Yleistä keskustelua musiikista ›

Pistihän hän tuon hymiön sinne perään keventämään. Ja onhan se helpompi moittia muiden makua, kun ei anna toisille vastaavaa tarttumapintaa kuvauksessaan. Provoaminenhan on helppoa ja hedelmällistä, sen olen tullut huomaamaan.
 
Joo toki sen hymiön huomasin ,mutta tuo tyyli on ollut Leikarilla koko ajan eikä pelkkä provoaminen ole oikein kiinnostavaa pidemmän päälle - siitä menee maku.Minusta se nyt vaan olisi reilua nimetä omiakin suosikkeja - tietäisi ainakin mihin verrata.

Taas olisi sen kritisoinnin seassa kiva kuulla myös mitä ne "leikarin" omat suosikit on.Jotenkin jää vähän jonninjoutaviksi nuo pelkät kritiikit...
 
Mustapää jaksaa toimia mielipidepoliisina.
 
Ei minun suosikkini ole mitenkään oleellisia - jos niitä suosikeiksi ylipäätään voi nimittää. En ryhdy tekemään mitään listaakaan - ne antavat kuitenkin väärän kuvan so. ovat vain kapea otos kuuntelemastani musiikista.
 
Kuuntelen useita musiikkityylejä - nykyisin aktiivisin kuuntelu ja levyjen hankinta on painottunut funkyyn, jatsiin (ei mitään munatonta teknistä nypläystä kuitenkaan), reggaehen, "etnoiluihin" aidosta afrikkalaisesta ja lattareista kaikkiin nykymaailmanmusiikkeihin, "konemusiikin koko kirjoon", vanhaa rappia (joiden sanoitukset kiinnostavat lähinnä musiikkisosiologisesti ;-) ), rockiakin (jos on hyvä ote soitossa tai muuten rankka meininki). Satunnaisesti naiveja 60-luvun kantreja (näissäkin sanoitukset huvittavat tavallaan - mutta se musiikkisosiologia taas siinä...), "fat opossum - bluesia", "maailmanluokan" viihdemusiikkia ;-P, ragtimepianisteja ja -kitaristeja, tsekkailen joskus menneiden aikojen tuotoksia rokkisaraltakin, tai vaikka vanhoja lailakinnusia/olavi virtoja ... tuossa noita äkkisiltään.
 
Innostun musiikista ja eläydyn hyvään meininkiin/tunnelmaan/tulkintaan. En ole kyynikkopaska - kriittinen kylläkin eivätkä median hypetykset tai kaverien mielipiteet muokkaa musiikillisia mieltymyksiäni. Osaan muodostaa ja tunnistaa ne itse sekä olen utelias kuuntelemaan kaikenlaisia tyylejä ja uusia virtauksia - sieltä suodattelen sitten. Aika vaan ei riitä kaikkeen - eikä rahat.
 
"Pop-musiikki" , iskelmät, parempi suomi-rokki menevät autossa taustamökänä - asialliset melodiat ja autossa hyvä soundi, miellyttävät laulajat jne. viihdyttävät, vaan ei innosta ostamaan. Ja herkästi vaihdan kanavaa jonkun vilkkumaan tai muka rankan rock-bändin aloittaessa. Yle-X ja muut nuorisokanavat saavat minut liki pahoinvointisiksi (ehkäpä juontajiensa vuoksi vielä musiikkia enemmän).
 
Klassista en kuuntele kuin joskus autossa soundtrackina. Klassinen vaan ei ole samalla aaltopituudella hermostoni/psyykeeni kanssa eli ei kolahda/anna responsea.

Tulipahan hienoja kommentteja, kiitos niistä!
 
Tarkennetaan vähän: tarkoituksenani ei ollut siis sanoa, etteikö kielikuvia saisi käyttää. Mikäli sen taidon osaa, voi lopputulos olla todella komeaa kuultavaa. Ja jos taas hallitsee aivottoman diipadaapan, niin silläkin tavalla voi saada aikaan hienoa materiaalia. Tärkeää onkin omasta mielestäni, se että jos lähtee tekemään jee jee -tyylin sanoituksia, niin vetää sen sitten asianmukaisella linjalla loppuun asti, eikä yritäkään vaikuttaa siltä kuin olisi jotenkin helvetin tärkeä ja uskottava, vain sen takia että muusikoiden tulee sitä olla.
 
