Aihe: Musiikki yliopistossa
1 2 3
Guitarwall
22.01.2007 20:29:28
 
Niin, no eiköhän sit kannata jo olla jonkin asteen ammattilainen jo harrastuspohjalta, että tonne edes pääsee.
 
Toivottavasti tämä ei näin ole kuitenkaan, vaikka vähän hämärää on tuo valintakokeisiin kuuluva "competitiveness test". Lähtöpisteitä saan 2 vajaa täydestä, eli se on kuitenkin hyvällä mallilla. Ja käsittääkseni minulla ei tarvitse tehdä mitään englannin kielikoetta valintakokeessa, koska olen saanut C:tä isomman arvosanan YO-tokariin.
For a price I'd do 'bout anything, except pull the trigger - For that I'd need a pretty good cause
Tupuna
23.01.2007 11:28:18
Toivottavasti tämä ei näin ole kuitenkaan, vaikka vähän hämärää on tuo valintakokeisiin kuuluva "competitiveness test". Lähtöpisteitä saan 2 vajaa täydestä, eli se on kuitenkin hyvällä mallilla. Ja käsittääkseni minulla ei tarvitse tehdä mitään englannin kielikoetta valintakokeessa, koska olen saanut C:tä isomman arvosanan YO-tokariin.
 
Tulevan työllistymisen kannaltasi olisi hyvä, että tekisit noita hommia sydämestäsi jo muutenkin. Koulussa ei voi oppia taiteisiin liittyviä ammatteja mielestäni samalla tavalla, kuin vaikkapa hammaslääkärillä on mahdollisuus oppia omassa opinahjossaan. Jos siis ala kiinnostaa, niin hakeudu aktiivisesti tekemään hommia jo harrastuspohjalta. Jos ei harrastaminen innosta, niin sitten ei kannata kouluunkaan hakea. Nää musiikkialat kun eivät ole mitään rahasampoja kuin pelkästään onnekkaimmille. Jyvät erottuvat.
ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT!
Mortal Jane
31.01.2007 20:10:21 (muokattu 31.01.2007 20:11:44)
Laitoksellamme pyörii myös kognitiiviseen musiikkitieteeseen liittyvä music, mind and technology -maisteriohjelma, jossa on musiikkiteknologian/musapsykan tms. opiskelijoita ympäri maailmaa pätevöittämässä itseään tuolla alalla. Kovaa porukkaa ovat he.
 
Tuonne meni lappuset, Jyväskylään kun muutan kuitenkin. Kutsua odotellessa :)
"I'm old enough to be calm, calm enough to be dead, not smart enough to be scared of getting nowhere"
Guitarwall
05.02.2007 20:54:09 (muokattu 05.02.2007 20:57:49)
 
Tulevan työllistymisen kannaltasi olisi hyvä, että tekisit noita hommia sydämestäsi jo muutenkin. Koulussa ei voi oppia taiteisiin liittyviä ammatteja mielestäni samalla tavalla, kuin vaikkapa hammaslääkärillä on mahdollisuus oppia omassa opinahjossaan. Jos siis ala kiinnostaa, niin hakeudu aktiivisesti tekemään hommia jo harrastuspohjalta. Jos ei harrastaminen innosta, niin sitten ei kannata kouluunkaan hakea. Nää musiikkialat kun eivät ole mitään rahasampoja kuin pelkästään onnekkaimmille. Jyvät erottuvat.
 
Tokihan minä "manageroin", sanan ehkä häilyvässä merkityksessä omaa bändiäni, ja sydämeni on menetetty lopullisesti musiikille. Kiinnostusta musiikkiin siis löytyy ihan harrastuspohjalta jo todella paljon. Alan ammattilainen en todellakaan ole, mutta siihen tähtään. Missä ihmeen vaiheessa sait sellaisen mielikuvan, ettei harrastaminen innosta, vaan rahan perässä olen? ;) Jos pelkkä raha kiinnostais, olisi näillä papereilla varmaan "järkevintä" opiskella lääkäriksi. Kommenttia kyllä kuulee kaikilta, että menee kaikki hukkaan, jos en joksikin sellaiseksi opiskele. Mutta kun minusta on tehty tällainen ettei rahalla ole painoarvoa opiskelupaikkaa/tulevaa työtä miettiessä.
 
