Aihe: 90-luvun yhden hitin rockbändejä?
1 2 3 4 5
HaloOfFlies
13.04.2007 12:17:16 (muokattu 13.04.2007 12:19:06)
 
Hou, enpä muistanutkaan tätä. Mää rakastuin tähän viisuun sillon aikoinaan ihan täysillä ja kuuntelin radiota monta viikkoa vain kuullakseni bändin nimen. Eipä levyä siltikään tullut koskaan hankittua.
 
Juu. Muistan kun kuulin tämän ekan kerran ja luulin että Axl Rose on perustanut uuden yhtyeen.
 
Vastataan yhden hitin ihmeeksi US3 - Cantaloop (Flip Fantasia)
Valmistauduttiin viikko tähän peliin, ja sitten kaikki on viidessä minuutissa ohi, kun Napoleon ratsastaa paikalle. S.M.A.K.-jäsen #5
flattopguitar
13.04.2007 12:54:00
Olen huomannut että aika monet "yhden hitin ihmeet" ovat kuitenkin hyviä bändejä. Muutenkin, huonoistakin biiseistä tulee joskus hittejä ja hyvistä joskus ei.
 
No jaa, lähinnä nämä "yhden hitin ihmeet" voidaan jakaa kahteen ryhmään:
 
a-ryhmä. Bändejä/artisteja jotka osuvat vain kerran ns. mainstreamin makuhermoon ja pääsevät jollain biisillään suurempaan suosioon, mutta hiipuvat taas hiljalleen pienen diggailupiirin suosikiksi. Nämä ovat yleensä omaa musiikillista linjaansa vetäviä lahjakkaita muusikoita, joita ei kiinnosta hittitehtailu.
 
The Breeders - Cannonball
 
b-ryhmä. Bändejä/artisteja jotka ovat myöskin mahdollisesti pidempään jo soittaneet, mutta huonojen musiikillisten lahjojen/sävellystaitojen johdosta eivät ole saaneet yhtään hyvää levyä/biisiä aikaiseksi, mutta kerran iskevät kultasuoneen, usein jonkun hyvän tuottajan avustuksella ja pääsevät hetkeksi valokeilaan. Näissä tapauksissa totuuden huomaa, kun kuuntelee heidän levynsä muut säälittävät sävelteokset. Tässä esimerkkejä jo mainituista bändeistä ja artisteista jotka kuuluvat tähän ryhmään.
 
Babylon Zoo - Spacemen - tuotettu hitti
Stiltskin - Inside - osittain varastettu ja osittain hyvin tuotettu kappale, joka löysi itsensä pinnalta farkkumainoksesta.
Eagle-eye Cherry - Save Tonight - lahjakkaiden sukulaisten avustuksella rämpyttämään päässyt kaveri, jolla ei ole mitään annettavaa musiikillisesti.
4 Non Blondes - What's Going On - tyttöbändi
miscage
13.04.2007 13:25:51 (muokattu 13.04.2007 13:26:09)
Chumbambwa vai miten se nyt kirjotetaa, ja sitte joku tosi vaikeasti kirjoitettava biisin nimikin. Mutta tiedeätte biisin! "Ill get no....XXX....never gonna keep me down......"
"Kaikki maat on paskoja, ja kaikkien maitten asukkaat on paskoja. Onks missää mitää paikkaa mikä ei oo mikää "maa"?"
Fortune
13.04.2007 13:32:44
Chumbambwa vai miten se nyt kirjotetaa, ja sitte joku tosi vaikeasti kirjoitettava biisin nimikin. Mutta tiedeätte biisin! "Ill get no....XXX....never gonna keep me down......"
 
Chumbawamba ja Tubthumping.
Look behind you, a three-necked guitar!
kid ego
13.04.2007 13:45:16
Nyt kun mietin ja muistelin niin ärsyynnyin Cornershop:in Brimful of Asha renkutuksesta joskus 90-luvulla. En tiedä mitään muuta kys. bändistä joten täyttää minulle otsikon kriteerit.
 