Esimerkkinä toimivasta "diipadaasta" voisi mainita 22-Pistepirkon, jonka tuotannosta löytyy niin käsittämättömä typeriä sanoituksia, ettei niitä voi erehtyäkään luulemaan "tosissaan" tehdyiksi. Vaikka "Hey silly, I got a fork". Tästäkin esimerkistä moni on taas eri mieltä, mutta minusta on miellyttävämpää kuunnella vaikkapa älyvapaata sekoilua kuin viiden pennin filosofointia ja moraalisaarnaa kaksikymppiseltä ex-rokkarilta. Tottakai musiikkikin vaikuttaa tähän erittäin paljon.
 
Tekisi niin mieli sanoa erään bändin eräs biisi, joka ärsyttää niin mielettömästi. Mutta enpä sitä tee, koska en ole sellaisessa asemassa että voisin ketään haukkua.

Tekisi niin mieli sanoa erään bändin eräs biisi, joka ärsyttää niin mielettömästi. Mutta enpä sitä tee, koska en ole sellaisessa asemassa että voisin ketään haukkua.
 
Plussaa tuosta.

tuo tyyli on ollut Leikarilla koko ajan eikä pelkkä provoaminen ole oikein kiinnostavaa pidemmän päälle
 
taisit tuosta provoamisesta syytellä joskus aiemminkin - eihän se mitään provoamista ole, että on erilaiset mielipiteet kuin muilla. Olen perustellut kirjoituksissa näkemykseni - en suinkaan heittänyt summittaisia "xx on paskaa" -heittoja.
 
Edellisellä kerralla kun esitit syytöksesit oli minulla muistaakseni varsin yksityiskohtaisesti perusteltu teksti - sitä olisi voinut kommentoida asiallisesti ja kohta kohdalta - jos olisi ollut halua. Asioista voi olla eri mieltä ja käydä keskusteluja.
 
CMX:stä sen verran, että satuin kuuntelemaan viikonlopun - loppiaisen aikoihin kirjastosta lainaamani "Vainajala" -cd:n. SOitto oli komeaa kuin myös Yrjänän ääni tavallaan komea (joskin edelleenkin on semmoinen wanna-be -alanko -tunnelma aina kun kuulee, mutta minkäs sille jos on sama tekniikka). Mutta ne tekstit - ko. korkeataiteellisuus käy jo muutamassa minuutissa rasittavaksi ja samalla koko levy pian kuuntelukelvottmaksi - tosin autossa voisi ehkä pyörittää.

Jos toisaalta halutaan välittää ajatus siitä, että halutaan tosiaan viedä toinen etelänlomalle, niin tuo 'tahtoisin näyttää sulle auringon' olisi aika kömpelösti sanottu.
 
Mut jos se tarkoitti sitä, että liehittelyn kohde on sairaalloisen kalpea ja aneeminen elettyään ankaran isänsä ikeen alla kellarissa vedellä ja leivällä tai sitten vaikkapa vampyyri.

Kyllähän kotosuomessa on aina ollut loistavia sanoittajia. Isokynä 70-luvun alusta lähtien, Pelle Miljoona erittäin kriittisillä teksteillään uran alkupuolella...
 
Nykyään mielestäni edustavinta suomalaista rocklyriikkaa edustaa Absoluuttinen Nollapiste. Bändin tuotoksia ei voi kuin ihailla, sekä musiikillisesti että sanoituksiltaan.
 
Toisaalta pidän myöskin Anssi Kelaa onnistuneena sanoittajana, tarinankerronnan puolella...
 
Ja eikös tämä hoppari kaarti tee nykyään varsin kantaaottavaa ghetto-lyriikkaa:)

Esimerkkinä toimivasta "diipadaasta" voisi mainita 22-Pistepirkon, jonka tuotannosta löytyy niin käsittämättömä typeriä sanoituksia, ettei niitä voi erehtyäkään luulemaan "tosissaan" tehdyiksi. Vaikka "Hey silly, I got a fork". Tästäkin esimerkistä moni on taas eri mieltä, mutta minusta on miellyttävämpää kuunnella vaikkapa älyvapaata sekoilua kuin viiden pennin filosofointia ja moraalisaarnaa kaksikymppiseltä ex-rokkarilta. Tottakai musiikkikin vaikuttaa tähän erittäin paljon.
 
hyvin sanottu!
- rock-/pop-/iskelmä -musiikin sanat voivat toimia musiikin kanssa yhdessä omilla ehdoillaan. Turha niitä on lähteä jonnekin taitaan alttareille korottamaan. Esim. hevi-biisien sanat käyvät yksiin kansitaiteen fantasiamaailmojen kanssa - semmoisia nuorten/aikuisten satuja, joita ei ole tarkoitettu kovin syvällisti otettaviksi mutta "sopivat tunnelmaan".
 
