Aihe: Satikutia Evansille
1 2 3
Tindrum
11.04.2007 10:24:05
Taitaa saada odottaa maksua..Eipä ameriikan pojat paljon korviaan lotkauta härmän pojan asioille..olen odottanut Gretssiin tomi pidikettä jo 5vuotta..
 
Gretsch'istä.
Mulla oli tarve kahdelle Gretschin siipimutterille (tomimuhveihin). Mistään ei saanut oikeita, kun kierre on muuttunut sitten vuoden 1984 (maahantuoja ja jälleenmyyjät käytiin läpi ihan sovittamalla). Laittelin sitten ensin ystävällisiä kyselyitä tehtaalle, ja lopuksi "vähemmän ystävällisiä" meilejä Kaman Corporationin markkinointijohtajalle.
Viikon kuluttua tuli lentopostissa kolme uutta ja kiiltävää siipimutteria, ystävällinen saatekirje, sekä pari kuvastoa. Tullipapereissa luki "lahja". Meiliinkin putosi lähes liikuttavan huolehtiva meili ja toivomus saada palvella allekirjoittanutta uudestaankin.
Tehtaalla oli useampi työläinen käyttänyt päivän tai kaksi penkoessaan noita muttereita vanhoista kätköistä.
 
Kyllä ne ameriikan herrat saa prkele luvan kuunnella suomi-pojan asioita. Suosittelen samaa lähestymistapaa.
m© Tiina Lymi on ihana.
Rockster
11.04.2007 10:50:48
Hyvä että Hollmi on "back". Olikin niin hijaista ja väritöntä keskustelua pitkään, että ei jaksanut itsekään kirjoitella. ; )
 
Sävykin on vanha tuttu. "Minä olen kuningas ja vanhat rumpuni ovat parhaita. Haistakaa kaikki uusien rumpujen omistajat vittu." Onhan se hienoa saada m.netin kovin provosoija takaisin. Ainakin keskustelua riittää :)
"Nyt lähdetään Karalahdelle soittamaan rumpuja ja bassoa" -Jussi 69 houkutteli matkaansa Tavastialla.
miän vain
11.04.2007 10:57:47
 
Tässä vielä tämä keskustelu, josta mainitsin:
 
http://www.drumforum.org/viewtopic.php?t=12753
hollmi-5
11.04.2007 11:34:03 (muokattu 11.04.2007 11:42:42)
Minä olen kuningas ja vanhat rumpuni ovat parhaita. Haistakaa kaikki uusien rumpujen omistajat vittu Olisikohan nyt noinkaan? Kyllä minulla uusiakin rumpuja on. Ja harkitsen vakavasti uusien ostamista.
 
Edit. Jos minulla on tonni tai kaksi ylimääräistä rumpuihin, niin ostan käytetyt ja puuhastelen ne niin uudenveroiseksi, kuin mahdollista. Tykkään askarrella rumpujen parissa. Uusissa ei ole oikein mitään tekemistä. Silti aina ennen uuden rummun/setin soittoa puran, tuplavahaan ja kasaan rummun. Sitten vasta kokeilemaan.
Soundit, piuhat ja kajarit.
Rockster
11.04.2007 11:40:15
Olisikohan nyt noinkaan? Kyllä minulla uusiakin rumpuja on. Ja harkitsen vakavasti uusien ostamista.
 
Siellä oli hymiö lopussa, eli osittainen provosointi siis. Mutta komioita nuo sinun rumpusi ovat.
 
Se vaan kiinnostaa, että mikäs setti uutena on tulossa? Saksan Sonor kenties.
"Nyt lähdetään Karalahdelle soittamaan rumpuja ja bassoa" -Jussi 69 houkutteli matkaansa Tavastialla.
hollmi-5
11.04.2007 11:55:23
Saksan Sonor kenties Kyllä SQ2 on hiukan mielissä kangastellut. Setin speksaamisessa on kovasti vaihtoehtoja. Melkein liikaa. Noissa vanhemmissa rummuissa on helpompaa. Esimerkiksi Sonorin Sonorlitea ja Hilitea ei ole tehty vuosikausiin, mutta silti niihin saa mukavasti lisärumpuja vaikkapa Saksasta. Värejä oli vähän.
 
