Rock, pop, alternative ›

Lisäys äskeiseen... Kyllähän The Doorsinkin debyytti otti vaikutteita muista maanosista (the Endin orientaalisuus) ja ajoilta (alabama song -coverin 30-luvun kabaree). Mutta The Doors ei kiteyttänyt mielestäni rakkauden kesää, se ei ollut kiinnostunut rakkaudesta vaan kuolemasta.
 
Pepperistä vielä... On puhuttu aiemmin olisiko Strawberry Fields Forever pitänyt laittaa Pepperille mukaan? No ehkä, mutta tuli mieleen, että Biisi on mun mielestäni SÄVELLYKSENÄ ja SANOITUKSENA enemmän Rubber Soul -kamaa. Lähin vertailukohta miljöömuisteluna on In My Life. Mansikkapellot onkin In My Life hapotettuna versiona;)

Pepperistä vielä... On puhuttu aiemmin olisiko Strawberry Fields Forever pitänyt laittaa Pepperille mukaan?
 
Niinhän ne ensin meinasivat, hyvä etteivät laittaneet. Onhan SFF/PL ehkä se kaikkien aikojen single Good Vibrationsin ohella. Ja entistä myyttisempi, kun ei onnistunutkaan menemään listaykköseksi.

Hyvää juttua, painelen plussia ihan urakalla. Pink Floydin debyytti taisi ilmestyä sekin -67, mutta sehän on aika "vaikea" levy verrattuna Pepperiin, joten siitä ei pystynyt muodostumaan samanlaista summer of -67 -huumaa. Beatles popularisoi hippeilyn, teki siitä helppoa.
 
EDIT: Strawberry fields/Penny Lane on tosiaan se ykkössingle kautta aikain. Tosin Muddy Watersin I can't be satisfied/Feel like going home on vastaava, mutta se ei liity tähän, koska on bluussia. Onneksi kaupalliset ratkaisut aiheuttivat sen, että Fields/Lane ei ole Pepperillä, muutenhan emme voisi tätä singleä ehkä hehkuttaa.
 
B:llä jos kellä noita "kahden a-puolen" sinkkuja riittää. Vaikka nyt We can work it out/Day tripper, Paperback writer/Rain ja Get back/Don't let me down. Ym.

Ihmeelliset on musiikkimaut. Minkäänlaista pilviverhoa en ole levyllä edes havainnut. Biisithän on ihan selkeitä, hyvät sovitukset ja melodiat vahvoja. En tajua miten esimerkiksi Eleanor Rigby tai Tomorrow Never Knows voisivat olla mitäänsanomattomia. Huh.
 
Minkäs yksinkertainen rokkari aivoilleen voi? :)
Biisit saattavat rakenteeltaan ollakin kohtalaisen selkeitä, mutta lähinnä siinä tuotannossa ja sovituksissa mennään pieleen. Keneköhän idea oli tunkea joka paikkaan niitä pahuksen torvia ja jousia?
 
Tämä vaati veronsa ja bändi joutuikin äänittämään paljon 'helppoja' vanhoja tuttuja cover-vetoja. Studio-ottoja ja -dokumentteja tutkimalla huomaa, että nuo saatiinkin enimmäkseen parilla otolla talteen. Levy saatiin jouluksi kauppoihin.
 
Ja tuloksena erinomainen rock 'n' roll-levy.
 
Ehkä ominaisin yhdistävä piirre Rubber Soulin lauluille on koko levyllä oleva kimakka soundi. Kirpakkaa sitaria, Helisevää 12-kielistä Rickenbackeria ja korkeita sävellajeja monessakin biisissä.
 
Jep, ihan kiva levy. Ei vielä mitään liian ihmeellistä, vaikkakin pidän niistä aikaisemmista levyistä enemmän. Itse asiassahan kaikilla kuudella ensimmäisellä Beatles-levyllä on paljon folk-vaikutteita. Sointukulut ovat usein folkahtavia ja onhan siellä se 12-kielinen oleellisena osana koko juttua.
 
Strawberry fields/Penny Lane on tosiaan se ykkössingle kautta aikain.
 
Huhhuh. En muista koskaan ennen kuulleeni/lukeneeni mitään yksittäistä singleä sanottavan kaikkien akojen ykköseksi. :)

Lähin vertailukohta miljöömuisteluna on In My Life. Mansikkapellot onkin In My Life hapotettuna versiona
 
Tämä on jo yhtä juhlaa tämä kommentti ilman mitään hymiöitä! Mustardille ylipiitleskunniamerkki.
 
Vaan minä pysyn oppositiossa edelleenkin ja olisin lykännyt Strawberryn ja Pennyn Pepperille. Mutku...

Huhhuh. En muista koskaan ennen kuulleeni/lukeneeni mitään yksittäistä singleä sanottavan kaikkien akojen ykköseksi. :)
 
Ei menny sitten tämäkään päivä hukkaan sinulla.
 
Jäi pois siitä lauseesta sana "mielestäni".

