Aihe: Studiokaluston suunnittelu
1 2 3
JoKo
26.05.2007 12:24:58 (muokattu 26.05.2007 13:13:59)
Olen tehnyt omalle bändille demoja ja äänityksiä jo monta vuotta (5-6), enemmän ja vähemmän harjoitusmielessä, ja viime aikoina tekeleet ovat saaneet ulkopuolisiltakin kehuja. Tuttujen tutut ovat kuunnelleet äänityksiäni/miksauksiani ja ottaneet yhteyttä, josko haluaisin tehdä heille demoa/EP'tä. Olenkin muutamaan tällaiseen projektiin ryhtynyt hyvällä omalla tunnolla, ja ottanut projekteista korvausta hyväksi katsomani verran.
 
Näinhän sen pitääkin mennä. Työn jälki on paras markkinointikeino, ja jengi tietää mitä saa. Sillon kun joku kokee jäljen sen tasoiseksi että siitä kannattaa maksaa, niin ihan hyvällä omallatunnolla voi pyytää sen verran palkkiota kun on kohtuullista. Mulla tämä vaihtelee suuresti maksajan mukaan, sossun rahoilla omakustannettaan rahoittavalta muusikolta pyydän huomattavasti vähemmän kun joltain firmalta.
 
Jos olisin odottanut sellaista valaistumisen hetkeä, jolloin olisin voinut sanoa että nyt musta tuli hyvä, niin varmasti odottaisin vieläkin.
JoKo
26.05.2007 12:26:27
Sit piikkuhiljaa rupeaa tajuamaan kaiken sen mitä ei osaa mut mitä vois osata ja mitä muut osaa... mitä enemmän osaa ja tietää, sitä enemmän tietää kaikkea sitä mitä ei osaa.
 
Niinpä. Tie on loputon.
Aleksi Gaiss
26.05.2007 13:01:02
Sit piikkuhiljaa rupeaa tajuamaan kaiken sen mitä ei osaa mut mitä vois osata ja mitä muut osaa... mitä enemmän osaa ja tietää, sitä enemmän tietää kaikkea sitä mitä ei osaa.

Niinpä. Tie on loputon.
 
Joo, tie on loputon, mutta tuo ei saa olla eikä ole este millekään tekemiselle. Ei edes vaikka siitä pyytäs rahaa.
kivi
26.05.2007 16:11:50
Oon seurannu Kiven kirjotuksia useamman vuoden tietyllä kunnioituksella, mutta nyt kyllä täytyy sanoa että mielipiteemme eroavat täysin
 
Kuin ni?
 
En mä sanonut että kaikilta menee 30 vuotta, voihan sitä olla vaikka mikä ihmelapsi. Mutta se on fakta että tietty ammatillinen taso pitää olla kun lähdetään tarjoamaan äänityspalveluja, koska silloin ei edusteta vain itseä vaan äänittäjiä ammattikuntana.
 
Mä harvoin sanon näin, mutta nyt on pakko sanoa: sä näet tän sitten kun sä olet vanhempi. Parikymppisenä mä olin itsekin ylpeä ja luulin tietäväni kaiken, ja niin piti ollakin, mutta nyt tiedän enemmän. Tai ehkä vähemmän.
 
Jos otat rahaa vastaan, sun pitää olla sen rahan arvoinen. Sitten ei treenata.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)
jhakwe
26.05.2007 16:51:45
 
En ole missään nimessä oikeassa asemassa kommentoimaan tähän vähäisen kokemukseni perusteella, mutta kyllä mielestäni työstä pitää aina jotain ottaa vastineeksi. Totta kai liksa täytyy kuitenkin rehdisti määritellä työn jäljen ja osaamisen perusteella, mutta jos pystyy tekemään jälkeä, josta bändi on tyytyväinen, lienee kaikkien kannalta parasta, jos äänittäjä/miksaaja saa jonkinlaisen korvauksen. Jatkuvasti ilmaisen työn tekeminen voi loppupeleissä johtaa siihen, että kun rahkeet alkavat riittää, kaikki muistavat vain, miten "teithän sä sillon niillekin ilmaseks."
 
