Yleistä keskustelua musiikista ›

Herätetäänpä keskustelua tällaisesta asiasta, mikä minulle tuli mieleen. Nimittäin..
 
Saako musiikkimaailmassa tänä päivänä enää sanoa asioita suoraan selvällä suomen kielellä, ilman teennäisiä (oma mielipide) kielikuvia? Tiedän että Eppu Normaali aiheuttaa monelle täällä pahoinvointireaktion, mutta käytän sitä silti esimerkkinä. Eppujen kappaleissa lauletaan kansantajuisesti aiheista, jotka varmasti koskettavat aidosti sekä tekijäänsä että varsin suurta yleisöä. Kukaan ei voine kiistää, että heidän musiikkinsa tosiaan on suhteellisen suosittua tänäkin päivänä. Monien mielestä tämä on tietystikin merkki tuulipukukansan junttimaisuudesta, kun joka kodissa ei kuunnellakaan sitä Radioheadin Amnesiacia. Voisiko se kuitenkin olla merkki musiikissa ja sanoituksissa piilevästä ajattomuudesta, jonka ansiosta musiikki toimii vuodesta toiseen vaikka muodit muuttuvat?
 
Sen sijaan varsin suuri osa tämän päivän suosituista bändeistä tekee (minun mielestäni) aivan käsittämättömän huonoja sanoituksia, joiden tarkoitus on vain vaikuttaa pintapuolisesti hienoilta, mutta sisältöä ei ole tippaakaan. tämä koskee niin englannin- kuin suomenkin kielellä rimpauttelevia bändejä. Tärkeätä tuntuisi olevan, että vaikuttaa hienolta ja uskottavalta artistilta, suu käy mutta mitään pointtia ei ole.
 
Ja tarkoituksenani ei ole haikailla "vanhojen hyvien aikojen" perään. Tämän päivän rimputtelijoista esimerkiksi Vilkku- ja Tervomaan kappaleissa on (jälleen minun mielestäni) hyviä sanoituksia , jotka oikeasti tarkoittavatkin jotain. Ehkäpä niitä soitetaan radiossa vielä kahdenkymmenen vuoden päästä, samalla tavalla kuin Eppuja tänä päivänä. Kovin monelle nykypäivän artistille ei oikein voi samanlaista tulevaisuutta ennustaa, koska useimpien musiikki on niin vahvasti sidottu ulkokohtaisuuksiin, eikä sisältöön kiinnitetä pahemmin huomiota.
 
Niin, ja jos vaikkapa Eppujen "Linnunradan laidalla" sisältää junttimaiset sanoitukset, niin minä olen sitten kai Eräjorma siitä pahimmasta päästä. Ovat nimittäin aikasta loistavat (minun mielestäni).

Onhan tuota "sanotaan asiat soraan" -meininkiä nykyäänkin aika paljon. Yksi hyvä esimerkki on ainakin Zen Café.
 
Tuli painettua Lähetä-nappia vähän turhan hätäisesti. Piti vielä sanoa, että minä kyllä tykkään noista kielikuva-sanoituksista, sillä niissä pystyy monesti itse "muokkaamaan" tesktin itselleen sopivaksi. Jos Eppujen biisissä sanottaisiin, että "tahdon viedä sinut etelänlomalle" ja esim. Apulannan Odotuksessa että "tahtoisin näyttää sulle auringon" niin aika lailla selkeästi noista jälkimmäisessä on enemmän tulkinnan varaa. Ihan vaan esimerkkinä. Ja kyllä, tuollainen "suoraan sanominen" toimii kyllä tietyissä jutuissa myös, eli on vain positiivista, että on molempia tyylejä.

Onhan tuota "sanotaan asiat soraan" -meininkiä nykyäänkin aika paljon. Yksi hyvä esimerkki on ainakin Zen Café.
 
Mä kyllä meinasin sanoa saman bändin esimerkkinä siitä kun ei sanota suoraan.

