Klassinen ›

Klassisella musiikilla on usein leima, että se on "kilttiä", vaikeasti ymmärrettävää, feminiinistä jne. Näinhän ei missään nimessä ole.
Pyytäisin ehdotuksia klassisista kappaleista, jotka voisivat kolahtaa esim. murrosikäisille ja muillekin, joilla on mielestänne ennakkoluuloja sitä kohtaan.
 
Omia ehdotuksia:
 
Ravel: Daphnis & Chloé
Debussy: La Mer
Sostakovits: 5. Sinfonia (Finaali)
Stravinski: Petrushka
Prokofief: Rakkaus kolmeen appelsiiniin

Mozartin 40. sinfonia toimii kaikenikäisille.
 
Jos pitää klassisena, niin Gershwin : Rhapsody In Blue
 
Aaron Copland : Apphalachian Spring ja/tai Rodeo ( Suite )
 
Sibeliuksen 2. sinfonia voisi tarjota, mutta pitää olla varuillaan, saattaa olla "raskasta" sulattaa.
 
Bernstain : West Side Story konserttiversio, jos pitää klassisena.
 
Verdi : La Traviata
 
Näitä olen itse tarjonnut eikä ole pahasti tyrmätty.

Kaikennäköinen soolosoittimelle sävelletyt lyhyehköt virtuoosinumerot pitävät yleensä porukan paremmin hereillä kun joku puolituntinen adaagio.
 
Piazzolan musiikki.

Kaikennäköinen soolosoittimelle sävelletyt lyhyehköt virtuoosinumerot pitävät yleensä porukan paremmin hereillä kun joku puolituntinen adaagio.
 
Piazzolan musiikki.
 
Piazzollan musa joo. No tää on varmaan aika tunnettuakin, mutta Beethovenin 5. ja 9. sinfonia. Ja muutenkin Beethovenin musa. Ei sitten mitään feminiinistä. Ja Bach käy kaikille, se on ihan käsittämätöntä musaa.
 
Mun mielestä nykymusiikki (klassinen) on ylipäätään jotenkin miehistä...jos tykkää siitä niin..
 
Melkein käsittämätöntä kyllä, että esim. Mozartin ja Chopinin teokset ovat oikeasti miehen kynästä. Niin feminiinistä musiikkia että.

Otsikko oli hieman provosoiva, ei siis sovinistinen. Ideana on siis klassinen musiikki, jossa ei ole "nypläystä". Gershwinit ja Bernsteinit mahtuu hyvin mukaan.
 
Piazzolasta itsekin pidän paljon. Jopa hitaissa biiseissä on imua.
 
Mainosmusiikissa olevat klassiset kappaleet tuntuvat nyös kiinnostavan junioreita.
Monet haluaa soittaa "Burana-biisin" ...ai se onkin Beethovenia ;)

Haydnin 83., 84. ja 86. sinfoniat
Mozartin 41. sinfonia
Schubertin 4. sinfonia
Mauro Giulianin kitarakonsertot.
Miksipä ei Sibeliuksen viulukonserttokin.

Klassisella musiikilla on usein leima, että se on "kilttiä", vaikeasti ymmärrettävää, feminiinistä jne. Näinhän ei missään nimessä ole.
Pyytäisin ehdotuksia klassisista kappaleista, jotka voisivat kolahtaa esim. murrosikäisille ja muillekin, joilla on mielestänne ennakkoluuloja sitä kohtaan.
 
Omia ehdotuksia:
 
Ravel: Daphnis & Chloé
Debussy: La Mer
Sostakovits: 5. Sinfonia (Finaali)
Stravinski: Petrushka
Prokofief: Rakkaus kolmeen appelsiiniin
 
Prokofvjevin Romeo ja Julia (esim.)Ritarien tanssi. Straussin Also Sprach... ja siitä klisee ekan osan lisäksi muita osia. Brucknerin kasin finaali, ainakin alku. Musorgskin näyttelykuvat eikä niitä iänikuisia kananpoikia siitä vaan esim. Noidan mökki. Myöskin saman herran Hovan_t_ina-oopperan välisoitto (tai alkusoitto, ei muisti pelaa) on aika pirun hieno ja dramaattinen. Ja edelleen saman herran Yö autiolla vuorella.
 
Mainosmusiikissa olevat klassiset kappaleet tuntuvat nyös kiinnostavan junioreita.
Monet haluaa soittaa "Burana-biisin" ...ai se onkin Beethovenia ;)
 
Paitsi Carmina Burana! :D

Oon ennenkin sanonut tästä, mutta menköön vielä kerran: leffamusaa kantsii käyttää. Sitä ne käy muutenkin kuuntelemassa elokuvissa ja sävelkieli on tarpeeksi arkista. Williamsilta vaikka Theme From Schindler's List tai across the stars (joka on mollivariaatio siitä starwarsin The fanfaarista). Tai sitten vaikka noita pelimusiikin säveltäjien orkestroituja biisejä niinku vaikka Uematsua. Tuota kautta on hyvä huijata ne riiviöt yhtäkkiä sitten klasaripuolelle kun korva on tottunut tarpeeksi sinfoniaorkesterin ääniväreihin.
 