Nyt jos tilaa uuden setin SQ2-sarjaa, niin on melko vaikeaa reilun kymmenen vuoden päästä löytää juuri omaan settiin sopivaa irtorumpua. No voisihan sitä tilata jokaista kokoa yhden, jos olisi todella reilusti rahaa päällä. Nyt ei kuitenkaan näin ole, joten speksit olisi valittava huolella.
 
Designeriin olisin ostanut minkä vain rummun, joka olisi settiin sopinut, mutta ei ollut käytettynä yhtään myynnissä sinä aikana, jona setin omistin. Tosin samana päivänä, kun lähti setti, tuli ebayssa myyntiin 8"x8" tomi. Uuden olisi toki saanut tilaamalla.
Soundit, piuhat ja kajarit.
ultra
11.04.2007 12:00:12
Mitä mitä mitä...??? Ameriikassa ja Saksassa valmistetuissa rummuissa ongelmia...??? Maailmankuvani romahti juuri...
 
Näyttää vahvasti siltä, että nykyisin Taiwanissa on parempi laadunvalvonta ja rummunvalmistusmeininki. Paljon pieniä käsiä ja silmiä..
I'm a gooner
Niq
11.04.2007 12:07:11 (muokattu 11.04.2007 12:08:05)
 
Sävykin on vanha tuttu. "Minä olen kuningas ja vanhat rumpuni ovat parhaita. Haistakaa kaikki uusien rumpujen omistajat vittu."
 
Hollmi-5 puhuu suoraan ja siekailematta, toki se aina jotain ärsyttää, mutta kun tietää että on kuitenkin tietoa ja taitoa kommenttien takana, niin ehkä kannattaa lukea vielä pariin kertaan ja miettiä mikä se pointti oli. Siis sen sijaan, että vetää herneet nokkaan kun iso paha Hollmi-5 kehtaakin arvostella mun rumpua tai jopa mainita että hänen vuosien mittaan valikoituneet rumpunsa ovat oikeasti hyviä. Varmasti jokaisen vakiopalstalaisen tiedossa on muiden vakiokirjoittajien tapa tuoda asioita esille, joten kannattaako siitä aina lähteä vääntämään sen sijaan, että poimii kirjoituksesta sen itse asian ja vastaa siihen.
 
Mun mielestä Hollmi-5 on useasti oikeassa kommentteineen, mutta jostain syystä se vaan nähdään henkselien paukutteluna kun herra sattuu omistamaan läjän hienoja rumpusettejä. Nettikirjoittelussa on sekin huono puoli, että tekstistä et voi nähdä millä sävyllä se on oikeasti tarkoitettu ymmärrettäväksi.
 
Muutama kokenut kaveri on lopettanut tänne kirjoittelemisen kun ei osata lukea vanhojen tekstiä oikein ja keskustelu menee aina vääntämiseksi. Mikä on todella harmillista, koska mieluummin luen yhden kokemuksen sävyttämän, vaikkakin kärkevän viestin, kuin kymmenen rölörölöä tai viistoista mutua.
"I have a cunning plan" -Baldrick
Bacchus
11.04.2007 12:35:47
Muutama kokenut kaveri on lopettanut tänne kirjoittelemisen kun ei osata lukea vanhojen tekstiä oikein ja keskustelu menee aina vääntämiseksi. Mikä on todella harmillista, koska mieluummin luen yhden kokemuksen sävyttämän, vaikkakin kärkevän viestin, kuin kymmenen rölörölöä tai viistoista mutua.
 
Paitsi, että ne kaikki ovat tulleet takaisin. Jokaisen tapauksessa on kyllä ollut paljon peiliin katsomisen tarvettakin, vaikka turhaa vastaanrölötystä on tietenkin myös esiintynyt. Muuten olet kyllä täysin oikeassa, kokemusta ei tällä palstalla ole koskaan liikaa, ja näitä kokeneempia kavereita kannattaa oikeasti kuunnella.
 
Eihän se hollmikaan nyt mihinkään ole hävinnyt, täällähän se on pyörinyt.;) Ja hyvä niin.
 