Hyvä toveri -jutut sitten toki erikseen :)
Save the whales, motherfucker.
JoKo
26.05.2007 21:59:03
En mä sanonut että kaikilta menee 30 vuotta, voihan sitä olla vaikka mikä ihmelapsi. Mutta se on fakta että tietty ammatillinen taso pitää olla kun lähdetään tarjoamaan äänityspalveluja, koska silloin ei edusteta vain itseä vaan äänittäjiä ammattikuntana.

Mä harvoin sanon näin, mutta nyt on pakko sanoa: sä näet tän sitten kun sä olet vanhempi. Parikymppisenä mä olin itsekin ylpeä ja luulin tietäväni kaiken, ja niin piti ollakin, mutta nyt tiedän enemmän. Tai ehkä vähemmän.

Jos otat rahaa vastaan, sun pitää olla sen rahan arvoinen. Sitten ei treenata.

Mitä enemmän oppii, niin sitä vähemmän kuvittelee tietävänsä. Kehitys ja oppiminen on kuitenkin jatkuvaa, ja jollain on kuitenkin elettävä siinä matkallakin. Tottakai joku taso on oltava, mutta sen, riittääkö se, sen kuitenkin loppupeleissä valitsee asiakas. Vaikka esim Bruce Swedien on valovuosia mua parempi, ei se mua estä tekemään tätä, vaikka samaa ammattikuntaa edustetaankin. Tekemättä ei vaan opi. Se riittää että tekee parhaansa, jengi diggaa ja rokki soi. Musiikki merkitsee. Jos joku tyrii äänityksensä, se edustaa ihan itseänsä, ei koko ammattikuntaa. Suomen kokoisessa maassa siihen tyrimiseen ei ole vain kovin monta mahdollisuutta.
kivi
26.05.2007 22:46:47
Sikäli tää keskustelu on ihan turhaa, että jos joku vielä loppupeleissäkin vapaaehtoisesti maksaa, eivätkä työt lopu, se tarkoittaa silloin sitä että työn jälki on osoittautunut riittäväksi.
 
Ja toisaalta, nyt puhutaan alasta jossa sitä rahaa ei kerta kaikkiaan enimmäkseen ole saatavissa. Monta kertaa joutuu tinkimään kaikista hienoista periaatteista, kun kellään ei kerta kaikkiaan oo rahaa, eikä sitä näistä levyistäkään tuu.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)
Niq
27.05.2007 11:57:59
 
Mä oon pyytäny, parissa projektissa mihin on kysytty, nimellistä korvausta laitteiden ja tilan käytöstä, itse teen hommat ilmatteeks ja opettelun kannalta. Kuitenkin treenisvuokra ja uudet kamat on jollain rahalla maksettava.
 
Palkkaa itse duunista ajattelin pyytää siinä vaiheessa, kun tiedän että paskanakin päivänä saa kelvollista jälkeä aikaan ja laitteet on sitä luokkaa ettei puolet työpäivästä mene säätämiseksi, eli toisin sanoen "asiakas" saa vastinetta rahalleen. Tämä tapahtunee aikaisintaan 10 vuoden päästä tällä menolla. ;)
 
Mä pidän toisaalta sopivana kynnyksenä tuota nimellistä korvausta siinä mielessä, että kun soittaja tietää että tää maksaa, niin keskitytään itse asiaan.
"I have a cunning plan" -Baldrick
Daunt
30.05.2007 09:22:21
Tarvitseeko tuo setti (Digidesign 003, M-audion Octane, ja SPL goldmike) jonkun erillisen Word Clockin toimiakseen kunnolla jos tarttee nii mitäs löytyy hyviä hinta laatu suhteeltaan?
 
Ei tarvitse ellet välttämättä halua. "Kellotus" hoituu ADATin kautta ihan automaattisesti.
ÄäniVeikko
03.06.2007 20:39:59
 
Pystyykös tuo Digidesignin 002 malli ottamaan sisään 16 raitaa kerralla. Jos ei sittenkään rahojaan tuhlais tuohon uuteen 003 malliin. Ja muutenkin onkohan tuo uudempi versio hintansa väärti suhteessa vanhaan...?
SBII
03.06.2007 21:23:50 (muokattu 03.06.2007 21:25:22)
Sekä 002:lla, että 003:lla saa maksimissaan 18 raitaa kerralla sisään (8 analog, 8 adat, 2 spdif). Jos et tee mitään neljällä laadukkaammalla etusella, toisella kuulokeliitännällä ja word clockilla niin 002:llakin pärjää. Itse en ainakaan suunnittele 002:sen omistavana vaihtaa missään vaiheessa 003:seen, koska se ei tuo mitään merkittävää itselleni tarpeellista uutta 002:seen verrattuna.
 