Mutta jos ihan oikeesti pitäs suoraan syöttää klasaria niin lähtisin jostain dvorakin ysistä tai beethovenin ysistä. Se vitosen alku on niin banaani ettei se välttämättä mene läpi edes yläasteelaisille. Yleisesti ottaen kaikki missä on tarpeeksi räyhäämistä eli sturm und drangia on kokeilemisen arvosta ja ehkä jotku tsaikkarin hitit joutsenlampi, kookospähkinän nakertaja ja vastaavat yleisesti tunnetut väsyneet biisit.
 
Nykymusiikin jättäisin aivan suosiolla pois. Sen sävelkieli on niin kaukana siitä maailmasta mihin teini-ikäiset ovat tottuneet.

Nykymusiikin jättäisin aivan suosiolla pois. Sen sävelkieli on niin kaukana siitä maailmasta mihin teini-ikäiset ovat tottuneet.
 
Kuinka niin, nykymusiikki angstaa siinä missä teinitkin. *virn*

Oon ennenkin sanonut tästä, mutta menköön vielä kerran: leffamusaa kantsii käyttää. Sitä ne käy muutenkin kuuntelemassa elokuvissa ja sävelkieli on tarpeeksi arkista. Williamsilta vaikka Theme From Schindler's List tai across the stars (joka on mollivariaatio siitä starwarsin The fanfaarista). Tai sitten vaikka noita pelimusiikin säveltäjien orkestroituja biisejä niinku vaikka Uematsua. Tuota kautta on hyvä huijata ne riiviöt yhtäkkiä sitten klasaripuolelle kun korva on tottunut tarpeeksi sinfoniaorkesterin ääniväreihin.
 
Halossa esimerkiksi on aika jylhän komea musiikkimaailma!
 
Nykymusiikin jättäisin aivan suosiolla pois. Sen sävelkieli on niin kaukana siitä maailmasta mihin teini-ikäiset ovat tottuneet.
 
Tuota tuota, ainakin lastenkonserteissa uppoaa yllättävän hyvin, mutta murrrosikäiselle saa olla vähän tarkempana. Tärkeintä lienee ettei niputa nykymusiikkia yhden yksipuolisen leiman alle.

Tuota tuota, ainakin lastenkonserteissa uppoaa yllättävän hyvin, mutta murrrosikäiselle saa olla vähän tarkempana. Tärkeintä lienee ettei niputa nykymusiikkia yhden yksipuolisen leiman alle.
 
Teini-ikäisten nuorten korvat ovat tottuneet kuulemaan paljon 4/4 rytmejä, powerchordeja ja kolmisointuja, sekä selkeitä, helposti sisäistettäviä musiikillisia ideoita eli riffejä tai laulumelodian "koukkuja", joita toistetaan moneen kertaan. He ovat tottuneet nauttimaan kappaleensa lyhyinä (n. 4 minuuttia) ja ovat tottuneet selkeään, yhdellä kuuntelukerralla avautuvaan muotorakenteeseen. Myös esiintyjän ulkomusiikilliset seikat ovat tärkeitä monille.
 
Yleistäen voisi sanoa, että nykymusiikki pyrkii välttämään monia näistä asioista. Tämmöisen modernin "antimusiikin" myyminen teineille on yhtä helppoa kuin rauhan saaminen lähi-itään.

Teini-ikäisten nuorten korvat ovat tottuneet kuulemaan paljon 4/4 rytmejä, powerchordeja ja kolmisointuja, sekä selkeitä, helposti sisäistettäviä musiikillisia ideoita eli riffejä tai laulumelodian "koukkuja", joita toistetaan moneen kertaan. He ovat tottuneet nauttimaan kappaleensa lyhyinä (n. 4 minuuttia) ja ovat tottuneet selkeään, yhdellä kuuntelukerralla avautuvaan muotorakenteeseen.
 
Hmm. Mites tää eroaa "normaaleista" keski-ikäisistä tai vanhemmista? :D Mutta totta pöliset.
 
Yleistäen voisi sanoa, että nykymusiikki pyrkii välttämään monia näistä asioista. Tämmöisen musiikin myyminen teineille on yhtä helppoa kuin rauhan saaminen lähi-itään.
 
En keksi yhtään ikäryhmää jolle nykymusiikkia olisi helppoa myydä (tää lause pitäisi lukea jotensakin niin että paino olisi sanalla helppo, pahuksen kirjoitettu kieli...). Ihan riittävän monet kohteliaat ja juuri ja juuri riittävän pitkät aplodit oon soittajana ja kuuntelijana kuullut. Mikäs nykymusiikki voisi olla sellaista että sen voisi soida taustalla (taustalla samalla periaatteella kuin mikä tahansa rokki/poppi), ehkä sellainen toimisi teinille? Vaikeaa on joka tapauksessa. Täytyypä oikein syventyä miettimään mistä uudesta musiikista ihmiset on ihan oikeasti ja vilpittömästi pitäneet. Hakolan klarakonsertto?

