räpäys vain ja meen,
sen saman kaiteen yli,
nyt mä hukun sateeseen.
 
Vesi valuu, mun elämä virtaa,
sun kyyneltes uomat mun kasvoillain,
sua katsoin, ja olin vain hiljaa,
en saanut sun saatoksi sanojain,
 
nyt puhu ei sydämen äänet,
nuo minuun on vaienneet,
niin paljon ois sanojen summa,
nuo jääneet nyt eiliseen
 

 
Mä seison eessä kaiteen,
mun keho vapisee,
ei mikään maailmassa
enää saa mua jaloilleen,
mä itken ja mä huudan
sun nimes kaupunkiin,
me joka kerran kaksin,
toisin nimettiin.
 
Mä lasken käden kohtaan,
jossa kätes näin,
mä pidän kiinni lujaa,
mun lempi ystäväin,
kumpa oisin voinut..
sun kanssas lähteä,
hukkumatta sateeseen,
mun täytyy kärsiä,
 
Ei mulla ole voimaa,
nyt jaksaa, ollakaan,
mä istun sateen varjoon,
niin kovin paleltaa,
mun sielu suree, kehoni,
niin väsynyt jo on,
mä suren lailla raivon,
olen liian onneton,
 
vesi valuu mun elämä virtaa..
 
Mä tunnen kosketuksen,
mun olkapäällä nyt,
luon katseen ylemmäksi,
ja sinä ilmestyt,
mut nostat ja mä pelkään,
mua nostat, hymyilet,
jää kaiteen reunaan jäljet,
vain kerran viimeiset.
 
mun suru hukkuu sateeseen,
mä hukun myötä sen,
mun sydän jättää lyönnin,
ja sade ihmisen