Rummut: rumpukamat ›

Heh, kuuntelin äskön Nickelbackia ja panin merkille että hra rumpali soittaa yksinkertaisesti mutta soitto kuulostaa erittäin hyvältä. Tuli heti mieleen suomalaiset pro-rumpalit.
 
Ei kyllä tule millään mieleen ketään suomalaista ammattirumpalia kenen arvostus tulisi monimutkasesta ja paljosta soitosta. Ja lähes kaikki suomalaiset sessionrumpalitkin (mitenkään yleistämästä, vaikka se mielestäni niin on) yleensä soittaa melko pienellä setillä ja vähällä peltimäärällä. Ei siis tarvita mitään Portnoy (mikä tosin on melko ääripää rapakontakanakin) tai Wecklimäisiä settejä ja saadaan viisu kun viisu toimimaan.
 
Eli siis mielestäni lähes kaikkien suomalaisten rumpaleiden taidot perustuvat enemmän tekniikkaan ja grooveen sekä yksinkertaisen soiton hallussapitämiseen eikä niinkään sooloiluun ja kikkailuun.
 
Tämä on varmaan aika yleinen mielipide eli postini on sinänsä turha, mutta oli vaan pakko tyhjentää pää tästä kaikesta.
 
Mitä mieltä olette?

Kyllähän nekin siihen kikkailuun pystyy. Mutta niillä vaan on sen verran ymmärrystä ettei sitä tarvi niin älyttömästi tunkea joka paikkaan. Kuoppis on loistava esimerkki tässä asiassa: kuuntele ensin vaikka Kingston Wallin versio Hendrixin Firestä, ja sit mietit että se on sama jätkä joka soitti Idolsien tausta bändissä. Molemmat täytyy olla hallussa, groove ja kikkailu. Ja sitäpaitsi voihan kikkailussakin olla groovea!!

Kingston Wallin versio Hendrixin Firestä
 
aivan, tuo unohtu mainita, että tämä kikkailukin osataan tehdä tyylillä. Tietääkseni Kuoppis soitti neljäosasilla Ludareilla eikä siis tavittu mitään bongoja, woodblockeja, gonga bassoja ynm turhaa sälää.
 
Kyllä siis kikkaillakin osataan, mutta sekin on loppuenlopuksi melko "yksinkertaista".

Minä taas ajattelen niin, että kyllä ne Ameriikan urhotkin osaa pitää sen homman kasassa pikkusetillä siinä missä suomalaisetkin, kyse ei ole siitä. Kyse on siitä, että suomalainen mentaliteetti on aina ollut vähän "low-profile". Suomalaiset ajattelee, että johan se homma hoituu näinkin, mikä järki ostaa hirmusettiä kun homma pysyy kasassa yksinkertaisemminkin.
 
No, ei tuo huono asenne ole, Suomessa homma tosiaan hoituu niin, koska täällä niitä "pro-ukkeleita" on kuitenkin kohtuullisen rajoitettu määrä. Melkein aina kun on joku tosi siisti superproggis tai töllössä tarvitaan taustakolaajaa, niin kannujen taakse istutetaan joko Nykänen, Kuoppis tai Rautiainen. Tai siltä ainakin vaikuttaa. Ja nehän tietty valitaan tehtävään juurikin taitonsa ja grooven vuoksi, niin kuin Jaskakin sanoi.
 
Bushmannien keskuudessa kilpailuasetelma onkin hieman erilainen, siellä kun on varmaan miljoona tosi pro-äijää ja niistä pitäisi joku valita hommaan. Jos kaikki on tosi kovia tekijöitä ja kaikilla on DW:n 4-piece-setti, haitsut, ride ja yks crash, niin milläs vitulla niistä valitset yhden?? Siispä äijien pitää yrittää erottua toisistaan jollain tapaa, että joku jaksaisi vielä lukea MD:täkin.
 
Kun taitopuolella kaikki on jo saavutettu, pitää siirtyä settipuolelle ja hommata mahdollisimman erikoinen setti kaikilla mausteilla ja mielellään oppia myös käyttämään sitä uudella tavalla. Ja näin on Portnoyt ja Careyt ja Wecklit ja tiesvaikkaketkä suuren maailman parjattavina ihmeellisen kilkutuksensa ja octobanibassariensa ja 19,37" pikkutomiensa ja kolmemetristen kapuloidensa ja merenrantahuvilaräkkinsä vuoksi. Pienellä-setillä-tanakkaa-svengiä-idea on loppuunkaluttu rapakon takana, siitä minä uskon olevan kyse.

Onhan se niinkin.
 
