Aihe: Loppuvatko uudet kappaleet?
1 2
Bonham
01.01.2004 20:06:48
Aina on paljon puhetta siitä, miten joku plagioi jotakuta, ja miten joku biisi kuulostaa ihan toiselta biisiltä.
 
Tuleeko jossain vaiheessa eteen tilanne, että nuotit on laitettu niin moneen eri vaihtoehtoon kuin on mahdollista (älkää ottako kirjaimellisesti), kaikki biisit on tehty..
 
Muistakaa, että tämän kysymyksen esittää henkilö, jolla ei ole pienintäkään tietoutta musiikin teoriasta..
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
vanttera
01.01.2004 20:15:22
Tulee. Tietysti biisin kuunneltavuuteen vaikuttaa n. tuhat muutakin asiaa kuin vain nuotit. Ei syytä huoleen, ei ne lopu.
Ostan 2x15" bassokaapin. kunhan se on hyvä ja kallis.
Juho L
01.01.2004 20:15:49
Tämähän on väistämätön kehityssuunta, mutta ei kuitenkaan huolestuttava asia. Jokainen kappale on kuitenkin yksilöllinen ja melodisesti samantapaiset kappaleet voivat olla hyvinkin erilaiset. Esimerkiksi ovathan taidemaalaritkin maalanneet ties kuinka monta järvimaisemakuvaa ja silti jokainen näistä maalauksista on tekijänsä näköinen.
Liity sinäkin TIISTAI-klubiin. Kaupan päälle klubitakki kuolakaukalolla ja keskuslämmityksellä
Nimismies
01.01.2004 20:36:19
Erittäin hieno vertaus, Juhoseni. Samaa aihetta voidaan varioida niin monenlaiseen muotoon että samankaltaisuuden ei ainakaan vähään aikaan pitäisi muodostua ongelmaksi.
 
Sitäpaitsi, rap- ja heavymusiikki ovat osoittaneet hienosti että ilman melodioitakin voi tehdä biisejä.
"Karkasin Nimismiehen kyydistä sivutuuliherkkyyden sillalla vallitessa." - Absoluuttinen Nollapiste: Suvannossa Ylpeä Ilme
Mättöpiiska
01.01.2004 20:46:21
Sitäpaitsi, rap- ja heavymusiikki ovat osoittaneet hienosti että ilman melodioitakin voi tehdä biisejä.
 
Tarkoittanet heavylla sitä örinäosastoa? Onhan oikea heavy nyt aika melodista.
 
Mutta aiheeseen. Ei uudet kappaleet kyllä lopu ihan lähiaikoina. Mutta se, että esim. radioasemat suosivat sitä 3 minuutin pituutta biiseissä, vaikeuttaa huomattavasti uudelta kuulostavien kappaleiden esillepääsyä. Levyillä on paljon sellaisia 5-6 minuuttisia teoksia, jollaisia ei löydy samanlaisia ainakaan montaa.
Tässä lauseessa on kirjoitusvirha.
Saami
01.01.2004 20:48:14 (muokattu 01.01.2004 20:48:50)
Tarkoittanet heavylla sitä örinäosastoa? Onhan oikea heavy nyt aika melodista.
 
"puhdas" laulu on edellytys melodisiin kappaleisiin?
Jeah.
KTR
01.01.2004 20:56:23
Tarkoittanet heavylla sitä örinäosastoa? Onhan oikea heavy nyt aika melodista.

 
"Oikea" heavy? Sitten tämä örinähevi on "väärää" heviä.
 