Ja vielä ihan aiheeseen oli kysymys, että olenko vain tyhmä kun en mistään löydä mitään materiaalia, millä tuohon pääsykokeeseen voisi valmistautua? Vai liekö pääsykoe jonkinnäköinen yleiskoe, johon ei varsinaista kirjaa ole edes?
Bändimme keskustelufoorumi - http://constantine.s4.bizhat.com/
Mortal Jane
17.02.2007 21:14:33
Kutsua odotellessa :)
 
Haastatteluun kävi käsky. Onkos täällä muita tuonne pyrkimässä?
"I'm old enough to be calm, calm enough to be dead, not smart enough to be scared of getting nowhere"
Joonas
09.03.2007 13:53:50 (muokattu 14.03.2007 03:13:42)
Heips!
 
Tampereen yliopstossa kohta etnomusikologian aineopinnot kuin myös musatieteen appro tehtynä. Virallisesti neljäs vuosi, käytännössä kolmas vuosi menossa, ja tän vuoden oon viettänyt täällä Irlannissa vaihdossa. Opiskelu tuntuu hyvin pitklti pämäärättömältä, joten suunnitteilla on vielä ensi vuosi sinnitellä (kandin papereista kun ei enää paljoa puutu, mikäli saan tällä irkuissa tehdyt musatieteen opinnot (40op) hyväksiluettua jossain Suomen yliopistoista itselleni pitkäksi sivuaineeksi (kun TaY ei voi kyseisiä kursseja hyväksilukea)).
 
Musiikin opiskelun parasta antia ovat omasta mielestäni olleet se, että oma "sisäinen taiteilijani" on nykyään hyvin paljon organisoituneempi kuin ennenmuinoin. lisäksi sellainen pelonsekainen kunnioitus musiikkialan toimijita kohtaan on kaikonnut siinä mielessä, että tiedän kyseen olevan vain kahdesta asiasta a) hillittömästä tuurista tai b) niinsanotusta kynnekkyydestä ja helvetinmoisesta organisointikyvystä (ja usein näiden kahden summautumisesta samoihin ihmisiin).
 
Siksipä luen sivuaineina myös hallintotiedettä, liiketaloutta ja tiedotusoppia (melko trendikkäitä aloja nekin) ja haaveilen jostain tiedottajan hommasta tms. (tosin isäni, joka kuuluu erään melko suuren firman johtoportaaseen, on sitä mieltä, että tiedottajan hommat on täyttä koiranduunia. Se haluis musta eläinlääkärin).
 
Käytännössä oon viimeset 4,5 vuotta vääntnyt pizzaa alle 9euron tuntipalkalla, eli tienaan hommasta vhemmän kuin raksa- yms. hommia töikseen tekevät kaverini. Pitkään ollut mielessä, että vaihdan pääaineeksi ton liiketalouden, koska kaupallisen alan koulutuksella saan duunia perhesuhteista johtuen 100% varmasti, ja niissä hommissa kesäharjottelijan liksatkin on jo reilut 1500e kuukaudelta. Kattoo nyt.
 
Btw. Suomessa työllistyminen musahommissa on ilmeisesti hevlein vaikeeta. Täällä irlannissa tilanne on toinen, sillä vajaan 4 miljoonan asukkaan maan päasiallinen markkina-alue kattaa USA:n, Australian sekä Englannin. Muutenkin sana "vibrant" kuvailee Irlannin musiikkikulttuuria melko hyvin. Täältä saisin melko varmasti hommia yliopistolta tutkijana/opettajan, sillä Suomen yliopiston tarjoamat akateemiset valmiudet ovat huomattavasti paremmat kuin tämän maan koulutussysteemin. Tällä college (eli niinkun yliopisto) vastaa jotain lukion ja ammattikorkeakoulun hämärää symbioosia. Ja tällä edes high schoolin musiikinopettajan virkaan ei tarvise mitän pätevöittäviä papereita = jos sulla on vaan kokemusta ja tarpeeksi suosittelijoita niin hommia löytyy varmasti. Kateellisena oon kattonut vieressä, kun kolmannen vuoden irlantilaiset musiikinopiskelijat hakee kesäksi musiikkialan duuniin, josta tuntipalkka ylittää 20 euroa, ja ihmettelevät miksi mä vännä Suomessa pizzaa - "sehän on ulkomaalaisten ja ei-koulutettujen duunia".
 