No joo, ehkä tuo nyt ei enää ole ihan niin hyvä esimerkki ko. tyylistä, mutta kuitenkin.
 
Niinpä. Zen Cafe sanoo suoraan asioita (ainakin uusissa biiseissä), joita ei kuitenkaan tarkoita konkreettisella tasolla. :)
 
"jos et sinä minua enää tahdo, olen piha ilman sadettajaa..."
 
"olen aava ja rannikko..."
 
Mikä se Putro oikein luulee olevansa? On tainnut tehdä itsestään pellen... :P

"jos et sinä minua enää tahdo, olen piha ilman sadettajaa..."
 
Paras kohta on mun mielestä tää:
 
"Jos et minua enää huoli, olen puu, jota salama nuoli.."
 
(naurun tirskahduksia)

Musiikki jonka sanoissa on sisältöähän on parempaa. Elikäs jos olisi joku hyvä biisi jossa on huonot sanat on paljon huonompi kuin sama biisi jossa olisi paremmat ja "merkityksellisemmät" sanat. Esimerkkinä tulee vaikkapa Anti-Flag.

Saako musiikkimaailmassa tänä päivänä enää sanoa asioita suoraan selvällä suomen kielellä, ilman teennäisiä (oma mielipide) kielikuvia?
 
Saa. :) On vain erittäin vaikea sanoa jotain suoraan laulussa. Saa myös käyttää kielikuvia ja kyllä niitä senkin tyylilajin hallitsijoita löytyy.
 
Tiedän että Eppu Normaali aiheuttaa monelle täällä pahoinvointireaktion, mutta käytän sitä silti esimerkkinä. Eppujen kappaleissa lauletaan kansantajuisesti aiheista, jotka varmasti koskettavat aidosti sekä tekijäänsä että varsin suurta yleisöä.
 
Mulla on kaksjakonen suhtautuminen Eppuihin. Sekä itse musiikissa että lyriikoissa. Lyriikat ovat usein aiheeltaan erittäin koskettavia ja moni lause maistuu hyvältä ja jää inhottavan tiukasti mieleen. Sitten kuitenkin kokonaisuus tahrataan aina muutamalla kornilla riimityksellä tai ontuvalla kielikuvalla. Riimit nousevat monin kohdin itseisarvoksi. Aamulla juuri kuuntelin radiota ja sieltä tuli tämä "...näin kulutan aikaa...". Kaunis kappale. Ajatellaan lausetta "Näytän värit taivaan" (eikö se jotenkin noin mene?). Kaunis lause, joka rytmittyy hienosti kappaleeseen ja maistuu suussa sulavalta. Miksi siihen pitää pakolla riimittää sitten kaikkea "vaivaan" ja "nai vaan" väliltä..? En nyt muista tarkemmin muita lauseita, mutta melkein jokaisessa Epun biisissä mulle tulee kuitenkin sitten myös vaivautunut olo - varsinkin, jos on selvästi haettu kaunista tunnelmaa. Pilipaliriimitykset sopivat paremmin sitten joihinkin Baarikärpäsiin jne.
 
Musiikissa pidän erittäin paljon melodioista, mutta bändisovitukset tulevat liikaa yhdestä tuubista mun makuun. Toki rytmiryhmä toimii kadehdittavan hyvin, mutta kaikki junnataan sillä kerran hyväksitodetulla kaavalla. Juuri kun luodaan kaunista, soljuvaa tunnelmaa iskee AC/DC-koneisto rattaat pyörimään. :) Samalla tavalla tiiviin tarinan katkaisee ontuva riimi tai muu sellainen nokkeluus.
 
Voisiko se kuitenkin olla merkki musiikissa ja sanoituksissa piilevästä ajattomuudesta, jonka ansiosta musiikki toimii vuodesta toiseen vaikka muodit muuttuvat?
 
