Media ja viihde ›

Koko kysymys on laajempi kuin Idols-kilpailu voittajineen.
 
Takuulla.
 
Voisin vuorostani jatkaa vielä hieman kriittisyydestä ylipäätään, kun nyt varovasti voinen tulkita taustalta löytyvän jonkinlaisen kriittisen tarkastelun manifestin siemenen. Nimittäin vaikka olenkin ollut kovin kriittinen kriittisyyttä kohtaan, on kuitenkin (ainakin) yksi tapa, jolla kriittisyys lunastaa paikkansa vähintäänkin raivaajana näiden peräänkuuluttamieni mahdollisuuksien edeltäjänä. Tätä arjen pientä puurtamista toivoakseni itsekin toteutan tällä konkreettisuutta karttavalla filosofoinnilla, visioitaan toteuttamaan kykenevät suurmiehet ovat sitten vielä erikseen :)
 
Niin, asiaan (tämä siis on otsikkoon nähden lähinnä metakeskustelua, joka käväisee varmasti kovinkin kaukana "itse aiheesta". Lukekoon ken tahtoo -toim.huom.):
 
Lähdetään siitä muillekin keskustelijoille kenties tutusta lähtökohdasta, että mielekäs kritiikki on ensisijaisesti rakentavaa (jolloin se itse asiassa karkaa kategoriastaan ja on tätä paljon ylistettyä positiivista yhdistymistä, mutta tämä sivuutettakoon sovinnaisuuden nimissä tällä kertaa), ja toissijaisesti se on paljastavaa. Ok?
 
Tällöin ensiarvoisen tärkeää kritiikille olisi ensinnäkin pystyä näkemään kohteensa (niin) erityisenä (kuin mahdollista) ja toisekseen saavuttaa toiminnallisesti sama taso kritiikin kohteen kanssa ja pysyä sillä, mikä käytännössä tarkoittaa puheen ja toimien (kritiikin sisällön, paljastusten) suuntaamista tähän erityiseen / tälle erityiselle niin, että viestin voidaan ainakin oletettavasti katsoa menevän perille. Ilman tätä vuorovaikutussuhdetta kritiikki jää lähinnä huuteluksi seinille.
 
Puolittain kerraten: niin tärkeää kuin kritiikin yhteydessä onkin pystyä nimeämään ja eriyttämään tapauksia, niin kuin esimerkillisesti olet pyrkinytkin tekemään, kritiikin mielekkyys kuitenkin hälvenee sitä mukaa, kun et (enää) tavoita kohdettasi - tai edes tavoittele sitä. Mahdottomankaan tavoittelua ei sopisi pilkata missään olosuhteissa, mutta tietoinen ohilaukominen joutuu armotta itse tulilinjalle. Ironista kyllä, usein tämä asetelma on nurinkurinen, ja kenties olen tähän käänteiskuvan malliin itsekin sortunut "paremman tiedon puutteessa", päättelemällä omatoimisesti muiden motiiveja. Anteeksi, jos tämä ilmenee esimerkiksi sinulle, itse lienen sokea sille, tai vähintäänkin rajallisesti näkevä sen suhteen.
 
Tavallaan erityisyyden vaatimukseen liittyen: jos nyt esitetäänkin (erityisiä) arvostelmia jostakin yleiskäsitteestä (vrt. 'bisnesmaailman raadollisuus ja sen paheksunta' yms.), on huomioitava muutamia seikkoja, joista olennaisin on se, että arvottava väittämä on tyhjä väittämä. Miksikö? Arvostelmien taustalla lienee kuitenkin aina eettinen näkemys, ajatus hyvästä (visio tulevasta?) ja pahasta (näkemys nykyisestä?). Historiallisestihan hyvä on ollut yhtä kuin laki (tarkemmin ottaen lain noudattaminen, mikä on ollut yhteistä hyvää) ja lakia edusti maanpäällinen suvereeni (kuningas) jumalan mandaatilla, mutta tämä on vähintäänkin kiistanalaista nykypäivänä. Nythän - huolimatta siitä, että tokihan alalle kuin alalle mahtuu jos jonkinlaista tekijää joita on sinänsä vähintäänkin aiheellista pitää pahana - jos tai kun bisnesmaailmakin on yleisesti ottaen vapaa jumalallisista lakitauluista, ei lain alaisten enää katsoa olevan suvereenin jumalallisen velvoitteen alaisia. Siinä missä suvereenin lain aikaan kaikki paitsi suvereenin itsensä tekemät arvostelmat ovat lähtökohtaisesti vääriä, nyt arvostelmat ovat yksinkertaisesti tyhjiä, onttoja. Jumala on kuollut, sanoi Nietzsche, joskin jumala lienee myös herätettävissä henkiin tietyin toimin, mitä tuskin Nietzschekään toivoisi - enkä kyllä minäkään. Mutta niin, KÄYTÄNNÖSSÄ tarkoitan nyt sitä, että vaikka suvereenin sana olikin lain kautta korkeimman totuuden, ylimmän hyvän asemassa, nykyään maissa, joissa bisneksen voidaan katsoa niin sanotusti pyörivän, ollaan jo pitkään muuteltu maallisin oikeutuksin ja päätöksin "jopa" lakeja. Näin siis jopa Yhdysvalloissa - ja erityisesti Yhdysvalloissa, missä tosin myös jumalan herättely lienee kiivainta.
 
