Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Kysästäänpä täällä. Eli nyt olen handlannut 7 duuriasteikon moodia. Eli C-duurissa
 
C-jooninen
D-doorinen
E-fryyginen
F-lyydinen
G-miksolyydinen
A-aiolinen
H-lokrinen
 
Nämä siis menevät oikeastaan mihin tahansa skaalaan jossa on 7- säveltä. Mutta entäpä ne asteikot jossa on 8-säveltä. Muuttuvatko moodit hyödyttymiksi vai mitä häh? Onko olemassa mitään sille kahdeksannelle sävelelle vai jätetäänkö se yksi sieltä "moodittamatta". Jos näin on mistä minä tiedän mitä en "moodita". Lähinnä tuon puolidimi skaalan kannalta olen pohtinut.
 
Vastaan tässä nyt sekä tähän, että alkuperäiseen kysymykseen.
 
Ensin pitäisi kysyä, että mikä helevetin 8-ääninen puolidimiskaala? Jos sä tarkotat koko-puoli (tai päinvastoin) dimiasteikkoa, niin sitten ymmärrän, mutta puolidimi-soinnun päälle muodostuva skaala on yleisesti ottaen lokrinen tai harmonisen mollin toinen moodi, tai jossain erikoistapauksessa joku muu, mutta enivei 7-sävelinen asteikko, tai sitten joku (bebop)-asteikko, jossa on yksi kromaattinen sävel mukana.
 
No, oletan että tarkoitat dimiasteikkoa, joka muodostuu siis koko-puoli-sävelaskelsymmetriasta. Toinen vaihtoehto on puoli-koko-logiikalla muodostuva asteikko, jota kutsutaan dominanttidimiksi.
Jos me otetaan toinen näistä asteikoista, vaikkapa dimiasteikko D:stä lähtien, niin äänet ovat D E F G G#/Ab A#/Bb H/B C#/Db. Pidetään enharmonia nyt muodossa D E F G Ab A# H C#, saadaan dimisointu muodostumaan oikein ja meillä on johtosävelet soinnun äänille.
 
Oolraits, kysymyksesi oli moodeista. Mitä tapahtuu kun moodilogiikalla lähdetään asteikon seuraavasta sävelestä liikkeelle? Sävelet ovat E F G Ab A# H C# D. Kas kummaa, meillähän on puoli-koko-asteikko, eli dominanttidimi. Entäs sitten seuraava moodi? F G Ab A# H C# D E, eli dimi. Entäs seuraava? No se on taas dominanttidimi. Mitäs tästä seuraa? Sanomattakin on selvää että jos noudatetaan myös sointujen muodostuksessa koko ajan yhtenevää logiikkaa, niitäkään ei muodostu erilaisia.
Dimiasteikon kaltaisella symmetrisellä asteikolla ei ole kuin kaksi eri skaalaväriä johtuen sen, yllätys yllätys, symmetrisestä intervallirakenteesta. Koska musiikin teoria on pyritty pitämään edes jossain määrin järkevänä, ei ole mitään syytä ruveta täysin keinotekoisesti nimeämään asteikkoja, joilla ei ole niitä toisista erottavia karakterisiä piirteitä, ts. toisista poikkeavaa intervallirakennetta. Niitä ei nimittäin kuulokuvassa silloin myöskään erota toisistaan.
 
Ts. koska moodit ovat soivasta musiikista muodostuva asia, niiden muodostaminen em. kaltaisista asteikoista (vrt. myös kromaattinen ja kokosävelasteikko) on täysin teoreettista ja siten turhaa kun musiikkia tehdään käytännössä.
 
Vastasiko tämä kysymykseesi? Kehotan myös käymään moodit läpi sointujen pohjalta puhtaan asteikkorakenteellisen ajattelun sijaan, esim. tuonnempana esittämälläni tavalla.
 

 
Sitten alkup. kysymykseen:
 
Seuraavat pari harjoitusta ovat hyviä siihen, että oikeasti vähän kuulee mistä koko moodisysteemi on alunperin muodostettu.
 