Kyllä voisi ja luultavasti onkin. Kokonaisuus on kuitenkin niin iskevä ja suurelle yleisölle tarttuva. En kuitenkaan niputtaisi kaikkea symbolisempaa kerrontaa minkään muodin alle. Kyllä sitäkin on ollut antiikin ajoista lähtien.
 
Sen sijaan varsin suuri osa tämän päivän suosituista bändeistä tekee (minun mielestäni) aivan käsittämättömän huonoja sanoituksia, joiden tarkoitus on vain vaikuttaa pintapuolisesti hienoilta, mutta sisältöä ei ole tippaakaan. tämä koskee niin englannin- kuin suomenkin kielellä rimpauttelevia bändejä.
 
Tässä olen kyllä samaa mieltä. Moni bändihän oikein tunnustaa tuon itsekin. Kannattaa aina varoa menemästä liian pitkälle aluelle, jossa ei ole kotonaan. Parempi sitten vaikka maalailla jotain tunnelmaa tai sanoa rehellisesti 'minä rakastan sinua' kuin latoa ontuvia kielikuvia peräjälkeen.

Paras kohta on mun mielestä tää:
 
"Jos et minua enää huoli, olen puu, jota salama nuoli.."
 
(naurun tirskahduksia)
 
Heh. Toi taas mun mielestä on aika kaunis kohta. Tavallaan pidän Zen Cafen lyriikoista, mutta bändistä kokonaisuutena en ihan täysillä. Hyvä bändi, jolla oma juttunsa.

Okei, okei. Tuo Zen Café -heitto oli hieman hätäinen eikä ihan loppuun asti ajateltu. Unohtakaamme siis se, jooko? 8-)

Saako musiikkimaailmassa tänä päivänä enää sanoa asioita suoraan selvällä suomen kielellä, ilman teennäisiä (oma mielipide) kielikuvia?
 
Kyllä se olisi toivottavaa. Runoudessa, mitä laululyriikkakin on, on semmonen maksiimi, että asiat hiotaan siihen muotoon, että kun ne sanotaan, ne ovat kristallin kirkkaita. Tulkinta on niissä itsessään.
 
No, tämä just aiheuttaa sitten "vaikeaselkoisuutta", kun tällaista kirkkaasti kiteytettyä ja koettua ilmaisua yritetään vajavaisella puheproosalla selittää.
 
Mutta idea on siis: pitäisi hioa, kunnes asia on siinä ilman mitään ylimääräistä. Kaikenlainen tahallinen epäselvyys on vain löysyyttä.
 
Sama koskee tietysti soittamista, elokuvan tekoa, ruuan laittoa ja saunapuiden pilkkomista.

Zen Cafe ja Samuli Putro on justiinsa hyvä esimerkki siitä, miten totaalisen paskan suoltajaa pidetään nerona.
 
Jos nykyään sanoo asiat niinkuin ne on, saa heti jonkun kettutytön/pojan, hipin tai anarkistin leiman. Ja jos ei nyt noin rajusti kategorisoida, niin ainakin joku pälli muistaa varmasti muistuttaa siitä että "hei, ei tollanen kama iske keneenkään... koita duunata vähän abstraktimpaa juttua". On helvetin helppo tehdä jotain salatutelämät-lyriikkaa tyyliin Anssi Kela & co kuin puhua isoista asioista sellaisella meiningillä, minkä ihmiset ymmärtää.
 
Ja ennenkuin joku ehtii taas alkaa viisastella, niin ei, en tarkoita sitä että joka bändin ja biisintekijän pitäis alkaa suoltaa hirveää paatosta nykyelämän raadollisuudesta ja globalisaation vaaroista yms. Mutta helvetin mukava olis kumminkin, kun biiseistä löytyisi edes vähän jotakin tarttumapintaa eikä kaikki olis tyyliin "come on baby yeah", "levoton prinssi täällä odottaa" tai "gone with the sin".
Luulisi nyt saatana, että maailmasta löytyy vielä sellaisia musiikin kuluttajia jotka välittävät muustakin kuin musiikin trendikkyydestä tai sen esittäjän ulkonäöstä.
 
