Muusikoiden.net
20.04.2024
 

Laulaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Keskivartalon jännitystilat laulaessa
1
moraalienkeli
02.04.2007 17:56:09 (muokattu 02.04.2007 17:58:33)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Otsikkohan sen kertoo. Olen laulanut nyt reilut 3 vuotta klassista ja perustekniikka on kunnossa. Kuitenkin huomaan jännittäväni palleaa laulaessani. Kun ns. "hengitän kyljet" auki, jää mielestäni sinne liikaa jännitystä, vähän kuin pusertaisin alempaa keskivartaloa jäämään paremmin auki. Pallea on aivan kova ja tiedän, ettei sitä saisi jännittää niin paljoa. Miten saisin tämän jännityksen pois? Jännitys kuuluu äänessä siinä, että vibra ei oikein toimi, eivätkä nuotit soi toivotulla tavalla. En myöskään nyt tunnu osaavan hengittää koko keskivartaloon, kylkiluiden tulisi vain levitä, minulla ne nousevat ylöspäin. Siksi olen harjoitellut tätä kylkiluu-asiaa vain hengitysharjoitteiden kautta, koska en halua, että vääränlainen hengitys jää päälle, mikä varmaankin voi tapahtua, jos sovellan puutteellista hengitystapaa laulamiseen.
 
Minulla oli kurkunpää- ja henkitorventulehdus pari viikkoa sitten ja laulutauko valitettavasti kuuluu. Luulen, että tämä hengitystekniikkavirhe juontaa juurensa siitä.
 
Olen laulanut "kunnolla" vasta n. 1,5 vuotta (aloitin ollessani 14, eikä opiskelua voinut heti aloittaa ihan täysillä). Olen lyyrinen sopraano ja minulla on melko pieni ääni. Tarvitsisin ääneeni enemmän voimaa ja voluumia, paikka paikoin ääni meinaa varsinkin korkeimmissa nuoteissa jäädä tuplabasarin (ah-kuinka-sitä-vihaankaan) alle. Olen nyt pyrkinyt kasvattamaan ääntä ottamalla tukea normaalia alempaa ja ikäänkuin otan enemmän ilmaa voimistaakseni ääntä. Miten äänen suurempi voimistaminen pitäisi tehdä, olenko laisinkaan oikeilla jäljillä? Joskus asiat tuntuvat tulevan luonnostaan, nyt laulutauon jälkeen takkuilee ja pahasti. Pelottaa, että voiman ottaminen alempaa on pakottamista, vaikkei se siltä tunnukaan. Kuitenkin ylärekisteri kuulostaa paljon paremmalta ja äänialani rajanuotit helpommilta laulaa.
 
Tällaiset typerät jännitystilat pitäisi saada pois ennen konservatorion pääsykokeita. Seuraava laulutunti on vasta ensi viikolla, joten pakko nyt kysellä viisaampien neuvoja täältä :)
 
moraalienkeli
03.04.2007 17:30:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mielestäni kurkunpäässä ei tunnu sen kummempaa painetta kuin muutenkaan, vaikka laulaisi kovemmalla voimalla. Vaikeaa :/ ja stressaavaa!
 
tanjuli
03.04.2007 20:14:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen laulanut "kunnolla" vasta n. 1,5 vuotta (aloitin ollessani 14, eikä opiskelua voinut heti aloittaa ihan täysillä). Olen lyyrinen sopraano ja minulla on melko pieni ääni. Tarvitsisin ääneeni enemmän voimaa ja voluumia, paikka paikoin ääni meinaa varsinkin korkeimmissa nuoteissa jäädä tuplabasarin (ah-kuinka-sitä-vihaankaan) alle. Olen nyt pyrkinyt kasvattamaan ääntä ottamalla tukea normaalia alempaa ja ikäänkuin otan enemmän ilmaa voimistaakseni ääntä. Miten äänen suurempi voimistaminen pitäisi tehdä, olenko laisinkaan oikeilla jäljillä? Joskus asiat tuntuvat tulevan luonnostaan, nyt laulutauon jälkeen takkuilee ja pahasti. Pelottaa, että voiman ottaminen alempaa on pakottamista, vaikkei se siltä tunnukaan. Kuitenkin ylärekisteri kuulostaa paljon paremmalta ja äänialani rajanuotit helpommilta laulaa.
 
