Yleistä keskustelua musiikista ›

Kiistämättä nyt aktuaalisten ja spesifien epäkohtien olemassaoloa ja mahdollisuuksia niiden parantamiseen, heittäisin ilmoille joitakin hajanaisiksi muodostuneita yleisiä keloja, jotka pyrkivät palaamaan ongelmien juurille. Kirjoittajapositioni on takuulla kovin eri kuin ns. luovan työn ammattilaisilla, joten kaikkia seuraavat kysymykset eivät varmastikaan ainakaan arjen tasolla puhuttele - tai kenties edes miellytä. Lopussa (ainakin post-post scriptumissa) kuitenkin jotain, mihin oikeastaan toivoisinkin ammattilaisiksi itsensä kokevien tarttuvan.
 
Mutta "asiaan":
 
Ei liene sattumaa, että tekijänoikeudet (lait) syntyivät karkeasti ottaen vastaliikkeenä teollistumiselle ja ovat muuttuneet yhä ongelmallisemmaksi automatisaation myötä. Tämä saattaakin olla selvää, ja on toki niin, ettei em. yhteiskunnallisia prosesseja niin vain peruutetakaan, mutta mitä voidaan kysyä, on kuinka ylipäätään olisi mahdollista löytää ratkaisuja, jotka eivät olisi enemmän tai vähemmän keinotekoisia.
 
Teollisuuden ja automaation luonnollisuudesta ja kulttuurillisesta arvosta voidaan olla montaa mieltä, mutta ei näidenkään "alojen" saavutukset olisi olleet mahdollisia ilman oppien kiertoa, jalostumista, ainutkertaisia luomistekoja jne., kulttuuria ylipäätään. Tämä ei tietenkään oikeuta vetämään suoraa linjaa taiteen ja jonkinlaisen utilitaristisen kulttuurihengen välille.
 
Taaskaan tekemättä täydellistä rinnastusta, lienee kuitenkin niin ikään paljon samaa ensinnä käsityöläisyyden ja sittemmin koko suorittavan ihmistyön kriisissä, verrattuna tähän taiteen kriisiin. Luonnollinen esimerkki musiikista: ensinnä teosten ainutkertaisuus kyseenalaistuu teknisen uusintamisen myötä, ja sen jälkeen voidaankin enää toivoa, että studiossa ja lavoilla soittaisivat koneiden sijaan 'oikeat' muusikot.
 
Käsityöläistä ja taiteilijaa verrataankin toki usein toisiinsa. Yksi dramaattinen ero on kuitenkin tehty: käsityöläinen on se, jonka luovan työn lopputulos on käyttöesine; taiteilija luo aina teoksia. Tämä erottelu lienee nyt heikentymään päin, mutta siitäkin huolimatta olisi yhä kysyttävä, mikä viime kädessä tekee esineestä/teosta taidetta. Onko se edes - viime kädessä - taiteilijan itsensä käsissä? Ja jos on, niin milloin? Ja jos voidaankin katsoa teollisuuden pohjautuvan ainakin periaatteellisella tasolla kulttuurisaavutuksiin, mikä on taiteen osa teollisuudessa? Yleisemmin ottaen kyseessä lienee siis taiteen ja kulttuurin välinen jännite.
 
Senkin uhalla, että kirjoitukseni lähtee karkaamaan lopullisesti uomastaan:
Monestihan edellä esitetyn teos-käyttöesine -erottelun lisäksi taideteosta ja taiteilijaa ylipäätään määritellään sen mukaan, että toiminta on sisäisen pakon sanelemaa. Entäpä nyt, jos tai kun taidetta sulautetaan osaksi mitä tahansa työtä? Muuttuuko sisäinen pakko ulkoiseksi pakoksi, mikä jo osiltaan pätee 'meihin taviksiin'; ei luoteta siihen, että mitään 'hyödyllistä' ylipäätään tehtäisiin, ellei 'kannusteta' kepein tai porkkanoin. Toisaalta tekemisen hyödyllisyydellekin on oltava kriteerit, mikä nyt eritoten ajassamme sattuu tarkoittamaan määrällisyyttä, laskettavuutta. Paras levy on se, joka myy eniten; paras työntekijä on se, joka tekee parhaita tuloksia.
 