Uskon, että tulevaisuudessa tulen päasiallisen leipätyöni tekemään jollain muulla alalla ja musiikkihommia teen osa-aikaisena rakkaudesta ko. kulttuuria kohtaan, esim. luennoin satunnaisesti eri oppilaitoksissa/sävellän/kirjoitan lehtijuttuja/järjestän klubeja.
 
Mielenkiintoista muuten, että olen säveltänyt viimeaikoina esimerkiksi pari tanssikappaletta moderniin jazztanssiin sekä yhteem leffaan sountrackille - mutta kukaan ei ole koskaan edes keskustellut rahasta, sillä eipä ko. produktioiden tanssijat/koreografit/ohjaajat saa itsekään mitään liksaa. Se taitaa olla kulttuurialan suurin ongelma - raha ei liiku ja jengi tekee hommia ilmaseksikin. (Älkäkä nyt ristiinnaulitko mua siksi, että vin teidän duunit kun teen ilmaseksi, noi on kaikki vaan mun parhaita lapsuudenkavereita tuolla leffa- ja tanssipuolella)
 
Tulipa sekava kirjotus. Ehkä se kertoo jotain tästä alasta ;)
 
Tupunalle vielä kysymys: En vaadi mitän tarkempaa selvitystä, mutta mua kiinnostais tietä, miten noissa sun organisaatiohommissasi raha liikkuu? Siis koetko, että sulla on tarpeeksi suuret taloudelliset resurssit projektien kasaan saamiseksi ja jäkö sulle itsellesi käteen riittävä palkkio? Itse oon parissa eri käynnistyvssä projektissa mukana ja alusta asti olemme ressanneet hitosti siitä, että köyhinä ihmisinä meillä ois osaamista ja näkemyksiä, mutta ei taloudellisia resursseja edes kunnon "kickstartiin".
 
EDIT: Mulla on haaveena musiikinopettajan hommat tosin, mutta ne on ehkä vain märkä uni.

Joonas.
Sataa sataa ropisee, pili pili pom!
HaloOfFlies
21.03.2007 14:14:16 (muokattu 21.03.2007 14:23:56)
 
Sain kutsun tuonne Jyväskylän Music Management Programin pääsykokeisiin, ovat toukokuun alussa. Toivottavasti pääsisi lähtemäänkin. Mitään takeitahan ei pääsystä ole vaikka kokeissa kävisinkin kun aloituspaikkoja on tosiaankin vain se 10.
Valmistauduttiin viikko tähän peliin, ja sitten kaikki on viidessä minuutissa ohi, kun Napoleon ratsastaa paikalle. S.M.A.K.-jäsen #5
Guitarwall
21.03.2007 15:23:49
 
Sain kutsun tuonne Jyväskylän Music Management Programin pääsykokeisiin, ovat toukokuun alussa. Toivottavasti pääsisi lähtemäänkin. Mitään takeitahan ei pääsystä ole vaikka kokeissa kävisinkin kun aloituspaikkoja on tosiaankin vain se 10.
 
Samoin tänne tuli kutsu. Ois ihan hauska tietää kuinka moni tuonne kokeisiin on kutsuttu, ja kuinka paljon karsittiin jo nyt pois. Kaiken järjen mukaan tuonne pääsykokeiden ensimmäiseen osaan ei voida kovin paljoa kutsua? En ihan tarkalleen ymmärtänyt tuosta viestistä, että tehdäänkö se portfolio siellä vai tehdäänkö se sitä ennen kotona ja esitellään tuolla...
 
Jospa se varsinaisen postin mukana tuleva kutsu sisältää vähän paremmat selitykset, siinä kait pitäis olla viestin mukaan aika tarkkaan kaikki mitä tarvii tietää.
http://www.mikseri.net/constantine
Araknofobia
31.03.2007 20:47:10
Jyväskylän yliopistoon olisi minunkin tänä keväänä tarkoitus hakea musiikki pedagogiikkaa. Musiikin opettajan hommat kun tuntuvat niin kivoilta.
 