Moodit voidaan ajatella usein eri tavoin. Yksi tapa on ajatella ne duurin eri asteilta lähtevinä säveljonoina. Tällöin moodit ovat yksinkertaisesti esim. G-duuri ajateltuna A:sta, H:sta, C:stä jne.
Tästä ajattelutavasta saa mukavasti kuulokuvan siten, että pistää vaikka synalla soimaan taustalle G-duurisoinnun (tai äänittää/looppaa itse soitettua sointua) ja soittaa siihen päälle asteikkoa ylös-alas, lähtien ensin G:stä, sitten A:sta, H:sta jne.
 
Okei, harjoituksen jälkeen tulee sellainen olo että wattefuk? Mikä hyöty näistä vitun erilaisista sävelkimpuista on?
Olo johtuu siitä, että koska alla soi koko ajan asteikon juurisävel, korva automaattisesti purkaa asteikkojen muodostaman jännitteen juurisäveleen, tässä tapauksessa G:hen.
Mitä tämä sitten tarkoittaa?
 
Kaikki tietävät että G-duuria soitetaan G-duurisoinnun päälle. Jos muutamme asteikkohierarkian niin, että duuriasteikko, eli G-jooninen, ei ole sen ihmeellisempi asteikko kuin muutkaan, voimme samalla sointulogiikalla antaa kaikille muillekin asteikoille perussoinnun. Koska logiikka G-joonisen juurisoinnun muodostamiseen on G-sävel, sen jälkeen sointuun asteikon mukainen terssi, ja vielä siitä asteikon mukainen terssi, voimme A:sta lähtevälle säveljonolle antaa perussoinnuksi Am, H:sta lähtevälle Hm, jne. jolloin saamme seuraavan kaavion.
 
Sävel Sointu
G G-duuri eli G
A Am
H Hm
C C-duuri eli C
D D-duuri eli D
E Em
F# F#b5 eli F#-vähennetty eli F#dim
 
Ool rait. Nyt, jos panemme taas synasta pauhaamaan G-duurisoinnun, olemme edellä tapahtuneessa tilanteessa. Riippumatta siitä, että tietää G-duurista löytyvän erilaisia asteikkovärejä ja kaikkea muuta kivaa, ei niitä kuule käytännössä, koska vaikka kuinka soittaa A:sta lähtevää asteikkoa, kaikki kuulostaa purkautuvan G:hen.
 
Entäpä, jos pidämme edellisen ajatuksen asteikkohierarkian muuttamisesta ja päätämme että mikä tahansa sointu voi olla juurisointu? Pannaan Am soimaan ja soitellaan G-duuria kaikista sävelistä lähtien.
Ensin soivat jutut kuulostavat hämmentävältä, koska myös Am-sointu kuulostaa haluavan purkautua G:hen. Hetken päästä kuitenkin, korvan tottuessa, alkaa kuulostaa siltä että kaikki G-duurin sävelet purkautuvatkin A:han.
Ajatuksen hyväksymistä helpottaa se, että panee synasta soimaan pelkän sävelen, tässä tapauksessa siis A:n. Koska korvalla ei ole mitään harmonista viitekehystä, ts. sointu ei ole duuri, molli tai muu, sillä ei pitäisi olla perustavanlaatuista ongelmaa hyväksyä uusia harmoniavärejä.
Edellä mainittu juurisoinnun/-sävelen vaihto voidaan toteuttaa kaikilla säveljonon sävelillä.
 
Kun juurisoinnun vaihto toistetaan kaikista sävelistä lähtien, ja kun korva hiukan tottuu siihen, korvat alkavat ymmärtää että saman sävelkimpun sisällä voi olla monia erilaisia sointivärejä. Näille on annettu musiikin teoriassa nimitys moodit. Nimityksen voi ymmärtää sanana 'mode', muoto, toimintapa, vaihde, vaihe, tai vaihtoehtoisesti 'mood', tunnetila, tunnelma, mieliala. Tai ihan vaan käsitteenä moodi, jota ei tarvitse miettiä johdannaisena mistään muusta termistä.
 
