Rock, pop, alternative ›

Katoin ton dokkarin ja siin oli kyl aika outo fiilis ku katoin sen :D sellasessa pimeessä huoneessa ja tv päällä ja kattelin silmät pyöreinä sitä spekulaatioo morrisonin kuolemasta. sit dokkarin loputtua laitoin jotain "pelottavampaa" doorssia soimaan ku väsytti nii stanasti :D

Tuli muuten vähän mieleen Elviksen kuolema (vai pitäisikö sanoa "kuolema"). Jos tämä Elviksen kuolemaan liittyvä mysteerihässäkkä kiinnostaa niin suosittelen tätä: http://www.johnnykniga.fi/kniga/ind … p?c=/product&isbn=951-0-27932-3
 
Tai oikeastaan aika moneen legendojen kuolemiin liittyy aina jotain hämärää ja juoruja jne.

The Doors vaikutti meikäläiseen ja meikän musiikkiin paljonkin aikoinaan. Sattumalta satuin tutustumaan Morrisonin runouteen yhtä aikaa lukiessani Pablo Nerudan esseetä "rumasta runoudesta", vai miten se nyt menikään. Yhdistelmästä sain valtavan inspiraation omaa teksti-ilmaisuani ajatellen. Pakkohan sitä nyt sen jälkeen oli Doorsin musiikkiin tutustua. En pettynyt.
 
Lempparitsipaleitani tällä hetkellä taitavat olla The Soft Parade, Queen of the Highway (varsinkin yksi perkuleen herkullinen live-veto, jota en nyt kuollaksenikaan muista), Not to touch the Earth, Soul Kitchen sekä Whiskey, Mystics & Men. Näitä voisi kyllä luetella maailman ääriin asti ;)
 
Tuo Live at Hollywood Bowl on edelleen aivan hillitön: rosoinen ja musikaalinen. Todella latautunut. Kelpo stuffia. Ja kuulostaa raikkaalta noin tuotantomielessä; tuohon aikaan soittimet kuulostivat vielä soittimilta, tallenteillakin.
 
Tuo pitää kyllä hommata. Muutenkin olen nähnyt todella vähän live-matskua Doorsilta. Kuulisin mielelläni vinkkejä tsekkaamisen arvoisista julkaisuista.

Edelleen liian vaikea bändi minulle; ei aukea, vaikka kuinka keskittyisi kuuntelemaan, eikä Doors ole mikään keskittymisbändi. Hyvä bändi ja hyvää musaa, mutta liian vaikeaa.
 
Light My Fire on loistava biisi.

Tykkään kyllä sopivissa annoksissa ja valikoiden. Bändin ulosannissa on jotain sellaista mikä ylittää rasituskynnyksen aika helposti silloin kun biisit on liian pitkiä, kokeellisia tai jotain jamittelua, mutta perus asioiden äärellä pysyessään loistotavaraa.

Morrison Hotel, L.A Woman ja ensimmäinen albumi (The Doors?) ovat kaikki kyllä hemmetin hyviä levyjä.

Morrison Hotel, L.A Woman ja ensimmäinen albumi (The Doors?) ovat kaikki kyllä hemmetin hyviä levyjä.
 
Unohtamatta myöskään loistavia Strange Daysia ja Waiting For the Sunia. Soft Parade onkin kyllä sitten umpipaska.

Muutenkin olen nähnyt todella vähän live-matskua Doorsilta. Kuulisin mielelläni vinkkejä tsekkaamisen arvoisista julkaisuista.
 
Koska juuri tuo Live at Hollywood Bowl on ainoa filmatisoitu kokopitkä Doors-keikka, niin vaihtoehtoja ei hirveästi ole. 30 years commemorative edition dvd:ltä toi keikka löytyy, ja muutakin materiaalia n. 3 tunnin edestä. 10e hintaa eli rahalle tulee vastinetta. Soundstage performances on toinen ihan ok julkaisu, uudempia haastetteluja ja pari tv-keikkaa.

Unohtamatta myöskään loistavia Strange Daysia ja Waiting For the Sunia. Soft Parade onkin kyllä sitten umpipaska.
 
Soft Parade on minusta kyllä hyvä albumi.
Biisit, Touch me, sitten yksi parhaista Doors-biiseistä Shaman's blues, Wild Child, itselle kolahtava Runnin' blue, Wishful sinful ja tietenkin loistava The Soft Parade. Kyllä nuo biisit tekevät levystä hyvän, tosin Doorsin ehkä heikoimman, mutta minusta melkoisen päteviä kappaleita!

Itselläni nuo levyt järjestyvät näin:
1. Waiting For The Sun (5/5)
2. The Doors / Strange Days / L.A. Woman (4,5/5)
3. Morrison Hotel (4/5)
4. The Soft Parade / Absolutely Live (3,5/5)
 
Joskus keräilin The Doors vinyyleitä ja onhan noita kerääntynytkin joku 40kpl eri painoksineen ja bootleggeineen. Kaikki muut studio albumit paitsi Morrison Hotel löytyvät 1st pressing. Niiden lisäksi on sitten Euro-painoksia, uusinta-jenkkejä, ausseja, israelilainenkin painos oli muistaakseni Strange Days lätystä jne. Loistava bändi... edelleen.