Jep, ihan kiva levy. Ei vielä mitään liian ihmeellistä, vaikkakin pidän niistä aikaisemmista levyistä enemmän. Itse asiassahan kaikilla kuudella ensimmäisellä Beatles-levyllä on paljon folk-vaikutteita. Sointukulut ovat usein folkahtavia ja onhan siellä se 12-kielinen oleellisena osana koko juttua.
 
Eikös Piitlet olleetkin kuulleet jo länsirannikon tingeltangelia eli Byrdsia Rickenbackereineen, vai oliko se toiste päin?
 
Huhhuh. En muista koskaan ennen kuulleeni/lukeneeni mitään yksittäistä singleä sanottavan kaikkien akojen ykköseksi. :)
 
Auktorisoitu M.Net -beatleskerho on yksimielisesti valinnut Strawberry/Pennyn kaikkien aikojen...

Eikös Piitlet olleetkin kuulleet jo länsirannikon tingeltangelia eli Byrdsia Rickenbackereineen, vai oliko se toiste päin?
 
Molemmin päinhän se oli. Harrison taisi sanoa joskus ottaneensa osan If I Needed Someonenin kitarariffistä/melodiasta Byrdsin Bells of Rhymney-sovituksesta.
 
Byrdsin hippisekoilussa Artificial Energyssa taas on jonkinlaista tribuuttia Beatlesille. Ja Roger McGuinn on sanonut "folk rock"-idean syntyneen kun hän soitti ja lauloi Beatlesin kappaleita yksin akustisen 12-kielisen kanssa. Sitten paikalle tuli kaksi muuta folklaulajaa, otettiin mandolinisti basistiksi, löydettiin hiekkarannalta rumpali ja loppu on historiaa, muttei kuulu tähän aiheeseen. :D

Min'en nyt millään saa päähäni missä biisissä Beatlesillä soi 12-kielinen ja etenkin, että missä ensimmäistä kertaa. Helpillä? You've got to hide your love awaylla?
 
EDIT: No kai nyt Hard days nightilla viimeistään? Rupeehan näitä muistumaan mieleen, We can work it outilla täytyy ainaskin olla.

Tuo the Byrdsien "folk rock" saundi juontaa Jack Nitzschen länsirannikoilla tuottamiin Jackie DeShannon - levyihin "Needles and Pins" ja "When You Walk In To Room", joista molemmista britti Tony Hatch tuotti isot hitit the Seacherseillä, korosten kitaroiden roolia entisestään. Mukana Nitzschen kanssa hääri Sonny Bono - molemmathan oli olleet Phil Spectorin hommissa - joka käytti samoja kikkoja Cher/ Sonny & Cher -levyihin. The Byrds-tuottaja Terry Melcher oli länsirannikon miehiä myös ja ollut myöskin Nitzschen vaikutuksen alla.
 
Tässä valossa en lähtis ihan heti uskomaan McGuinnin juttuja tyyliin "soittelin rantahietikoilla ... ja loppu on historiaa". Varsinkin kun the Byrdsien ensimmäisellä isoilla hitillä "Mr. Tambourine Man" 'illa soittaa länsirannikon parhaita studiomuusikoita; Hal Blaine drms, Larry Knechtal bass, Leon Russell gtr. ...
 
Ja eka iso varsinainen (sähköinen versio "folk" biisistä) "folk rock" hittihän oli the Animalsin versio "House of the Rising Son" 'ista, jonka levyttäminen oli tuottaja Mickie Mostin idea.

Min'en nyt millään saa päähäni missä biisissä Beatlesillä soi 12-kielinen ja etenkin, että missä ensimmäistä kertaa. Helpillä? You've got to hide your love awaylla?
 
EDIT: No kai nyt Hard days nightilla viimeistään? Rupeehan näitä muistumaan mieleen, We can work it outilla täytyy ainaskin olla.
 
You Can't Do That oli eka biisi, jolla beatlet soittivat 12-kielisiä studiossa. Kyseessä oli ensimmäinen AHDN-sessio. Ko. biisillä muuten Georgen lisäksi Johnilla oli käytössä 12-kielinen, nimittäin R:n 325/12, jota ei taidettu ikinä käyttää sen jälkeen. Kuuluu selkeästi Johnin (!!!) soittamassa soolossa.
 
Rubber Soulilla 12-kielistä rikua käytettiin yllättävän vähän. Paljon merkittävämpi kitara noissa sessioissa on Stratocaster. Kuunnelkaapa vaikka Nowhere Mania ja The Wordia. Revolverilla ja Pepperillä kuuluukin sitten jo enimmäkseen Epiphone Casino. Kaikilla kolmella kitaristilla oli tuolloin jo semmoinen. Ensimmäisenä ko. kitaran hankki Paul, joka soitti sillä mm. Ticket To Riden soolopätkät ja yllättäen soolot Georgen Taxmanilla. Paul mainitsee edelleenkin Casinon suosikkikitarakseen ja esim parin vuoden takaisella Chaos and Creationilla käytettiin lähes yksinomaan sitä, samaa 1964-vuoden yksilöä.
 
