Rummut: soittaminen ›

Eilen ei taas treeneissä onnistunut ei niin mikään. Asentoa ei löytynyt millään (oli varmaan penkki päin persettä, ehe, ehe), pönttöjä ei saanut mitenkään sopivasti eikä soitosta tullut ylipäätänsä yhtään mitään. Pitkästä aikaa viskasin miehekkään kiroilupurkauksen jälkeen palikat nurkkaan, josta sitten pulssin tasauduttua noukin ne nöyrästi käteen ja päätin keskittyä hetkeksi johonkin rauhallisempaan ja simppelimpään soittoon, jotta ei olisi jäänyt liian paha fiilis treenikerrasta (hevosen selkään pitää nousta uudestaan heti putoamisen jälkeen).
 
Onko teillä vinkkejä tai omia rituaaleja miten selviytyä hermojen menettämisestä tai jopa estää niiden syntyminen? Esim. jos ei jalat meinaa toimia ollenkaan, onko silloin verenpaineelle parempi keskittyä vaikka virvelitreeniin vai jatkaa hammasta purren vanhalla linjalla? Palaako pro-kannuttajilla ikinä hermot? :-)
 
-:mikko

Itse teen suosiolla niin, että jätän soittamatta, tai soitan jotain, joka onnistuu. Aika harrastelijamaistahan se on, mutta ei väkisin treenaamisessa ole mitään tietoakaan mukavuudesta tai mielenrauhasta. Bänditreeneistähän ei kesken pois lähdetä, sitten vaan soittaa simppelisti, jos tuntuu olevan huono päivä.

Ennen meni hermot ja kapulat lenteli mullakin. Sitten tajusin että kun soitto ei hauskuuta, lakkaa vaan soittamasta. Kukko otsassa jyystäminen ei tee tuloksia sitten pätkääkään. Reteesti vaan vetelee.

Meneehän ne aina välillä , mutta kuten herra ohmanni sano niin sit ei kannata. jos vituttaa ni älä soita koska rupee maistumaan puulta. Ainahan kaikessa jokin rupee vituttamaan. paitsi makkarassa , se o aina hyvää !

Jos (ja kun) joku takkuaa, yritän alkuvitutuksen jälkeen hieman miettiä, mistä asia johtuu. Joskus saan korjattua asian, useimmiten en, joten soitan jotain muuta tai lopetan soittamisen siltä erää ja menen kiroilemaan muualle.

Jostain kumman syystä vaikeat jutut herättelevät hilpeyttä. Taidanpä lähteä naureskelemaan.

Eilen ei taas treeneissä onnistunut ei niin mikään. Asentoa ei löytynyt millään (oli varmaan penkki päin persettä, ehe, ehe), pönttöjä ei saanut mitenkään sopivasti eikä soitosta tullut ylipäätänsä yhtään mitään. Pitkästä aikaa viskasin miehekkään kiroilupurkauksen jälkeen palikat nurkkaan, josta sitten pulssin tasauduttua noukin ne nöyrästi käteen ja päätin keskittyä hetkeksi johonkin rauhallisempaan ja simppelimpään soittoon, jotta ei olisi jäänyt liian paha fiilis treenikerrasta (hevosen selkään pitää nousta uudestaan heti putoamisen jälkeen).
 
Onko teillä vinkkejä tai omia rituaaleja miten selviytyä hermojen menettämisestä tai jopa estää niiden syntyminen? Esim. jos ei jalat meinaa toimia ollenkaan, onko silloin verenpaineelle parempi keskittyä vaikka virvelitreeniin vai jatkaa hammasta purren vanhalla linjalla? Palaako pro-kannuttajilla ikinä hermot? :-)
 
-:mikko
 
Ei se aina onnaa. Tee jotakin muuta. Yritä huomenna uudestaan. Uimahalliin, kirjastoon, pubiin tai vast. Jos soittamisesta tekee liiaan totista katoaa soitosta ilo ja keveys. Väkisin ei kannata naida, soittaa tai juoda viinaa. Itse olen soittanut rumpuja yli 30 vuotta ja sillä kokemuksella puhun. Kyllä se siitä lähtee.

Yhdistelen tässä äsken nähdyn Tom Brechtleinin klinikan ja jostain lukemiani mike Manginin aatoksia.
 
Kaiken soiton, mikä ei kuulu yksityiseen harjoittelutupaan tulee groovata. Juttuja kun harjottelee, matkan varrella on itselläni ainakin 4 vaihetta.
 
Ensimmäinen vaihe: miten vitussa tää soitetaan.
 
Toinen vaihe: Tajuan kompin/fillin idean ja osaan laulaa sen, tai kirjoittaa nuotille, tai selittää suusanallisesti.
 
Kolmas vaihe: Osaan soittaa sen, mutta huonopäivä jos sattuu, niin menee mönkään, tai ehkä joskus joutuukin miettimään, että mitä vasen käsi tekee ja onko tuo nyt aksentti vai ei.
 
Neljäs vaihe: the groove. Homma toimii! se on lihasmuistissa, päänupissa ja soittopuolikin on kasassa. Sen soittaminen ei tunnu enää vaikealta, vaan se on helppoa ja kivaa. Toki jos kyseessä on monimutkainen tai nopea juttu, auttavat lämmittelyt asiaan.
 
Tosiaan. Olen itse sellainen soittaja, että kun menen bänditreeneihin, en enää kokeile soittaa mitään, ellei lähetä ihan jammailupohjalta. Kaikki biisit ovat Vähintään tuossa kolmosasteessa, kaiken pitäisi olla nelosella. Kun asian osaa niin hyvin, että se tuntuu helpolta, huonon päivän vaikutus on pieni. Voi tulla hasardi, filli mennä pieleen tai tulla joku ajatuskatkos, mutta kompista saa kuitenkin yleensä heti kiinni ja vähän naurattaa, mutta soitto jatkuu kuitenkin. Mike Mangini sanoi, että harjoittele haluamasi asiat sellaiseen kuntoon, että ne kuulostavat hyvältä paskanakin päivänä. Tom Brechtlein oli samoissa aatoksissa.
 
Eli, kun homma ei toimi: harjoittele! Hidasta tempoa. Älä haukkaa liian isoa palaa kerrallaan. Lämmittele, jos tarvitset paljon nopeutta. Mieti komppi tai filli auki laulaen, tai kynän ja paperin kanssa. Harjoittele lisää. :)
 
EDIT: niin sen verran vielä että yksinharjoitellessa jos hermot ei pala, on syytä käydä tohtorin vastaanotolla.

Yhdistelen tässä äsken nähdyn Tom Brechtleinin klinikan ja jostain lukemiani mike Manginin aatoksia.
 
EDIT: niin sen verran vielä että yksinharjoitellessa jos hermot ei pala, on syytä käydä tohtorin vastaanotolla.
 
Heh, joskus treenatessa tulee kyllä ihan uskomattomia aivopieruja ja jo pitkän aikaa nelostasolla olleet biisit taantuvatkin jopa ykköstasolle. Yleensä siihen ei vaadita, kuin yksi pahempi kämmi biisin aikana ja loppubiisi meneekin sitten ihan penkin alle, yleensä sama virhe vielä toistuu useampaan kertaan. Tulee vihaisia katseita kitaristeilta.

Ite oon huomannu, että jos reenikämpän ulkopuolella on asiat mallillaan ja muutenkin iloinen eikä ole tarvinnu esmes 'ttuuntua aikasemmin päivällä johonkin, niin silloin se soitto kulkee, paitsi maanantaisin. Sekin todennäköisesti johtuu huonosta sunnunta-maanantai välisen yön nukkumisesta, mutta se saakin sitten olla se pyhä lepopäivä.

Mulla ainakin on niin et, ku on treenannu oikealla tavalla asian... Ni se tuleee itellään sieltä ytimestä, mutta ans kattoo ku ei viikkoon pääse treenaamaan ni tatsi häviää...

EDIT: niin sen verran vielä että yksinharjoitellessa jos hermot ei pala, on syytä käydä tohtorin vastaanotolla.
 
Heh, no juu. Mietin tuota lisää ja yksin ei kyllä ole hermot palaneet vähään aikaan. Ehkä se on sitten vähän sitä, että eihän se nyt maailman suurin juttu ole, jos ei jotain juttua pysty soittamaan. Aikaahan noissa menee ennenkuin ne alkaa sujumaan. Silloin on palanut hermot, jos on kehitellyt jonkun jutun ja sitä ei enään muista yhteistreeneissä tai saa menemään silloin kun pitäis... (btw. hyvä kirjoitus jyrildo)

Jos joku juttu meikäläisellä ei toimi, niin ei muutakun metronåmi korvaan ja lähdetään ensin reenaamaan sillä tempolla, millä sitä on äsken vetänyt ilman klikkiä, kunnes sen saa pysymään toimimaan jotenkuten siinä temmossa. Sitten aletaan pudottamaan aina 10 kerrallaan tempoa hitaammalle ja joka vaiheessa pakko saada vaivattomasti luistamaan kyseinen juttu.. Sitten kun vihdoinkin on sillä temmolla 40 saanut sen luistamaan ilman verisuonten näkymistä päässä, on aika lähteä taas kiihdyttämään takaisin kymmenyksittäin. Ja kuinkas onkaan, jo tempolla 50 harjoiteltavan jutun soitto onkin ihmeellisen helppoa..ja vielä pari kertausta, niin luulis toimivan.. Toki voi käyttää pienempiäkin aika-arvovälejä pudottaessa tempoa, mutta itse en jaksa :p

Itse teen suosiolla niin, että jätän soittamatta, tai soitan jotain, joka onnistuu.
 
Näin.
Onnistuminen tuo hyvän mielen ja hyvä mieli on puoli puuroa oppimisen edistämisessä. Itselläni ei soiton epäonnistumisen takia suoranaisesti mene hermo. Suurin tekijä hermon menossa on ennemmin ehkä tuohon asentoon liittyvä asia.
Bändissä laulan soiton ohella kakkosia. Laulu ja soitto yhtäaikaa ei tuota ongelmia vaan sen toteutus. Mikkiä ei meinaa joskus saada millään sopivaan paikkaan ilman että se on tiellä, mutta silti hyvässä paikassa laulamiseen nähden.
Jos ei pelitä niin työnnän mikin hetkeksi pois ja koitan seuraavassa kappaleessa uudestaan. Keikalla noin ei voi tehdä, mutta siellä tuollaisia ärsykkeitä ei jostain syystä edes huomaa.

Niin ja jos haluaa menettää hermonsa oikeen katolta hyppäämisen partaalle, niin se onnistuu parhaiten nauhottamalla omaa harjoittelua esim minidisckillä.. Se on tietysti loistava tapa löytää omat heikot kohtansa, mutta se myös masentaa ja saa aikaan vitutusta :p.. on sellasia päiviä, että en edes viitsi nauhoittaa soittoani, koska tiedän että se kuulostaa niin paskalta jo valmiiksi ettei halua pilata sitä vähäistä fiilistä..

Se on aika tapauskohtaista, mutta ku ittellä menee hermot, niin en yleensä vaihda harjoottelemaani juttua johonkin toiseen juttuun, vaan veivaan ja veivaan kunnes saan sen meneen. Siinä samalla ku sitä veivaa vitutuksen jälkeen, niin rupeekin tuleen pikuhiljaa sellaasta "Hei nythän nää kohdat menee aiva pirun hyvin"-fiiliksiä jotka innostaa jaksaan.
Joskus taas vaihdan tyystin toiseen asiaan pitkän pitkän vääntämisen jälkeen. :D
Kuten sanoin, tapauskohtaista.

Se on aika tapauskohtaista, mutta ku ittellä menee hermot, niin en yleensä vaihda harjoottelemaani juttua johonkin toiseen juttuun, vaan veivaan ja veivaan kunnes saan sen meneen. Siinä samalla ku sitä veivaa vitutuksen jälkeen, niin rupeekin tuleen pikuhiljaa sellaasta "Hei nythän nää kohdat menee aiva pirun hyvin"-fiiliksiä jotka innostaa jaksaan.
Joskus taas vaihdan tyystin toiseen asiaan pitkän pitkän vääntämisen jälkeen. :D
Kuten sanoin, tapauskohtaista.
 
Näin myös itselläni. Ei muuta ku lisää lyömään päätä seinään, nii kyllä se sieltä kohta taas osuu kohdalleen.

Itse vaihdan hetkeksi johonkin, joka sujuu kivasti - vetelen vaikka jotain ihan perusgroovea hetken - että saan hyvän fiiliksen. Sitten ruuvaan tempoa hitaammaksi ja alan harjoittelemaan aluksi kämmäämääni juttua ajatuksella. Kyllä se yleensä muutaman minuutin kulutta alkaa sujumaan. Yleensä olen huomannut, että isoin ongelma ei olekaan fysiikassa sinänsä, vaan pääkopan sisällä. Kun saan hyvän soittofiiliksen päälle, on oppiminenkin helpompaa heti...

Siinä vaiheessa kun yksin treenailessa ei sitten mikään tunnu toimivan, edes helvetin hitaasti soitto, niin ite olen huomannu, että paras on vähäksi aikaa saada ajatukset muihin asioihin. Kuppi kahvia ja vähäksi aikaa sohvalle pötköttelemään niin kyllä se siitä.