Edellä esitetystä kaaviosta huomaamme, ettei G-duurista muodostu kuin kolmenlaisia juurisointuja - duurisointuja, mollisointuja ja yksi vähennetty.
Jos näiden sointujen perusteella muodostuvat sointivärit jaetaan kolmeen ryhmään, todetaan että G-duurissa on 3 sointutyyppiä ja yhteensä 3+3+1=7 erilaista sointiväriä. Jos sitten tarkastelemme asteikkoja jollain yleisellä metodilla, sen sijaan että kuulisimme päässämme pelkästään soinnun ja sen päällä soivan asteikon, huomaamme että sävelien väliset suhteet ovat hyvä keino erottaa asteikot toisistaan.
 
Koska jokainen asteikko on itsenäinen kokonaisuutensa, voimme nimittää jokaista juurisäveltä nimellä 1, siitä seuraavaa säveltä nimellä 2 jne. aina 7. säveleen asti. Tämä ei kuitenkaan kerro vielä mitään muuta asteikkojen intervallirakenteesta kuin sen, että niissä on 7 säveltä. Tästä syystä on hyvä keksiä joku yleinen vertailukeino eri sointivärien välille. Siksi, että muinoin joku on tykästynyt nykyisin duuriasteikoksi kutsuttavaan sointiväriin niin paljon, että on säveltänyt hillittömän määrän hittibiisejä sen pohjalta ja kaikki muutkin ovat halunneet tehdä samoin, yleisimmin kuulemamme sointiväri on juurikin se. Koska aivomme on turrutettu duurilla, hyväksymme kohtaloksemme pitää sitä asteikkojen perusyksikkönä ja annamme sille yksinoikeuden olla asteikko jota kutsutaan nimellä 1234567.
Jotta duurista löydetyt sointivärit saadaan nimettyä, voimme käyttää pohjana vertailua duuriasteikkoon. Jos vertaamme A:sta lähtevää G-duurin säveljonoa 1234567-asteikkoon, huomaamme että eroa on 3. ja 7. sävelen kohdalla - niistä on pienempi matka omaan juurisäveleensä kuin vastaavasti G:stä lähtevässä säveljonossa. Yleisesti käytetty intervallia pienentävä merkki on b. Täten A:sta lähtevää säveljonoa voidaan kutsua nimellä 1 2 b3 4 5 6 b7. Huomioidaksemme mahdollisuuden siihen, että jossain säveljonossa voi olla isompia eroja sävelten välillä kuin 1234567-asteikossa, otamme varmuuden vuoksi käyttöön myös intervallia suurentavan merkin, #. Kun toistamme vertailun kaikille säveljonoille, saamme seuraavanlaisen kaavion:
 
Juurisävel Intervallisuhteet
G 1 2 3 4 5 6 7
A 1 2 b3 4 5 6 b7
H/B 1 b2 b3 4 5 b6 b7
C 1 2 3 #4 5 6 7
D 1 2 3 4 5 6 b7
E 1 2 b3 4 5 b6 b7
F# 1 b2 b3 4 b5 b6 b7
 
Nyt meillä on erottavat nimet säveljonoille/sointiväreille. Koska olisi kuitenkin varsin työlästä puhua vaikkapa 123456b7-säveljonosta, voimme sopia jotkin yksinkertaisemmat nimet sointiväreille. Nimet voivat olla vaikka Esa1, Esa2, Esa3, Esa4, Esa5, Esa6 ja Esa7. Voisimme tehdä jonkin tarkemmankin jaon halutessamme, esim. siten että jakaisimme sointivärit duuri-, molli- ja vähennettyväreihin. Esim. duurit olisivat Pena1, 2 ja 3 (kuten edellä totesimme, niitä on 3), mollit Arhippa1, 2 ja 3 ja vähennetty Jouko1. Näin pitkälle ei kuitenkaan tällä hetkellä ole syytä mennä. Puhutaan Esoista.
 
Ogei. Mitäs jos viemme ajatuksen hierarkiattomuudesta vielä pidemmälle, ja päätämme ettei millään asteikolla ole suurempaa etuoikeutta esiintyä minkään sävelen päällä? Ts. tämä pätee myös sointuihin - mikä tahansa mollisäveljono voisi esiintyä minkä tahansa yksittäisen mollisoinnun päällä. Tämä tarkoittaisi sitä, että kun panemme soinnun soimaan, voimme soittaa sen päälle mitä tahansa Esoja, joilla vain sattuu olemaan soinnulle tyypillinen perusluonteinen sointiväri. Ts. duurille duuri, mollille molli ja vähennetylle vähennetty. Voisimme siis soittaa vaikkapa E-duurisoinnun päälle Esoja 1, 4 ja 5, E:stä lähtien. Tässä vaiheessa täytyy muistuttaa, että voimme ottaa MINKÄ TAHANSA äänen ja rakentaa sen päälle MINKÄ TAHANSA sointivärin soittamalla jotain edellä mainituista intervallirakenteista, Esat 1-7.
 
