Rock, pop, alternative ›

Katsoin kalenteriin ja hämmästyen huomasin, että Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandin 20-vuotisjuhlallisuuksista on kohta kulunut 20 vuotta. Häh? Vuonna -87 vuosi -67 tuntui kaukaiselta kuin jurakausi, mutta -87 oli eilen. Viimeistään peiliin katsominen paljastaa kuitenkin karun totuuden. Mites tässä nyt näin kävi.
 
Onko syytä muistaa 40 vuotta sitten julkaistua pop-lp:tä? Ei kai, poplevyjähän julkaistaan vielä nykyisinkin. Hiittäkö näistä eläkeikäisistä patuista, joista pari on jo vainaitakin. Sitä paitsi Pepperhän oli viimeinen niitti rocknrollin arkkuun; se oli osaltaan muovaamassa seuraavalla vuosikymmenellä niin suosituksi tullutta progressiivista rockmusiikkia, jota piti myöhemmin punkin voimin käydä tappamaan. Eihän tämmöistä taidemusiikkia voinut esittää edes livenä. Mokomat, minkä tekivät.
 
Ja ne kannetkin. Kaiken maailman sälää mukana ja pirusti populaa kurkistelemassa toistensa olkapäiden takaa. Montakohan pilaversiota lie siitäkin tekotaiteellisesta hippihölmöilystä tehty. Taisi muusikonretkuilta loppua kuvallinen mielikuvitus tähän, koska seuraava varsinainen pitkäsoitto olikin sitten täysin valkoinen. Höh, ihmeellistä hyppelemistä ääripäästä toiseen.
 
Entäs se musiikki, siitäkin kai pitää puhua. Viulua ja sitaria, nauhoja väärinpäin ja oikeinpäin. Jos jonkunlaista äänitehostetta ja muuta suhinaa. Humehista vihjaillaan teksteissä, liekö pojjaat olleet pikku pöllyissä levyä tehdessään, ei kai sentään. Onhan siinä tietysti laskentatavasta riippuen 12 tai 13 toinen toistaan parempaa ja viehättävämpää popkappaletta, joita jaksaa kuunnella vuodesta toiseen aina innostuen. Liekö tuolla jotain merkitystä levyn saaman arvostuksen kanssa.
 
Eipä tuo vuosi 1967 muutenkaan ollut niitä kaikkein kehnoimpia populaarimusiikin saralla.

No, onhan tämä Kersantti Pippuri yksi rockhistorian tärkeimmistä levyistä, ellei tärkein. Itse kyllä pidän Abbey Roadia ja Revolveria jopa hieman parempina kuin Sgt. Peppersiä, mutta onhan tämäkin aivan massiivinen levy. Ei uskoisi, että 40 vuotta on vierehtänyt julkaisusta. No, olkoon kuinka vanha levy tahansa niin loistava musiikki elää ikuisesti.

Katsoin kalenteriin ja hämmästyen huomasin, että Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandin 20-vuotisjuhlallisuuksista on kohta kulunut 20 vuotta. Häh? Vuonna -87 vuosi -67 tuntui kaukaiselta kuin jurakausi, mutta -87 oli eilen. Viimeistään peiliin katsominen paljastaa kuitenkin karun totuuden. Mites tässä nyt näin kävi.
 
Onko syytä muistaa 40 vuotta sitten julkaistua pop-lp:tä?
 
No juu, niin se aika rientää. Taisipa olla vuosi-pari ennen tuota 20-vuotisjuhlaa kun levyn ensi kerran kokonaan kuulin. Senhän muistan kuin eilisen päivän, sillä aivan äskettäinhän se tosiaan oli, vaikka peili muuta kertoa yrittääkin.. Mutta itse levy, se oli paha pettymys paria kappaletta lukuunottamatta jo ensimmäisellä kuuntelukerralla eikä ole siitä lainkaan kiinnostavammaksi muuttunut vuosien myötä. Eli kyllä mun puolesta tää lätty voidaan näiden 40-vuotisjuhlien jälkeen unohtaa lopullisesti. :-) Rock'n'rolliahan se ei mihinkään tappanut ja beatlet itsekin siirtyivät tään jälkeen hyvin nopeasti takaisin selkeämmän ilmaisun pariin.

Onhan se kova lätty. Just tänään tuli itseasiassa viimeks kuunneltua.

Omasta mielestä Abbey Road on levynä parempi, mutta peppersiltä löytyy maailman historian kaikkien aikojen paras biisi, A Day In The Life.

Meidän bändillä oli aikomuksena soittaa 17.2 keikalla Strawberry Fields, silloin kun tuli päivälleen 40 vuotta sinkun julkaisusta, keikka tosin peruuntui, joten se jäi tekemättä. Kesän keikoilla olisi kyllä mukava soittaa jotain Pepperiltä, viime kesänä soitettiin I Want To Tell Youta, jolle tuli silloin 40v täyteen.
 