Lyyriset äänet voi kuulostaa kepeämmiltä kuin onkaan, ja saada sitä potkua vasta iän kanssa. Jos ääni jää tuplabasarin alle niin a) pyydä rumpalia hiljentämään volyymiä (jotkut tähän jopa suostuvat!) tai b) miksaa itsesi kovemmalle, laula lähempää mikkiä yms. mikrofonitekniikan tsekkausta. Jos tausta paahtaa liian kovalla niin tietyssä mökän määrässä (tarpeeksi samoja taajuuksia kuin laulussa / bändillä bassopuolivoittoinen saundi) ei edes wagner-tuuttaajat kuulu. Jos kyse on taas enemmän siitä että oman äänen kuulumattomuus haittaa enemmän itseä kuin bändiä eikä bändi osaa/halua soittaa hiljempaa, tulpat vaan päähän, vaikka raksaluurit. Kuulee itsensä paremmin ja jos soitto on niin lujalla ettei laulu kuulu vaikka laulukamat täysillä niin kyllä sitä soittoa kuulee sen verran kun tarvii tulpista huolimatta ;)
 
Klasaritekniikassa (nyt en uskalla puhua kevyestä puolesta) ääntä voimistetaan lisäämällä "resonanssia" (lat. resonare = kaikua), ei niinkään ilmamäärillä pelaamalla. Oleellista tulevan kehityksen kannalta on ettei ala "huutamaan". Tekeminen on yhtä hallittua kuin normaalivolyymissäkin. Tuki/kroppayhteys on oleellista niin hiljaisissa kuin voimakkaissakin äänissä, pidä siitä kiinni. Lisää resonanssia voit hakea mm. seuraavalla tavalla: Kuvittele että sydämen yläpuolinen alue kehostasi on kuilu, johon huhuilemalla kaikuu. Kun laajennat kuilua niin kaikukin kasvaa. Yks mikä varsinkin pienikokoisille tuntuu tepsivän on se että kuvittelee itselleen lisää pituutta ja leveyttä ja laulaa sitten sen kokoisena ihmisenä. Joitain auttaa äänen suuntaaminen "kauemmaksi" (esim. ruuhkaisen autotien toisella puolella olevalle kuuntelijalle) tai kuvittelee äänensä leveäksi maalitelaksi (normaalin pensselin sijaan) jolla huonetta maalaa. Kukin löytää keinot aikanaan, opettajallasikin saattaa olla pari vinkkiä.
 
Anna itsellesi aikaa; sairastamisen jälkeen ottaa aina vähän takapakkia jolloin uutten asioiden opettelu vähän hankaloituu (tarttee kunnolla kerrata edelliset). Äänen dynamiikka on kuitenkin semmoinen juttu josta ei kannata huolehtia kovinkaan paljoa ennen kuin hengitystekniikka, äänentuottoelinten käyttäytyminen ja artikulaatioelinten hallinta alkaa olla aika pitkällä, liian aikaisella tuuttaamisella saa usein kurkkunsa jumiin ja keskivartalon kramppiin ja pianissimoilla äänen vuotavaksi ja tuettomaksi. Yks opettaja neuvoi jo jonkin aikaa opiskellutta voimakkuuden säädössä: Ajattelee laulamisensa olevan tekstiä. Kun laulaa "intensiivisemmin" eli voimakkaammin niin suurentaa fonttia, muttei vaihda capslockille - teksti suurenee muttei huuda. Kokeilemisen arvoista.
 