Sitten kyllä tulisi mietittyä kumman hankkisi, jos ei olisi 002:sta.. :)
milcoin
04.06.2007 09:49:29
Pystyykös tuo Digidesignin 002 malli ottamaan sisään 16 raitaa kerralla. Jos ei sittenkään rahojaan tuhlais tuohon uuteen 003 malliin. Ja muutenkin onkohan tuo uudempi versio hintansa väärti suhteessa vanhaan...?
 
Sen verran mitä on Digidesignin puolelta kommentoitu asiaa, 003 ei tullut varsinaisesti korvaamaan 002:sta. Joku määräys speksien osalta muuttui (sama mikä jumitti FMRAudion toimituksia eurooppaan) joten digillä oli vaihtoehtona joko muuttaa 002:sta tai tehdä eri laite pienillä päivityksillä. Eli 003 on itse asiassa tavallaan 002 v. 2.0.
 
Itse ottaisin varmaan edelleen 002:n. Hinta on sopiva nyt, tuki jatkuu kuulemma vielä kauan koska kyse on rinnakkaistuotteesta ja systeemin voi kellottaa s/p dif:illä jos tarvii ulkoista kelloa. Monen mielestä ei tarvi.
 
Esim joku apogeen Mini ME kävis kelloksi. Loistava peli on muutenkin.
"Modulaatiot...mä inhoon niitä...kyllä sävellajista toiseen pääsee muullakin tavalla"
Roberto
04.06.2007 10:44:09
 
Sen verran mitä on Digidesignin puolelta kommentoitu asiaa, 003 ei tullut varsinaisesti korvaamaan 002:sta. Joku määräys speksien osalta muuttui (sama mikä jumitti FMRAudion toimituksia eurooppaan) joten digillä oli vaihtoehtona joko muuttaa 002:sta tai tehdä eri laite pienillä päivityksillä. Eli 003 on itse asiassa tavallaan 002 v. 2.0.
 
Jees, toi: http://www.rohs.gov.uk/ oli se jumittaja.
ÄäniVeikko
04.06.2007 14:37:22
 
Ok ite oonkin ihmetelly että ei kyllä kovin kummosia muutoksia tohon 003 ole tullut mutta taustalla tuommoista nii sitte ymmärtää ratkaisu...
ÄäniVeikko
04.06.2007 14:51:33
 
Jos tuohon suunnittelemaani settiin miettisi SPL Goldmiken tilalle astetta laadukkaampaa peliä niin mitä suosittelisitte? Tuota Apogeen Mini ME:tä on nyt ainakin hehkutettu mutta mitäs muita esim. putki etusia löytyis?
tonedeaf
15.06.2007 21:36:45
Kun noinkin hyvää olet hankkimassa, kannattaa muistaa että äänitysketju on niin heikko kuin sen heikoin lenkki. AD-muuntimissa et halua missään nimessä säästää, koska sehän romuttaa koko muuten hyvän setin (peak peak peak clip clip clip...). Lämpimästi suosittelen RME muuntimia, unohda ADA8000. Menee hyvät kamat hukkaan! Ihan oikeesti :-)
sami_sumea
24.06.2007 16:06:31
 
Lämpimästi suosittelen RME muuntimia, unohda ADA8000. Menee hyvät kamat hukkaan! Ihan oikeesti :-)
 
No joo.
 
Mä lähtisin jopa siitä, että nykyään mitkä tahansa uudehkot AD-muuntimet kuulostavat siedettäviltä, ja ADA-8000 on enemmän kuin rahansa väärti vehje, sekä omin korvin kuultuna että mittaustulosten mukaan.
 
