Yleistä keskustelua musiikista ›

Juuri ajokortin saanut nuori kuski miettii usein, että eihän tässä nyt mitään hirviä näy. Eikä näin keskellä yötä tule poliiseja vastaan. Ja varsin usein tähän harhaan tuudittautuu vanhempikin herrasmiesajaja. Ja tottahan se on; harvemmin näitä tapahtuu. Joskus puskasta tulee kuitenkin oikea kymmentappinen.
Samaa miettii usein aloitteleva muusikko. Tai bändi. Liimataisia käy uskominen, ja ne rasvalettiset huijarit ovat todellisuutta vain televisiossa ja lennokkaassa rock-fiktiossa.
 
Elävässä elämässä tämän koin minä ja yhtyeemme. Emme aivan karvaimmalla kädellä, mutta saimme seurata juuri sivusta, kuinka ammattimainen huijari ja liimatainen pyöritti muutamaa kotimaista manageria, kahta ulkomaista tähteä ja paria kourallista muusikoita pillinsä mukaan, ja meni lopuksi kuin viekas varas ja väärä ruhtinas takaisin omille mailleen. Kassan kera.
En ole muuttanut huijarin nimiä, sillä a) en usko niitä hänen omiksi nimikseen, ja b) jotta lukija osaa tilanteen tullessa välttää henkilöä parhaan kykynsä mukaan, ja c) mahdolliset näköhavainnot voidaan ilmoittaa poliisille.
 
Kaikki alkoi meidän osaltamme siitä, kun saimme kuulla kahden keskiluokan amerikkalaistähden tulevan Suomeen kiertueelle. Heillä tulisi olemaan suomalainen taustabändi, ja kymmenisen keikkaa ympäri valtakuntaa. Tapahtuman toinen organisaattori oli amerikan-suomalainen Patrick Luoti, ja kotimaan taholla osasta järjestelyistä vastasi bändimme manageritoimisto. Me pääsisimme lämmittelemään ulkomaaneläviä ja viettämään kiertue-elämää. Kulut katettaisiin. Kuulostaa hyvältä.
 
Kiertueen ensimmäinen keikka peruuntui kuitenkin yllättäen kaksi päivää ennen h-hetkeä. Patrick oli kuulemma loukannut selkänsä, ja keikka siirrettiin kahdella viikolla eteenpäin. Kahteen seuraavaan keikkapäivään tämä ei vaikuttaisi mitenkään, mikä tuntui oudolta, sillä niissä oli vain yhden päivän väli.
Ensimmäisessä oikeassa keikkapaikassa ihmetystä herätti se, ettei Patrick ollut varannut meille hotellihuoneita. Säädön jälkeen hotellin omistaja sai meille huoneet ja pääsimme majoittumaan. Luoti myös lainasi hotellinjohtajalta kitarakamoja keikoille.
Hivenen hämmennystä herättivät myös ulkomaanelävät, jotka puhuivat toveri Luodista vain Pasina. Ja se, että bändin basistiksi oli viimehetkellä vaihtunut erään maineikkaan suomalaisbändin ex-bassotaiteilija. Selitystä edellisen basistin feidaamiselle ei tullut, mutta ei kaivattukaan. Rumpali paljastui myös myöhemmin varamieheksi, joskin taidokkaaksi sellaiseksi. Noh, keikka, hotellimajoitus, ruokailut ja aamiaiset ja takahuoneessa olutta, joten meillä ei ollut valittamista, eikä pieniin puutteisiin jääty paljoa lahoamaan.
Seuraavassa keikkapaikassa ei närkästystä herättänyt juuri mikään, mutta jälkikäteen muistelimme miksaajan kiroiluja siitä, että tämä oli hälytetty paikalle päivän varoitusajalla, eikä tiennyt edes ketä miksaa, ja kuinka tämä joutui hoitamaan kolmen miehen hommat yksinään. Patrick myös pisti meidät ajamaan peräkärryään, eikä juuri osallistunut sen sijoitteluihin tai roudaukseen. Keikka hoidettiin kunnialla.
 
Tämän jälkeen seurasi tauko. Jenkit kiertivät muutaman keikkapaikan ilman meitä. Välipäivinä he kävivät bändimme kotikaupungissa, johon Patrick tarvitsi kitarakamoja lainaan "ensimmäisten kärähdettyä." Henkilö ei koskaan ottanut meihin yhteyttä poisroudauksen suhteen, joka jäi omalle kontollemme. Yhdistäisimme voimamme taas puolentoista viikon päästä. Silloin seurasi ensimmäinen jymy-yllätys.
 