Siinä missä tuo saattoi jo sinänsä olla vauhdin hakemista aika kaukaa, toki pelkästään puhuminen laeista, hyvästä ja pahasta jne. voi tässä yhteydessä mennä hieman ohitse. No, ei hätää: kuitenkin bisneksen (markkinoiden) vapautuessa entisestään, säännöt jäävät lähinnä normien varaan. Tällöin tulee entistäkin selvämmäksi se, että asiat ovat kenen tahansa muutettavissa, milloin vain uudelleensovittavissa - ainakin periaatteessa. Tämä tarkoittaa myös ja ennen kaikkea sitä, ettei jäljelle jää kuin väitteet ja toiminta sinänsä, ei enää hyvää ja pahaa kuin ylijäämänä, johon ei voi sinänsä päästä käsiksi sortumatta itsensä korottamiseen jumalan asemaan. Tämän "kaikki on mahdollista" -seikan edessä on toki itse kunkin (myös minun) helppo esittää sokeaa, koska kuten jo useasti todettua, mitään - paitsi vallitsevan järjestyksen, jos sitäkään - ei saa annettuna, kaikki edellyttää luomistyötä. Jumalan rooli ottaminen niin absoluuttisena hyvänä kuin kaiken luojana on melko raskas taakka ihmiselle ;)
 
Ja "takaisin asiaan":
 
Muusikoiden.netin foorumille ei siis välttämättä ole järin mielekästä kirjoittaa muihin kohdistettua kritiikkiä. Mielekästä sen sijaan olisi esimerkiksi keskustelut mahdollisesta "muusikkoaktivismista" tai peräti yhteistyöhankkeen kaavailuista suhteessa kritiikkisi kohteisiin, ja miksei myös ankara kritiikki muusikoiden.net -jäsenistön velttoutta kohtaan, vaikkakin tämä tulkitaan nykyilmapiirissä kovin herkästi riidan haastamiseksi.
 
Ei tietenkään ole mitään syytä kieltää tällaisia keskustelunavauksia/keskusteluja, tai en ainakaan minä ole todellakaan sillä kannalla, mutta - ehkä olet itsekin tästä tietoinen - sinälläänhän tämä ei eroa millään tapaa mistä tahansa palstalla ilmenevästä joutokirjoittelusta. Joutokirjoittelullakin on toki positiivinen puolensa, nimittäin mahdolliset odottamattomat sivuraiteet: innovaatiot eli "kekkaukset" - jos ne ylipäätään sallitaan. Muistuupa tästä kuitenkin mieleeni nimimerkki -septimisti-:n toisaalla esilletuoma tapaus, jossa hänelle itselleen muistaakseni langetettiin jäähy kitarakama-keskusteluun liittyneen sinänsä asiallisen markkinafilosofoinnin vuoksi. Etäisesti liikun kaiketi samoilla vesillä, mutta toivotaan nyt, ettei yleisesti tunnettu "joka kritiikin perusteisiin kurkottaa, se jäähylle kapsahtaa" -sanonta käy toteen.
 
Ei suureellista loppukaneettia.
 
Työn ohessa syntyneiden ajatusten lisäys -edit: Jottei nyt jäisi (enää) kuvaa ääripositiivisesta ja ruusunpunaisesta "kaikki onnistuu aina ihanaa!" -asenteesta, todettakoon, että toki kaikkeen ylläolevan teoreettisen kelan käytännön soveltamiseen pätee se nyrkkisääntö, että osapuolien on oltava vähintäänkin halukkaita neuvottelemaan asioista, kykeneviä edes ajattelemaan toisin olemista. Jos taas näin ei ole, tai jos edes uskoo ettei näin ole, ja varsinkin jos "vastaosapuoli" kenties pyrkii jopa aktiivisesti sabotoimaan toiseuden pyrkimyksiä, on kritiikki poikkeuksetta turhanpäiväistä ja todennäköisesti ainoa mahdollinen vaihtoehto on toimia hiljaisesti vallankumouksen tulemisen puolesta - sen sijaan äänekkään vallankumouksen valmistelun vaarat, turhuuden ja turmiollisuuden todentakoot itse kukin vapaasti historiasta ;) Tässä suhteessa uugee tietenkin hakkaa mainstreamin, joten toki kaikki kunnia myös muille kuin Idols-tähdille, eihän nimittäin pidä ajatella negaation kautta!
 
Ja vielä erikois-editti hillitäkseni kuvaa siitä, että olisi todella kysymys "kaikki käy!" -ajattelun puolesta puhumisesta: tältä erää perimmäinen pointti on se, että vaikka etiikasta - siitä mikä on hyvää/pahaa, ei voitaisi enää puhua; vaikka kriittinen tarkastelu olisi sinällään joutavaa löpinää, ilmenee kysymys hyvästä/pahasta kuitenkin performatiivisesti siinä, mitä ikinä teemmekään. Tehkäämme siis hyvin :P