Lyriikka ›

A
Kivistä tietä mun sointuni polkee,
kitarasta ääniä kauniita alleen.
Soinnuilla tasoitan polkujen kivet,
nimet niille annan, ne tasaista on.
A
Ääneni kuuluu kuin lattian alta,
valta on vaimentimella.
Vai onko voimistavaa vaimennus,
ääntä kaunistavaa. Laalaalaalaa
B
Veri on sykkinyt suonissain pitkään,
pitkän sykkeen aikaan siis saan.
Sydän on Jumalan, veren ja sykkeen,
Sydämen paan palamaan,
katsomaan, kuulemaan. Lalalala, Yhtymään Jumalaan.
B
Kitaran äänet kuuluu kumpuisilla kivillä,
tasamaan laulu huulilla herkillä.
Soinnut veren yhteyteen sykkeen
se pakkaa ja kasvattaa Jumalaa.
Korvissa Jumalan sanasävel hakhakhaghaggaa.
A
Syvällä maassa rytmi jo tuntuu,
pieniä kekoja altamme sortuu.
Kasvavat isoiksi kummuiksi, kiviksi.
Painuvat maahan äänenvaimentajiksi.
C
Veri ei syki, ei kuljeta sydän, MAA
ilmoittaa loputonta aikaa.
Jumala on sydänmaa,
vaimentaa, piilottaa,äänet pinnalta HUUTAA.
Veren se tarvitsi, tarvitsi sykkeeksi MAA,
Tämä on sydänmaa. