Aihe: Constantine
1 2 3 4 5
Guitarwall
21.02.2007 00:30:11 (muokattu 21.02.2007 00:48:01)
 
 
Jos 80-luvun henkeen vedetty hevimetalli, tuplaliidikitarat, klassisen ja modernin hevin soundien yhdistelmä ja lievä progressiivisuus kiinnostavat, niin tämän topicin sisältö voi hyvinkin kiinnostaa sinua.
 
Esittelen tässä joillekkin jo osittain tutun bändin, Constantinen, jonka yksi perustajajäsenistä ja toinen kitaristeista olen. Bändi on perustettu varsinaisesti elokuussa 2006, vaikka puheet olivat suuria jo vuosi sitten keväällä. Esikuviksemme toteamme sellaisia bändejä kuin Iron Maiden, Dream Theater, Helloween, Manowar ja totta kai Venäjän ylpeys Aria. Jos tyylimme pitäis kiteyttää mahdollisimman lyhyeen, soitamme melodista heviä lievällä progressiivisuudella varustettuna.
 
Kumarramme siis kasarihevin suuntaan, mutta kuitenkaan unohtamatta "nykyvaatimuksia". Soundimme on astetta modernimpi kuin vanhoilla legendoilla, menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin. Musiikin pointti pysyy kuitenkin samana, iskeviä riffejä ja melodioita - ja mikä tärkeintä, laulu on perinteitä kunnioittaen korkealta ja kovaa.
 
Olemme juuri saaneet valmiiksi ensimmäisen demomme, joka kantaa nimeä "Master Of Disaster". Levy sisältää kolme kappaletta, jotka kuvastavat musiikkiamme hyvin. Bändi itse on erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Sitä ei ole lähdetty turhaan hiomaan täysin kliiniseksi ja tappamaan eloisuutta, vaan olemme pyrkineet välittämään kuulijalle sen hyvän ja rennon fiiliksen joka bändistä muutenkin huokuu.
 
Mutta maailmaan mahtuu paljon puhetta, joten tämä yleisestä esittelystä. Antaa musiikin puhua puolestaan. Kappaleet löytyvät osoitteesta
 
http://www.mikseri.net/constantine
 
Toivoisin tähän topicciin mahdollisimman paljon palautetta, olkoon se positiivista tai negatiivista. Mielellään tietysti rakentavaa palautetta. Kommentoikaa myös Mikseriin!
www.mikseri.net/constantine
Guitarwall
17.03.2007 13:38:39
 
 
Mikserin sivut laitettu remonttiin, nyt sivuilla nähtävissä "Master Of Disaster"-demon etukansi, sekä tietty Constantinen logo.
http://www.mikseri.net/constantine
Guitarwall
11.04.2007 18:22:55
 
 
Jatkampa yksinpuhelua tässä, kun ei näytä kellään ylittyvän uskalluskynnys kommentontiin ;)
 
Eli palaamme studioon toukokuussa. Tarkoituksena on äänittää uusia biisejä hieman enemmän ajan kanssa kuin ekan demon aikaan. Valmista jälkeä pitäisi olla linjoilla viimeistään kesäkuun alussa.
 
Palailen myöhemmin tarkemman aikataulun kanssa ja pidän varmaankin studiopäiväkirjaa demon teon aikoihin.
http://www.mikseri.net/constantine
Guitarwall
19.04.2007 11:14:04
 
 
NO NIIN!
 
Piina päättyy, kova yritys vihdoinkin palkitaan, saimme siis keikan! =D
 
Constantine vetää sellaisen reilun puolen tunnin setin Salon Maksimissa 11.5.2007. Keikka on osa isompaa tapahtumaa, ja meidän soittovuoromme on klo 21.00, mutta aikataulu voi myöhästyä hieman. Tapahtuman luonteesta johtuen soitamme pelkästään omia biisejä.
 
Tapahtuma siis kuvataan, nyt kaikki kykenevät sinne paikan päälle pitämään meteliä että saadaan kunnon tunnelmaa paikkaan!
 
Keikka lämmittelee meidät juuri sopivasti studiosessioihin, jotka aloitetaan sitten heti seuraavana päivänä, ja alustavan äänitysaikataulun mukaan olemme siellä 12.-16.5.2007. Valmista matskua pitäisi saada kuultavaksi nettiin siinä toukokuun lopussa tai viimeistään kesäkuun alussa.
 
Myös ensimmäisen demomme painatus aloitetaan vihdoinkin. Yksi asia pitää vielä käsitellä, ennen kuin levyjen painatus voidaan aloittaa. Olemme luopuneet lupaamasta mitään tarkkaa aikaa julkaisulle, kun näköjään mikä tahansa voi mennä vikaan kun ensimmäistä kertaa häärää. Toivottavasti tämä kuitenkin tapahtuu mahdollisimman pian.
 
