Aihe: Gospel intro
1 2 3 4 5
FearMTC
03.01.2004 00:35:26 (muokattu 03.01.2004 00:40:08)
Olen täällä aika monessakin threadissa jo sivunnut tuon Gospel-bändimme lyhyttä taivalta ja sitä yhtä ainoata "oikeaa" keikkaa. Kolme kertaahan me lavalla yhteensä käytiin. Nyt voisin siltä oikealta keikalta kuitenkin pistää tämän introbiisin tänne kuunneltavaksi. Se ei todellakaan sitten ole minun säveltämäni, mutta soitan siinä kyllä rumpuja.
 
Sillä pianistilla meni aika paskasti monessa paikassa. Hauskaa, että se soittaa livenä aina niin huonosti, vaikka treeneissä menisikin ihan virheettömästi. Kokonaisuudessaanhan keikalla soitettiin 8 biisiä. Voin laittaa niitä muitakin tässä tänne. Vähän tuosta introsta ovat kuitenkin poikkeavia; suoraviivaisempia ja sellaisia poppismaisempia. Pari sellaista rauhallisempaa on ja sitten muutama aikamoisella sykkeelläkin.
 
Tässä kuitenkin se intro:
http://personal.inet.fi/koti/fear/raita01.mp3
3,73 Mt
 
Ihan hauskaa oli keikalla, ja voi antaa positiivista palautettakin. Eihän tuo tietenkään millään kaikkiin voi upota, eikä sitä niin vakavasti kannata edes ottaa. Kunhan soiteltiin. Hehee.
 
Edit: Eipä me tuolla bändillä enää edes soiteta, joten kaikki (mahdollisesti tuleva) kritiikkikin menee kyllä sitten ihan hukkaan.
On helpompi arvostella muita kuin yrittää itse muuttua.
Super-Jari
03.01.2004 01:04:12
Eihän tuo huono ollut. Lopun skibidibit oli aika hauskoja. Mutta pitää kai kovana hevijätkänä silti sanoa että ihan paskaa niinku gospel aina :)
Ja jos tyttö ei osaa erottaa toisistaan omaa isoäitiä ja sutta, hänen täytyy olla varsinainen umpiluupaa tai sitten hänen sukunsa on harvinaisen rumaa sakkia.
Viceroy
03.01.2004 01:06:58 (muokattu 03.01.2004 01:07:57)
 
Täytyy nyt kyllä ihan kärkeen sanoa, että tuo järjetön kikkailu ja kiekuminen edustaa kaikkea sitä, mitä minä vihaan. Tämä skeida on kauempana rockista kuin Maa Auringosta. Fäk. Ketä kiinnostaa, osaako joku gaad'dääm kloppi soittaa mukahienoja sävelkulkuja ihme tahtilajeissa? Ei minua. Kaiken lisäksi esitys oli paikoin aika ailahtelevainen.
 
No, tästä voitte päätellä, etten itse ole kaksinen soittotekniikaltani, mutta näkemystä on sitäkin enemmän :)
 
P.S. Sorry vaan, oli rankka päivä duunissa. Perjantai-iltavuoro, bossi antoi vähän palautetta jne. jne.
 
P.P.S. np: Impaled Nazarene: Kohta ei naura enää jeesuskaan
Ja suo mulle hauta pohjassa meren, kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren!
FearMTC
03.01.2004 01:13:34
No eihän siinä mitään. Ei siitä pakko ole pitää.. hehee.
 
Ne muut biisit ovat enemmän rokkia ja sellaista. Tuo intro oli vähän - hmm - progempi. Ja se biisin tekijä kokosi sen muutenkin vähän osista. Kyllähän me sitä itsekin vähän naurettiin, että aika tilkkutäkki on. Hehee.
 
