Kitarat: soittaminen ›

Lähinnä AC/DC soudeja yritän vahvistimesta saada ulos(ja joskus siinä joten kuten onnistunkin). Tottakai ei haittaisi jos soittaisin yhtä hyvin;)
 
Oma bänditouhuilu on pirstaloitunut tällä hetkellä niin moneen suuntaan ja tyyliin, että en taida kuulostaa enää keneltäkään, edes itseltäni. Sitä vaan yrittää rimpuilla seassa ja tukea kykyjensä mukaan sitä, mitä ympärillä tapahtuu :)
 
Tuo pätee bändissä soittaessa myös minuun.

Kyllähän ne kuuluu, ja kuuluu jotain muutakin. Olen huomannut että välillä lähtee hyvin Chuck Berry -tyyppisiä lickejä, vaikka herra ei ole minulle mikään erityinen idoli. Taannoin pyrin tarkoituksella tuomaan Hendrixille tyypillisiä sointuja ja kitaran "huudatusta" soittoon ja jäivät vähän päälle. SRV:ltä on myöskin tullut tahattomasti pari juttua lainattua. Kliseistä settiä siis, heh heh. Ei se kuitenkaan ihan hirveän kuuloista ole. Nykyään en yritä ketään tahallaan matkia, mutta musiikkia ja sooloja kuuntelemalla soittoon tulee ainakin itselläni ihan tahtomattaankin erilaisia piirteitä eri soittajilta.
 
E: Ei tietenkään sillä että omaa räpellystä voisi millään tasolla verrata edes kohtuullisiin soittajiin, mutta kerran tartuttuaan ne tietyt ominaispiirteet kuuluvat soittajan tasosta riippumatta.

Virhe! Liian lyhyt tai tyhmä kirjoitus!

Tämä on mielenkiintoista kyllä. Kun jälkikäteen kuuntelen biisejäni, huomaan niissä Arch Enemyn, The Hauntedin ja jopa Strapping Young Ladin tai enemmänkin Devinin vaikutusta, vaikka sävellyshetkellä juttu oli ehdottoman omaa ja autenttista. Tai no, erään biisini oli tarkoitus kuulostaa göteborgilta (huomaa pieni alkukirjain), mutta lopputuloksessa on silti yllättävänkin paljon The Hauntedia.

Eric Clapton on innoittanut minut bluesiin.
Jimmy Pagelta on tarttunut tällainen vanha, "epätarkka" tiluttelu
James Hetfield opetti minut hyödyntämään runkkulihaksia --> pikkauskäteni on kohtuu nopea
Jimi Hendrixiltä on tarttunut kaikenlaista hienoa soolokikkaa, mm. (tätä on hankala selittää) demppaan kielet, käyn ne plektralla läpi ja bendaan, miksi sitä kutsutaan?
Mark Knopflerilta on tullut jotain, joita en oikeastaan huomaa.

sooloissa näkyy esikuvilleni ominaiset lickit (Maidenin pojat, Dave Mustaine ja Zakk Wylde etenkin), mutta muuten tekniikkani on enemmänkin sitä mihin on itse tottunut, että ei ole muilta matkittu.

Kyllä usein soittaessa huomaa, notta on tullut kuunneltua paljon jimmy pagen kitaratyöskentelyä, kun aina tulee bendejä ja samojen likkien kiertelyä...

Samoja sointuja soitan kuin Kari Peitsamo.

Ainakin kun yksinäni soittelen, harrastan äkkinäisiä modulaatioita kuten Åkerfeldtin Miihkali, ainoana erona se että minun tekemänä ne eivät ole tyylitajuisia.

John Norumin vibratoa on tullut alitajuisesti jäljiteltyä. Ynkäksikin hieman vihjailtu (siis ainoastaan vibraton osalta).

Tulee välillä kesken soiton huutamaan että "hei!".

Omista riffeistä paistaa tietty 'Iommimaisuus' läpi ja sellaista Blackmoren staccato pickausta tulee harrastettua aika ajoin. Tietoisesti en kylläkään yritä kuulostaa keneltäkään.

Kirk Hammetilta on kiinnittynyt pari vakio rapid pull offia tyyliin=
 
-15-12-----12--15-12-15-12----12----12--15-12-15-12----12----
--------15----------------------15---------------------------15-------
 
jne.. aina improvisoitaessa tulee yleensä esille

Vaikken samanlaista musiikkia juuri soitakkaan, niin Satrianin wahittelusta on otettu "tahattomasti" mallia. Eli harvoin poljen sitä edestakas vaan hyvin hitaasti vain vähän kirkkautta muutellen.

Kyllä Zakk Wylde ja Dimebag Darrell on vaikuttanu soittooni aivan älyttömästi vaikken. Ja totta kai Slayerin sällit ja James Hetfield.

Ehkä Steve Lukatheria kuuluu ainakin noissa ylhäältä alas päin menevissä juoksutuksissa. Luke tyyliin alkaa hitaasti korkealta ja nopeutuu ja toistaa samoja juttuja alas päin mentäessä. Ynkkä kuuluu jonkin verran vibratossa, Van Halen tapping jutuissa ja ehkä vähän yllättäenkin joistakin sooloistani tulee mieleen Alex Lifeson. Rushista kovasti pidän mutta ei Lifeson ole sillä tavalla soittooni vaikuttanut, ainakaan tietoisesti. Gary Moorea on varmasti jonkin verran lainailtu venytyksissä ja omista riffeistä tulee vähän mieleen AcDc. Soundissa on jotain samaa kun Lukatherin varhaisessa soundissa ('78-'82).
 
Niin ja bluessissa on lainattu SRV:tä.

Itse taas käytän keskisormea, kuten George Lynch. Saa jotenkin tukevuutta ja jämäkämmän otteen täppinkiin.
 
Sama täällä, jotenkin luontevampaa ja plekua ei tartte siirtää mihinkään.

Sama täällä, jotenkin luontevampaa ja plekua ei tartte siirtää mihinkään.
 
Kaippa se on mikä itelle parhaiten sujuu mutta itelle se keskisormi aiheuttaa jotenkin sellasen olon että ei oo mitään tukipistettä kädellä kun oon tottunut tukemaan peukaloa siihen kaulan sivuun. Ja tosiaan etusormella pystyn täppäämään tarkemmin ja time pysyy hanskassa paremmin. Mutta kukin tyylillään. :)

Näin 90-luvun alussa soittamisen aloittaneena, on ollut vaikea säästyä Metallica ja Kirkin vaikutukselta. Tosin wahi ei ole päällä yhtä usein ja ovat kaverit tehneet monta hyvää lickiä (vaikka täällä aina Kirkkiä haukutaan ja mennään laittamaan lisää mustaa kynsilakkaa, jota myös Kirk on käyttänyt).
 
Asiaan-> soitossa huomaa vaikutuksen siten, että ajattelee Guitar World:n (James&Kirk)haastattelun mukaan kaulaa ns. bokseina, jolloin boksin sisällä on turvassa. Seurauksena voi olla monotoonisuus, mutta muutamat äänet voi soittaa täysin eri tavalla... onneksi on muitakin vaikutteita sekä päihteitä.