Jatkakaa.
http://www.mikseri.net/constantine
DaKiller
13.05.2007 09:01:55
 
 
Tämähän kuulostaa hyvälle. Laulajalla on helkkarin hyvä ääni ja sopii tällaiseen musaan kuin nenä päähän. Tulee jopa mestari Kiske mieleen.
LarryHat
13.05.2007 10:26:45
Juu kyllähän te Jyväskylän pojat olette aika kovaa kamaa kirvoittaneet. Ja Korpela on tietysti kingi toivoo: Huttunen.
Guitarwall
16.05.2007 13:46:39
 
 
Kiitokset edellisille kirjoittajille!
 
ILMOITUSASIAA:
 
Demot ovat tulleet painosta, ja niitä lohkeaa myyntiin jonkun verran(osa menee levylafkoille ja keikkapaikoille), joten jos haluat ostaa "Master of Disaster"-demoa, niin pistä pikaviestiä! Myynnissä rajoitettu erä !
 
Ja hintahan oli 3€ + postit päälle(1,2€). Eli pitkällä matikalla monta kertaa asiat todisteltua tullaan lopputulokseen, että 3€+1,2€ tosiaankin on 4,2€. Vai onko sittenkään?
http://www.mikseri.net/constantine
Guitarwall
12.06.2007 00:49:02
 
 
Uusi demo "Time of Chaos" on nyt julkaistu netissä! Menkää osoitteeseen:
 
www.mikseri.net/constantine
 
Ja niitä mielipiteitä totta kai edelleenkin kaipailisin lisää tänne!
http://www.mikseri.net/constantine
kid ego
12.06.2007 06:51:24 (muokattu 12.06.2007 06:55:30)
Taidan olla tyhmä kun tällainen ketju on mennyt totaalisesti ohi.
 
Hyvin jytisee ja musa kuulostaa juurikin sellaiselta miltä pitääkin. Perinteikästä kikkeliheviä muttei silti kuulosta wanhalta. Vahvimpana vaikutteena itse kuulisin Iron Maidenin (melodiat, rytmit, tempon muutokset), ja laulaja tuo mieleeni välillä Michael Kisken, välillä Ralf Scheepersin. Kyllähän tätä mieluusti kuuntelee.
 
EDIT: Ei kai Silver Kissin alkumelodia ole epävireessä?
- You never told us your name.
- John.
Guitarwall
06.07.2007 23:18:27
 
 
Uusi keikka!
 
8.9. Pub Katse, Jyväskylä
 
Soittoajoista ei vielä tarkempaa tietoa, vedämme täyspitkän setin.
http://www.mikseri.net/constantine
DaKiller
06.07.2007 23:52:01
 
 
Pakko sanoa...Pidän tuosta vanhemmasta demosta aikas lailla enemmän. Fiilis on hävinnyt jonnekin tuosta uutukaiselta. The Blood of Constantine, kun jyrähti Healt the Woundsin jälkeen soimaan niin jumankekka, että se kuulostikin hyvältä. Loistava tuo Master of disaster.
Guitarwall
07.07.2007 01:45:11
 
 
Biisithän eroavat kyllä kahden demon välillä, niin sävellyksellisesti kuin soitannollisestikin. Vanhempi matsku vedettiin enemmän tai vähemmän livefiiliksellä purkkiin kun taas uudempaan on käytetty enemmän aikaa ja haluttu tehdä tarkempaa jälkeä. Ekalla demolla tosiaan biisit elävät enemmän niin temmon kuin soitantojen osalta, joka kyllä tuo oman fiiliksensä siihen. Kiitos kommentista, hienoa että mielipiteitä sanotaan julki!
http://www.mikseri.net/constantine
Guitarwall
07.09.2007 15:09:48
 
 
Noniin Jyväskyläläiset sitten muistaa huomenna tulla paikalle Pub Katseeseen! Soittoaika siinä puolenyön jälkeen, soitellaan omia biisejä ja muutama coveri.
http://www.mikseri.net/constantine
Guitarwall
09.09.2007 10:39:43
 
 
Ja vihdoin on keikka pyöräytetty myös armaassa JKL:ssä, soittopaikkana oli Pub Katse. Roudaus aloitettiin n. viiden/kuuden maissa, ja kun kamat oli saatu lavalle, alkoi soundcheckin teko. Vihdoinkin siihen oli kunnolla aikaa! Aikaisemmat keikat kun olivat olleet hieman hätäisiä noiden checkien suhteen. Miksaajanamme toimi Vesku Huotari, isot kiitokset hänelle siitä että lähti miltei mahdotonta hommaa tekemään. Tuppaamme vissiin soittamaan aika lujaa ;)
 
Pikakelaamme soundcheckin ja keikan välisen ajan parilla lauseella. Bäkkärillä lensi erittäin levotonta läppää, liekö ollu lievää hermostuneisuutta ilmassa. Keikka potkaistiin käyntiin puoli yhden maissa, setti oli seuraavanlainen:
 
