Kitarat: kitarakamat ›

Cratelta en ole nähnyt kuin harjoitteluvahvareita, Marshalli nyt ei ainakaan hi-gainia ole, ellei sitten JVM:ää tarkoitettu ja niin edelleen.
 
Cratelta on tullut se 300W hirviönuppi jolla Cannibal Corpsekin nauhoitteli Wretched Spawnia. Vähän liikaa poweria omiin tarpeisiin.
 
Marshallit ei myöskään ole mun juttuni.
 
Kun tykkää jenkkisäröstä niin tykkää jenkkisäröstä. Ja jenkkisärö näköjään maksaa.
Pitäis nyt vaan löytää omalle lompsalle sopivin monikanavainen ja siloiteltu jenkkivehje jossa ei ole liikaa tehoa ja ostaa se. Joku jossa on hyvä cleani ja megasärö samassa paketissa.

Lukiessani Carvinin käyttöohjekirjaa, huomasin sen eq:n olevan aktiivista sorttia. Silloin kun potikat ovat asennossa 5, on eq ns. normitilassa. Siitä alaspäin tapahtuu leikkausta ja ylöspäin buustausta. Tämän pikkuseikan huomaaminen antoi kokonaisen uuden soundipaletin käyttöön, sillä soundia todella voi muokata paljon vahvistimen eq:lla.
 
Onko kenelläkään, muuten näin "lievänä" sivuviisteenä keskusteluun, kokemusta Carvinin X-sarjan vahvistimista? Tuo X60a, mikä tarttui minulle mukaan, tuntuu mielenkiintoiselta tuttavuudelta.
 
Minulla on ollut tuo X100B varmaan jostain vuodesta 1996 ainoana vahvistimena. Ainut miinuspuoli on julmettu koko ja paino, mutta jos ei tarvitse mihinkään roudailla, niin ongelmaa ei ole. Nyt tosin ostin Zvexin Nanoampin, mutta ei se Carvinia korvaa. Tuo on muuten totta mitä sanoit Carvinin aktiivisesta eq:sta. Kannattaa tutustua siihen.

Itse soundeistahan voisi helposti tahkota ties kuinka pitkään, mutta...
 
Saatan olla täysin väärillä raiteilla, mutta jostain syystä on keikkakokemusten kylkiäisinä tullut fiilis, että miespuolinen porukka tsekkailee soundeja ja naisille vastaavasti napsahtaa enemmän musiikillinen puoli. Siis se, mitä soittaa, miten soittaa ja kuinka täysillä pelimanni heittäytyy tekemiseensä.
 
Ja heittäytyminen ei ymmärtääkseni tarkoita sitä, että kömmelperimäisen huono soitto kuittaantuu makeilla ja tyylinmukaisilla poseerauksilla :)
 
P.S. Tää sopis ehkä paremminkin tuonne soittaminen-osastoon...
 
P.S.S. *poistaa ettei opettajat anna jäähyä*

Se soundi kun on selkeenä päässä ja laitteilla kun yrittää sitä sitten etsiä / toteuutta, on se joko
1. Neverending quest tai 2. close enough for rock'n'roll
 
Mulle se oma soundi oli lähemipänä jcm800 jolla soittelin 1991-2002. Sitten oli etsimiskausi: line6 pod 2,sansamp psa-1, Jcm2000. Kaikilla sitä loppujen lopuksi soitti yhtä huonosti ja pärjäsi yhtä hyvin / huonosti, eipä ollut koskaan kamoista kiinni.
 
Nyt vetelen egnater m4 vahvarilla. About 2,5 vuotta soittanut sillä ja zero problems.. ihan siksi kun tästä lähtee se jcm800 tyylinen soundi mutta parempana + paljon muita soundeja :)
 
Mulla ongelmana on että etsin ikuisesti sitä hyvää multiefektiä.. ei juuri mikään tunnu kelpaavan ja eventide eclipseen ei ois varaa ja siinä on kuitenkin lagia presettien vaihdossa, vaikka soundit oiskin jees.
Eli etsiminen jatkukoon vielä. Ja pitäis olla multiefekti (syynä vain ja ainoastaan laiskuus).

Näytteiden perusteella Voxin mallintavat tuntuvat tällähetkellä optimaalisimmalta vaihtoehdolta ja perään joku Overdrive ryhtiä antamaan ja ehkäpä vielä halpa vaakku kaupanpäälle.
Ootkos L4t3 huomannu uudet Voxit, suunnattu metallimpaan osastoon:
http://www.voxamps.co.uk/valvetronixxl/

Ootkos L4t3 huomannu uudet Voxit, suunnattu metallimpaan osastoon:
http://www.voxamps.co.uk/valvetronixxl/
 
Näyttäisi ainakin olevan jo Musicstore Kölnin listoilla.
 
http://www.musicstore.de/is-bin/INT … ;ProductUUID=0&JumpTo=OfferList
 
Hiukka kyllä ankean/tylsän näköinen.
 