Cornershopissahan basistin virkaa hoiti Norman "Fatboy Slim" Cook, joka on vissiin brittilistan kärjen tuntumassa ollut vaikka kuinka monessa kokoonpanossa.
"Real men don't cry / Stand up! Banzai! / God speaks through / Dr. Phil and Ted Nugent" - Freak Kitchen: Guilt Trip
jassi
13.04.2007 15:57:14
On tolla Spacehogilla toinenki hyvä rallatus.Youtubelta löytyy videot.Biisi on Mungo city.Ostin joskus molemmat orkesterin levytki, mutta suurin osa matskusta meni jotenki liian kikkailuksi ja divariin vei tieni.
2541
13.04.2007 16:35:05
 
"Mungo City" on hyvä biisi, siinä on jotain Jellyfish -mäistä tai itseasiassa kuulostaa aika paljon Imperial Dragilta. Kolmannenkin levyn tekivät mutta sitä en ole koskaan löytänyt, joskin etsijää itseäänkin voisi syyttää laiskuudesta.:) Jokatapauksessa kyllä tuota kakkoslevyä varsinkin tulee silloin tällöin pyöräyteltyä. Royston Langdonin laulu on joskus hieman turhankin venkoilevaa, miehen bassonsoitto sen sijaan toimii aina.
minidriver
13.04.2007 17:30:55 (muokattu 13.04.2007 17:41:17)
 
Mites Semisonic-yhtyeen Closing Time -rallatus? Tais olla melko iso hitti joskus 98 tms.
 
Hiipatti. Tämän olin unohtanut. Kuulinpa tuolloin levynkin ja tykkäsin.
 
E: lisäilen kun mieleen tuli Urge Overkill ja lainaamansa biisi "Girl, You'll Be a Woman Soon"
Dängädängä Jurpo ja Jurpo, kuunnelkaa Minidriveriä molemmat! Saatte sokeria ja voidaan kaiken hyvän lisäks olla kavereita!
Mursukanta
13.04.2007 19:13:52
Shaggy - Bombastic
 
On se muitakin varmasti tehny mutta tässä on se mitä jaksettiin renkuttaa, Ja mainoksen taustamusiikkina kipinä hitiksi. Samoin kun Babylon Zoon Spaceman. Muttei varmaan kukaan näitä mainoksia muista.
HaloOfFlies
13.04.2007 22:12:26 (muokattu 13.04.2007 22:15:36)
 
Mites Semisonic-yhtyeen Closing Time -rallatus? Tais olla melko iso hitti joskus 98 tms.
 
Semisonicilla oli myös Secret Smile-niminen hittibiisi, joten ei ole yhden hitin ihme.
 
Meredith Brooksin Bitchia ei olekaan vielä mainittu.
 
Muita:
 
Superdrag - Sucked Out (ei voi kuulostaa enempää Kurt Cobainilta)
Imperial Teen - Are You A Boy Or A Girl?
Valmistauduttiin viikko tähän peliin, ja sitten kaikki on viidessä minuutissa ohi, kun Napoleon ratsastaa paikalle. S.M.A.K.-jäsen #5
minidriver
13.04.2007 22:56:59
 
Semisonicilla oli myös Secret Smile-niminen hittibiisi, joten ei ole yhden hitin ihme.
 
Oli vai? =)
Dängädängä Jurpo ja Jurpo, kuunnelkaa Minidriveriä molemmat! Saatte sokeria ja voidaan kaiken hyvän lisäks olla kavereita!
2541
13.04.2007 23:04:21
 
Imperial Teen - Are You A Boy Or A Girl?

Tarkoitatkohan Imperial Drag -yhtyettä? Kyseessä oli ex-Jellyfish -miesten Roger Manningin ja Eric Doverin yhden levyn tehnyt bändi, missä Jellyfish -tyyppiseen poppiin sotkettiin hieman seitkytlukulaista glamrock -junttausta. En nyt tiedä, miten iso hitti tuo biisi oli, itse en ainakaan muista sitä paljoa silloin (1996) kuulleeni. Kannattaa tuokin levy poimia talteen jos vastaan tulee, ainakin Jellyfish -diggareiden.
A.Starving
14.04.2007 09:13:29
Huua babba huua! tulipa mieleeni taas yksi, eli Carrollsin mainoksessa joskus aikanaan soinut Terrorvisionin Oblivion.
"Ah, fuck it, Dude. Let's go bowling."
Paperilyhty
14.04.2007 09:34:04 (muokattu 14.04.2007 09:39:00)
Muistin tällaisen, josta pätkä "On the rooftops shouting out / Baby I'm ready to go" on soinut päässä vuosia. Netti paljasti, että kyseessä on Republican Ready To Go. http://www.youtube.com/watch?v=BKzX … K2hEws&mode=related&search=
En tiedä oliko niillä muita hittejä, Youtube ei ainakaan tarjoa kuin yhtä toista biisiä (:
 