Evanssin kanssa itselläni ei ole ollut muuta ongelmaa, kuin kerran sain varaston perältä jonkun muutaman sekundavirvelikalvon paketin. Pinnoite kului muutamissa treeneissä.
Anti-Matter Manifesto
hollmi-5
11.04.2007 12:53:08
Remolla oli 90-luvun alussa Ambassadoreissa pinnoite erilainen, kuin nykyisin. Se demppasi enemmän ja kuitenkin kului nopeammin pois. Oliko tämä vain minun mutua? Sonorin omat kalvot olivat muuten hyvin remon oloisia, mutta niissä oli kalvon kiinnitys tehty alumiinisella vanteella epoksin sijaan. Ne sai helpommin vireeseen, kun ei tarvinnut odotella asettumista. Harmi, että niitä ei enää saa.
 
Evansit, joita minulla on ollut, ovat aina olleet teknisesti hyviä. Soundista en ole tykännyt yhtä paljon, kuin Remon kalvojen osalta.
Soundit, piuhat ja kajarit.
Youni
11.04.2007 15:57:05

Tuntuu vähän, että nämä pinnoitteiden kestot ovat kovastikin kiinni soittajasta ja kalvoyksilöstä. Jokainen rumpali vannoo jonkin kalvon nimeen, toinen sanoo sen kuluvan alta aikayksikön. Taitaa olla niin, että kaikki kuluu ja saundi on makuasia. Varmasti pinnoitteetkin ovat muuttuneet ajan kuluessa. Tässä kappaleessa ei pahemmin poittia ole, sitä on turha hakea. :)
 
Joskus täällä kerroin mitä kävi "made in Taiwan"-Remolle. Kalvomuovi irtosi vanteestaan, mihin se oli siis kiinnitetty liimalla. Tämä tapahtui yksien treenien aikana :D
"Käyttäkää sitä hakua, ja toisaalta älkää joka kohtaan itkekö turhaan sen haun käytöstä." -Moderaattori
moderndrummer88
11.04.2007 16:01:01
Jotenkin musta tuntuu, että vaikka kuinka siinä tehdasasennuskalvossa lukis remoa tai evanssia, niin ei niillä paljoa ole tekemistä noiden merkkien, ihan kaupassa myynnissä olevien kalvojen kanssa...
"jazzahtavia ridekomppeja tyyliin Ian Paice" -Brother Michael
Youni
11.04.2007 16:03:04
Jotenkin musta tuntuu, että vaikka kuinka siinä tehdasasennuskalvossa lukis remoa tai evanssia, niin ei niillä paljoa ole tekemistä noiden merkkien, ihan kaupassa myynnissä olevien kalvojen kanssa...
 
Joo, Remokin valmistaa USAssa ja Taiwanissa, Taiwanin kalvot taitavat päätyä ensiasennuskalvoiksi ainakin halvempiin setteihin.
"Käyttäkää sitä hakua, ja toisaalta älkää joka kohtaan itkekö turhaan sen haun käytöstä." -Moderaattori
Jaska
11.04.2007 16:12:46
Joo, Remokin valmistaa USAssa ja Taiwanissa, Taiwanin kalvot taitavat päätyä ensiasennuskalvoiksi ainakin halvempiin setteihin.
 
Tai toisin päin, juuri kun on pohdittu onko se USAn kama sittenkin paskaa ja Taiwanin huolella tehtyä.
Youni
11.04.2007 16:15:32
Tai toisin päin, juuri kun on pohdittu onko se USAn kama sittenkin paskaa ja Taiwanin huolella tehtyä.
 
Remon kohdalla se menee oman kokemuksen mukaan niin, että USAsta laadukkaammat ja Taiwanista kehnommat versiot. Saattaa se jo nyt olla joidenkin tuotteiden kohdalla päälaellaan, tiedä sitten...
"Käyttäkää sitä hakua, ja toisaalta älkää joka kohtaan itkekö turhaan sen haun käytöstä." -Moderaattori
Magiz
11.04.2007 22:52:06
njoo, eivät korvaa mun tomin viisteitten ajoa millään tavalla. ainut tapa millä saisin niiltä kunnon tomin olis lähettää omani takas sinne jotta ne lähettäis mulle uuden.
 
yeah right, ihan ku mä lähtisin lähettämään sinne rumpua, jonka sinne meno kestäisi 7kk ja takaisintulo toisen mokoman!
 