Edit: Muttei kylläkään vielä saatavilla.

Itse soundeistahan voisi helposti tahkota ties kuinka pitkään, mutta...
 
Saatan olla täysin väärillä raiteilla, mutta jostain syystä on keikkakokemusten kylkiäisinä tullut fiilis, että miespuolinen porukka tsekkailee soundeja ja naisille vastaavasti napsahtaa enemmän musiikillinen puoli. Siis se, mitä soittaa, miten soittaa ja kuinka täysillä pelimanni heittäytyy tekemiseensä.
 
Ja heittäytyminen ei ymmärtääkseni tarkoita sitä, että kömmelperimäisen huono soitto kuittaantuu makeilla ja tyylinmukaisilla poseerauksilla :)
 
P.S. Tää sopis ehkä paremminkin tuonne soittaminen-osastoon...
 
P.S.S. *poistaa ettei opettajat anna jäähyä*
 
Olipas erikoinen pointti.
 
No vastaan tähän sanomalla, että jos soittaa sellaista musiikkia, jota tulee keikoille katsomaan naisia, on täysi sell-out. Raskaampaa/vaikeampaa menoa vaan kehiin, niin eivätköhän ne bändäritytöt sieltä katoa... "Jos biisiä voi laulaa yleisöstä mukana, se on huono"

Entä jos joku toinen styrkkari olisikin ollut vielä parempi? :)
 
Sitten on. En minä vielä ole mitään ostanut :)

Mulle 'ne' soundit irtoaa tuosta TF:stä. Että sinänsä mun ei tarvitse hakea niitä.
Jeesjees, en tiedä paremmasta jne, mutta mä tykkään tuon vahvarin soundeista ja se taipuu kaikkeen siihen mitä mä soittelen (kasarihevit tosin irtoaa parhaiten hieman avustettuna, mutta niin sitä tulisi autettua mitä tahansa muutakin vahvistinta. Jos ei muuten niin kokeilumielessä).
 
Tuossa vahvistimessa on yksi vika: Puhdas kanava ei ole niin pudas kuin voisi toivoa, se kuulostaa siltä että särökanava yrittää tunkea sinnekin, mutta muuten siinä on mukava soundi. Liekö tuo sitten valmistusvirhe vai häikkää elektroniikassa... En tiedä.
 
Jos uutta vahvistinta lähtisin hakemaan, niin tiedän kyllä mitä hakisin: TF:n soundeja oikeasti puhtaalla kanavalla :)
Eli 3-kanavainen vahvistin joka olisi yksinkertainen säätää.

Ei sitä voi tietää koskaan, mutta kun on kerran löytänyt mieleisensä, niin siinä on hyvä pysyä. "Jos se ei ole rikki, sitä on turha korjata." Itse löysin oman soundini 15-20 vuotta sitten ja siinä olen pysynyt. Jaa mikäkö se on? Fender, Fender ja Tube Screamer.

Ei sitä voi tietää koskaan, mutta kun on kerran löytänyt mieleisensä, niin siinä on hyvä pysyä. "Jos se ei ole rikki, sitä on turha korjata."
 
Näinhän sen juuri pitäisi mennä. Se edellyttää tietysti sitä, että pystyy arvioimaan sitä omaa soundia edes vähän objektiivisesti. Sitä perspektiiviä voi olla vaikea saavuttaa, yleensä kokemus siinä avittaa. Usein se "perspektiivi" löytyy tällaisilta keskustelupalstoilta, kamalistauksista, kataloogeista tai vastaavista karkkikaupoista, joissa ajan tullet puhaltelee milloin mihinkin suuntaan. Olis hyvä muistaa, että se soundi muodostuu monesta muustakin tekijästä kuin vain siitä särölootasta tai kaiutinelementistä. Samalla innolla kuin harjoitetaan kaluston hienosäätöä funtsittais sovittamista, bändisoittoa, soittotatsia ja muita vastaavia seikkoja, oltais taas jo askel lähempänä "sitä" soundia.
 
Luulisin.

Luulisin.
 
aika hyvin luulet kyllä.

aika hyvin luulet kyllä.
 
P*skat. Katalogit, mielikuvat ja ostaminen on kaiken ydin. Soittotaito.....ja p*skat. =)

Fender, Fender ja Tube Screamer.
 

 
Kyllästyin aikanaan jatkuvaan soundien hieromiseen ja pähkäilyyn. Bändikaveritkin alkoivat hermostumaan kun säätelin kokoajan erilaisista purnukoista soundia. Stratosta, Fenderin putkivahvistimesta ja Tube screameristä saan nykyisin kaiken tarvitsemani. Se soundi on vain yksinkertaisesti siinä.
Enää ei tarvitse koskea kuin vahvistimen volume potikkaan ja toisinaan screamerin tone potikkaan jota sitäkin käytän vain tasan kahdessa asennossa. On hienoa kun saa keskittyä pelkkään soittamiseen
Straton mikkivalitsin, volumenappula ja tone on ne joilla saan tarvittaessa pelivaraa.