Kyllähän kesäkuun ensimmäiselle pitää jotain ohjelmaa keksiä, taidan tosin ottaa varaslähdön ja raapaista neulalla vielä kertaalleen Pepperiä tässä illan päätteeksi.

Kyllähän The Beatles oli mahtibändi, ei käy kiistäminen. Yksi neljästä suurimmasta ja (mielestäni) vaikutusvoimaisimmasta pop/rock-yhtyeestä kautta aikojen... niin, ne kolme muutahan ovat The Rolling Stones, Pink Floyd ja Led Zeppelin. Kaikki muuten Britti-bändejä, jota taustaa vasten ehkä ymmärtää, ettei Englannin "tarvinnut" panostaa euroviisubiisiinsä sitäkään vähää kuin muiden :)
 
Beatlesien musiikkia ei ole voinut välttyä kuulemasta, mutta syvempi tutustuminen on itselläni vielä vaiheessa (nolostus). Täytyy ottaa viimein projeksiksi.
 
Ja katsotaan sitten 30-40 vuoden päästä, mitä nykyjulkaisuista on jäänyt käteen.

Meidän bändillä
 
Tuosta teidän bändistä voivat nohevimmat huomata kenties pieniä beatle-vivahteita, näköjään. Kiva viisu tuo Afternoon in Delhi.

Tuosta teidän bändistä voivat nohevimmat huomata kenties pieniä beatle-vivahteita, näköjään.
 
Hyvänen aika, ei kai nyt sentään! :-P No, ehkä ainakin omissa tekeleissäni jäljet tulee johtamaan aina sylttytehtaalle.
 
Kiva viisu tuo Afternoon in Delhi.
 
Kiitokset! Koetetaan saada tuosta koko bändin versio vielä tänä vuonna kuunneltavaksi.

Jos Beatlesien urasta piirtäisi käyrän, niin se olisi selvästi nousujohteinen aina Sgt. Pepperiin asti, joka olisi lakipiste, jonka jälkeen käyrä kääntyisi laskuun. En tarkoita, että Pepper olisi välttämättä musiikillisesti ja taiteellisesti orkesterin huippukohta (minun mielestäni Revolver on), vaan sitä, että Beatlesin olemassaolo bändinä, osiaan suurempana kokonaisuutena, huipentui siihen. Kuten Blue Moonkin jo totesi, niin Pepperin jälkeen bändi hiljalleen yksinkertaisti ilmaisuaan, palasi musiikillisesti juurilleen. Jos oikein runolliseksi heitäydytään, niin Pepperillä Beatles aikuistui ja alkoi ihmeen nopea vanheneminen.
 
e:viilausta

(minun mielestäni Revolver on)
 
Samoilla linjoilla. Periaatteessa kaikki, mitä Pepperillä on, löytyy myös Revolverilta, Pepperillä vaan kaikki mahdollinen on viety vieläkin pidemmälle. Jos biisimateriaalista puhutaan niin oma suosikkini on Rubber Soul, mutta kokonaisuutena taitaa Revolver viedä hiuksenhienosti voiton.
 
Ja sitten mono-Pepper-cd luureihin ja töitä tekemään.

Kohtapuolin saattaa alkaa ilmestymään näitäkin levyjä halvalla kauppojen hyllyille, kunhan ensiksi ylittävät 50-vuoden etapin.

Kohtapuolin saattaa alkaa ilmestymään näitäkin levyjä halvalla kauppojen hyllyille, kunhan ensiksi ylittävät 50-vuoden etapin.
 
Pepper on niitä levyjä joita ei myynnin takia ikinä tarvitse laittaaa mid-price-kategoriaan, varsinkaan nyt kun tahdittomien tuotanto vihdoin on myös iTunesissa.

Oletteko tällaisesta kuulleet?
 
http://news.bbc.co.uk/2/hi/entertainment/6530959.stm
 
_
Last Updated: Friday, 6 April 2007, 07:54 GMT 08:54 UK
Rock stars to recreate Sgt Pepper
The Beatles' Sgt Pepper album cover
The Beatles' original album was voted the best of all time last year
Oasis, The Killers and Razorlight are to cover songs from The Beatles' Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band to mark the album's 40th anniversary.
 
James Morrison, The Fratellis, Travis and the Kaiser Chiefs are among the other acts taking part in the special recording sessions for BBC Radio 2.
 
The engineer in charge of the original 1967 sessions will use the same equipment to record the new versions.
 
The results will be aired on Radio 2 on 2 June, a day after the anniversary.
 
The original album was released on 1 June 1967 and went on to be regarded as one of the best and most influential releases in rock history.
 
Last year, it came top of a Radio 2 poll to find the best number one album of all time.
 