Keskiviikkona oli ensimmäisen perutun keikan uusintapäivämäärä. Tiistaina rupesivat managerimme soittelemaan keikkapaikkaan tarkemmista yksityiskohdista.
"Siis mikä bändi? Mikä keikka?"
Tämä, jonka piti olla jo puolitoista viikkoa sitten, mutta jonka päivämäärä siirtyi. Patrick on ollut teihin yhteydessä.
"Kuka Patrick?"
Luoti. Tämä henkilö, joka on järjestänyt keikan alusta pitäen.
"Neverheard."
Rivakka puhelu Patrickille, joka yllättäen ei vastaa puhelimeen. Eikä toiseen puhelimeensa. M-hm. Manageriporras sai lopuksi ulkomaalaisten rumpalin kiinni, joka oli tavannut Luodin aiemmin päivällä. Tämä oli kertonut manageriportaamme ryssineen huomisen keikan, ja rupeavansa hoitamaan asiaa. "Yhteyttä voi olla hivenen vaikeaa tosin saada, kännykkänsä hän laittaa kiinni."
Illalla Patrickilta tulee tekstiviesti "Keikka peruttu, mun moka", ja asiaan ei enää palata. Managerimme kiehuvat, ja varmaan tunnelma on ollut viileä myös toisessa leirissä.
Seuraavalla keikkapaikalla kaikki oli kuitenkin esimerkillisesti järjestyksessä, eikä valittamista koitunut.
 
Sitten seuraa taas uutta. Kuten mainittua, tunsimme henkilön Patrick Luotina. Amerikkalaiset puhuivat Pasista. Asia herätti epäilyksiä, ja panimme merkille, että Patrickin laukussa luki Pasi Pulkkinen. Pikainen googletus tuotti tuloksen, että kyseessä on täysiverinen huijari, tuttu poliisin kanssa ja kaikin puolin vältettävä olmi.
Ja nyt, bändimme tekee ensimmäisen isomman virheen.
Keskustelimme keskenämme, managerien kanssa, ja amerikkalaisten kanssa, ja sovimme, että olemme mukana touhussa. Tiedämme mikä hän on miehiään, ja pysymme niskan päällä. Jenkeillä oli ollut ongelmia saada rahojaan tyypiltä, mutta luova uhkailu oli kai tuottanut tulosta, ja ainakin osa rahoista oli siirtynyt tilille. Sovimme, ettemme olleet tietävinämme henkilön juonista. Puhuimme hänestä Patrickina, ja viimeisessä keikkapaikassa keskustelisimme asiat puhki. Paikalle saapuisi toimistomme jätkät, ja tarvittaessa virkavalta. Keikat hoidettaisiin alta pois.
Ongelmia ei ilmennyt. Tyypin auto vaihtui muutaman kerran mystisesti, ja hän tahtoi käyttää edelleen meidän kitarakamojamme.
Keikat sujuivat jotensakin hyvin lukuunottamatta pientä luonnollista spinal tap -kerrointa, mutta koska nämä eivät liity mitenkään liimataiseen, jätän ne välistä. Patrick oli mukana porukassa todella hyvin. Kerran hän häipyi käydäkseen sairaalassa lapsensa luona, ja teki mystisiä katoamisia, mutta pääosin hän oli reilun oloinen kaveri.
 
Viimeinen keikkapaikka saapui, ja Pasi ilmestyi paikalle myös. Toinen managerimme oli paikalla, ja kiivaiden keskustelujen jälkeen selvisi, että me saisimme rahamme, ja Pasi maksaisi ulkomaalaisille omassa hallussaan olevista kiertuerahoista. Kaikki olivat tyytyväisiä (paitsi managerimme, jonka kontolle liimatainen oli syytänyt monta asiaa jotka eivät tähän liittyneet) ja kiertueenlopettajaispirskeet olivat mainiot. Seuraavana päivänä hyvästelimme jenkit haikein mielin, ja Pasillakin näytti olevan hyvä päivä. Toinen ulkomaalaisista jäisi vielä viikoksi Suomeen, kun taas toinen matkustaisi lentokoneella takaisin kotiinsa. Pasista näimme viimeisen vilauksen hänen autonsa kaartaessa pois peräkärry perässään.
Tämä oli eilen.
 
Tänään saimme ilmoituksen, että Pasi Pulkkinen on kadonnut mukanaan kiertuerahat. Lentokoneella lähtenyt ulkomaalaistähtemme on Englannin tullissa jumissa, koska oli saanut "Patrickilta" väärennetyn Boarding Passin. Toinen tähdistä on Suomessa vailla mahdollisuuksia lähteä minnekään. Ensimmäisten hotellien johtajan kitarakamat ovat hävinneet, eikä kukaan ole maksanut hotelleistamme penniäkään. Pasi veti huijauksen loppuun asti, ja taidokkaasti.
 
Ottakaa toverit opiksi. Näin voi käydä, jos liiaksi luottaa hyvään karmaan, joulupukkiin ja pääsiäispupuun. Me emme kärsineet toistaiseksi juuri rahallista vahinkoa, mutta ulkomaalaiset ystävämme saivat varmasti suurta vahinkoa tapahtuneesta. Eturivin paikoilta saimme kosketuksen raadolliseen rock-bisnekseen, jossa näitä liimataisia elää vielä tänäkin päivänä. Ja vaikka saimme vihiä hänen toimistaan jo ennen aikoja, sinisilmäisinä ja ennenkaikkea hölmöinä annoimme hänen tehdä oman osansa. Koska eihän tällaista oikeasti tapahdu. Meilläpäin.
Ehkä siellä isossa maailmassa.
 
-Jemo