Edellä mainittiin Tuomari Nurmio ja RÖyhkä - ehkäpä konstailemattomuudessaan vähiten vituttavia sanoittajia, joilla jutut muutenkin tästä maailmasta. Nekin tekstit yleensä tulevat viimeistään toisella kuuntelulla selviksi enkä tiedä mitä lisäarvoa saa niiden jatkuvasta kuuntelusta. Etenkin Nurmiota kyllä silloin tällöin kuuntelen - yleinen meininki, musiikki ja esitystapa purevat. Sanat ovat sinä sitten välttämättömyyden vuoksi - kun siihen meininkiin lauluääni kuuluu mukaan.

Etenkin Nurmiota kyllä silloin tällöin kuuntelen - yleinen meininki, musiikki ja esitystapa purevat. Sanat ovat sinä sitten välttämättömyyden vuoksi - kun siihen meininkiin lauluääni kuuluu mukaan.
 
No nyt pistää vihaksi! Ihan kuin Nurmiolla olisi sanoituksia muodon vuoksi täytteenä! Mietipä (tai kuuntelepa niitä sanoja joskus jos jaksat) ennen kuin kirjoitat. Pitikin provosoitua, mutta kun se on NIIN helppoa.
 
EDIT: Anteeksi tämä off-topicointini.

Mustapää jaksaa toimia mielipidepoliisina.
 
Poliisina? En minä sinun mielipiteitäsi ole kieltämässä.Minusta ne vaan ovat yhdentekeviä kun niissä on pelkkää kritiikkiä.Olisi kiva kuulla kehujakin siitä artistista joka on mielestäsi hyvä.
 
Ei minun suosikkini ole mitenkään oleellisia
 
Jotta voisin ottaa mielipiteesi vakavasti olisi mukava olla jotain vertailukohtaa. Eihän sitä tiedä vaikka diggaisimme samasta bändistä/artistista.Ja jos vaikka CMX:n Yrjänä on paska sanoittaja niin olisihan se mielenkiintoista kuulla kuka on hyvä - siis ihan mielenkiinnosta.Ja artistin nimeäminen tuo hommaan aika paljon konkretiaa kuin jos sanotaan että "kuuntelen rockia ,mutta vain hyvää rockia".
 
Meikäläisen perusidea on ,että jokaisessa musiikinlajissa on "hyvää" ja "huonoa". Jokaista musiikkia voi tehdä hyvin tai huonosti. Mitä sanoituksiin tulee niin sellaiset sanoitukset jotka käsittelevät aihepiiriä josta olen muutenkin kiinnostunut (esim.historia) herättävät mielenkiintoni.Mielestäni A.W on omaperäinen sanoittaja jonka tyylin tunnistaa aika helposti - ja sekin on jo nykyisin aika hyvin.Toisaalta mies ehkä otetaan usein turhan vakavasti...

Myös tuo katu-uskottavuus on eräs asia, mikä minua ainakin ärsyttää suunnattomasti. Niin bändien kuin diggareidenkin keskuudessa. Bändit tekevät tietyn kaavan mukaan biisejä, jotta säilyttäisivät katu-uskottavuutensa. Ja fanit kuuntelevat bändejä saadakseen katu-uskottavuutta. Tämä taas johtaa siihen, että ihmiset eivät pidä joistain bändeistä sen takia, että ne eivät muka ole katu-uskottavia. Vittuun katu-uskottavuus. Mulla alkaa ainakin tulemaan korvista tollanen elitismi. Bändit taas junnaavat paikoillaan, koska eivät halua "Linkin Parkkiutua". Hyvä bändi, mutta kokenut inflaation sen tähden, että pikkutytöt rupesivat tykkäilemään. Eihän se ole sopivaa että karskit miehet kuuntelevat tyttöjen musiikkia.
 