Tosin myönnettäköön, että helvetin piipappaluulaahan se rock-lyriikka on ollut 50-luvulta lähtien. Mutta nykyään, kun tekstittäjät on nostettu kansakunnan kaapin päälle vakavasti otettavien taiteilijoiden kastiin, olisi ihan kiva kun joltain irtoaisi sen iänikuisen kitschin ja mukanäppärien kielikuvien sijaan aivan oikeita oivalluksia. Kun tämä vanha kaarti poistuu joko mullan alle tai muuten eläkkeelle, niin jäljelle ei jää ketään, kenen juttuihin viitsisi syvällisemmin perehtyä.

Kuuntelen yleensä musiikkia, jossa ei lauleta. Ei ole tullut vielä vastaan sellaista sanoitusta, jonka tahtoisi kuulla useita kertoja uudelleen. Tekosyvälliset, kantaaottavat, oman elämän pettymysten tilitykset, hauskat ...mitä muuta sitä vielä on.
 
Autoilessa tulee sitten kaikkea radiossasoitettavaa, jonka tekstien annan mennä läpi "kuuntelematta" - sanat ovat sellaista musiikillisen köyhyyden peittävää täytettä.
 
Ihminen voi rakentaa persoonallisuuttaan paremmistakin aineksista kuin kyynisten ja rahasta tietoisten iskelmänikkarien tai "rock/hip-hop" -tietoisten maailmanparantajien/ihmissuhdetilittäjien teksteistä.
 
Luen mielummin kirjoja tai aikakausikirjoituksia tms. - niistä voi löytyä mietittyä asiaakin tai teiniangstia syvällisempiä kokemuksia/näkemyksiä jne.

Zen Cafe ja Samuli Putro on justiinsa hyvä esimerkki siitä, miten totaalisen paskan suoltajaa pidetään nerona.
 
kuin myös CMX:n Yrjänä ... mutta senhän taisi Luttinenkin City-lehdessä todeta ;-)

Jos Eppujen biisissä sanottaisiin, että "tahdon viedä sinut etelänlomalle" ja esim. Apulannan Odotuksessa että "tahtoisin näyttää sulle auringon" niin aika lailla selkeästi noista jälkimmäisessä on enemmän tulkinnan varaa.
 
Jos toisaalta halutaan välittää ajatus siitä, että halutaan tosiaan viedä toinen etelänlomalle, niin tuo 'tahtoisin näyttää sulle auringon' olisi aika kömpelösti sanottu. Parempi olisi esim; 'Pannaas mennen Pattayalle, vehereitten palamujen alle' :)

Jos toisaalta halutaan välittää ajatus siitä, että halutaan tosiaan viedä toinen etelänlomalle, niin tuo 'tahtoisin näyttää sulle auringon' olisi aika kömpelösti sanottu. Parempi olisi esim; 'Pannaas mennen Pattayalle, vehereitten palamujen alle' :)
 
Hoho! En keksinyt oikein parempaakaan vertailua tuohon hätään ja arvasin, että joku tuohon tarttuu tuolla tavalla. 8-)

kuin myös CMX:n Yrjänä ... mutta senhän taisi Luttinenkin City-lehdessä todeta ;-)
 
Niin no..Eiköhän tuo "paska" ole aikalailla makuasia. Taas olisi sen kritisoinnin seassa kiva kuulla myös mitä ne "leikarin" omat suosikit on.Jotenkin jää vähän jonninjoutaviksi nuo pelkät kritiikit...

Niin no..Eiköhän tuo "paska" ole aikalailla makuasia. Taas olisi sen kritisoinnin seassa kiva kuulla myös mitä ne "leikarin" omat suosikit on.Jotenkin jää vähän jonninjoutaviksi nuo pelkät kritiikit...
 