(tämä viimeinen oli piruilua.. en kuitenkaan aio lähettää, aivan se ja sama, soundi kuitenkin futaa. ja jos alkaa enemmänkin ottamaan päähän, pistän rummun pekalle ja maksan viulut itse..)
 
end of this story folks!
"2000-luvun kotimaista raskasta progea, vähän niinkuin heavympaa Jethro Tullia" -Jasse
Rockster
12.04.2007 09:11:35
njoo, eivät korvaa mun tomin viisteitten ajoa millään tavalla. ainut tapa millä saisin niiltä kunnon tomin olis lähettää omani takas sinne jotta ne lähettäis mulle uuden.
 
yeah right, ihan ku mä lähtisin lähettämään sinne rumpua, jonka sinne meno kestäisi 7kk ja takaisintulo toisen mokoman!
 
end of this story folks!

No niin. Vaikuttaako muuten kuinka pahasti tuohon sointiin se viiste? Kyllähän se varmasti niin tekee.
 
Eivät siis suostu maksamaan viisteiden ajo, vaikka kuvalla todistaisit sen virheen? TIlasitko muuten suoraan ulkomailta vai jonkin liikkeen kautta? Ehkä se liike voisi olla mukana neuvottelemassa. Ainakin Soundstoren kanssa oli puhetta, että hoitavat mahdolliset eteen tulevat takuu-asiat Brasilian poikien kanssa. Tätä mahdollisuutta kannattaa kartoittaa.
 
Ymmärrän toki, että tomin lähettäminen ei houkuttele, mutta sanoisin että se kuintenkin kannattaa pidemmän päälle. Olet maksanut kalliin hinnan setistä ja tuollaiset virheet alentavat arvoa ja soundia. Se vaivaa koko ajan soittaessa kuitenkin. Joku 12" tomi settiin väliaikaiseksi ja pikana tomi Jenkkeihin. Lentorahdilla homman pitäisi kestää postien osalta n. 2-3- viikkoa suuntaansa.
 
Harmittaa kyllä sun puolesta.
"Nyt lähdetään Karalahdelle soittamaan rumpuja ja bassoa" -Jussi 69 houkutteli matkaansa Tavastialla.
hollmi-5
12.04.2007 09:25:53
end of this story folks! Minä lähettäisin palautteen suoraan Ludwigin USA:n konttoriin. Kohtelias tyyli malliin: "Kerron tästä mieluummin teille, kuin muille" on tepsinyt reklamaatioasioissa ennenkin.
 
Omalla kohdallani kävi kerran niin, että Premierin Genistan Bassorummussa oli hiukan eri sävy, kuin muissa rummuissa (enemmän lakkaa, kellertävämpi sävy). Maksoin setin muuten, mutta jätin bassorummun hinnan maksamatta. Pidin rumpua siihen asti, kunnes uusi tuli. Alle kaksi viikkoa kesti. Tämä toki onnistuu vain musiikkiliikkeen kanssa nokakkain asioidessa.
Soundit, piuhat ja kajarit.
Tindrum
12.04.2007 10:24:41
Minä lähettäisin palautteen suoraan Ludwigin USA:n konttoriin. Kohtelias tyyli malliin: "Kerron tästä mieluummin teille, kuin muille" on tepsinyt reklamaatioasioissa ennenkin.
 
Omalla kohdallani kävi kerran niin, että Premierin Genistan Bassorummussa oli hiukan eri sävy, kuin muissa rummuissa (enemmän lakkaa, kellertävämpi sävy). Maksoin setin muuten, mutta jätin bassorummun hinnan maksamatta. Pidin rumpua siihen asti, kunnes uusi tuli. Alle kaksi viikkoa kesti. Tämä toki onnistuu vain musiikkiliikkeen kanssa nokakkain asioidessa.

Hyvä vinkki. Raha - tai sen saamattomuus - usein pistää liikettä valmistajan ja myyjän kinttuihin. Yritän soveltaa em. "rahan panttaamista" yleisesti kaikissa kaupoissa ja hankinnoissa. Olen usein todennut, että tavaran maksaminen etukäteen saattaa hidastaa myyjän prosesseja kummasti.
 
Ja noista Premiereistä. Muistan lukeneeni useita topikkeja ko. valmistajan sävyeroista. Muuan hemmo (muistaakseni Drumsmithillä tai vastaavalla) kertoi olleensa Premierin tehtaalla töissä ja mainitsi sävyerojen johtuvan siitä, että Premier muutteli pannujensa valmistusprosesseja useita kertoja vajaan kymmenen vuoden aikana 1990-luvulla. Siitä tuo Premierien sävyero-issue.
m© Tiina Lymi on ihana.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)