Aivan järjetön paniikki päällä. Pelottaa niin hemmetisti nuo pääsykokeet. Vaikka pääsykokeissa käynkin tänä vuonna vain vähän katsomassa, ja yritän ensi vuonna uudestaan tosissani, pelkään silti jostain syystä niitä. Epävarmuutta mitä kappaleita soitan, teoria kusee.. Ja yo- arvosanatkaan eivät pilviä hipele.. Tosiaan, näin lukion jälkeen välivuosi tekee varmasti hyvää. Syksyllä ajattelin ainakin psykologian ja enkun kirjoittaa uudelleen, ja kokeilla, tulisiko yhtään parempia arvosanoja.
 
Eniten pelottaa tuo työllisyys tilanne. Mitäs jos en sitten saakkaan niitä töitä.. Mikään muu homma ei oikein kiinnosta. Psykologia nyt toisaalta olisi, mutta työ ei kyllä olisi minun mieleeni. Millaiset palkat musiikin opettajilla suunnilleen on? Eihän niillä hommilla mitään miljoonia tienata, mutta eiköhän sillä nyt toimeen tule (jos sattuu sen työpaikan edes saamaan...)
 
Itku kurkussa mietin koko hemmetin tulevaisuutta. On se kiva sitten kuolla jossakin ojan pohjalla persaukisena.. :< Lohduttakaa nyt tätä tyttöä, ettei hän mene katolle köysi kaulassa. Niin mieletön paniikki on päällä. Tuntuu, että päässä naksahtaa kohta pahasti joku.
Kolmonen
03.04.2007 11:00:11

hei hei hei, ei hätiä mitiä! kun pääset opiskelemaan, sulla on roimasti aikaa vielä miettiä työllistymistä ja muuta sellaista. Mä menin okl:n kautta mukalle, enkä missään vaiheessa opintoja vielä ollut varma mikä musta tulee - enkä tiedä vieläkään, vaikka musaopen virassa pyörinkin. Töitä löytyy kyllä, älä sellaista vielä mieti. Palkka tässä hommassa on mun mielestä ihan riittävä. sillä elättää itsensä ja vielä opiskelevan siippansa sekä koiran, jos ei valtavaa ökyelintasoa halua pitää yllä. vähän jää säästöönkin. mutta kannattaa tehdä jonkun toisen opetettavan aineen sivuaineopinnot niin varmistaa vähän tulevaisuutta. nää taideaineiden tuntimäärät on sellaiset että ei tiedä mikä 20 vuoden päästä on tilanne.
 
Itku kurkussa mietin koko hemmetin tulevaisuutta. On se kiva sitten kuolla jossakin ojan pohjalla persaukisena.. :< Lohduttakaa nyt tätä tyttöä, ettei hän mene katolle köysi kaulassa. Niin mieletön paniikki on päällä. Tuntuu, että päässä naksahtaa kohta pahasti joku.
 
sulla on nyt se tilanne mikä on 10000 muullakin kirjoittavalla. tuttu ja turvallinen polku jää taa ja pitää itse valita ja hypätä järveen ja sitten vasta opetella uimaan. sulla on rutkasti aikaa päättää mitä teet, ja sen jälkeenkin vielä tehdä uusia käänteitä. mutta loppujen lopuksi se on aika mahtavaa kun on kortit omissa käsissä. mieti rauhassa, sulla on aikaa!! mee sinne mukan pääsykokeisiin nyt huumorilla ja pelimannimeiningillä. sitä ne arvostaa. välivuosi on erittäin hyvä juttu, harmittaa kun ite jätin tilaisuuden aikoinaan käyttämättä.
aaro
23.04.2007 23:41:07
Ite aattelin opiskella ensin kolme vuotta maataloutta, jos pääsen hesan yliopistoon syksyksi. Sitten voisi käydä armeijan ja sitten aattelin hakea sibikseen!
 
Haaveena olisi olla viljelevä freelancer-muusikko :)
 
Kiinnostaisi vaan tietää, kuinka monipuolisesti sibiksessä voisi opiskella musiikkia. Mua kiinnostaisi sävellyt, sovitus, urkujensoitto, tekniikkapuoli(äänitys, miksaus jne)..
 
Kuinka paljon noita kursseja voi sekoittaa niin että ymmärtäisi jokaisesta tarpeeksi...?
tanjuli
24.04.2007 08:21:22 (muokattu 24.04.2007 08:22:15)
Kiinnostaisi vaan tietää, kuinka monipuolisesti sibiksessä voisi opiskella musiikkia. Mua kiinnostaisi sävellyt, sovitus, urkujensoitto, tekniikkapuoli(äänitys, miksaus jne)..
 