Kokeillaan. Pannaan soimaan E-duurisointu synasta ja soitetaan sen päälle ensin sointiväriä Esa1, E:stä lähtien. Äänet olisivat tällöin E, F# G#, A, H, C#, D#.
Kun näitä ääniä soitellaan ympäri kaulaa, huomataan että jes, sointiväri on todellakin Esa1, mutta ei tällä kertaa G:n päällä. Entäpä sitten jos vaihdamme saman soinnun soidessa sointiväriä? Soitetaan sointiväriä Esa5, äänet olisivat tällöin E, F#, G#, A, H, C#, D. Toimii. Myös Esa4 toimii, sen äänet olisivat E, F#, G#, A#, H, C#, D#.
 
Entäpä sitten mollisoinnut? Kun toistaa saman tempun kuin äsken, mutta tällä kertaa E-mollisoinnulla ja käyttäen asteikoita Esa2, 3 ja 6, kaikkia E:stä rakennettuna, myös tämä toimii.
 
Nyt on siis olemassa 7 tasa-arvoista sointiväriä. Esa-nimien sijaan nämä sointivärit on jo aiempien ihmisten toimesta nimetty nimillä Esa1=jooninen, Esa2=doorinen, Esa3=fryyginen, Esa4=lyydinen, Esa5=miksolyydinen, Esa6=aiolinen ja Esa7=lokrinen. Henkilökohtaisesti pidän kyllä Esa-nimistä enemmän;)
 
Lopputulos ja johtopäätös on se, että asteikot eivät siis ole sormituksia, nauhoja, tiettyjä sävelestä säveleen rajattuja jonoja, numeroita, patterneja tai mitään muutakaan teoreettista tai matemaattista, vaan ne ovat näkökulmia musiikkiin, musiikista luonnollisesti rakentuvia ilmiöitä. Ne ovat siis yksinkertaisesti tietyn sävelryhmän suhde toisiinsa ja samalla niistä erillään soiviin muihin säveliin.
 
Mikä sitten määrittelee sen, missä näitä sointivärejä voi käyttää? Musiikkityyli ja harmoninen konteksti, on vastaus. Sointivärit ovat tasa-arvoisia, mutta toiset säveltäjät pitävät enemmän toisista, ihan samoin kuin yksi kukka ei ole sen huonompi kuin toinen. Säveltäjän rakentamat sointujonot määräävät hyvin pitkälti sen, mikä suhde soinnulla on edelliseen ja seuraavaan sointuun, ja siten mikä on kunkin soinnun sointiväri ja toisaalta myös mikä on jonkun rajatun harmonisen alueen sointiväri. Harmoninen alue voi yhtä hyvin tarkoittaa kokonaista kappaletta tai rajattua osaa siitä. Myös musiikkityyli rajaa jonkin verran sointujen oletusarvoisia sointivärejä. Jos soitetaan paatoksellista iskelmää, mollisointu soi usein Esa6-tyyppisenä sointivärinä. Jos taas soitetaan jazzia, mollisointu soi useimmiten Esa2-värisenä. Tämä riippuu myös siitä, miten monta ääntä sointiväristä soi yhtäaikaa, toisin sanoen miten laaja sointu taustalla soi.
 
Kehotan myös muistamaan, etten ole tässä puhunut vielä mitään harmonisen enkä melodisen mollin sointiväreistä. Ne ovat aivan yhtä arvokkaita.
 
Edellä mainittujen harjoitusten ja kokeilujen tarkoitus on avata korvia ja hahmotuskykyä. Suosittelen keksimään itse lisää harjoituksia ja kokeilemaan kaikkea mahdollista mieleen juolahtavaa.
 
Kirjoitin paljon kiireessä, ajatus varmasti harhaili jossain vaiheessa, kysykää kun tulee kysyttävää.