Loistavaa ten! Laitan sulle tästä plussaa. Olet oivaltanut tärkeän asian rockin sosiologiasta. Itseäni kiinnostaa lähinnä se, miksi miehiset genret tai bändit ovat niitä kaikkein arvostetuimpia, naisille suunnatut genret tai naisiin vetoavat bändit menettävät heti arvostuksensa. Tämän jo huomaa kirjoitetun ja painetun populaarimusiikin historian painotuksista. Pop laajempana käsitteenä käsitetään yleensä naisten tykkäämäksi alueeksi, rock (edelleen erittäin laajana käsitteenä) miesten alueeksi. Ja rockin sisällä erilaiset alalajit sitten haarautuvat pehmeämpiin ja kovempiin muotoihin - ja ehkä voidaan myös miettiä probleemaa kannalta kaupallisuus vs. luovuus - , joilla sitten on omat arvoasetelmansa hyvin pitkälle sen mukaan, millaista yleisöä ne vetävät puoleensa. Tässä siis yksi teoria, mikä ei ole koko totuus eikä varsinkaan kaikilta kanteilta katsottuna.
 
Miksi Eppu Normaalia sitten parjataan? Eppujen sävelet menevät suoraan tavallisen kansan sydämiin, ja ehkä tässäkin piilee tietynlainen ydinasia: rockeliitti, joka kirjoittaa lehtiin ja täten päättää mikä jää rockin historiaan ja millä arvolla, haluaa erottaa itsensä paremmaksi tavallisen kansan mausta. Eppu Normaalin musiikki ja sanoitukset ovat helposti ymmärrettäviä ja koskettavat varmasti hyvin montaa ihmistä aivan eri tavalla kuin joku Wigwamin progehtavimmista levyistä sanoituksineen kaikkineen.
 
Kun eliittikansaa edustavat Theodor Adorno ja Max Horkheimer 1940-luvulla kirjoittivat populaarikulttuurista ja populaarimusiikista (joka tällöin oli lähinnä jazzia ja swingiä...), he pitivät kaikkea populaarimusiikkia huonoja ja vulgaarina verrattuna taidemusiikin traditioihin sen takia, että populaarimusiikin nähtiin olevan tarkoitettu massatuotantoon ja mahdollisimman monelle ihmiselle, jolloin on pakko tyytyä tiettyihin kaavoihin ja muotteihin että mahdollisimman moni tuotteen ostaisi. Massatuotanto siis jollain tavalla rikkoo taiteen omaehtoisuuden... populaarikulttuuri ei siis heidän mielestään ollut "taidetta taiteen vuoksi", vaan käyttötuote ihmisille.
 
On itsestään selvää, että populaarimusiikinkin sisällä tämä sama jaottelu on, ja siellä tulee olemaankin. Ehkäpä sitten Wigwam on tehty enemmänkin taiteen omaehtoisuuden ja luovuuden ehdoilla kuin Eppu Normaali. Siitäpä tämä rockeliitin parjaus... uskoisin näin. Ehkä Eppu Normaali koetaan ennemmin käyttötuotteena ihmisille kuin taiteena taiteen vuoksi? Voisin vielä kirjoittaa Wigwamin ja Eppujen musiikillisten piirteiden eroista, mutta menee juttu liian pitkäksi...
 
Olisi taas niin paljon sanottavaa ja tiedän että selostuksessani on aukkoja, mutta en viitsi asiasta romaania tähän kirjoittaa. Jatkuu ehkä myöhemmin.

Aikaisemmin mainittiin tuossa mm. Anssi Kela... Se on aivan hirveää sontaa! Anssi Kelan "oltiin koulussa ja sitten mentiin välitunnille ja mä muistan sen kuin eilisen kun Jompen kanssa fiatilla ajeltiin ja nyt ollaankin jo niin vanhoja, et kaikki on jo ohi"-sanoitukset! Mä ymmärrän et se ehkä saattaa vedota johonkin 40-50 vuotiaisiin juntteihin, mut miten v**ussa se voi iskeä koko suomen junttiin nuorisoonkin ku sanoissa ei ole mitään hyvää ja biisit on ihan sikavärittömiä!!!!!!! Ja sit se laulaa joka biisis eri nuoruuden tarinan itselleen, et sil ei ole varmaan koskaan tapahtunut oikeasti yhtään mitään!!! AARRRRGH et ärsyttää se äijä!!!
En nyt tarkoita, et pitäis olla "tekotaiteellinen" ja laulaa vaan hienoja sanoja peräkkäin. Esim. Eppu Normaalilla sen yleisestä juntteudesta huolimatta on jotain ihan hyviä juttuja...
Mut Anssi vois Kelata ittes v***u hirteen!!!

