Media ja viihde ›

Voe elämän kevät teitä ainaisia rutisijoita.
 
Kyllä minuakin vitutti, vituttaa edelleen oikein todella helvetin armottomasti. Mutta on se nyt silti kumma, että pitää tulla tänne haukkumaan aivan kaikki maan ja taivaan välillä alimpaan helvettiin siitä faktasta huolimatta, että Suomi voitti hopee näissä kisoissa ja kaatoi USAn huiman taistelun päätteeksi ja eilen ylivoimaisen ennakkosuosikin Venäjän uskomattomalla hengellä.
 
Ensinnäkin vaikka Saravo tai Berg eivät huippupeliä tänään esittäneetkään, on täysin turha vikistä, että yhden pelaajan vaihtamalla olisi tullut kultaa.
 
Ja siksi toisekseen hopea on edelleen Suomen mittakaavassa varsin loistava saavutus ja teidän kaikkien pitäisi tajuta se. Tämän päiväisen finaalin jälkeen ei edes ota aivoon yhtä lailla, kuin esim. Torinossa 2006, sillä tänään Kanada oli yksinkertaisesti parempi. Eivät Leijonat missään nimessä huonosti pelanneet (tosin eivät suinkaan erinomaisesti); tänään Kanada pelasi paremmin ja hallitsi kenttätapahtumia.
 
Ja ennenkaikkea (jäähynkin uhalla) tahtoisin todeta, että se on juuri teidän kaikkien helvetin marisijoiden takia, kun Suomen joukkueen pelaajat sanovat, että kukaan ei heihin uskonut (joka vuosi toistuva mantra). Ja kun puhutaan tästä voittamisen kulttuurista....no täällä voisi jokainen mennä peilin eteen miettimään hetkeksi, josko omassa käytöksessä olisi parannettavaa. Jos kotikatsomoissa pelit hävitään jo etukäteen, niin ei silloin todellakaan ole mitään oikeutta tulla foorumeille huutelelmaan, että "joukue hävisi pelin jo pukukopissa, kylläpä hävettää"
 
Helvetin kuustoista, kun pistää vihaksi tällainen mentaliteetti täälläkin. Muutama kaveri tässä ketjussa on näyttänyt luottoa Suomen joukkueeseen, mutta aikamoinen tappotuomio on muuten annettu matsista toiseen. Ei tietenkään tarvitse olla täysin sokea realiteeteille ja toitottaa pelkkää Suomen voittoa, mutta ei se tarkoita, että tarvitsee sitä toista ääripäätä valita. Minä voin rehellisesti kerrankin sanoa, että kisojen alusta asti itseltäni löytyi luottoa Suomen Leijonaryhmään ja varsinkin eilistä Venäjä-ottelua ennen sain monelta tuttavalta outoja katseita, kun kehtasin väittää, että Suomella on kaikki mahdollisuudet Venäjän kaatoon. Ja kas kummaa kuinkas kävikään.
 
Suomen saavutus näissä kisoissa oli mahtava, olihan viime finaalistakin kulunut jo 6 vuotta. Ja ennenkaikkea Suomi kaatui saappaat jalassa tehden loppuottelusta vielä todellisen trillerin viimeisten minuuttien aikana.
 
Erityismaininta pitää antaa Mikko Koivulle, Tuomo Ruudulle ja Kari Lehtoselle. Uskomatonta duunia tekivät nuoret kaverit melkoisessa paineessa. Näistä sälleistä kasvaa vielä maajoukkueen selkäranka tulevina vuosina.
 
Ei tietenkään tarvitse olla täysin tyytyväinen siihen, että jäätiin hopealle, mutta yleinen ilmapiiri tuntuu olevan turhankin ahdasmielinen. Pelaajien keskuudessakin huolimatta siitä, että hopea ei alkuun tyydytä, mikä kävi etenkin Peltosen ja Ruudun veljesten kommenteista hyvin selväksi, ollaan varmasti ennen pitkään tyytyväisiä tähän saavutukseen varsinkin huikeiden taistelujen jälkeen.
 
Kultaahan sitä lähdettiin hakemaan, eikä tarvitse tyydyttäytyä nyt hyvän olon tunteeseen, että saatiinpahan mitalit, mutta melko sairas mentaliteetti on myös suoranainen lynkkaaminen tällaisenkin tuloksen jälkeen.