Nykymusiikin jättäisin aivan suosiolla pois. Sen sävelkieli on niin kaukana siitä maailmasta mihin teini-ikäiset ovat tottuneet.
 
Stravinskin Kevätuhri kolahti yläasteella. Kiinnostus heräsi kun kerroin, että teoksessa nuori neitsyt tanssíi itsensä kuoliaaksi (sananmukaisesti tähtien kanssa).
Säveltäjä halusi, että tanssijat olisivat tanssineet ensi-illassa alasti.
 
Steve Reich on kai aika helposti sulavaa "minimalismia".
 
P.S. Kyseessähän ei ole klassisen musiikin "pakkosyöttäminen" vaan tutustuminen muuhunkin kuin listahitteihin. Eikös tää ollut klassisenmusiikin keskustelupalsta muuten.

En keksi yhtään ikäryhmää jolle nykymusiikkia olisi helppoa myydä. Mikäs nykymusiikki voisi olla sellaista että sen voisi soida taustalla (taustalla samalla periaatteella kuin mikä tahansa rokki/poppi)?
 
Miksi ihmeessä musiikin pitää soida "taustalla" ? Hyvä musiikki vaatii kekittymistä ja joskus hieman totuttelua genreistä riippumatta.
 
hyvä= kunnianhimoinen, innovatiivinen, inspiroiva

Miksi ihmeessä musiikin pitää soida "taustalla" ? Hyvä musiikki vaatii kekittymistä ja joskus hieman totuttelua genreistä riippumatta.
 
hyvä= kunnianhimoinen, innovatiivinen, inspiroiva
 
Varmaan ideanani oli se että musiikki olisi sellaista että sitä ylipäätään teini kestäisi korvissaan, jonkajälkeen voisi asteittain siirtyä maun monipuolistuessa musiikkiin jota ihan oikeasti täytyy aktiivisesti kuunnella. Ettei siirtyminen peruslistaradiopurkasta (jota ei kai kukaan varsinaisesti (aktiivisesti)kuuntele?) olisi niin hankala kun pitäisi alkaa "ymmärtämään" sitä hienoa tajunnanräjäyttävää upouutta mestariteosta jossa (säveltäjän mielestä) joka ainoa sävel ja tauko on ladattu täyteen merkitystä... Mainitsemasi Kevätuhri (etenkin eka puolisko)on kuitenkin suht helposti lähestyttävää musiikkia nykyihmiselle, joten se voisi olla esimerkiksi yksi tällainen kappale joka voisi soida ns. taustalla teinilläkin.
 
Hankalia aiheita nämä joita vaivaa se karkea yleistäminen jota pakostakin joudutaan tekemään kun yritetään miettiä miten yhtä isoa ihmisjoukkoa voisi lähestyä. Eihän teini-ikäiset ole tyhmiä, on vaan helpompaa olla laumassa. Tän threadin aihe lienee se miten siitä perusteinimusamakua saisi laajennettua, eikä eka askel liene se että soitetaan tiukkaa keskittymistä vaativaa musaa. Vai onko? :D Pitää testata.

Tän threadin aihe lienee se miten siitä perusteinimusamakua saisi laajennettua, eikä eka askel liene se että soitetaan tiukkaa keskittymistä vaativaa musaa. Vai onko? :D Pitää testata.
 
Askel askeleelta varmaankin. Olen huomannut, että jo lukiossa monet haluavat erottua laumasta ja näissä piireissä ollaan yllättävän ennakkoluulottomia. Historianmaikkana olleet kollegat kehuvat nuoria, koska heidän kanssaan saa aikaan hyviä keskusteluita.
 
Mutta aiheeseen littyen..eilen lainasin kirjastosta hiton hienon "nykymusiikkilevyn"
Kronos Quartet: Howl U.S.A.
Mukana oli hauska ja satiirinen Sing Sing: J.Edgar Hoover (Säv. M. Daugherty). Jousikvartetti ikäänkuin kommentoi taustanauhaa, johon on sämplätty Hooverin kommunismivainoihin liittyviä arkistonauhoja. Jouset jäjittelivät poliisisireeniä jne.

Mites toi Hatsaturjanin Sapelitanssi?
Ja eiks noi Chopinin etyydit käy kaikille "tiluttamisesta" kiinnostuneille?

Töissä kaverit soittivat Ynkän (Malmsteen) barokkityylistä kitaramusaa jostain 90-luvun alusta. Se on oikein kivan kuuloista kepittelyä, kai se on maailman paras kitaristi ... Sitähän voisi teineille soittaa "klassiseen" tutustumisena.

Musorgskin Näyttelykuvia, Bachin Brandenburgilaiset, ja Tsaikovskin "Pateettinen", niistä lähti mulla innostus nuorena poikana... Tosin näillä kappaleilla on yksi (klasarimusiikin ulkopuolinen) yhteinen nimittäjä, kuka keksii...? :)