Ensisijaisesti kuitenkin suosittelisin säestyksen saamista hiljemmalle, varsinkin kun se on mahdollista vielä tässä vaiheessa saada hiljemmalle (sinfoniaorkesterin solistina ei ehkä enää niinkään) sekä kunnollisten mikrofonisäätöjen ja miksauksen opettelemisen. Bändin kannattaa myös miettiä sovituksiaan/instrumentaatiota, jos kovin moni soitin tiluttaa samalla alueella laulusi kanssa. Kannattaa myös muistaa että treenikämppäolosuhteet eivät ole keikkaolosuhteet - keikalla saundit ruuvataan sitten silleen että jokainen kuuluu (yleensä käytössä paremmat kamatkin ja kaikkea ei tartte ottaa isoon pa:han). Pianistin kanssa tehdessä on sitten eri kuviot - una corda pohjaan ja kansi kiinni, kevyesti soittaen. Ääntä ei voi pakottaa isommaksi ennenkuin se on valmis kasvamaan. Siihen menee usein aikaa enemmän kuin uskookaan.
 
[i hear voices but at least they're on tune]
moraalienkeli
03.04.2007 20:41:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitos vastauksesta, selvitti aika tavalla. Se vaan vielä mietityttää, aiheutanko vauriota/teenkö jotain väärin, vaikka ylärekisteri on paljon vahvempi, kun otan enemmän ilmaa.
 
Kenelläkään vinkkejä tuohon "hengitysalueen" suurentamiseen ja pallean jännityksen poistamiseen?
 
(ikävä lauluopettajaa :DD)
 
ap78
03.04.2007 21:17:53
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hmm..
Tämä on juuri se vaikeus netinkautta annettavissa ohjeissa kun pitäs nähdä ja kuulla ja koskea ja jaja..
 
Mutta kokeile nyt vaikka takaisin juurille elikkäs:
 
HENGITYS SUUN KAUTTA SISÄÄN JA ULOS!
 
Istuudu tuoliin niin että olet tuolin reunalla,kyynärpäät polviin nojaten(ns. ÄIJÄ asento)
 
Sitten alat hengitellä niin että pyrit unohtamaan että hengität,keskityt vaik kellon tikitykseen tai johonkin muuhun.
ensin aivan kevyesti,rauhoittuen.
 
Sitten alat laskea hengityksiä(esim. 4 sisään ,neljä ulos..)
Sitten voit seuraavaksi lisätä sihinän uloshengitys vaiheeseen.
 
lisää hieman volyymia...
 
tarkoituksellisesti tee hitaasti,kevyesti rauhassa,tunnustellen miltä tuntuu..
 
Sitten alat syventämään hengitystä:
 
Hengitä joka toinen sisään hengitys nenän kautta ja joka toinen suun kautta.
Nenän kautta todennäköisesti saat hengityksen syvemmälle kylkiin ja alaselkään.
 
MATKI nenähengityksen kulkureittiä hengittäessäsi suunkautta.
Kuulostele,tunnustele,hitaasti ja rauhassa
 
Koita sama myös seisaaltaan.
 

 
ÄÄRIMMÄISEN hankalaa selittää näin kirjoittaen mutta hyödyllistä minullekin kiteyttää ajatuksiani ;)
Toivottavasti oli yhtään apua.
 
Nouse
 
moraalienkeli
03.04.2007 21:46:01 (muokattu 03.04.2007 21:54:21)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ongelma nyt ei kuitenkaan ole siinä, etteikö syvähengitys toimisi ja se nyt näyttää olevan tällä hetkellä ainoa asia, joka mun laulamisessa toimii :D mutta kiitos nyt kuitenkin, juurille on aina hyvä palata :)
 
stressaan aina ihan liikaa kun ääni en toimi eikä kuulosta hyvältä, stressaan niin paljon, etten saa nukuttua ja sitten kun stressaan väsyneenä, olen itkuinen :P sitten ei ainakaan kuulosta mikään hyvältä.
 