Kun taide saadaan (osiltaan ehkä tekijänoikeuskysymysten kautta?) yhä syvemmin osaksi työvoimaa/-markkinoita, seurauksena siihen (taiteen ammattilaisuuteen) mahdollisesti sovelletaan esimerkiksi täystyöllisyyden ajatusta. Mutta jos nyt ajatellaan tämän "yhdistymisen" valossa juurikin täystyöllisyyden ihannetta - että jokaisella on oikeus (retoriikassa harvemmin esiintyy 'velvollisuus') tehdä työtä, hankkia elantonsa itselleen - missä määrin sitten tällainen on alati automatisoituvassa yhteiskunnassa/maailmassa edes mahdollista. Onko ihmistyölle enää todella tarvetta siinä määrin missä aiemmin? Ja toisaalta, oliko esimerkiksi eräänkin K-puolueen vaikutusvaltaisen edustajan vaalislogan "Kaikki työ on tärkeää" vain ironisen sävyn saavaa huutelua määrän kultin voittokulkueesta, joka vähintäänkin epäsuorasti pyrkii alistamaan kaiken työn tietyn kapea-alaisen rikkauden kasaamiselle, missä suorittava työ on vain siirtynyt tällä tietyllä mittapuulla mitattuna kehittämättömimmille seuduille ja luovan työn tekijät joutuvat luomistyönsä ohella huolehtimaan myös määrällisistä velvoitteista.
 
Optimisti ehkä ajattelee, että verrattain lähellä lienevät ajat, jolloin on aika lunastaa lupauksia ja asettaa 'kaikki työ' tarkoittamaan todella kaikkea työtä - myös näennäisesti hyödytöntä taidetta, niin "harrastelija- kuin ammattilaistasolla" - eikä vain yleisesti hyväksyttyä ja ulkopuolelta elämää määrittelevää palkkatyötä. Mutta syötti lienee syvemmällä uskoisikaan, eikä protestanttinen etiikkakaan juuristaan takuulla helpolla irtaannu.
 
***
 
Summa summarum:
 
- Miten lopulta tehdä ero taiteen ja käsityöläisyyden (työn ylipäätään) välille; mikä erottaa taideteoksen käyttöesineestä.
 
- Onko mahdollista antaa taiteelle ja toisaalta muullekin kuin määrän kultin alaiselle kulttuurille arvoa ilman massiivista revoluutiota? Edellisestähän onkin aikaa "jo" ~200 vuotta.
 
- Ja vielä arkaluontoinen kysymysten äiti: voiko tekijänoikeudet (yleiset työehtosopimukset?) vastata mihinkään 'todelliseen' ongelmaan, vai ovatko tekijänoikeudet osiltaan jopa varsinaisia ongelmia ylläpitävä rakenne?
 
PS. Tuli mieleen tuolla muutama sivu sitten BC:n tekemä viittaus antiikin aikaan ja väite, että suuretkin kulttuuriteot on tuolloin tehty 'harrastelupohjalta'. Pitänee jossain määrin paikkaansa, mutta (yhteiskunnalliset) olosuhteet olivat tuolloin varmasti erityisen suotuisat. Ei pidä sekoittaa länsimaisen demokratian luomaa käsitystä vapaasta yksilöstä/ihmisestä siihen, mitä oli olla vapaa (mies) antiikissa. Tuolloin vallitseva normaalitila lieni verrattavissa siihen, että meillä olisi nyt perustulo - ja sen myötä kenties enemmänkin, nimittäin täysin erilainen näkemys siitä, mitä on olla ihminen.
 
Pohdinnan arvoista lienisi kaiketi myös se, miten esimerkiksi Aristoteleen työt muistetaan nimenomaan Aristoteleen eikä suinkaan Platonin töinä, vaikka tekijänoikeudet ilmaantuivat paljon myöhemmin ja ensinnä mainittu oli vieläpä tunnetusti jälkimmäisen suurmiehen oppilas.
 
PPS. Osittain edeltävän pohjalta tekijänoikeuskysymystä voisikin lähestyä kysymällä, missä muodossa tekijänoikeuksia yhä tarvittaisiin, jos jokin perustulon kaltainen malli toteutuisi esim. Suomessa. Vai tarvittaisiinko niitä kansallisesti lainkaan (pl. siis kansainväliset tekijänoikeuskysymykset)?
 
Jälki-edit: muutos pakkojen hahmotteluun