Noh, jospa laitan toisenkin pätkän tänne.
On helpompi arvostella muita kuin yrittää itse muuttua.
FearMTC
03.01.2004 01:22:49 (muokattu 03.01.2004 01:24:17)
Noniin. Tässä olisi sitten keikan viimeinen biisi. Siinä oli hieman selittelyä alussa. Me istuttiin siinä jumppasalin edessä ennen keikkaa varmaan 3 tuntia, ja yritettiin myydä levyjä (yht. 50 kpl), jotka pojat olivat tehneet edelliset 4 päivää ja edellisenä yönäkin jonnekin viiteen asti. Noh, sinä aikana saatiin menemään ~10 levyä. Huhu kuitenkin kertoo, että loput menivät keikan jälkeen kahdessa minuutissa minuutissa. Toinen antoi levyjä ja toinen keräsi rahat - ei siinä muuten olisi ehtinyt. Loppuivat kesken, ja piti oman paikkakunnan porukoille lupailla jälkitoimituksia.
 
However. Pääesiintyjähän oli The Road, joskin tuntuu, että saimme lämppärinä enemmän aplodeja kuin ne vaarit. Me sitten soitettiin vitsinä pieni pätkä yhtä niiden biisiä, vaikka ei me varsinaisesti edes tiedetty, miten se menee. Sen jälkeen laskin haikalla. Hehee. Sitä kohtaa saa kyllä nauraa. Itsekin repeän aivan täydellisesti AINA kun kuulen sen. Alkoi naurattaa jo keikalla, kun laskin niin pirun nopeaa. Aivan SAATANAN nopeaa! Hehee. Sitten biisi lähti hitaammin. Olisi ollut tyly soittaa sillä tempolla. Onneksi paikkasin. Lopussa on tupliakin hieman.
 
http://personal.inet.fi/koti/fear/raita08.mp3
4,62 Mt
 
Edit: Kyllä ne seurakuntanuoret ovat yleisönä kivoja. En minäkään missään välissä tuota musaa Gospelina sillä tavalla ajatellut. Kunhan soiteltiin ja vähän saatiin kokemusta.
On helpompi arvostella muita kuin yrittää itse muuttua.
Liver-Box
03.01.2004 01:31:27
 
Vaihda avataris.. siitä tulee aina niin negatiivinen fiilis.. ihan sama mitä kirjotat :)
"It goes up to eleven"
FearMTC
03.01.2004 01:35:43
No PRKL!
On helpompi arvostella muita kuin yrittää itse muuttua.
Liver-Box
03.01.2004 01:39:14 (muokattu 03.01.2004 01:39:55)
 
Tässä vaiheessa on hyvä sanoa ensimmäisen kerran että : HOHO!
 
Mutta joo .. ihan jee settiä teillä, vähä häirittee toi kaiku tossa laulussa ( vai onko tarttunut vain nauhalle pahemmin ) Tollanen gospel-zydemi ois ihan jee jos vaan sais niistä keikoista jonku summan rahaa.
 
Edit : Saittekos työ ?
"It goes up to eleven"
Super-Jari
03.01.2004 02:29:04

Heeeeeetkinen?!?! Tämä meidän piikkinuija mies täällä nuolee vihollisen edustajaa, mitä tämä nyt on?
Ja jos tyttö ei osaa erottaa toisistaan omaa isoäitiä ja sutta, hänen täytyy olla varsinainen umpiluupaa tai sitten hänen sukunsa on harvinaisen rumaa sakkia.
Liver-Box
03.01.2004 02:30:24
 
Heeeeeetkinen?!?! Tämä meidän piikkinuija mies täällä nuolee vihollisen edustajaa, mitä tämä nyt on?
 
Nyt laski T.R.U.E. pisteet
"It goes up to eleven"
FearMTC
03.01.2004 02:32:18
Heeeeeetkinen?!?! Tämä meidän piikkinuija mies täällä nuolee vihollisen edustajaa, mitä tämä nyt on?
 
Aika hurjaa, kun sanotaan viholliseksi. Voin jo tuntea, kuinka pimeys laskeutuu vuorilta ja kätkee kaikki maat huntunsa alle. Ne, jotka sen näkevät, hukkuvat ikuiseen synkkyyteen ja itkevät onnensa sateena alas kuolevalle, suolatulle maalle. Hmm - menipäs syvälliseksi.
On helpompi arvostella muita kuin yrittää itse muuttua.
Super-Jari
03.01.2004 02:34:54

Jos olet soittanut gospelia niin olet tahrautunut Kristuksen saastaisella verellä.
 