Uuden opintosysteemin mukaan voi opiskella aika pitkälti niin monipuolisesti kun haluaa (http://www.siba.fi/fi/opiskelu/opetussuunnitelmat/). Riittää että on tietty määrä tiettyjä opintoja (esim historiaa x opintopistettä osastosta riippuen). Hae semmoselle osastolle mikä tarjoaa omassa opetussuunintelmassaan eniten sulle mielenkiintoista kamaa ja ota loput valinnaisiksi muilta osastoilta, ehdotan :) Ainakin musiikkikasvatuksen osastolla voi opettajaopintojen ohessa opiskella aika pitkälti mitä vaan.
[i hear voices but at least they're on tune]
tanjuli
25.04.2007 08:14:47
Mitäs sitten jos haluaa pärjätä "oikeasti" esim. miksauspuolella, mutta on lukenut pääaineena jotain esim. sävellyshommia niin tuleeko kohtuuttoman paljon opiskeluvuosia vai saako kaikki sivuaineopinnot kohtuulliselle tasolle tuossa normaalissa opiskeluajassa?
 
Kaikki riippuu niin kaikesta (lähtötaso, vapaa-ajan tarve, kurssien ajankohdat) etten voi vastata. Uuden systeemin mukaan on mahdollista valmistua kandiksi 3 vuodessa ja maisteriksi 2.5 vuodessa, mutta jos lähtee tosissaan äänimieheilemään ilman aiempia opintoja ja siihen päälle kuudeksi vuodeksi sävellysopintoja, niin no... Ihan ihmisestä/tuurista/opintosuunnitelmasta kiinni. Kannattaa huomioida myös semmonen että moni osasto saattaa tarjoata saman nimistä opetusta (esim. sovitus) mutta laajuudet ja sisällöt voi vaihdella paljonkin. Jos haluut syventyä vaikkas bigbandille arraamiseen, ei kansanmusiikin osaston sovitusryhmä ole ehkä kaikkein hyödyllisin vaihtoehto.
 
Teehän kokeeksi itsellesi opintosuunnitelma noiden sivujen perusteella niin saat vähän osviittaa. Perstuntumalla voin sanoa että yhteen asiaan syventymällä ja jonkinlaisella peruspätevyydellä voi päästä ulos neljässäkin vuodessa (jos esim. jotain tutkintoja alla), kahteen tai useampaan asiaan syventyessä ilman edeltäviä tutkintoja voi helposti vierähtää 7-8 vuotta. Ja sit on toki näitä jotka on tulleet taloon 1985 mutta palauttelevat gradujaan vasta nyt. Mutta kun on tuo Uusi Maailmanjärj..OPETUSSsuunnitelma niin en tiedä yhtään miten se tulee toimimaan noiden opiskeluaikojen jne suhteen (ei tiedä kovin moni muukaan).
[i hear voices but at least they're on tune]
Tupuna
30.04.2007 09:26:02

Tupunalle vielä kysymys: En vaadi mitän tarkempaa selvitystä, mutta mua kiinnostais tietä, miten noissa sun organisaatiohommissasi raha liikkuu? Siis koetko, että sulla on tarpeeksi suuret taloudelliset resurssit projektien kasaan saamiseksi ja jäkö sulle itsellesi käteen riittävä palkkio? Itse oon parissa eri käynnistyvssä projektissa mukana ja alusta asti olemme ressanneet hitosti siitä, että köyhinä ihmisinä meillä ois osaamista ja näkemyksiä, mutta ei taloudellisia resursseja edes kunnon "kickstartiin".

No niin, vastaan sitten helvetisti myöhässä, mutta olen näköjään vähentänyt aika paljon tätä kirjoittelua m.nettiin, ei aina huomaa...
 