No nyt pistää vihaksi! Ihan kuin Nurmiolla olisi sanoituksia muodon vuoksi täytteenä! Mietipä (tai kuuntelepa niitä sanoja joskus jos jaksat) ennen kuin kirjoitat. .
 
Jos ne sanoitukset eivät ole muodon vuoksi ja täytteenä niin miksi ne ovat?
 
Mikä niissä on niin tärkeätä - mikä niissä "kolahtaa"? Analysoi tai kerro muuten pääpointti vaikka jostain biisistä mikä sen tekee merkittäväksi.
 
Olen kohta 30 vuotta lukenut rokkilehdistä juttuja, kuinka hyvät jotkut sanoitukset ovat - koskaan vaan ei ole selvinnyt, että mikä niistä niin hienoja tekee?

Jos ne sanoitukset eivät ole muodon vuoksi ja täytteenä niin miksi ne ovat?
 
Mikä niissä on niin tärkeätä - mikä niissä "kolahtaa"? Analysoi tai kerro muuten pääpointti vaikka jostain biisistä mikä sen tekee merkittäväksi.
 
Olen kohta 30 vuotta lukenut rokkilehdistä juttuja, kuinka hyvät jotkut sanoitukset ovat - koskaan vaan ei ole selvinnyt, että mikä niistä niin hienoja tekee?
 
Ähh, meneepi tukusteluksi. Meidän kuuntelulähtökohtamme ovat kovin erilaiset ilmeisesti. Itse ajattelen useammin niin päin, että loistavaan sanoitukseen on pitänyt saada se soitto taustalle, kun runokirjat yms. myyvät niin vähän. Voita leivälle jne...
 
EDIT: Kaivan sinulle jonkin minulle merkittävän sanoituksen kahvilla käytyäni.

Aikaisemmin mainittiin tuossa mm. Anssi Kela... Se on aivan hirveää sontaa! Anssi Kelan "oltiin koulussa ja sitten mentiin välitunnille ja mä muistan sen kuin eilisen kun Jompen kanssa fiatilla ajeltiin ja nyt ollaankin jo niin vanhoja, et kaikki on jo ohi"-sanoitukset! Mä ymmärrän et se ehkä saattaa vedota johonkin 40-50 vuotiaisiin juntteihin, mut miten v**ussa se voi iskeä koko suomen junttiin nuorisoonkin ku sanoissa ei ole mitään hyvää ja biisit on ihan sikavärittömiä!!!!!!! Ja sit se laulaa joka biisis eri nuoruuden tarinan itselleen, et sil ei ole varmaan koskaan tapahtunut oikeasti yhtään mitään!!! AARRRRGH et ärsyttää se äijä!!!
En nyt tarkoita, et pitäis olla "tekotaiteellinen" ja laulaa vaan hienoja sanoja peräkkäin. Esim. Eppu Normaalilla sen yleisestä juntteudesta huolimatta on jotain ihan hyviä juttuja...
Mut Anssi vois Kelata ittes v***u hirteen!!!
 
No, paneudutaanpas sitten "v***u" niihin sanoituksiin. (Rajoita muuten vähän kiroilua ja huutomerkkejä, niin tekstiäsi olisi mukavampaa lukea.)
 
Jos jotakin artistia kritisoi, niin olisi mukava tietää myös perustelut. Ja nyt tulee tietenkin perään minun subjektiiviset mielipiteeni :) Anssi Kela kertoo asioista suoraan ilman sen suurempia kielikuvia kertomatta; Samuli Putro antaa harhakuvan suoraan sanomisesta, mutta antaa rivien välistä enemmän merkityksiä kuin sanat kertovat. Kaksi todella erilaista kirjoittajaa, jotka kuitenkin usein nimitetään realistisiksi kirjoittajiksi. Mielestäni tässä on suuri vääryys!
 
Itse pidän Samuli Putron teksteistä kovasti, ja mielestäni "Piha ilman sadettajaa" on mainio tekstitys, kun vähän syvemmälle katsoo. Se taso, millä Putro yhdistää luonnon kauneuden ja kahden ihmisen välisen tunteen, on mielestäni aika hyvin oivallettu. Sanokoon muut mitä sanovat. Anssi Kelan sanoituksista en pidä, mutta silti hänelläkin on oma estetiikkansa tehdä sanoituksia, ja tästä pitää häntä arvostaa. Mieluummin Anssi Kelaa kuin näitä paljon parjattuja tekotaiteellisia sanoituksia, parhaana esimerkkinä Sadetanssi. Kaikki kyllä tietävät.
 
Vaikka Eputkin sanoisivat juntisti suoraan suurimmassa osassa biiseistään, niin kylläpä silti minusta "Murheellisten laulujen maa" onkin sitten hieno tekstitys viittauksineen kaikkineen! Tämän biisin sanoissa on jo sitä taidetta.

Kuuntelen useita musiikkityylejä - nykyisin aktiivisin kuuntelu ja levyjen hankinta on painottunut funkyyn, jatsiin (ei mitään munatonta teknistä nypläystä kuitenkaan), reggaehen, "etnoiluihin" aidosta afrikkalaisesta ja lattareista kaikkiin nykymaailmanmusiikkeihin, "konemusiikin koko kirjoon", vanhaa rappia (joiden sanoitukset kiinnostavat lähinnä musiikkisosiologisesti ;-) ), rockiakin (jos on hyvä ote soitossa tai muuten rankka meininki). Satunnaisesti naiveja 60-luvun kantreja (näissäkin sanoitukset huvittavat tavallaan - mutta se musiikkisosiologia taas siinä...), "fat opossum - bluesia", "maailmanluokan" viihdemusiikkia ;-P, ragtimepianisteja ja -kitaristeja, tsekkailen joskus menneiden aikojen tuotoksia rokkisaraltakin, tai vaikka vanhoja lailakinnusia/olavi virtoja ... tuossa noita äkkisiltään.
 
Kirjasit sitten aika kattavan genrelistan siitä, mitä alle kolmekymppisen kaupunkilaisen tarttee tänään sanoa kuuntelevansa, jotta voisi olla trendikäs? Huomenna on jo toisin.
 
Eipä silti, hyviä tyylejä kaikki, jos vain biisi on hyvä.
 
Ps. Niinkuin kaikki muutkin tyylit.

...kuin näitä paljon parjattuja tekotaiteellisia sanoituksia, parhaana esimerkkinä Sadetanssi. Kaikki kyllä tietävät.
 
Vaikka Eputkin sanoisivat juntisti suoraan suurimmassa osassa biiseistään, niin kylläpä silti minusta "Murheellisten laulujen maa" onkin sitten hieno tekstitys viittauksineen kaikkineen! Tämän biisin sanoissa on jo sitä taidetta.
 
Juu, oikein hyvä esimerkki Tupunalta. Ja tuon tyyppisiä sanoituksia tekeviä bändejä on minun nähdäkseni kyllä tulossa kehiin aika paljon. Valitettavasti. Kaikki mitä sanotaan, pitää sanoa mahdollisimman monen mutkan kautta ja vaikeasti ymmärrettävästi, koska se on kai juuri tällä hetkellä katu-uskottavaa.
 
"Keskeltä kylmän mullan hiljaa
Kylmä silmä tuijottaa"
 
On hienosti sanottu. Ja harvapa tosiaan tajuaa että Murheellisten laulujen maa on aika kieli poskessa tehty, siinähän nimenomaan pilkataan suomalaisten ikuista itsesääliä viemällä se aivan äärimmäisyyksiin.

Jos ne sanoitukset eivät ole muodon vuoksi ja täytteenä niin miksi ne ovat?
 
Koska niihin on hiottu tiiviiseen muotoon ajatus ja se sama ajatus on toisessa muodossa siinä sävellyksessä ja kolmannessa esityksessä - niin live- kuin levyesityksessäkin. Ajatus puolestansa selviää kuuntelemalla ja näkemällä vaivaa.
 
Melleri selitti mainiossa dokumenttielokuvassa joku päivä sitten, että esimerkiksi hänellä on niin huono mielikuvitus, että hänen täytyy kertoa elävästä elämästä niinkuin asiat ovat.
 
Sitä hyvät tekstittäjät (ja säveltäjät) myös tekevät.
 
Mulla soi just Dusty Springfieldin kokoelma, missä yksi biisi alkaa lauseella "Morning please don´t come". Sehän on selvä juttu, siinä sanotaan alastomasti niinkuin asia on eikä sitä ole tarvinnut kuorruttaa mihinkään mystiikkaan. Niinpä se lause on myös tavattoman runollinen ja siinä sävellyksessä-esityksessä tavattoman vereslihainen ja todistusvoimainen.