Jazz ›

Etsinnässä olisi lisää vapaamman jazz-ilmaisun toteuttajia. Jotain semmoista Eric Dolphy - Ornette Coleman - Don Cherry -akselia. Juhani Aaltosen trion tyyli (levy "Mother Tongue") on myös sitä, mitä haen. Eli jazzia, joka soljuu omilla ehdoillaan niin, että välillä tuottaa vaikeuksia laskea tahteja.
 
Eurooppalaiset free-bändit kiinnostaisivat myös mutta en oikein osaa etsiä oikeista paikoista. Eli, jos voisitte kertoa vaikkapa puolalaisista tai ranskalaisista yhtyeistä, kiittäisin kauniisti hymyssä suin.
 
Kertokaa siis, jos tulee mieleen jotain vähemmän tai enemmän tunnettua free- tai lähes freejazzia.

Krakatau on lemppareitani tältä saralta. Varsinkin studiolivelevy "Alive". Siitä löytyy sävyjä kaaoksesta ("Sornu") rauhallisempaa tunnelmointiin ("Ancient dust" ja "New day") ja mekaanisen kuuloiseen kolisteluun ("Hiccup pig" ja "Motor oil"). Levyllä soittavat Raoul Björkenheim (kitara), Sampo Lassila (basso) ja Michel Lambert (rummut).
 
Björkenheim soittaa omalla tyylillään, eli runsaalla säröllä käyttäen paljon vahvistimen luonnollista kiertoa ja toisissa kappaleissa efektejä, jotka saavat kitaran kuulostamaa särön ja phaserin läpi ajettua junan ääntä. Melodiat ja harmoniat ovat hyvin kromaattisia ja rytmit hyvin vapaita.
 
Rauhallisempaa free-suuntausta edustaa sitten Kari Heinilän levy Tribus (http://www.suomijazz.com/heinila_tribus.htm). Krakataun levyyn verratuna tämä on todella rauhallista ja helppoa (jos sitä sanaa haluaa käyttää, lähinnä pointti on se, että kolmisointuja on enemmän ja niiden välinen koheesio on vähän suurempaa). Levyllä on raivokkaita yhteisimprovisointeja (Triubus 1, 2 ja 3) ja niiden välillä hyvin rauhallista maalailua.

Kauttaaltaan levyn tunnelmat ovat hyvin rauhallisia: "Harkara" on soitettu huilulla ja perkussioilla ja muistuttaa hyvin paljon etnomusiikkia, "Anbar" on tenorisaksofonilla soitettu kaunis melodia, johon yhtyy lopussa jousitettu kontrabasso. Monesta kappaleesta löytyy melko helposti löydettävä syke. Sopivampi määre tälle voisi olla jonkinlainen etnopop/jazz, jota on höystetty freellä, kun taas Krakataulla suhde on toisinpäin.

Björkenheimin soittotyyli on kyllä aivan mieletön. Näin miehen kerran livenä ja jotain Krakataun levyäkin olen kuullut. Pitänee kirjastosta etsiä.

Björkenheimin soittotyyli on kyllä aivan mieletön. Näin miehen kerran livenä ja jotain Krakataun levyäkin olen kuullut. Pitänee kirjastosta etsiä.
 
Minä en ole koskaan päässyt häntä kuuntelemaan, mutta tarinan mukaan Krakataun esiintyessä Kajaanin Jazz-keväässä (olisiko ollut 1989) yleisö muutamia rohkeita yksilöitä lukuunottamatta hävisi paikalta. :-D

En tiedä onko tää nyt tarpeeksi freetä, mutta suomalainen Ilmiliekki quartet vois olla. Tsekkaa vaikka niiden eka levy.

Rauhanorkesteri
 
http://www.umpio.com/shop.html
 
Sieltä löytyy, suosittelen, vapaata ja itsellään kulkevaa jaatsiaa.

Art ensemble of chicago on mukavan vapaata. Hmm.. No pakko tääkin taas sanoa, mutta John Zornilla on myös Masadan kanssa näitä freejazz juttuja.

Nguyên Lê on thaimaalais-ranskalainen itseoppinut kitaristi, jolta löytyy kirjastostakin levyjä. Soitossa kuuluu hienosti thaimaalainen musiikkiperinne, Jimi Hendrix ja bebop.
 
Marc Ducret on kanssa ranskalainen avantgarde kitaristi, joka on tehnyt niin solo- ja duo-levyjä, myös muun yhtyeorkestoinnin lomassa. Osaa soittaa nauhatonta kitaraa vireessä (hoho). Kannattaa ainakin tsekata L'ombra Di Verdi. Vaikuttaa myös Tim Bernen Big Satan yhtyeessä.
 
Puhaltajista tulee mieleen Pharoah Sanders, Albert Ayler ja Archie Shepp, jotka olivat etupäässä muokkaamassa freetä.
 
