hjukke 08.05.2007 22:02:09 (muokattu 08.05.2007 22:04:14) | |
---|
Arvon toverit, oletteko ehtineet tutustumaan Tompan kapinalevyyn? Ostin melko sokkona, eikä ainakaan pettymykseksi voi sanoa parin päivän jälkeen. Dylania on haettu laulusoundissa paikoitellen paljonkin, mutta ei välttämättä huono asia. Laulaminen ei ole sieltä parhaimmasta päästä, mutta folk-meiningistähän tässä onkin kysymys. Ja tavallaan tuollainen matala puoliksi puhelaulu toimii tässä kontekstissa. Hienoja tunnelmia biiseissä, toki jokunen pööpöilykin löytyy. Myöskin näppäriä lyyrisiä juttuja, joita ei toki kaikki kannata ottaa ihan tosissaan. Aika paatoksella äijä meuhkaa paikoitellen. Muutaman kitarajutun saisi sähkiksellä käännettyä varmaan aika vaivattomasti Ratm-biisiksi, heh. Kaiken kaikkiaan vähintäänkin mielenkiintoinen pläjäys. Kaikki rannekellotornin mukana |
Borlag 08.05.2007 22:04:30 | |
---|
Itselleni tuo levy oli aikamoinen pettymys. Tyylilajin tiesin tottakai ennen levyn hankkimista, eli siitä ei ollut kyse. Morellon laulu kuulostaa todella monotoniselta eikä ne sanoituksetkaan vakuuttanut, sanomasta puhumattakaan. |
Proge 08.05.2007 22:18:47 | |
---|
Arvon toverit, oletteko ehtineet tutustumaan Tompan kapinalevyyn? Pystyyköhän tuota levyä kuuntelemaan yhtään missään? Ainakaan Myspacesta ei löytynyt.. Punainen tupa ja perunamaa. Kaikille warettajille toivon huonotuloista ja tylsää työuraa, jossa joku muu vie rahat. |
zorro 08.05.2007 22:26:28 | |
---|
Pystyyköhän tuota levyä kuuntelemaan yhtään missään? Ainakaan Myspacesta ei löytynyt.. Eikös se ollu Nightwatch Man? Voisi tuohon otsikkoonki vaihtaa mikäli pitää paikkaansa |
Borlag 08.05.2007 22:27:03 | |
---|
The Nightwatchman lukee levyn kannessa, eli tuolla varmaan löytää paremmin |
hjukke 08.05.2007 22:28:33 | |
---|
The Nightwatchman lukee levyn kannessa, eli tuolla varmaan löytää paremmin Jep, ja One Man Revolution siis levyn nimi, sorry.. Kaikki rannekellotornin mukana |
alanko 09.05.2007 08:48:51 | |
---|
Pystyyköhän tuota levyä kuuntelemaan yhtään missään? Ainakaan Myspacesta ei löytynyt.. http://www.nightwatchmanmusic.com/ Siellä alkaa soimaan kun meet sivulle. Ihan hyvän kuulonen oli mun mielestä tuo levy. En oo varma, mutta eiköhän tuolta aika lailla koko levyn kuule. |
Coatl 09.05.2007 09:12:27 | |
---|
Tuli kyllä itselleni täytenä yllätyksenä tämä levy, vasta uusimmasta Soundista sain tietää. Nyt kun aamutuimaan oon myspacessa näitä biisejä kuunnellut niin en kyllä tiedä mitä sanoa, ei ainakaan ihan ensi-istumalta ole ihan vakuuttavaa. Tulee mieleen Johnny Cashin tuotanto yhdistettynä Macabren Minstrels: Morbid Campfire Songs -levyyn. Pitää ny kattoo, voipi olla että jää levy hommaamatta. Asioita tapahtuu
Dana: Olipas mukava harjoittelu päivä.