P*skat. Katalogit, mielikuvat ja ostaminen on kaiken ydin.
 
"luin juuri ibanezin katalogin, ja soittooni tuli heti lisää tunnetta ja nopeutta!"

Luin koko keskustelun ja selvästi huomaan että monilla on tuo saundin metsästys ikuisesti päällänsä. Itsekin monta kertaa soitinta, vahvistinta ja efektejä vaihtaneena arvelen, ettei semmoista vehjettä olekaan jolla saisi sen täydellisen saundin. Lähelle voi päästä ja siihen on tyytyminen.
 
Oikeastaan tärkeintä minun mielestäni vahvistimessa on se, että EQ:t ovat oikeasti toimivat ja että semmoiset löytyvät vähintäänkin puhtaalle ja särökanavalle erikseen. Parasta tietenkin olisi, että jokaiselle kanavalle/saundille olisi ihan oma EQ jos niitä on useampi kuin kaksi. Se, että säätövaraa löytyy saundeihin on kaiken A ja Ö. Kuitenkin oma unelmasaundi aina vaihtuu vähän hetkellisen mielentilan mukaan ja muidenkin asioiden puolesta vaihelevuutta on vaikkakin pientä.
 
Viimeisenä jokaiselle kamametsästäjälle kysymyksiä joiden avulla voi miettiä onko rakkaalle harrastukselleen oikeata pohjaa:
Oletko oikeasti päässyt vermeitä vaihtelemalla lähemmäksi tavoitetta?
Onko nämä nykyiset kamat oikeasti toimivammat kuin edelliset?
Olivatko edelliset oikeasti toimivammat kuin niitä edelliset?
Onko saundimieltymyksesi muuttuneet hankintojen myötä vai tähtäätkö oikeasti vain johonkin tiettyyn maagiseen saundiin?
 
Olen nimittäin huomannut että minun oma saunditavoite ei ole vuosien varrella muuttunut juurikaan. Lisäksi voin oikeasti sanoa että olen jokaisella kamojen vaihdolla/päivityksellä päässyt oikeasti lähemmäs tuota mitä olen aina hakenut. Voin siis hyvällä omatunnolla jatkaa. En usko että tuo nykyinen Koch Powertone II tulee mulla olemaan ikuisesti, mutta todella hyvää saundia se on antanut ulos itsestään ja sen käyttäminen on ollut miellyttävää, eikä pettymyksiä ole tullut.
 
Kyllä tämä tulee ikuisesti jatkumaan. Amen.

Kyllästyin aikanaan jatkuvaan soundien hieromiseen ja pähkäilyyn. Bändikaveritkin alkoivat hermostumaan kun säätelin kokoajan erilaisista purnukoista soundia. Stratosta, Fenderin putkivahvistimesta ja Tube screameristä saan nykyisin kaiken tarvitsemani. Se soundi on vain yksinkertaisesti siinä.
Enää ei tarvitse koskea kuin vahvistimen volume potikkaan ja toisinaan screamerin tone potikkaan jota sitäkin käytän vain tasan kahdessa asennossa. On hienoa kun saa keskittyä pelkkään soittamiseen
Straton mikkivalitsin, volumenappula ja tone on ne joilla saan tarvittaessa pelivaraa.
 
Sama, paitsi käytän myös Jaguaria, Jazzmasteria ja Gretschin puoliakustista Fender Twin reverbin kanssa + ekvalisaattoria soolojen buustaamiseen + kaikulaitetta ja joksus Voxin Cry-baby wahia.

"luin juuri ibanezin katalogin, ja soittooni tuli heti lisää tunnetta ja nopeutta!"
 
"Ennen olin hidas ja muutenkin paska kitaristi, kunnes ostin GHS:n Fast Frettiä. Sen jälkeen minusta tuli äärimmäisen nopea ja muutenkin ilmiömäinen kitaristi".
 
:)

Luin koko keskustelun ja selvästi huomaan että monilla on tuo saundin metsästys ikuisesti päällänsä. Itsekin monta kertaa soitinta, vahvistinta ja efektejä vaihtaneena arvelen, ettei semmoista vehjettä olekaan jolla saisi sen täydellisen saundin. Lähelle voi päästä ja siihen on tyytyminen.
 
...ja vaikka sen täydellisen saundin kerran löytääkin, niin sitten ajan kanssa mieltymykset muuttuu ja pitääkin saada erilaista saundia. Tämän vuoksi myös monipuolisuus on arvostettava asia soittokamoissa. Itsellä taitaa olla nyt vähän sellainen vaihe päällä, että se tietyntyyppinen saundi on nyt perfektoitu, mutta tekee mieli saada vähän erilaista saundia. Lisää rosoa, vähemmän modernia meininkiä. Toisaalta, myös vaihtelu virkistää aina.