'Unique event'
 
The modern rock bands will be recorded by audio engineer Geoff Emerick, using the one-inch four-track equipment he captured the original on 40 years ago.
 
Radio 2 is also celebrating its 40th birthday this year, and the programme will form part of the station's '60s Season.
 
Radio 2 controller Lesley Douglas said: "This will be not only a unique radio event, but a very special musical moment.
 
"The range and quality of artists involved ensure that this will be a fitting tribute to one of the great albums of all time."

Kylläpä aika rientää, tosiaan. Beatlesit kun lauloivat kessun bändistä oli mies ( siis pippurin kessu ) juur vastikään vajaat kymppä vuotta sitten kotiutunu ensimmäisestä maailmansodasta.
Älkää nyt kerettiläistä kurmuuttako mut mun ehoton lemppari on valkonen tupla. Sitä levyä on tullu kuunneltua neljällä vuosikymmenellä paljon, ihan täytyy sillontällön pitää kuunteluilta ja kuunnella kolme sivuu, sit Revolution 9 aina jää väliin.
Niin, koko levyä neljällä vuosikymenellä mut jotain biisejä kuulu kyllä ratiosta jo pentuna ( Hei viidakko Jim).
Sgt. Pepper tosiaan oli aluks vähän sillai et ei oikeen tajunnu sitä kohkausta ennenkokemattomasta sfäärien kirjosta popmusiikin saralla kun samaan aikaan kuuli Pink Floydia, Wiguja,Beach Boysia, Movee,siis ties mitä taidepläjäystä eikä ollu eläny usvasta vuotta 67 pitkälettisenä nuorna hipin retkuna.
 
Äh, täytyy lisähuomauttaa, siis nykyään Pepper on kyllä kypsällä iällä noussu arvoonsa kun tosiaan asettaa tekeleen historialliseen kehykseensä on se varmaan tehny säväyksen aikoinaan ja onhan siinä hiton hienoja kipaleita.(tsinkle Srawberry Fields viel ku laitetaan kaupan päälle niin on se komeeta musaa)

Oletteko tällaisesta kuulleet?
 
http://news.bbc.co.uk/2/hi/entertainment/6530959.stm
 
Justjust.. tulee varmaan kova levy tosta.

Beatlesit ja Zappat on yleensä lähempänä 20euroa kuin kymppiä :/

Jos Beatlesien urasta piirtäisi käyrän, niin se olisi selvästi nousujohteinen aina Sgt. Pepperiin asti, joka olisi lakipiste, jonka jälkeen käyrä kääntyisi laskuun. En tarkoita, että Pepper olisi välttämättä musiikillisesti ja taiteellisesti orkesterin huippukohta (minun mielestäni Revolver on), vaan sitä, että Beatlesin olemassaolo bändinä, osiaan suurempana kokonaisuutena, huipentui siihen. Kuten Blue Moonkin jo totesi, niin Pepperin jälkeen bändi hiljalleen yksinkertaisti ilmaisuaan, palasi musiikillisesti juurilleen. Jos oikein runolliseksi heitäydytään, niin Pepperillä Beatles aikuistui ja alkoi ihmeen nopea vanheneminen.
 
Ei kai Beatles nyt sentään juurilleen palannut? Let it be on epämääräinen, Abbey Road yhtä sekamelskaa ja Valkoinen tuplakin aika vaikeasti lähestyttävä kokonaisuus. Jos Beatlesin urasta piirtäisi käyrän, niin lakipiste olisi Helpin kohdalla, jonka jälkeen olisi laskua. Eihän se sitten ollut enää mikään bändi, vain neljä yhdessä pilveä polttanutta muusikkoa.
 
Kärjistäen Sgt. Pepperistä voisi sanoa, että se oli vain harvinaisen ammattitaitoisesti tehtyä hippeyden kaupallistamista rakkauden kesänä (kuka enää kuuntelee Country Joe &Fishiä tai iron Butterflyta?) ;) Enpä tosin tiedä kuinka oikein on rinnastaa Beatles San Franciscon hippeihin, mutta muusikkopiirit olivat ainakin pieniä ja tunsivathan vaikkapa Byrds ja Beatles toisensa ja imivät toisistaan vaikutteita.

Juurilleen siinä mielessä, että Valkoisen tuplan ja Let it ben parhaimmat esitykset ovat sellaisia, joita nelihenkinen rokkibändi olisi voinut esittää myös livenä. Hippeilystä takaisin rokkenrollin pariin, noin niinkos kärjistäen.
 
Minähän diggaan bändin kaikista olomuodoista, ei siinä mitn. Ja silloin tällöin pyörii soittimessa myös Country Joe and the Fish... Levykaupassa hipelöin myös In-a-gadda-da-vidan äärimmäisen komeaa juhlapainosta, mutta jäi vielä ostamatta.