Mutta silti tuntuisi varmasti tyhmältä jos näkisi vaikkapa nyt Nykäsen vetävän 8 osasella tuplasetillä timbaleine ja chimeseineen :)
 
En silti epäile eikö vaikkapa Nykänenkin saisi soitettua hyvin extrakamallakin.
 
Mutta kaipa niitä isommankin setin soittajia vielä tältäkin maalta lähtee.
 
Suomalainen musiikki on kyllä silti sellasta että yksinkertaset jututkin riittää.

laittaisin ennemmin terry bozzion ja mike portnoyn samaan sarjaan tilpehöörin kanssa ku wecklin. onhan silläki niitä djembejä mut välillä ne on ihan makeen kuulosia. sitten nuo monster-setit on aivan omassa luokassaa. enpä haluais olla roudari.

Tässä vähän aika sitten Pearlin foorumia lueskellessani pisti ainakin silmään se amerikkalaisten käsitys rummuista.
 
Foorumissa oli kysely kyselyn jälkeen isoista seteistä, siellä on ilmeisesti joku hevibuumi meneillään kun kaikilla pitää olla "over ten pice set" ja peltejä niin perkeleesti.
 
Kyllä se pieni on kaunista. Groove on olennaista ja se, että komppi svengaa, haitsu liidaa joka kompissa ja fillit tulee balanssissa kompin kanssa ja se, että kaikki on yhtenäinen paketti.
 
Mikko A, kyllä ne pro-pro-pro:t sieltä erottuu
Jack DeJohnette on ylitse muiden.

Tuohan se kyllä helvetisti vaihtelua kun on paljon sälää setissä. Se menee jo aika paljon tuottamisenkin puolelle kun välillä vetää komppia johkin muuhunkin kun haikkaan ja virveliin.
 
Ehkä se sitten onkin aika paljon kiinni siitä musiikki tyylistä kuten jo(t)ku(t) jo sano. Mieti nyt jos jotain sambaa tai lattaria koittas vetää pelkällä moposetillä. Ois varmaan aika tylsän kuulosta...
 
Ja mistäs sitä tietää minkälaisilla hirviöillä nykäset ja kuoppikset himassa vetää? Eihän sitä koko roskaa ole pakko keikalle tuoda jos vähemmälläkin pärjää. Säästää varmasti ajassa ja kustannuksissa. Jenkeillä on varaa. Se setti on varmaan osa imagoakin.

Ei kyllä tule millään mieleen ketään suomalaista ammattirumpalia kenen arvostus tulisi monimutkasesta ja paljosta soitosta.
 
Luojan kiitos.
 
Ja lähes kaikki suomalaiset sessionrumpalitkin (mitenkään yleistämästä, vaikka se mielestäni niin on) yleensä soittaa melko pienellä setillä ja vähällä peltimäärällä. Ei siis tarvita mitään Portnoy (mikä tosin on melko ääripää rapakontakanakin) tai Wecklimäisiä settejä ja saadaan viisu kun viisu toimimaan.
 
Siksipä juuri.
 
Eli siis mielestäni lähes kaikkien suomalaisten rumpaleiden taidot perustuvat enemmän tekniikkaan ja grooveen sekä yksinkertaisen soiton hallussapitämiseen eikä niinkään sooloiluun ja kikkailuun.
 
Sooloilu ja kikkailu ei ole missään tekemisissä taidon kanssa, vaan pelkästään huonon maun ja epämusikaalisten aivojen.

Sooloilu ja kikkailu ei ole missään tekemisissä taidon kanssa, vaan pelkästään huonon maun ja epämusikaalisten aivojen.
 
Tuosta nyt en ole samaa mieltä.
 
Siis tuohan tavallaan tarkottaa sitä että esim Buddy Rich ja Art Blakey olivat mauttomia koska vetivät lähes joka viisussa sooloa.

Tuosta nyt en ole samaa mieltä.
 
Siis tuohan tavallaan tarkottaa sitä että esim Buddy Rich ja Art Blakey olivat mauttomia koska vetivät lähes joka viisussa sooloa.
 
Ymmärrän sooloilun aika erilailla kun soolon, varsinkin jos liitteenä on kikkailu-termi...

Ehkä se sitten onkin aika paljon kiinni siitä musiikki tyylistä kuten jo(t)ku(t) jo sano. Mieti nyt jos jotain sambaa tai lattaria koittas vetää pelkällä moposetillä. Ois varmaan aika tylsän kuulosta....
Kyllä se kuullostaa oikeissa käsissä jo hyvältä, vaikkei oliskaan niitä timbalekseja ja viittä lehmänkelloa. Lyömäsoittajat on erikseen.
 
Paljo kama on soundikäden puutetta!

Treenikämpillä..