Lyriikka ›

muistan ne jäätävät aamut
muistan lämpimät illat
muistan kuinka annoit mulle syyn
 
syyn olla juuri se kuka oon
syyn jaksaa epäonnea
syyn oottaa auringonnousua
 
joskus mä mietin miten väärin
on kun joka tapauksessa viimeistään
kuolema meidätkin erottaa
 
yksinäisiksi vartaloiksi
yksinäisiin kylmiin koteloihin
ei jää kuin kaipuun hiljainen huokaus


kattelen rannalta tyrskyi
miten vaikeet onkaan kieltäytyy
kun tuuli kuiskaa lähde mukaan
 
leikkisin lehdissä haavan
unohtaisin ajankin
tuivertaisin ihan missä vaan
 
silti on tuuli aina yksin
ei se pysty koskaan antamaan
itseään, ihan kokonaan
 
voisinpa ottaa sut mun syliin
sä oot niin kaunis ja surkee
mut oon enää vain kylmä huokaus