kid ego: Yhdys sanoja harjoittelitte. |
Tympee Huttunen 09.05.2007 09:43:20 | |
---|
Kuulin radiosta yhden biisin ja mietin kappaleen esittäjää. Osittain tuli mieleen, että kyseessä olisi joku Grindermanin iisimpi kappale, koska laulusta tuli (ainakin siinä tilanteessa Nokian kuulokkeet korvilla) mieleen osittain jopa Nick Cave. Itse pidin siitä kipaleesta. |
Zigura 09.05.2007 11:01:11 | |
---|
Sitä odottaisi Morellolta jotain uskomatonta kitaran uudelleenkeksimistä, mutta kai tuo folkkimeininkikin toimii. Olisi vain ollut hieno kuulla mitä kaikkia soundikikkoja Morello saisi aikaan akustisella. Yksinäinen vallankumous jää kuitenkin minulta hankkimatta. Musicians are cowards. Glue wings onto flowers there, and feed those flowers to that horse. Give all the pigeons names, until they fly away and then glue wings onto flowers all over again. |
Late_ 09.05.2007 16:35:40 | |
---|
Morellohan on yksi suurimmista lemppareistani kitaransoiton suhteen. Kun The Nightwatchmania ensimmäisen kerran kuulin (ihan juuri ko. projektin alkutaipaleella) en pitänyt yhtään. One Man Revolution levynä toimii kuitenkin paremmin. Muutama biisi on ylitse muiden ja oikein hyviä, mutta kyllä tuo levynä aika ontuva on. Morello ei laulajan tosiaan ole mikään loistava, mutta eipä se tässä tyylissä tosiaan siitä jääkään kiinni. Saisi Morello silti useamman levyn tätä julkaista. Kenties tulevaisuudessa lauluun saisi hieman munaa lisää. Muitakin soittimia kuuntelisi mieluusti kitaran ohella. -We dreamed of a world in peace, but killed for a life of ease- |
Höh. Itselleni tuo parjattu laulu nimenomaan toimii vähäeleisyytensä takia. Morello todella kuulostaa väsyneeltä, ja matalammalta laulaessaan mies kuulostaa melkein Leonard Cohenin ja Tom Waitsin kadonneelta lapsoselta. Energisyyden puute ei haittaa, Morellon ääni on kuitenkin miellyttävä. E: Ja niin, itse levy tosiaan on tähän asti vuoden parhaimmistoa. "Thus men forgot that all deities reside within the human breast"
Romantikkoitkijät #42 |
t_hautakivi 01.06.2007 15:12:58 | |
---|
Äsken kävin lätyn hakemassa. Biisejä oon kuunnellut jo aikaisemmin ja tykkään kyllä kovasti! Levyhyllyn parhaimmistoa, vaikka suppea vielä onkin. Fender FotoFlame Stratocaster,
ENGL Screamer |
Coatl 03.06.2007 23:29:15 | |
---|
Asioita tapahtuu
Dana: Olipas mukava harjoittelu päivä.
kid ego: Yhdys sanoja harjoittelitte. |
GoingNowhere 26.06.2007 23:01:41 | |
---|
Tulipa myös ihan mielenkiinnosta hankittua kun Soundissa sai täydet viisi tähteä. Loistava albumi, nimibiisin soidessa tulee aina kylmät väreet... Ja mitä nyt tuosta Tompan laulusta, niin kyllä se toimii täydellisesti tällaiseen rauhalliseen folk-poljentoon. Ehdottamasti vuoden parhaimmistoa! Rock'n'Roll can never die, so keep on rockin' in the free world! |
KillingMachine 02.07.2007 08:59:24 | |
---|
Ja mitä nyt tuosta Tompan laulusta, niin kyllä se toimii täydellisesti tällaiseen rauhalliseen folk-poljentoon. Ehdottamasti vuoden parhaimmistoa! Jep, Tom hoitaa laulut ihan älyttömän hyvin, vaikka tätä albumia en vielä omistakaan. Tom kuulostaa kappaleessa The Road I Must Travel vähäsen Trent Reznorilta, kun taas välillä juolahti mielessä Mike Ness. Mutta joo, ei nyt viitsitä vertailla. Hyvä että Tom on nyt käsittänyt sen seikan että nämä kitarakikkailut on jo esitelty, joten nyt oli hyvä esitellä uutta puolta. Näitä kitarakikkailuja sitten taas lisää mahdollisesti RATM:in uudella lätyllä, jos nyt semmoista tulee enää. Ja ehdottomasti pitäs kyllä saada The Nightwatchman esiintymään Suomeen, vaikkapa johkin klubikeikalle. Tai vaikkapa esiintymään RATM:in kanssa mikä olisi tuplasti parempi. "Common ruse dirty face
Pretty noose is pretty hate" |
Käyttäjätunnus 03.07.2007 03:57:16 | |
---|
Jumankauta on kyllä hieno biisi toi Road I Must Travel! Tulee suorastaan kylmät väreet vikassa säkkärissä: "I found his empty journal, I filled up every page" Siis tomppahan on (ainakin tämän biisin perusteella) ehkä jopa lähes Zackin tasoinen lyyrikko...vaikka onhan tuossa aika paljon(tai muutama ainakin) Dylanilta otettuja esim. alku on aika Hard Rain's Gonna Fall ja They shot man in Soho...ja tähän väliin muuten korjaus vielä loppu hetkellä...sehän onkin Cashin Jussilta otettu:). Mutta 100% varmasti ovat tietoisia lainauksia elikä niinkö kunnianosoituksia. Mutta pointti oli siis se että huomenna levykauppaan ja nopiaan:)! nönnönönönnnönönönöööö |
Chunga 03.07.2007 08:16:54 (muokattu 03.07.2007 08:36:48) | |
---|
Jumankauta on kyllä hieno biisi toi Road I Must Travel! Tulee suorastaan kylmät väreet vikassa säkkärissä: "I found his empty journal, I filled up every page" Komp komp! Koko levy on soinut varmaan 20 kertaa tässä muutaman kuukauden aikana, ja kolisee kyllä ihan täysillä. Ei olisi tompasta tällaista uskonut. E: pakko mainita, että löysin just hauskan koukun biisistä "flesh shapes the day", jonka vikassa kertosäkeessä morello tuntuu laulavan "vinoon", mutta korjaakin hienosti viime hetkellä. pakko kuunnella uusiks. ei voi mennä pieleen! |
KillingMachine 03.07.2007 12:10:16 | |
---|
Siis tomppahan on (ainakin tämän biisin perusteella) ehkä jopa lähes Zackin tasoinen lyyrikko... Niin, "ehkä jopa lähes", eli ei kuitenkaan aivan. Mutta toisaalta Zack de la Rocha ja Tom Morello on hankalasti vertailtavissa lyyrikkoina, koska molempien lyriikat eroavat toisistaan aika rajusti vaikka politiikka yhdistää nämä. Omasta mielestäni ainakin Zack de la Rocha on yksi rock-historian omaperäisimpiä lyyrikan kirjoittajia. Hänen teksteissä asioita ei ole esitetty täysin suoraan, mutta silti niissä on paljon raivoa ja ne on sulavaa kuultavaa.
"Common ruse dirty face
Pretty noose is pretty hate" |
Käyttäjätunnus 03.07.2007 16:44:15 | |
---|
Niin, "ehkä jopa lähes", eli ei kuitenkaan aivan. Mutta toisaalta Zack de la Rocha ja Tom Morello on hankalasti vertailtavissa lyyrikkoina, koska molempien lyriikat eroavat toisistaan aika rajusti vaikka politiikka yhdistää nämä. Omasta mielestäni ainakin Zack de la Rocha on yksi rock-historian omaperäisimpiä lyyrikan kirjoittajia. Hänen teksteissä asioita ei ole esitetty täysin suoraan, mutta silti niissä on paljon raivoa ja ne on sulavaa kuultavaa. Oho, "ehkä jopa lähes", hyvä soomi vai mitä :D... Muttajoo komppaan kyllä tätä kirjoitusta ja ei nyt varsinaisesti ollut tarkoitus vertailla herroja, mutta kun RATM:in ehkä parhaat/olennaisimmat puolet ovat juuri Zackin lyriikat ja Tompan kitara niin empä ole tullut ajatelleeksi ikinä että noin hyvää lyriikkaa lähtisi jo muutenkin mahtavalata kitaristilta(vaikka fiksulta/supliikki mieheltä vaikuttaakin jo haastattelujen perusteella). Arvostus vaan nousee! Muistaakseni olen lukenut että 90% RATM:in lyriikoista olisi Zackin tekemää eli olisikohan sielä jo jotain Tompan ideoita ainakin. Nyt menee kyllä vähän off topikiksi mutta menkööt kun aina on harmittanut kun on Rage haastatteluja jossain niin se on lähes aina Tomi(joka ei tietenkään huono haastateltava ole). Zackin muutamia haastatteluja mitä oon nähnyt niin on kyllä hauska katsoa ja miettiä sitä kontrastia sen rauhallisen, jopa vähän ujon ja jopa hauskan tyypin välillä verrattuna täyttä kurkkua huutavan ja puolitoistametriä ilmassa hyppivään lavapersoonaan. Jäbän pitäs kirjottaa kirja! Hemmetti on se RATMi hieno bändi ja onneksi lähden armeijaan niin ei tarvi näitä vuodatuksia kenenkään lueskellla enempää. Jepulis... nönnönönönnnönönönöööö |