Jatkakaamme aiheesta. Ei ne biisit lopu, koska ei musiikissa ole pelkästään kyse melodioista. Jokainen biisi on ainutlaatuinen, eikä täysin samanlaista voikkaan tehdä. Jo pelkästään kaikkien laulajien erilaiset äänet tekevät biiseistä erilaisia.
Härski
01.01.2004 20:59:10
Tuskinpa loppuvat. Aina löytyy jotain uutta. Esimerkiksi Bomfunk MC's teki tämä aika tyylikkäästi aikanaan, kun sekoittivat hiphoppiin kaikkea mahdollista je sitten ne sämplättiin Freestyleriksi. Kätevää.
Nimismies
01.01.2004 21:03:28
Hähä. Onnistuinpas aiheuttamaan hevitappelua.
"Karkasin Nimismiehen kyydistä sivutuuliherkkyyden sillalla vallitessa." - Absoluuttinen Nollapiste: Suvannossa Ylpeä Ilme
Härski
01.01.2004 21:05:13
Hähä. Onnistuinpas aiheuttamaan hevitappelua.
 
Arvaa, mitä Mahe sanoisi tähän?
Jabbe
01.01.2004 21:12:12
Nimismiehestähän on kasvamassa meille toinen Jami. Hähähähä.
 
Itse aiheesta. Mun mielestä ei mitään hätää. Se on vaan tekijöistä kiinni et onko uutta musaa vai ei. Ja tärkeintä on et tehdään hyvää musaa, joka toimii ja josta voi diggailla. Ihan sama onko tuoretta vai vanhojen hyvien ideoiden kierrätystä.
 
Itseasiassa asiat on suht hyvin. Poppirintamallakin tehdään nykyään tosi mielenkiintoista ja tuoretta kamaa, esimerkkinä vaikkapa Neptunesin tuotannot, varsinkin tämä Justin. Hiton hyvää kamaa.
 
Toivottavasti iso bisnes vain muuttaisi vähän linjojaan. Piratismin ja muiden tekijöiden ansiosta jonkinlaista muutosta on varmaan tapahtumassakin...
 
Mut uskon kyllä et musa ei tästä maailmasta lopu.
My name is Baron, Jabbe Baron.
Vanalkar
01.01.2004 21:40:19
Tuleeko jossain vaiheessa eteen tilanne, että nuotit on laitettu niin moneen eri vaihtoehtoon kuin on mahdollista (älkää ottako kirjaimellisesti), kaikki biisit on tehty...
 
Varmasti, mutta ei tällä vuosituhannella.
Ormurin Langi
HS
01.01.2004 22:39:48
Terve

 
Tuleeko jossain vaiheessa eteen tilanne, että nuotit on laitettu niin moneen eri vaihtoehtoon kuin on mahdollista (älkää ottako kirjaimellisesti), kaikki biisit on tehty..

Sitten täytyy vaan ruveta laittaan niitä taukoja niihin uusiin paikkoihin ;)
Liittykää seuraan, lainatkaa rahaa.
Mättöpiiska
02.01.2004 14:37:24
"Oikea" heavy? Sitten tämä örinähevi on "väärää" heviä.
 
Miten musta tuntuu, että ymmärsit siitä huolimatta... :)
Tässä lauseessa on kirjoitusvirha.
Nimismies
02.01.2004 15:22:47
Arvaa, mitä Mahe sanoisi tähän?
 
Bannia! Bannia!
"Karkasin Nimismiehen kyydistä sivutuuliherkkyyden sillalla vallitessa." - Absoluuttinen Nollapiste: Suvannossa Ylpeä Ilme
Leikari
02.01.2004 15:38:50 (muokattu 02.01.2004 15:41:31)
Tuota kysymystä voi lähestyä tilastotieteellisestikin. Jos tarkastellaan pelkästään melodiaa (kuten kait tekijänoikeusasioissa tehdään) niin voi laskea kaikkien mahdollisten nuotin aika-arvojen (esim. kokonuotti-1/16 ettei mene liian vaikeaksi), sävelkorkeuden (vaikkapa parin oktaavin puitteissa) mahdolliset kombinaatiot vaikkapa neljälle tahdille. Joku viihterämpi voisi katsoa, että paljonko tulee, mutta veikkaan, että vielä ei kaikkia melodioita ole keksitty ja saa olla ahkerana säveltäjät vielä pitkään.
 
