Yleistä keskustelua musiikista ›

Minkälainen on suhteesi pääsoittimeesi? Oletko "naimisissa" instrumenttisi kanssa, vai onko se vain musiikin teon väline? Onko soitin se "ainoa oikea" sinulle vai soitatko sitä kunhan nyt soitat vaan jotain?
 
Itse olen tuota edellistä tyyppiä..suhteemme on kestänyt jo 13 vuotta..En mä oikeastaan haluais soittaa mitään muuta soitinta, se (piano) on just hyvä mulle.

No mulle ny on iha sama mitä soittaa kunhan soittaa ja kunahn soittaa maulla. En minä osaa mitään oikeen millään, mutta sählätenkin voi kehittyä. En minä kitara kainalosa nuku. Yhtä hyvin sen tilla voisi olla tenorisaxofoni.
E: Hmm... ei hassunpi idea.. No rahat menee kuitenkin bassoon kesällä. Täs on koko elämä aikaa.

Kyllä mulla on kiinteä suhde Fenderini kanssa. Tosin joskus petän Fenkkua Ibanezin kanssa ja joskus harrastamme jopa kivaa kolmisin.
 
Fenderi ei suutu, vaikka pieniä syrjähyppyjä teenkin, ehkäpä juuri siksi uskonkin meidän olevan vielä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkäääääääään yhdessä.

En ole pääsoittimelleni, kitaralle, mitään verivaloja vannonut, vaikka se silloin joskus vuosia sitten tuntuikin niin juuri omimmalta. Olen sittemmin kuunnellut paljon sellaistakin musiikkia, jossa kitaralla ei ole osaa taikka arpaa - musiikkia, jonka on säveltänyt kouluttautunut säveltäjä. Sitenpä olen alkanut suhtautua musiikkiin enemmänkin sävellyspainotteisesti.
 
Olen yrittänyt etsiä kitarasta uusia ulottuvuuksia. Paljon olen löytänyt käyttämällä erillaisia preparointimetodeja, viulun jousta tai puisia tikkuja. Kuitenkin minusta tuntuu, että kitara ei mitenkään ekspressiivisyydessä yllä esimerkiksi viulun tasolle. Viulun äänestä pystyy jousen painetta säätelemällä löytämään hyvin selkeitä kontrasteja melkein säveltason kadottavasta narinasta nätin äänen kautta ohueen hinkumiseen.
 
Toisinaan tunnen lähinnä olevani sidottu kitaraan: pakko nyt soittaa sitä kun en mitään muutakaan osaa.

soitan koskettimia pääsoittimena, mutta menee siinä sivussa basso ja kitarakin. suhde platoninen kuhunkin, kun en ole virtuoosi missään.

Ehdottomasti "the one", mä oon sitoutuvaa tyyppiä. Syrjähyppyjä ei liiemmin oo ollut, taloon on tosin tulossa toinen kitara puhtaasti käytännön syistä. Silti tunnearvoa on mahdotonta mitata ja nykyinen luuta on aina se ykköspriority.
 
Nukun aika usein kitaran vieressä, tarvitsenko ammattiapua?!?! :)

Eihän tuo nyt ihan terve suhde ole mikä ton straton kanssa on... Sylissä se viettää enemmän aikaa ku emäntä!! Aika uskollinen sitä huomaa kuitenkin olevansa ykköskitaralle. Joskus joutuu pakosta soittamaan exällä(tele), ni tuntuu kyllä ku vieraissa kävis... Sellanen suhde!

No tässä ei varmaan ollu kyse mistään yksittäisestä soittimesta, vaan siis siitä instrumentista, jota soitat (kitara / basso / rummut / piano...). Tajuskohan kukaan... No itse vastaan, että koen ehdottomasti löytäneeni itseni, kun aloin rumpuja soittamaan, ja tunnen, että minulla on rumpalin sielu. Uskoisin, että muutkin rumpalit tuntevat rummutuksen antavan oman pohjavireensä muun muassa käsitykseensä maailman järjestyksestä (esim. rytmi) ja seksuaalisuuteensa, johon rumpalius antaa oman fyysispainotteisen säväyksensä.
 
Näin siis 11 tunnin työpäivän jälkeen. Tästä tuli aika kosmista.

Minkälainen on suhteesi pääsoittimeesi? Oletko "naimisissa" instrumenttisi kanssa, vai onko se vain musiikin teon väline? Onko soitin se "ainoa oikea" sinulle vai soitatko sitä kunhan nyt soitat vaan jotain?
 
Toisesta Charvelista ja Gibson LP Stanusta on tullut "elinkumppaneita", kummatkin ovat toki korvattavissa jos jotain kauheuksia tapahtuisi. Jackson Dinkyt ovat hyvin lähellä tuota Härveliä ja Gibson LP Standardeja saa varsin hyviä yksilöitä edelleenkin. Outoa se kyllä olisi...
 
Pystyn kyllä soittamaan monella muullakin ja oikeastaan enemmän olen koukussa hyvään soitettavuuteen ja soundiin, kuin siihen mikä kepukka on kourassa ja mikä logo lavassa. Kitara siis soundin ja soiton mukaan.
 
No tässä ei varmaan ollu kyse mistään yksittäisestä soittimesta, vaan siis siitä instrumentista, jota soitat (kitara / basso / rummut / piano...). Tajuskohan kukaan...
 
En tajunnut... mutta kitaraa pyrkisin aina soittamaan. Jollei kitaroita olisi koko maailmassa enää tarjolla, niin ryhtyisin rumpaliksi. Tulee naputeltua jaloilla rytmiä ja rummuteltua sormilla pöydänpintaan jatkuvasti... muiden riesaksi ja harmiksi, omaksi iloksi. En tosin ilman tuota edellä mainittua kitaroiden katoamista kyllä vaihtaisi...

ei mitään suhdetta, kun ei oikein pääsoitinta edes ole, kunhan jotain soittelen

Kitara pääsoitin, mutta ehdottomasti tekisi mieli soittaa myös bassoa, koskettimia, rumpuja, saksofonia, erilaisia etno-soittimia, perkussioita jne. (siis kunnolla, joitain osaan kyllä jonkun verran).

Basso on pääsoitin mutta nyt on hirvittävä lama menossa. En oo tainnu varmaan 3kk harjotella mitään uutta mikä on aika pitkä aika kun ennen harjottelin päivittäin jotain. Ja kävi mielessä jopa että pistäs ritsan ja vaffarin myyntiin niin sais vähän rahanpaskaa. Niin että sellainen on minun suhteeni pääsoittimeeni.

Ai, mä meen aina vieraisiin kun vain saan tilaisuuden: Tykkään soittaa akustista flyygeliä ja mulla ei itsellä sellaista ole!

Kitara on pääsoitin,mutta olisi mielessä trio,jossa soittaisin kannuja.

Rumpali olen ollut pisimään, mutta kyllähän tuo kitara on nykyään lähes yhtä tärkeä. On sellainen olo, että en rummuilla pysty tavoittamaan kaikkea mitä musiikilla haluan, esim biisien teko rummuilla on kyllä aika hankalaa, mutta usein ensimmäiset ideat mitä mieleen tulevat on rytmejä. Sitten vaan kitara käteen ja kehittelemään jotain.
 
Sellaista, ja tuleehan tuota kyllä bassoakin soiteltua ja pianoakin silloin kun satun äitin luona käymään. Eli periaatteessa kaikki käy enkä tunne pettäväni itseäni enkä soitinta kun soittelen jotain muuta kuin "pääsoitintani"

Sitoutunut olen omaan soittimeeni, kanteleeseen. Aikaisempi hento Lovikan viisikielinen sai samantien väistyä, kun hommasin tuon avatarkuvassani näkyvän kaksitoistakielisen järeän haukeni Virosta mittatilaustyönä parisen vuotta sitten. Olen itse suunnitellut sen keskellä olevan bändini hirwisymbolin, sekä käärmeet sen päissä. Eli uniikkikappale, vain minun.. :D
 
Nyttemmin tosin on kieroon mieleeni sujahtanut aikomus vaihtaa haukea vähän uudempaan, nuorempaan ja kiihkeämpään. Suunnittelen kustomisähkökanteleen hommaamista, mihin toimeen ryhdynkin, jahka saamme ensin tuon ensilevymme julaistua.

Kyllä se ensimmäinen kitara olla se rakkain, ei tuo Explorerkaan vedä vertoja wanhalle kunnon Pacificalle.

Jos nyt myönnetään että olen keskustellut kitarani kanssa...

Kitara on ollut pääsoittimeni kohta 8 vuotta. Puolisen vuotta sitten hankin sähköpianon, nyt soittelen kotosalla lähinnä sillä. Kitaraan tulee tartuttua melkeimpä ainoastaan bänditreeneissä. Pianolla on huomattavasti hauskempaa ja palkitsevampaa soittaa yksin, biisit saa kuulostamaan hyvältä pienemmällä vaivalla, kuin kitaralla.