No mulla on ollut aika lailla "taiteellinen vapaus" ollut siinä mielessä, että aloitin tekemään tapahtumia JYYn kulttuurivaliokunnan kautta muutamien samanhenkisten kanssa. Eli puhtaasta rakkaudesta tapahtumiin ja musiikkiin, en siis ole niittänyt itselleni palkkioita. JYY on siis maksanut kulut ja saimme mm. yhden onnistuneen tapahtumaketjun jälkeen oman nimikkoklubinkin, joka toimii JYYn alla plusmiinusnolla-periaatteella. Oli alun pitäen hienoa, että sai niin suuret taiteelliset vapaudet sen oman klubin myötä, mutta myös JYY hyötyi klubeistamme, koska kunnon ohjelmalla sai Ilokiveen ihmisiä. Tapahtumaorganisointi siis kannattaa aloittaa vain ja VAIN, jos kokee itsellään olevan jotain sanottavaa kaupunkinsa tapahtumakavalkadiin. Minusta on tärkeää, että noita klubihommia voi aluksi tehdä ilman palkkaakin. Ne pitää tehdä sydämestä käsin.
 
Nyt tilanteeni on ollut vuoden verran parempi, kun olen ollut JYYllä ihan palkallisissa töissä ja tavallaan olen siis saanut järjestämistäni tapahtumista kuukausipalkkaa. Tosin työsarkaa on ollut niin paljon, etten ole tänä aikana saanut kuin 3 klubia tai tapahtumaa organisoitua päävastuullisesti, parissa olen sitten ollut muuten avustamassa, mutta en ole ottanut päävastuuta.
 
Jokainen aloitteleva klubiporukka, jota olen seurannut, on aloittanut pienestä. Siitä se sitten on pikkuhiljaa lähtenyt. Kannattaa verkostoitua hyvin ja tutustua alan ihmisiin, kavereista on yllättävää apua.
 
Mut mitään taikatemppuja näihin asioihin ei ole... pieni ripaus tuuria ja yritteliäisyyttä, siinä se!
ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT! Musiikkiaiheinen blogini: http://tupuna.blogs.fi
Mortal Jane
24.05.2007 19:15:57
Jaa, Music, Mind and Technology - maisteriohjelma siis pitäs aloittaa syksyllä.
 
Selvisi myös miksei kukaan vastannut aiemmin, olen kuulemma ainoa suomenkielinen :)
"I'm old enough to be calm, calm enough to be dead, not smart enough to be scared of getting nowhere"
ninos
29.05.2007 01:14:42 (muokattu 29.05.2007 01:15:00)
 
Tarvitseeko ylipäätänsä opiskella musiikkilukiossa / vastaavassa oppilaitoksessa jos tavoitteena on yliopiston jokin musiikkiaiheinen ohjelma. Käyn siis parhaillaan ammattikoulun sähkölinjaa sekä lukiota samaa aikaa ja kovin kiinnostaisi yliopistoon / amk:hon hakea opiskelemaan musiikkiteknologiaa tai muuta musiikkiaiheista. Toivottavasti unelma säilyy ja toteutuu.
tanjuli
29.05.2007 06:49:35

Ei. Yliopistoon tarvitsee ylioppilastodistuksen, muu on omalta kannaltasi plussaa.
 
Koulukohtaisia eroja on sitten siinä paljonko tarvitsee musiikinopiskelusta olla mustaa valkoisella ja mihin asti ne pitää olla vietyinä että pärjää muiden taloon tulijoiden joukossa.
[i hear voices but at least they're on tune]
ninos
29.05.2007 10:15:08
 
Ei. Yliopistoon tarvitsee ylioppilastodistuksen, muu on omalta kannaltasi plussaa.
 
Koulukohtaisia eroja on sitten siinä paljonko tarvitsee musiikinopiskelusta olla mustaa valkoisella ja mihin asti ne pitää olla vietyinä että pärjää muiden taloon tulijoiden joukossa.

Hyvä hyvä, muusta ei ollutkaan huolta kuin tuosta lukio-opinnoista.
Tupuna
29.05.2007 19:08:22
Jaa, Music, Mind and Technology - maisteriohjelma siis pitäs aloittaa syksyllä.
 
Selvisi myös miksei kukaan vastannut aiemmin, olen kuulemma ainoa suomenkielinen :)

Onneks olkoon! Sinne tulee myös eräs lontoolais-italialainen kaverini, Enrico. Loistotyyppi ja tosiammattilainen näissä musateknologia-asioissa. Aika kovaan seuraan pääset siis ja varmasti tutustut hyvin muihin ammattilaisiin! :)
ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT! Musiikkiaiheinen blogini: http://tupuna.blogs.fi
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)