Hengitys on siis tarpeeksi alhaalla, mutta kun se on _ainoastaan_ alhaalla, ei ilma tahdo riittää. Siis koko keskivartalon tulisi laajeta sivuille, mutta tietenkin hengityksen pohjan tulee olla syvällä. Ongelma on se, että syvähengitys toimii, mutta ilma menee ainoastaan alas, enkä pysty käyttämään koko ilmakapasiteettia, sillä en käytä yläkeuhkoja ilmeisesti laisinkaan, sillä olen niin rutinoitunut syvähengitykseen, että on vaikea löysentää otetta siitä, ja päästää ilmaa MYÖS ylemmäs.
 
EDIT// Olen nyt tarkkaillut hengitystäni, ja huomaan koko ajan hengittäväni syvälle. Siitä tuli laulamisen kautta automaatio ja 24/7-toiminta :D Hengityksen tunnen alaselässä ja alakyljissä. Siitä ylemmäs ei sitten tunnukaan mitään ja se tässä mättääkin.
 
ap78
04.04.2007 09:29:13
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hmm..Yleensä näissä tuki ja hengitys asiois kyse voi olla hyvin pienestä oivaltamisesta.
Jokin väärä asento,pieni puristus väärässä kohtaa..
 
Jos kyljet "pakottaa" auki,se saattaa aiheuttaa ylimääräistä kireyttä.
Pitäs mennä kropan ehdoilla ja jos homma ei luista,palata taaksepäin ja aloittaa uudelleen tunnustellen etenemään.
 
katso itseäsi peilistä kun laulat ja hengität.Laula silmät kiinni ja yritä tunnustelemalla löytää lukko kohtaa.
 
Mene uimaan,punttisalille tai kävelylle kirpeään kevääseen ja unohda asiat hetkeksi.Saattaa sekin auttaa kummasti.
 
faith
05.04.2007 20:10:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  


Sitten alat hengitellä niin että pyrit unohtamaan että hengität,keskityt vaik kellon tikitykseen tai johonkin muuhun.
ensin aivan kevyesti,rauhoittuen.
 
Sitten alat laskea hengityksiä(esim. 4 sisään ,neljä ulos..)
Sitten voit seuraavaksi lisätä sihinän uloshengitys vaiheeseen. ...

 
Tähän on nyt pakko tarttua. Kun tuo 4 sisään, 4 ulos ei ole luonnollinen, fysiologinen rytmi hengittää. Eli et saa tuommosta rytmiä kontrolloimatta hengitystäs (ja se kai ei ollu tuossa alussa homman tarkoitus, vai..?).. luonnollinen uloshengitys on aina n. puolet pitempi kuin sisäänhengitys, eli 2 ja 4 vois toimia. Tosin oon ite todennu että mulla ei oo ihan tuota puolta siinä, taidan yleensä käyttää 2-3 hengitystä. Jos siis haluan tuollai laskea muuttamatta hengitystä.
 
Joo meni offariksi, jatkakaa.. =)
 
No näytänkö mie rokkarilta, häh?!!
ap78
06.04.2007 04:33:05
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joo,oot ihan oikeassa.Sortsit,tuli semisti virheellistä infoa..
Siis aluksi esim 8/4 jne..
 
kohdataan
23.08.2016 18:03:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

moraalienkeli: Kiitos vastauksesta, selvitti aika tavalla. Se vaan vielä mietityttää, aiheutanko vauriota/teenkö jotain väärin, vaikka ylärekisteri on paljon vahvempi, kun otan enemmän ilmaa.
 
Kenelläkään vinkkejä tuohon "hengitysalueen" suurentamiseen ja pallean jännityksen poistamiseen?
 
(ikävä lauluopettajaa :DD)

 
Hei
 
Älä hengitä, Hengitys estää lihaksia toimimasta.
Älä pullista palleaa pallean ollessa alhaalla eli täyttyneenä ilmasta.
 
Saattaa olla, että aihe ei ole enää aktuelli.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «