Työ musiikkialalla ›

Itse päätin tämän asian pari vuotta sitten. Miksaus ja muusikon/laulajan ura kyllä kiinnostaisi, mutta en halua pilata loistavaa harrastusta ja jätän hommat mielummin niille jotka osaavat ja joilla on potentiaalia. Ja musiikkibisneshän on aika julmaa, sillä ei tienaa elantoa kovin helposti ja työllistyminenkin epävakaata. En nyt halua murskata kenenkään unelmaa, mutta tämä nyt on karua totuutta nykypäivänä. Miettikää kahdesti ennen kun meinaatte alalle.
Kuulisin mielelläni teidän ammattilaisten kommentteja ja sellaisia jotka meinasit/olivat musiikki alalla, teidän myös. Miksi ette hakeneetkaan/lopetitte?
Mutta bändiä koitan hakea kunhan olen tota laulua treenannut. Ehkä siitä saattaa kehittyä jotain, mutta tarkoituksella en siitä työtä hae. Leipätyön meinaan hankkia jostain muusta, eli bändin takia en kyllä opiskeluja kesken jätä. Ja onpahan sitten jotain jos ei musiikkiurasta tule mitään.
Itselläni ei tähän nyt muuta taida olla, keskustelua ja kysymyksiä aiheesta kehiin. Ja pahoittelen jos tälläinen löytyy jo.

Kuulisin mielelläni teidän ammattilaisten kommentteja ja
 
Mulla ei ole mitään sellaisia harrastuksia, jotka eivät tavalla tai toisella olisi myös työtä, eikä myöskään minkäänlaista mielenkiintoa tehdä asioita "vähemmän vakavasti". Päin vastoin, olen sitä mieltä, että jos työskentelee itsenäisesti ja luovalla alalla, on syytä kerätä jokainen ropo talteen että saa edes perustoimeentulon, ja on siis syytä miettiä hetken mitenkähän esimerkiksi ne puhelimessa puhuessa tehdyt tajunnanvirtapiirrokset saa muutettua rahaksi (kuten sellisti Karoly Garam aikoinaan mietti).
 
Kirjojen lukeminen oli mulle pitkän aikaa ainoa harrastus joka ei suoraan muuttunut työksi (olinhan töissä elokuvastudiolla, maalasin, tein graafikon, lehti-AD:n ja toimittajan hommia, soitin, äänitin, tuotin, opetin, ajoin isoa autoa, valokuvasin, kirjoitin kirjoja, runoja, biisejä ja piirsin sarjakuvia) kunnes löysin itseni saamassa siitäkin rahaa: vakituisista arvostelijan hommista (onneksi luovuin niistä sitten, koiran hommaa on se) ja Finlandia Junior -lautakunnan jäsenyydestä.
 
Mulla oli kutsumus työllistää itse itseni, silloin reilu parikymmentä vuotta sitten kun koulut multa loppuivat, ja on edelleen. Jollakulla toisella on halu mennä "tavalliseen" palkkatyöhon, ja se on oikein sekin. Tälle friikkarin tielle lähtemiseen vaaditaan niin järjetön tahto ja niin kova sinnikkyys, missä ei saa luovuttaa edes silloin kun kaikki tietää että nyt ei homma voi onnistua, että jos sitä ei ole niin ei voi pärjätä. Pitää olla valmis tyytymään välillä vähempään kuin ikinä kukaan uskoo.
 
Älkää lähtekö tälle tielle, jos ette oo ihan varmoja. Täällä ei kukaan osaa auttaa tai sano mitä tehdään, vaikka menisi kuinka metsään, eikä koskaan voi suunnitella yli kahden viikon päähän.
 
Mutta jos vastuullisuutta ja selkärankaa löytyy, mitä tahansa tekemällä voi pärjätä, oli lahjoja tai ei. Kunhan tekee tosissaan.

Tälle friikkarin tielle lähtemiseen vaaditaan niin järjetön tahto ja niin kova sinnikkyys, missä ei saa luovuttaa edes silloin kun kaikki tietää että nyt ei homma voi onnistua, että jos sitä ei ole niin ei voi pärjätä. Pitää olla valmis tyytymään välillä vähempään kuin ikinä kukaan uskoo.
 
Älkää lähtekö tälle tielle, jos ette oo ihan varmoja. Täällä ei kukaan osaa auttaa tai sano mitä tehdään, vaikka menisi kuinka metsään, eikä koskaan voi suunnitella yli kahden viikon päähän.
 
Mutta jos vastuullisuutta ja selkärankaa löytyy, mitä tahansa tekemällä voi pärjätä, oli lahjoja tai ei. Kunhan tekee tosissaan.
 
Erittäin hyvin sanottu.
 
Mä läksin tästä opiskelemaan ammattia sen takia että musa/muutluovathommat olis kuitenkin häirinneet päivätyötä niin paljon että siinä vaiheessa alkaa olla jo ihan sama että kumpaa tekee päätoimisesti, musaa/muitaluoviahommia vai sitä toimistopelleilyä. Täytyy myöntää että pahoina päivinä tulee kirottua useempaan otteeseen tätä mielenlaatua (ei voi olla ilman; kokeiltu on useamman vuoden sessio ja vieläkin nykii silmää) ja tehtyjä valintojaan (sulkenut itseltä aika hyvin pois mahdollisuudet keskisuuriin ansioihin) mutta toistaiseksi hyviä päiviä on enemmän kuin pahoja. Alanvaihtoa harkitaan vasta sitten kun on useampi vuosi pelkkää pahaa päivää plakkarissa.
 
Yllättäen itsellä tulikin vaikeimpana nakkina näissä hommissa se, miten paljon vaikuttaa se tunne kun "kaikki tietää että nyt ei homma voi onnistua" - ja se että läheiset kehoittavat näissä tilanteissa alanvaihtoon. Kyllähän sen tietää että ne haluaa mulle varmemman elämän jne mutta siinä tilanteessa kun itsekin tietää että nyt ei homma voi onnistua niin on se aika helevetin synkkää kun on todellakin täysin yksin sen homman kanssa. Ja sitten kun saavuttaa sen pienen mikä pelastaa maailman kurjuuden alhosta tuommoisten epäilysten jälkeen niin sitä iloa ei voi kellekään jakaa kun sitä ei oikein kukaan hiffaa; samat läheiset ihmettelevät ääneen miten joku jaksaa tehdä tuommoisia hommia kun ei niistä TUON ENEMPÄÄ saa.
 
Kannattaa hankkia puoliso jolla on täysin eri ammatti. Ja mieluiten semmonen mistä saa paljon rahaa. Tai sit rikas mesenaatti joka Ymmärtää. /pilkesilmäkulm

Jos olisi oikeita töitä, niin olisi varaa niihin soittimiin mitä musahommissa tarvisi :(

Kannattaa hankkia puoliso jolla on täysin eri ammatti. Ja mieluiten semmonen mistä saa paljon rahaa. Tai sit rikas mesenaatti joka Ymmärtää. /pilkesilmäkulm
 
Se klassinen ongelma vaan on, että se toisella alalla oleva ei yleensä jaksaa kovin pitkään katsella tuota musiikkialalla toimivan reutomista.
 
MrS

Se klassinen ongelma vaan on, että se toisella alalla oleva ei yleensä jaksaa kovin pitkään katsella tuota musiikkialalla toimivan reutomista.
 
On niitäkin. Tai sit hommaa sen mesenaatin :)

Mä oon kyllä myös meinannut musa-alalle. Kaikki sanoo että siellä on epävarmasti töitä (paitsi ehkä kirkkomuusikoilla riittää) mutta silti. En tosiaankaan voi elää ilman musiikkia niinku täällä jo joku sanoikin itsestään. En voi ikinä jättää soittamista, jos lähtee opiskelemaan jotain muuta niin siihen ei jää aikaa. Ja tunnit maksais sitten ihan kauheesti.
 
Pianoa tekis mieli jatkaa, sitä kun mä oikeastaan oon vaan rimputtanut. Mutta en tosiaankaan halua pianomaikaks, ja siellä on hirveän huono työllisyystilanne muutenkin. Mut pianonsoittoa haluaisin opiskella silti...Ois helpompaa jos ei ois mitään intohimoja.

Mä oon kyllä myös meinannut musa-alalle. Kaikki sanoo että siellä on epävarmasti töitä (paitsi ehkä kirkkomuusikoilla riittää) mutta silti.
 
Tottakai, ja parasta onkin ottaa se asenne että ei odota mitään megamenestystä uralle. Hommat kehkeytyy kasaan pikkuhiljaa vuosien kuluessa.
 
Pianoa tekis mieli jatkaa, sitä kun mä oikeastaan oon vaan rimputtanut. Mutta en tosiaankaan halua pianomaikaks, ja siellä on hirveän huono työllisyystilanne muutenkin. Mut pianonsoittoa haluaisin opiskella silti...Ois helpompaa jos ei ois mitään intohimoja.
 
Jos haluat laskelmoida, niin hankkiudu pop/jazz -teorianopettajaksi. Niistä on tulevaisuudessakin eniten pulaa, puhumattakaan nykytilanteesta. Pop/jazz -teoriamaikka voi melkein vapaasti päättää että missä haluaa työskennellä. Ja minusta olisi kamalan hienoa, että siellä luokkahuoneessa olisi opettaja joka oikeasti osaisi soittaa pianoa, kun sillä pianolla kuitenkin hakataan niitä "soivia esimerkkejä":)

Pianoa tekis mieli jatkaa, sitä kun mä oikeastaan oon vaan rimputtanut. Mutta en tosiaankaan halua pianomaikaks, ja siellä on hirveän huono työllisyystilanne muutenkin. Mut pianonsoittoa haluaisin opiskella silti...Ois helpompaa jos ei ois mitään intohimoja.
 
Pieni välikysymys tähän väliin, jos sopii? Suomessa kun näitä pianonsoittajia on kai vuosikymmenten saatossa koulutettu lukuisa joukko niin mihin he katoavat tämän koulutuksen jälkeen? Meinaan vaan kun bänditouhuihin tuntuu olevan lähes tulkoon mahdotonta löytää minkään tasoista pianon/kosketinsoittajaa.

Niin..ei todellakaan kannata odottaa kuuta taivaalta. Eikä rahaakaan varmaan pahemmin...:) tai riippuu vähän onko vakipaikka. Teoriamaikaksi...ei...Haluun nimenomaan soittaa. Ja olen huono opettamaan.
 
Pieni välikysymys tähän väliin, jos sopii? Suomessa kun näitä pianonsoittajia on kai vuosikymmenten saatossa koulutettu lukuisa joukko niin mihin he katoavat tämän koulutuksen jälkeen? Meinaan vaan kun bänditouhuihin tuntuu olevan lähes tulkoon mahdotonta löytää minkään tasoista pianon/kosketinsoittajaa.
 
Klassista opiskelleet varmaan pianomaikoiksi jonnekin...jotka taas opettavat tulevia pianomaikkoja, ja niin edelleen. Kauhean klassispainotteista se pianon opiskelu kai yleensä on (ellei sitten mene just pop/jazz-puolelle). Harvoilla klassisen koulutuksen saaneilla on mitään hajua vapaasta säestyksestä tai soinnuttelusta. Se on kyllä ihan hölmö toi systeemi...kai nyt monipuolisia muusikkoja aina tarvitaan.
 
Mua kiinnostaa vähän kummatkin, klassinen ja "vapaa". Oon soittanut niitä ehkä noin fifty-fifty. Tai no ehkä enemmän olen klassista hinkannut kuitenkin...

Klassista opiskelleet varmaan pianomaikoiksi jonnekin...jotka taas opettavat tulevia pianomaikkoja, ja niin edelleen. Kauhean klassispainotteista se pianon opiskelu kai yleensä on (ellei sitten mene just pop/jazz-puolelle). Harvoilla klassisen koulutuksen saaneilla on mitään hajua vapaasta säestyksestä tai soinnuttelusta. Se on kyllä ihan hölmö toi systeemi...kai nyt monipuolisia muusikkoja aina tarvitaan.
 
No mä olenkin aina hieman ihmetellyt, että vastaakohan tämä nykyinen virallinen musiikinopetus ollenkaan todelliseen kysyntään vai onko tarkoitus vain ruokkia itse koululaitosta ja taata sen jatkuvuus.
 
Mua kiinnostaa vähän kummatkin, klassinen ja "vapaa". Oon soittanut niitä ehkä noin fifty-fifty. Tai no ehkä enemmän olen klassista hinkannut kuitenkin...
 
Noin ihan hypoteettisesti ajatellen, mikäslaiseen ja minkä tyyppistä musaa soittavaan bändiin sinä voisit kuvitella lähteväsi mukaan, vai oletko jo?

Noin ihan hypoteettisesti ajatellen, mikäslaiseen ja minkä tyyppistä musaa soittavaan bändiin sinä voisit kuvitella lähteväsi mukaan, vai oletko jo?
 
En ole, oon mä pari kertaa soittanut kyllä isommassa kokoonpanossa. No riippuu, olisko se jotain keyboard-soinnuttelua vai pianolla soittamista. Pianolla soittaisin, en mä koskettimista tiedä sillä lailla. Jotain sekalaista poppista soittavaan bändiin varmaan. Koska mä olen soitellut vaan jotain sekalaista poppista :)
 
Progebändissä ois kiva soittaa jotain tilulilua. Tai jazzia ois kiva varsinkin jos osais, mutta en osaa.

Mäkin funtsin pitkään et mä haluun musahommista ammatin, jo yläasteella olin varma siitä että musta tulee miksaaja, äänittäjä, tuottaja..
mutta jo kämppä demoja tehdessä tajusin että ei se oikeesti ole mulle oikeaa hommaa, koska en ole tarpeeksi kärsivällinen/pitkäjänteinen niihin hommiin.
Ennemmin olen se kaveri, jota nauhotetaan jne. toki biisintekoa ja tuottamista tulee puuhailtua nykyään paljonkin, mutta miksaaminen ja äänittäminen
ei olekaan niin kivaa mitä silloin kelailin junnumpana.
Siksi kelasin hommata jonkinlaisen uran ihan musahommien ulkopuolelta. Vaikka edelleen unelmana on elättää itsensä soittamalla.
Nyttenkin tehnyt 2 vuotta duunia että saa hommattua kitaraa ja pedaalia jne, Rakentanut vaatehuoneesta laulukopin, jotta voin nauhottaa siellä, ja ikään kun pohjustanut musiikinsoitto unelmaa 2 vuotta työtä tekemällä tehtaassa.
Eli silti uskon lapsen omaisesti siihen, että breikkaan vielä joskus, vaikka siihen ei realistia mahiksia ole vielä muutamaan vuoteen, tuskin sittenkään :D

Juttelinpa tuossa erään käsityöläisen kanssa, joka sanoi hyvän pointin käsityöläisyydestä ja se koskee myös musiikkia: "Se on pikemminkin elämäntapa kuin työ". Tätä monet alalle pyrkijät eivät taida tajuta.

Mä oon jo aika pienestä pojasta asti ymmärtäny yhteyden vihaisen ihmisen ja duunari työpaikan välillä...siitä syystä päätin etten hanki elantoani ikinä vain elannon hankkimisen vuoksi. Aika nopeasti tajusin, että olen asiassa tullut isääni. En halua 30-40 vuoden jälkeen olla katkera siitä, etten ikinä lähteny tekemään juuri sitä, mistä pidän. "Varma raha" (nykyään heittomerkeillä) tehdastyöstä toki mahdollistaa asunnot ja autot, mutta vuosien päästä huomaa olevansa tehtaan huora, jonka ainoa lohtu ja itsetunto on työväenaate. Joillekin duunarin hommat sopii, varsinkin jos on mielenkiintoista työtä ja hyvät työkaverit, mutta usein työ turhauttaa tekijänsä.
 
Hanki työ, jossa viihdyt. Ei sen musiikkiin tarvi liittyä, mutta johonkin mistä pidät. Kolmasosa elämästä menee työhön, toinen kolmannes nukkumiseen ja yhdellä kolmanneksella voit tehdä mitä haluat. Jos sinulla on työ, jossa et viihdy, näet öisin painajaisia ja olet masentunut vapaa-ajallasi. Lopulta vihaat työnantajaasi, joka on riistänyt sinulta elämäsi.
 
...hyvää päivän jatkoa...:)

Mä oon jo aika pienestä pojasta asti ymmärtäny yhteyden vihaisen ihmisen ja duunari työpaikan välillä...siitä syystä päätin etten hanki elantoani ikinä vain elannon hankkimisen vuoksi. Aika nopeasti tajusin, että olen asiassa tullut isääni. En halua 30-40 vuoden jälkeen olla katkera siitä, etten ikinä lähteny tekemään juuri sitä, mistä pidän. "Varma raha" (nykyään heittomerkeillä) tehdastyöstä toki mahdollistaa asunnot ja autot, mutta vuosien päästä huomaa olevansa tehtaan huora, jonka ainoa lohtu ja itsetunto on työväenaate. Joillekin duunarin hommat sopii, varsinkin jos on mielenkiintoista työtä ja hyvät työkaverit, mutta usein työ turhauttaa tekijänsä.

 
No jaa, kyllä tuon voi laajentaa koskemaan muitakin ammatteja kuin perinteistä tehdasduunaria. Tehdasduunissa on yleensä kyllä se hyvä puoli, että kun työvuoron jälkeen vaihdat siviilikuteen päälle ja pistät tehtaanportin kiinni niin sen jälkeen voit unohtaa työasiat taas seuraavaan päivään ja keskittyä täysillä niihin harrastuksiin. Jossain muussa duunissa taas työt seuraa helposti kotiin ja pahimmillaan uniin asti, kokemusta mienaan on, jolloin sille rakkaalle musiikkiharrastukselle ei enää jaksakaan enää uhrata aikaa tai edes ajatusta kun duuniasiat pyörii päässä koko ajan.

Niinhän se on, että monet duunit tuntuu loistavilta siihen asti, kunnes pääset niitä tekemään.
 
Mikään ei ole täydellistä. Paitsi tietysti vapaaherrailu... röhhöh!

Niinhän se on, että monet duunit tuntuu loistavilta siihen asti, kunnes pääset niitä tekemään.
 
Tai sanotaanko niin, ettei paraskaan duuni oo aina herkkua silloin kun siitä pitää saada leipä, ja laskut maksettua.

Tai sanotaanko niin, ettei paraskaan duuni oo aina herkkua silloin kun siitä pitää saada leipä, ja laskut maksettua.
 
Kyllä, kyllä. Tuota nimenomaan tarkoitin!