e: laitetaan sittenkin pop-versio.
Ladies and gentlemen, the evening is over
Tee
14.04.2007 09:55:30
Muistin tällaisen, josta pätkä "On the rooftops shouting out / Baby I'm ready to go" on soinut päässä vuosia. Netti paljasti, että kyseessä on Republican Ready To Go. http://www.youtube.com/watch?v=BKzX … K2hEws&mode=related&search=
En tiedä oliko niillä muita hittejä, Youtube ei ainakaan tarjoa kuin yhtä toista biisiä (:
 
e: laitetaan sittenkin pop-versio.

Oli niillä Drop dead gorgeous hittikin :J Ite tarjoon tämmöstä: Nada Surf - Popular
It's so relieving, to know that you're leaving, as soon as you get paid :-EEEEEEEEEE
HaloOfFlies
14.04.2007 11:52:30
 
Tarkoitatkohan Imperial Drag -yhtyettä? Kyseessä oli ex-Jellyfish -miesten Roger Manningin ja Eric Doverin yhden levyn tehnyt bändi, missä Jellyfish -tyyppiseen poppiin sotkettiin hieman seitkytlukulaista glamrock -junttausta. En nyt tiedä, miten iso hitti tuo biisi oli, itse en ainakaan muista sitä paljoa silloin (1996) kuulleeni. Kannattaa tuokin levy poimia talteen jos vastaan tulee, ainakin Jellyfish -diggareiden.
 
Imperial Drag se taisikin olla. Imperial Teen oli vissiinkin Roddy Bottumin sivuprojekti.
Valmistauduttiin viikko tähän peliin, ja sitten kaikki on viidessä minuutissa ohi, kun Napoleon ratsastaa paikalle. S.M.A.K.-jäsen #5
Zigura
14.04.2007 20:43:02 (muokattu 14.04.2007 20:44:26)
Tuossa Babylon Zoon Spacemanissa on muuten loistavat sanat: Spaceman, i always wanted to go to space, man. Eli hippi vanhainkodissa puhuu mielikuvitusystävälleen unelmamatkastaan ;)
 
Mutta joo, onko Cranberriesiä mainittu? Kai jotkut sitä vieläkin kuuntelee, mutta eiköhän se suurin suosio tullut ja menny sen Zombie -kappaleen myötä?
 
Edit: Hyvä ketjun aloitus btw. Oon ihan nostalgiatripillä kun tätä luen :)
Get through this life without killing anyone and consider yourself golden.
bedlam
14.04.2007 21:36:42 (muokattu 14.04.2007 21:42:32)
 
Tuossa Babylon Zoon Spacemanissa on muuten loistavat sanat: Spaceman, i always wanted to go to space, man. Eli hippi vanhainkodissa puhuu mielikuvitusystävälleen unelmamatkastaan ;)
 
Kertsihän menee että: "I always wanted YOU to go into space man."
 
edit: googletin sanat ja jonkinlaista ihmiskunnan tuomitsemista tuo biisi kaiketi koettaa olla. Tai sitten en ymmärrä, olen tymä.
 
Mutta joo, onko Cranberriesiä mainittu? Kai jotkut sitä vieläkin kuuntelee, mutta eiköhän se suurin suosio tullut ja menny sen Zombie -kappaleen myötä?
 
Olihan toi se suurin hitti, mutta muistan tykänneeni niistä muista tuon levyn hittibiiseistä huomattavasti enemmän. Toi tuntui levyllä vähän irtonaiselta kappaleelta hevikitaroineen.
Se viimeksi nauraa joka hitaimmin ajattelee.
Torsti Suomi
15.04.2007 00:33:08
Tuossa Babylon Zoon Spacemanissa on muuten loistavat sanat: Spaceman, i always wanted to go to space, man. Eli hippi vanhainkodissa puhuu mielikuvitusystävälleen unelmamatkastaan ;)
 
Radio Energy, eli NRJ soitti Spacemanin aina klo 21.53 koko vuoden 1996. Olin nääs intissä ja pikkuisen ennen hiljaisuutta kuunneltiin avaruusmies ja sitten tuutilullaa.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)