Toivottavasti näistä joku osuu lähelle hakemaasi.
 
Niin ja Björkenheimilta kannattaa katsastaa Scorch trio-levytykset. Debyytti on aika raskas kuunneltava, mutta kakkos albumi Luggumt on jo helpompaa. Ja duo-levy Lucas Ligetin kanssa.
Ja vielä Edward Vesalan Lumi ja Satu.. Huh.

Nuoremmista soittajista voisi mainita ruotsalais-norjalaisen loistavan yhtyeen Atomicin ja Ken Vandermarkin. Anthony Braxtonia kannattaa kokeilla vaikka onkin aika sävellyspainoitteista.

Marc Ducret on kanssa ranskalainen avantgarde kitaristi, joka on tehnyt niin solo- ja duo-levyjä, myös muun yhtyeorkestoinnin lomassa. Osaa soittaa nauhatonta kitaraa vireessä (hoho). Kannattaa ainakin tsekata L'ombra Di Verdi. Vaikuttaa myös Tim Bernen Big Satan yhtyeessä.
 
Jep, Ducret ei välttämättä soololevyillään niin hirveän freetä pistä, mutta soittotyyli on kuitenkin aivan mahtavan leijaileva. Suosittelen.
 
Ja vielä Edward Vesalan Lumi ja Satu.. Huh.
 
Ja näitä myös suosittelen. Huhhuh.

Rauhallisempaa free-suuntausta edustaa sitten Kari Heinilän levy Tribus (http://www.suomijazz.com/heinila_tribus.htm). Krakataun levyyn verratuna tämä on todella rauhallista ja helppoa (jos sitä sanaa haluaa käyttää, lähinnä pointti on se, että kolmisointuja on enemmän ja niiden välinen koheesio on vähän suurempaa). Levyllä on raivokkaita yhteisimprovisointeja (Triubus 1, 2 ja 3) ja niiden välillä hyvin rauhallista maalailua.
 
Tribus on kyllä hieno levy. Itse suosittelisin Bass Drum Bone trioa sekä A.D.D. Trioa, kummatkin sellaista "puoli"freetä. ja tietääkseni eurooppalaisia.
 
Jos raivokkuus ei pelota niin italialainen Zu on hurjaa kuunneltavaa.
 
http://www.myspace.com/zuband

Meillä on tuollainen vähän free-vaikutteinen sekobändi www.myspace.com/kurkirku
 
Siellä on nyt vain vanhoja biisejä kuunneltavana vanhalta demolta, levy tulee syksyllä.

En tiedä onko tää nyt tarpeeksi freetä, mutta suomalainen Ilmiliekki quartet vois olla. Tsekkaa vaikka niiden eka levy.
 
Tuli nyt muuten mieleen, että nämähän esiintyivät Kajaanin jazzkeväässäkin, ja olivatpa mielestäni sen illan parhaat esiintyjiä (teltassa). Soittivat jotain lainoja, joista en muista kuin Tom Waitsin "Take it with me":n, joka ei mielestäni kovin hyvin toiminut, mutta sitten muut kappaleet - varsinkin omansa - olivat oikein hyviä, ja niissä oli kivasti dynamiikkaa trumpetistin hiljaisista yksinsoitoista koko bändin yhteisremuamiseen.
 
Varsinaisesti kuitenkin piti tulla sanomaan se, että Derek Baileyltä lainasin tänään kirjastosta muutaman levyn. "Guitar, drums and bass", "Cyro" ja "Saisoro"-levyt. Paras mielestäni noista oli Saisoro ja huonoin "Guitar, drums and bass". Täytyy tosin mainita, että ei tuo kitarabassojarummutkaan huono ole, mutta paljon on potentiaalia hukattu siinä: ensimmäisen kappaleen aikana mietin, että onpa mielenkiintoisesti yhdistelty elementtejä ja olin jo hurmioitumassa, mutta levyn aikana aihetta muunnellaan aivan liian vähän.
 
Sitten siihen Saisoro-levyyn. Pääosassa on tietenkin Baileyn jopa kaoottiseksi luonnehdittava riitasointinen soitto. Häntä tukee levyllä laulava rumpali Yoshida Tatsya ja basisti Masuda Ryuichi, jotka osittain tasapainottavat levyä soittamalla välillä jopa suhteellisen suoraan. Joissain kappaleissa rumpali laulaa jotain suomalaiselle tuntemattomia tavuja - venyttäen ääntään Webern-tyyppisestä äärilaitapomppimisesta pitkä-äänisiin soololauluihin.
 
Sitä en osaa sanoa, että voiko tässä enää varsinaisesti puhua jazzista, sillä kyllä tämä Baileyn free-musiikki on aika kaukana jazzista, mutta ehkä se improvisatorisuus kytkee tämän jazzin perinteeseen.