Mulla on itselläni ollut sekä ADA-8000 että RME:n muuntimet, enkä ole huomannut nauhoitellessa kovinkaan merkittävää eroa äänenlaadussa vaikka kuinka kriittisesti olen yrittänyt kuunnella hyvillä monitoriskobeilla hyvin akustoidussa tilassa.
 
RME on ehkä aavistuksen verran "smoothimman" kuuloinen, mutta kyllä me ollaan aikoinaan purkitettu ADA-8000:lla hemmetin hyvänkuuloisia rumpuraitoja..
 
Enitenhän tuohon lopputulokseen vaikuttaa kuitenkin sisääntuleva materiaali (soittimet, soittaja, tila jne) ja käytetyt mikit/mikitykset kuin etuasteet tai erityisesti käytetty AD-muuntimen taso. Perus-etuasteissakin (EQ:ita ja kompuraa lukuunottamatta) kyse on lähinnä nyansseista erityisesti muutamalla raidalla. Ziljoonan euron putkipurkit ovat sitten tietysti erikseen, ne kun alkavat "soundaamaan" jo joltain...
 
...
"Yläpäiden kompressointi tuo mieleen Ruandan kansanmurhan ja botneosastollakin ollaan yleislakossa: laatusubbarini (Tannoy) ei löydä kappaleesta alle kymmenen hertsin taajuuksia, vaikka laskin kuunteluhuoneeni lämpötilan -18C-asteeseen."
kivi
24.06.2007 17:52:43

Mulla on itselläni ollut sekä ADA-8000 että RME:n muuntimet, enkä ole huomannut nauhoitellessa kovinkaan merkittävää eroa äänenlaadussa vaikka kuinka kriittisesti olen yrittänyt kuunnella hyvillä monitoriskobeilla hyvin akustoidussa tilassa.
...
mutta kyllä me ollaan aikoinaan purkitettu ADA-8000:lla hemmetin hyvänkuuloisia rumpuraitoja...

Mä menisin sanomaan, ettei ADAssa oo mitään ongelmia rummuissa tai muussa rytmikamassa.
 
Sen sijaan pitkissä äänissä - huilussa, viulussa, uruissa, laulussa - saattaa signaalissa olla selkeää ongelmaa. Jopa mun korvissani, enkä mä ole maailman kriittisin. Sellaista ongelmaa mitä sattuu kun käytetään halpoja komponentteja.
 
Jännää muuten sekin, ettei sikäli kun mä tän näen, loppujen lopuksi oo väliä pystyykö muunnin millaisiin resoluutioihin - 24/44.1 on ihan riittävä useimpiin tarkoituksiin jos soundi on muuten hyvä. Ja tuohon pystyviä vähän vanhempia ja alunperin kalliita muuntimia saa käytettynä hyvinkin edullisesti. Sitten jos aletaan vaatia suurempaa laatua ollaan myös alueella missä Behringer ei enää kelpaa.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)
flimtrick
26.06.2007 13:23:39
Nuo ovat varmasti hyviä miksereitä, mutta luulenpa että kaavailemaasi käyttöön löytyy fiksumpiakin ratkaisuja (olettaen että pääasiassa demonauhoittelu on kyseessä).
 
Itselläni on tällainen:
 
http://www.thomann.de/fi/alesis_multimix_16_firewire.htm
 
tässä kepoisempi versio
 
http://www.thomann.de/fi/alesis_multimix_8_firewire.htm
 
...suunnilleen samaa hintaluokkaa kuin nuo ehdottamasi, mutta tässä on sisäänrakennettuna "äänikortti". Eli tuon saa suoraan yhdellä firewirepiuhalla kiinni tietokoneeseen, ja ei kun äänittämään. Jokaisen kanavan saa omalle raidalleen tietokoneelle.
 
Muillakin valmistajilla on vastaavia, mutta tuo lienee ominaisuuksiinsa nähden halvin tällä hetkellä.
 
Miksereissä ei yleensä tule muita johtoja kuin virtajohto, eli kaikki muut piuhat pitää hommata erikseen.

Mites muuten vetelette noilla miksereillä sit useamman raidan koneelle samalla kertaa? Kun tossa Mackiessa esim. ei oo direct out:ja ollenkaan? Onnistuuko insertin kautta?
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)