Eri asia on, että kuinka "järjellisen" kuuloista homma on, mutta sehän on vain kuulijoiden rajoittuneisuutta.
 
Edellä käsiteltiin vasta melodiaa ja rytmiikkaa - harmonia eli soinnutus vielä mukaan niin eiköhän mahdollisuuksia piisaa.
 
Mikäli jutut alkavat kuullostaa liian tutuilta voi soitinnusta ja soundeja vielä muokata yllin kyllin.
 
Eipä silti - alkuperäinen Bonhamin heittämä ajatus on joskus itsellenikin tullut mieleen.
 
Edit: niin ja kyllä - kyllä joskus tulee aika, jolloin kaikki melodiat on tehty.
Jani The Rock
02.01.2004 16:29:04
 
 
Tuntuu ainakin siltä, että kaikki hyvät biisit on loppuneet jo aikoja sitten ja siellä laatikon pohjalla on enää huonoja jäljellä.
Lowriding appeals to bad dudes.
lxi
02.01.2004 16:38:11 (muokattu 02.01.2004 16:38:44)
Kiva aihe!
 
Samoista aihioistahan tässä on popmusiikkia jo montakymmentä vuotta tehty, ja pop/rock nyt vielä on ikänsä puolesta vasta sylivauva vaikka jazziin, bluesiin tai klassisen musiikin tyyleihin verrattuna.
 
Tuntuu siltä, että harmonia on se, jolla kaikkein vähiten pelataan; samat sointukierrot nimittäin kiertävät vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ilman sen kummempia muutoksia. Melodioissa on jo matemaattisestikin ajatellen paljon enemmän liikkumavaraa ja vaihtoehtoja, tosin hyvän ja mieleenpainuvan sellaisen aikaansaaminen ei toki ole itsestäänselvyys ja tällöin on aina helppo vähän lainata -- se täälläkin ollut tiedosto, jossa oli Aces High'n melodia miltei pilkulleen samanlaisena viiden eri bändin tuotannossa oli jo aika surkuhupaisa.
 
Rytmi taitaa harmonian ohella olla yhtä lailla kahlittu elementti, nimittäin paljon ei tarvitse yrittää peruskompista poiketa kun jo ollaan syyttämässä tekotaiteellisuudesta, kikkailusta, progeilusta tai muuten vain ei enää pysytä perässä. Deep Turtlen Erjossaari sanoi Suen haastattelussa osuvasti: "Länsimaisesta neljäsosamusiikista on tullut jumala. Jos ei tee neljäsosamusiikkia, ei saa julkisuutta. Hienot ideat on pakko tunkea backbeat-muottiin."
Onneksi sääntöön on niitä säännön vahvistavia poikkeuksia, mutta montako sellaista hittiä tulee mieleen, jotka eivät mene perinteisen kolmi- tai nelijakoisesti? Peter Gabrielin Solsbury Hill, Pink Floydin Money -- muita?
 
Tuotanto ja soundimaailma on se, johon eniten luotetaan nykypäivänä ja jolla ne muutokset saadaan aikaan. Minä vertaisin sitä lähinnä musiikin meikkaamiseen tai maskeeraamiseen, niin hyvässä kuin pahassa. Hiphopin ja sen muiden musiikillisten lieveilmiöiden myötä nykyään musiikkia ei välttämättä juurikaan sävelletä vaan tuotetaan, tuottajiksihan nämä herrat itseään ennemmin kutsuvat.
 
Mutta jos uudet kappaleet loppuvat, voinee lohduttautua sillä että niitä vanhojakin on vielä aika helvetisti jäljellä. Eiköhän jo niistä yksinään löydy kuunneltavaa aika moneksi eliniäksi.
"I do not agree with what you have to say, but I'll defend to the death your right to say it." -- Voltaire
Saami
02.01.2004 16:42:41
Arvaa, mitä Mahe sanoisi tähän?
 
-Jaa kuka Mahe?
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)