:)
Ja jos tyttö ei osaa erottaa toisistaan omaa isoäitiä ja sutta, hänen täytyy olla varsinainen umpiluupaa tai sitten hänen sukunsa on harvinaisen rumaa sakkia.
FearMTC
03.01.2004 02:36:10 (muokattu 04.01.2004 01:16:27)
No laitetaanpa sitten seuraava biisi, kun alkaa porukka kadottaa aiheen ytimen. Kyseessä on siis setin toka biisi. Tämä on oikeastaan se meidän "hitti"-biisi, joka opeteltiin ihan ensimmäisenä kaikista biiseistä, ja jota on kai soiteltu jo ennen minuakin jossain. Tulee taustakuorokin siinä väliosassa hieman paremmin esille.
 
http://personal.inet.fi/koti/fear/raita02.mp3
3,96 Mt
POISSA AINAKIN TOISTAISEKSI
 
Itseasiassa kitaristi soitti siinä ennen väliosaa melko hyvät fillit. Ei tainnut tulla mitään epämääräisiä nuottejakaan siinä. Akustinen kitara kuuluu huonosti.. mutta eipä sillä väliä.
 
Edit:
 
Jos olet soittanut gospelia niin olet tahrautunut Kristuksen saastaisella verellä.
 
Eipäs sitten puhuta minusta noin.
On helpompi arvostella muita kuin yrittää itse muuttua.
Super-Jari
03.01.2004 02:38:22 (muokattu 03.01.2004 02:47:36)
Tuo 8raita oli jo ihan hyvä biisi. Loppua kohti parani ja se alku sai oikeasti nauramaan kun kuului kun laulajakin repesi.
Ja jos tyttö ei osaa erottaa toisistaan omaa isoäitiä ja sutta, hänen täytyy olla varsinainen umpiluupaa tai sitten hänen sukunsa on harvinaisen rumaa sakkia.
Jammy
03.01.2004 11:22:46 (muokattu 03.01.2004 11:23:11)
Laulajan äänestä en pitänyt. Aivan kuin nenä olisi ollut tukossa...
 
Olisiko muuten kuvia keikalta?
FearMTC
03.01.2004 13:38:23
Ei ole kuvia. Minä tykkään tuon laulajan äänestä ainakin. Se nyt on vähän omaperäinen, eikä siitä ihan kaikki voi pitää. Lisäksi se laulu on liian kovalle siinä miksattu. Kuitenkin tykkään siitä.
On helpompi arvostella muita kuin yrittää itse muuttua.
KMT
03.01.2004 16:57:57
 
Jos olet soittanut gospelia niin olet tahrautunut Kristuksen saastaisella verellä.
 
:)

Niinpä, kaksi keikkaa takana, kummatkin meni ihan
huonosti, eipä tee mieli enää soittaa gospelia
Ei sormissa ole välilihoja!
FearMTC
03.01.2004 17:23:04
Minun keikathan eivät voi mennä kuin hyvin. Hehee..
On helpompi arvostella muita kuin yrittää itse muuttua.
Viceroy
03.01.2004 18:32:11
 
Ääh, ei minusta ole tällaiseen. Olen liian kiltti.
 
Haluan vielä kerran pahoitella tuota vihaista viestiä, ja lisätä tuohon kritiikin tulvaan vähän positiivistakin:
 
-rummut kaiken kaikkiaan aika hyvin taimissa ja osat vaihtuu saumattomasti, jotain hyviä fillejä
 
Biisi ei kyllä lisäkuuntelulla parane, eikä lauluääni oikein sovi ruoansulatukselleni. Teknisesti laulaja ei mitenkään rimaa alittanut.
 
Purki vähän omaa syömmeäin :)
Ja suo mulle hauta pohjassa meren, kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4 5
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)