Pistihän hän tuon hymiön sinne perään keventämään. Ja onhan se helpompi moittia muiden makua, kun ei anna toisille vastaavaa tarttumapintaa kuvauksessaan. Provoaminenhan on helppoa ja hedelmällistä, sen olen tullut huomaamaan.

Sen sijaan varsin suuri osa tämän päivän suosituista bändeistä tekee (minun mielestäni) aivan käsittämättömän huonoja sanoituksia, joiden tarkoitus on vain vaikuttaa pintapuolisesti hienoilta, mutta sisältöä ei ole tippaakaan.
 
Olen kyllä samaa mieltä tässä. Monet bändit tekevät sanoituksia, jotka NÄYTTÄVÄT hienoilta, mutta sisältöä ei ole. Tai sitten ne kielikuvat on jotain todella kaukaa haettuja. Itse olen pienestä pitäen diggaillut Eppu Normaalia ja teen sitä edelleenkin, joskaan en enää niin voimakkaasti. Myös tuo katu-uskottavuus on eräs asia, mikä minua ainakin ärsyttää suunnattomasti. Niin bändien kuin diggareidenkin keskuudessa. Bändit tekevät tietyn kaavan mukaan biisejä, jotta säilyttäisivät katu-uskottavuutensa. Ja fanit kuuntelevat bändejä saadakseen katu-uskottavuutta. Tämä taas johtaa siihen, että ihmiset eivät pidä joistain bändeistä sen takia, että ne eivät muka ole katu-uskottavia. Vittuun katu-uskottavuus. Mulla alkaa ainakin tulemaan korvista tollanen elitismi. Bändit taas junnaavat paikoillaan, koska eivät halua "Linkin Parkkiutua". Hyvä bändi, mutta kokenut inflaation sen tähden, että pikkutytöt rupesivat tykkäilemään. Eihän se ole sopivaa että karskit miehet kuuntelevat tyttöjen musiikkia.
 
Ja tarkoituksenani ei ole haikailla "vanhojen hyvien aikojen" perään. Tämän päivän rimputtelijoista esimerkiksi Vilkku- ja Tervomaan kappaleissa on (jälleen minun mielestäni) hyviä sanoituksia , jotka oikeasti tarkoittavatkin jotain.
 
Tervomaa on kyllä ihan kuunneltavaa, mutta jostain syystä Vilkkumaan ääni ei miellytä minua. Molempien biiseissä ei ole mitään valittamista. Vilkkumaa on pitkästä aikaa artisti, jonka biisit tunnistaa jo ensimmäisistä tahdeista. En todellakaan väitä etteikö Vilkkumaa olisi todellakin luonut omankuuloisensa tyylin, mutta se laulu ei vain miellytä. Biiseissä on nyansseja vaikka muille jakaa ja rakenteetkaan eivät ole mitään tavanomaista hömppää... ja nyt tämä juttu kiertää kehää, joten tähän on hyvä lopettaa.

Sanonpa tähän että Kauko Röyhkä ja Tuomari Nurmio.
 
Röyhkällä on varsinkin vanhemmassa tuotannossaan todella loistavia pieniä häijyjä tilannekuvia, joista välittyy rivien välistä paljon enemmän. Ja kaikki aivan selvällä suomella ilman kovinkaan ihmeellistä kikkailua tai haikeita kielikuvia. Ja Paha Maa on pelottavampi kuin mihin Yrjänä pystyy ikinä kaikella mytologiallaan.
 
Ja Tuomarin tyyli on aivan loistavan tyly, vaikka ei aina niin konkreettinen.
 
Eput heittävät jotenkin liikaa sellaisia yleisiä tunnetiloja tilanteiden sijaan, en oikein jaksa sitä ainaista vetistelyä. (Ja puuduttavia biisejä, mutta sehän ei ollut aiheena). Pidän paljon Zen Cafesta, mutta jotenkin lyriikat eivät kosketa, vaikka ovatkin oikein hyviä.