Intro: Osa "Dance of Eternity"-biisiä (The String Quartet Tribute to Dream Theater)
1. Outcast To Sin
2. Risen
3. The Trooper
4. Justice For The Damned
5. Silver Kiss
6. Wasted Years
7. Fear of the Dark
8. Intromental
9. Heal The Wounds
10. Forgive The Crimson Sky
11. The Blood of Constantine
12. The Wicker Man
13. The Evil That Men Do
14. Sailing To North
 
Keikka oli ylivoimaisesti paras tähän astisista, ja yleisö oli todella hyvä. Osa tunnisti jopa omat biisimme, mutta etenkin Maideneiden aikaan huusivat erittäin kiitettävästi. Keikka meni melko lailla niin kuin oli suunniteltu, ainoa isompi hämmennys taisi tulla Trooperin aikaan kun Korpelalla katkesi kitarasta kieli, ja joutu lennosta vaihtamaan toiseen kitaraan. Keikan jälkeen selkääntaputtelijoita riitti, niin tuttuja kuin vähemmän tuttuja. ISO KIITOS YLEISÖLLE! Oli hemmetin mukavaa esiintyä tuollaisen yleisön edessä!
http://www.mikseri.net/constantine
Guitarwall
29.09.2007 21:16:58
 
 
Seuraava keikka 11.10. Jyväskylän Redneckissä Hevimetsä-klubilla
 
Showtime n. klo 23.
www.constantineband.net
Guitarwall
12.10.2007 06:51:37
 
 
Jepujee. Nyt on annettu Valmetille kyytiä, ja vaikka kurkkukipiä yritti viedä terää pois keikasta, vedettiin se kunnialla läpi. On muuten vaikea moshata kun räkä meinaa lentää kaarella samalla.
 
Setti:
 
1. Nimeämätön eepos pt. 1 - Revolution (Instrumentaali)
2. Risen
3. The Blood of Constantine
4. Justice For The Damned
5. Death's Architect
6. Heal The Wounds
7. Forgive the Crimson Sky
8. Outcast To Sin
9. Sailing To North
 
Lähdimme siis vetämään keikan pelkästään omilla biiseillä, niitä kun on muutama jo tehtynä. Ensi-iltansa saivat vielä nimeä vailla ja vielä tekeillä olevan pitkähkön eepoksen ensimmäinen osa Revolution ja skitsofreniasta tai pikemminkin sen seurauksista kertova Death's Architect. Jos pieniä kauneusvirheitä siellä täällä ei lasketa, niin keikka meni aika nappiin, joskin itellä tosiaan tuo flunssa rajoitti vähän riehumista
 
Yleisö oli hyvä, hemmetin hyvä jopa. Erittäin hyvin oli saapunut torstai-illaksi väkeä paikalle, yllätti kyllä. Päätösbiisin kertsin hoilaus tuntui ylittävän jopa bändin oman äänentoiston, joka ei ainakaan huono merkki ole .
 
Neljän tunnin yöunien jälkeen on hienoa mennä koulun penkille. Mutta ei voi mitään, olipahan taas hienoa päästä lavalle! Kiitos kaikille keikalla olijoille, Katseessa nähdään näillä näkymin seuraavan kerran!
www.constantineband.net
Guitarwall
31.10.2007 12:44:03
 
 
Uunituore haastattelu luettavissa osoitteessa:
 
http://www.sjl.fi/web/pdf/sjl22.pdf
www.constantineband.net
Guitarwall
06.11.2007 10:39:50
 
 
Immeiset paikalle tänään Jyväskylän Pub Katseeseen...showtime puoliltaöin.
www.constantineband.net
Guitarwall
25.11.2007 01:38:11
 
 
Menneeltä Pub Katseen keikalta on laiteltu useampi livevideo nettiin, seuraavassa linkit:
 
Risen: http://www.youtube.com/watch?v=X8_7bsgkPBM
Outcast To Sin: http://www.youtube.com/watch?v=DnPYcILauP8
Master of Puppets: http://www.youtube.com/watch?v=58dZfPlJRX8
Rumpusoolo: http://www.youtube.com/watch?v=ZCFVIQQ4_U8
 
Ja sitten myös hieman tiedotusasiaa. Menemme ennen joulua äänittämään tulevan, "Divida et Impera"-työnimen saaneen kolmannen demomme biiseistä raakaversiot. Varsinaiset äänitykset aloitetaan joko ennen tai jälkeen uudenvuoden, ja valmista matskua voinee olettaa löytyvän netistä tammikuun lopuilla. Biiseistä sen verran, että tyyliltään hiotumpaa, progressiivisempaa ja hieman raskaampaa on luvassa. Kolme biisiä näillä näkymin vedetään purkkiin. Yhden näistä jotkut ovat kuulleetkin keikalla, nimeltään Death's Architect.
www.constantineband.net
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4 5
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)