Pitääpä itekki liittyä aiheeseen. Nuorena Doorssia tuli hyvinki paljon kuunneltua mut jotenki se sit jäi..Ku perjantaina tuli toi dokkari niin sain kipinän kaivaa vanhat levyt naftaliinista ja hyvältähän nää kuulostaa edelleen.
 
L.A.Woman,Strange Days ja eka on kyl ehkä koviten soitossa ollutta. Muillaki on tosin hyviä biisejä mut levyllisesti ne ei ihan kanna niin hyvin ku noi edellämainitut.

Mulle The Doors avautuu hyvin. Joskus avautui jopa erittäin hyvin.
 
Ensimmäinen The Doors levy johon tykästyin oli Morrison Hotel ja siitä sitten otin asteittain koko tuotannon haltuun. Suosikeikkisi nousi jo mainitun Morrison Hotelin lisäksi debyytti ja L.A. Woman. Näitä tulikin kuunneltua paljon ja pitkään, mutta sitten iski kyllästyminen ja levyt saivat jäädä joksikin aikaa hyllyyn.
 
Nyt muutama päivä sitten kaivoin levyt taas kuunteluun: kyllästymisestä ei ole näköjään vieläkään toivuttu täysin. Nyt tarkasteltuna parhaimmaksi levyksi on vakiintunut selvästi mahtava L.A. Woman perässään edelleen Morrison Hotel ja debyytti jonka olen kuunnellut jo sen verran puhki, että se ei enää herätä pahemmin fiiliksiä. Strange Days ei ole vieläkään avautunut täydellä teholla ja sen osalta pitää tutustumista jatkaa. Vähän sama juttu Waiting for the Sunin ja Soft Paraden kanssa.
 
Mielenkiintoista on, että olen myös muilta kuullut samanlaista palautetta The Doorsin suhteen: alun innostuksen jälkeen iskee kyllästyminen ja turtuminen. Samaa tietenkin tapahtuu kaikkien bändien kanssa, mutta The Doorsiin minulla on ainakin täysin ainutlaatuinen suhde. Levyissä ja biiseissä ei sinäänsä ole mitään vikaa edelleenkään, mutta ne fiilikset ja vibat, joita levyt ennen niin ihanasti tuottivat loistavat poissaolollaan. The Doorsin "Se Juttu" taitaakin olla ennemmin mystiikka, kuin ne kuolemattomat sävellykset.

Mun mielestä niitten paras piisi on
 
"No me moleste mosquito
Why don't you go home
No me moleste mosquito
Let me eat my burrito
No me moleste mosquito
Why don't you go home."
 
eikä ne tarvinneet siihen edes Morrisonia!

Mun mielestä niitten paras piisi on
 
"No me moleste mosquito
Why don't you go home
No me moleste mosquito
Let me eat my burrito
No me moleste mosquito
Why don't you go home."
 
eikä ne tarvinneet siihen edes Morrisonia!
 
Tästähän on tehty jopa suomenkielinenkin versio.

Mun mielestä niitten paras piisi on
 
"No me moleste mosquito
Why don't you go home
No me moleste mosquito
Let me eat my burrito
No me moleste mosquito
Why don't you go home."
 
eikä ne tarvinneet siihen edes Morrisonia!
 
Hey, uskotaan vähemmälläkin:)
 
Kerroit jo kolmannen kerran.

Hey, uskotaan vähemmälläkin:)
 
Kerroit jo kolmannen kerran.
 
Tää on kolme vuotta vanha säie, en mä oo kertonut sitä kuin kerran vuodessa!!

Tää on kolme vuotta vanha säie, en mä oo kertonut sen kuin kerran vuodessa!!
 
No sitten:)

Soft Parade on minusta kyllä hyvä albumi. ... yksi parhaista Doors-biiseistä Shaman's blues
 
Kuuntelen Soft Paradea parhaillaan, ja tämä on kyllä hauska: Touch Me:ssä rummut, basso ja jouset aivan vasemmassa laidassa, koskettimet ja kitara täysin oikeassa laidassa ja Morrison & torvet keskellä. Ilmeisesti panorointipotikkaa ei oltu vielä keksitty :)
 
Tuo Shaman's blues on todella maukas biisi, ja mitkä soundit...jessus.

Kuuntelen Soft Paradea parhaillaan, ja tämä on kyllä hauska: Touch Me:ssä rummut, basso ja jouset aivan vasemmassa laidassa, koskettimet ja kitara täysin oikeassa laidassa ja Morrison & torvet keskellä. Ilmeisesti panorointipotikkaa ei oltu vielä keksitty :)
 
Tuo Shaman's blues on todella maukas biisi, ja mitkä soundit...jessus.
 
60-luvulla on näitä villejä panorointeja muutenkin. Esmes Beatlesin "Paperback Writerissa" kitarat, rummut ja laulu on vasemmalla, mutta basso yksin oikealla. Stereoilla kuunnellessa Ok, mutta kuulokkeilla aiheuttaa välillä pahaa oloa kun toiseen korvaan työntyy enemmän kuormaa.