Kitarat: soittaminen ›

Jokaisellahan on soitossa esikuvia ja niitä, joilta imee vaikutteita. Mutta miten paljon sitten soitossa kuuluu esikuvien vaikutus? Erityisesti omia biisejä soitettaessa.
 
Yritin tuossa analysoida omaa soittamistani ja mietin, miten minun omat suosikkini/esikuvani kuuluvat omassa soitossani. Aika vähäinen oli omasta mielestäni heidän "läpikuuluminen". Johtunee pitkälti siitä, että en ole kovinkaan tarkkaan koskaan kopioinut soittoa, en ole opetellut sooloja ulkoa yms. Miten muilla, kuuluuko esikuvan soitto/soundi läpi silloin kun soittaa omia biisejä?

Eipä juuri mitenkään, sen verran on tullut imettyä vaikutteita eri soittajilta ettei yhdenkään kitaristin vaikutus yksistään näy kovinkaan selkeästi, ja hyvä niin.

Olen soittajana juuri sillä tavalla ratkaisevasti huonompi, että eivät kuulu :D

Minulla kuuluu oikein selvästi. Dimebag on ehdoton ykkönen, samoja tekniikkoja ja revityksiä tykkään tehdä kuin hän teki, soundikin on lähellä. Yngwie Malmsteen on yksi erittäin vaikuttava kans. Swiippi jutut ja muutenkin dynaamiset alternavet sooloissa on kerrassaan murskaavan hienoja, mitä itsekkin tykkään treenata.
 
Mutta loppupeleissä en halua enkä kuulostakkaan suoraan samanlaiselta kuin esikuvani, niillä on vain vaikutus. Ja minä haluan kunnioittaa heitä juuri sillä että pidän heidän juttujaan elossa.

Zakk Wylde ei nyt suoranaisesti esikuvani ole, mutta toisinaan hänen vaikutuksensa läpäisee aivosähkökemiallisen häiriösuodatukseni ja pääty otelautaan asti.
Jimi Hendrix tipautti meikäläisen lattialle joskus esikouluiässä ja tästä ei ole vieläkään toivuttu.
Eric Clapton ja hänen soittonsa vaivattomuus innostavat mutten tiedä kuuluvatko merkittävästi.
 
Kyllähän näitä löytyy.
Petrucci on aina osunut hyvin meikäläiseen.

Slash? Eric Clapton? James Hetfield? Steve Vai?
 
Voi saatana, kumpa kuuluisikin!

Sekoilua, sori.

Omassa soitossa esikuvista näkyy ehkä voimakkaimmin John Frusciante. Käytän ihan tiedostamatta samantyyppisiä perkussiivisia nakutuksia ja muutenkin improvisoin aika paljon. Sooloissa myös on tullut panostettua enemmän fiiliksellä soittamiseen kuin tekniseen taituruuteen. Muitten esikuvien soitosta tunnistamiseen olen liian huono soittaja :)

Ei erityisesti mikään tietty esikuva, kun niitä on niin monta erityylistä; Page, Blackmore, Rhoads, Gilbert, jne.
Ja enpä pahastuisi jos joku tulee sanomaan soittoni kuulostavan Randy Rhoadsilta =)

Olen vasta vähän aikaa sitte huomannut, että improvisointini kuulostaa välillä Dave Murraylta ja välillä Steve Vailta. ;)

Kaipa ne Dinon triplettipikkaukset, Fredrikin kierot koukerot & riitasoinnut sekä Tonyn tritonukset kuuluvat jotenkin.

Miten muilla, kuuluuko esikuvan soitto/soundi läpi silloin kun soittaa omia biisejä?
 
Johnny Ramonea on mun punk-puolen soitossani mm. seuraavasti:
 
-ehdoton minimalismi, kaikki epäoleellinen pois. Riffit eivät ole pannassa, mutta kaikki kompetenssiesittely ja sellaiseksi tulkittavakin ovat
-alaspäin pikkaaminen
-vermeet hyvin samankaltaisia: Mosrite + hyvä putkimarsustäkki
 
Esikuva on tuossa puuhassa selkeästi tiedossa, mutta siitä huolimatta mun soitto on mua eikä imitointia.

Headbängään vähän samallalailla ku Scott Ian tai Kerry King :) King sais olla kyllä pikkasen ilosempi...

Hörähdin kerran kun kaveri kuunteli mun soittoa ja sanoi: "Dimesteen!" =)

Ei kuulu mitenkään enkä hakuaisikaan

Riffeistäni oon kuullu muilta että ovat toisinaan melko megadethmaisia ja Mustainehan ne niille pääosin väkertää. Eipä juuri muuten.

hrrr....kuuluu liikaakin.

Kuuluisipa se joskus munkin soitosta... En mä ainakaan pyri soittaan niinkun kirk tai johnny, aika monelta kitaristilta on tullut otettua vaikutteita, ainoo varmaan mikä näkyy on se kuinka seisaaltaan soittaa, millasessa asennossa, powerstandi :D Tai sitten jotain muuta ketkutusta lantiolla samalla kun vetää jotain sooloo... Hm :)

David Gilmour - saman tapaisia sointuotteita ja soundi muistuttaa aika paljon hänen soundiaan. Myös sooloissa pyrin samaan viipyilevään, bluesahtavasti melodiseen ilmaisuun.
 
Knopfler - Biisien ehdoilla soittaminen, ei turhaa kikkailua ja kukkoilua vaan perusjuttuja.
 
Hendrix & Clapton - Bluesia, baby.
 
en tiedä kuuluvatko noi soitossa niinkään, mut em.soittajien ideologista lähetymistä soittamiseen ja musiikin tekemiseen pidän varsin samankaltaisena kuin omaanikin.