Pyydän anteeksi aiheesta poikkeamistani, jos jotakuta kiinnostaa, niin kannattaa käydä täällä: http://www.thecanteen.com/fabguitars.html
 
E: We Can Work It Outilla George soittaa muistaakseni puoliakustista 345-Gibsonia.

Pyydän anteeksi aiheesta poikkeamistani, jos jotakuta kiinnostaa, niin kannattaa käydä täällä: http://www.thecanteen.com/fabguitars.html
 
Höpsis, ei tää nyt tuohon Pepperiin ole sidottu tää ketju. Kiitos tiedosta joka tapauksessa!
 
Blue Mooniltakin tuli taas kerran merkittävää tietoa.

Ja tuloksena erinomainen rock 'n' roll-levy.
 
Aivan, en tarkoittanut, että jotenkin vieroksuisin tuota levyä em. syistä. Kyseessähän on erinomainen levy ja bändin omien biisien osalta huippuluokkaa. Mutta, kuinkahan tämän nyt muotoilisin, levy ei kokonaisuutena ollut kuitenkaan kovinkaan merkittävä Beatles-"legendan" muodostumisessa. Sanoisinko, että se piti karavaanin liikkeessä, muttei kuitenkaan vienyt sitä seuraavalle keitaalle.

McGuinn loihti lausumaan jotenkin näin, että Beatlet oli heille "total knock out".
 
Eikös If I Needed Someone:lla ole ainakin Riku? Se onkin jotenkin sointimaailmaltaan byrdsmainen.
 
Nowwhere Manin soolo on yksi NIISTÄ sooloista. Vaikka Strato-soolo onkin.

Eikös If I Needed Someone:lla ole ainakin Riku? Se onkin jotenkin sointimaailmaltaan byrdsmainen.
 
Onhan siinä, taisi olla Harrisonin uudempi 12-riku ensimmäistä kertaa käytössä.
 
Nowwhere Manin soolo on yksi NIISTÄ sooloista. Vaikka Strato-soolo onkin.
 
Kaiken lisäksi Straro potenssiin kaksi. George ja John nimittäin soittavat siinä yhdessä saman soolon päällekkäin.
 
Pitäisiköhän tänne saada oma Beatles-huone tai 60-luku-kitarapop-huone...?

Lähinnä tuo tarkoittaa juuri sitä Byrdsin soundia. En väitä (eikä McGuinnkaan taida väittä) että hän olisi keksinyt koko folk rockin. Byrdsin soundi oli kuitenkin loppujen lopuksi kaikkine Beatles- ja Dylan vaikutteineen aivan omansa. Pointti tuossa edellisessä viestissäni oli lähinnä, että McGuinn oli kova Beatles-fani ja että Beatles sai hänet yhdistämään folk- ja rockjuurensa.
 
Mä taas tarkoitan sitä, ettei tuo the Byrdsien saundi tai "folk rock" saundi ylipäätään ollut yhden ihmisen luomus (tai yhden bändin) eikä sitä varsinkaan nykäisty tyhjästä yht'äkkiä.
 
Mr. Tambourine Manista sen verran, että eivät ne studiomuusikot sillä soita koska Byrdsin pojat eivät olisi osanneet, vaan koska levy-yhtiön pomot eivät uskaltaneet antaa heidän tehdä sitä. Joka tapauksessahan sovitus on Byrdsin samoin kuin McGuinnin, Crosbyn ja Clarkin laulu ja McGuinnin kitara.
 
Noinhan se meni. The Byrd oli soittanut "Mr. Tambourine Man" 'ia livesetissään mutta session tuottaja Terry Melcher epäili ettei poikien soittotaito (McGuinnia lukuunottamatta) riitä sille tasolle mikä hittilevyyn vaaditaan. "Mr. Tambourine Man" 'ista tuli ykköshitti jenkeissä.

Milläköhän levyillään beatles on kaikkein "progeimmilllaan"? Tekisi mieli tutustua noihin proto-proge levyihin. Abbey Road? Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band?

Milläköhän levyillään beatles on kaikkein "progeimmilllaan"? Tekisi mieli tutustua noihin proto-proge levyihin. Abbey Road? Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band?
 
No proge on vähän hassu sana sinänsä Beatlesiin liitettynä, ainakin näin mielleyhtymien perusteella. Mutta sitten toisaalta Beatlesin musiikki oli aidosti progressiivista ja edistyksellistä. Sgt. Pepper ja Abbey Road ovat kyllä molemmat tiukkoja kokonaisuuksia. Sgt. Pepper on se huuruinen hippilevy ja Abbey Road sitten perinteisempään ilmaisuun palaamista. Noista kahdesta itse diggaan enemmän Abbey Roadia jo pelkästään You Never Give Me Your Moneyn takia. No siinäpä sulle moniosainen progebiisi!

Tarkoitan sitä vähemmän pop tyylistä biiitles tuotantoa jos sellaista löytyy. Ei tälläinen aloittelija aina tiedä kaikkea, mutta kiitos.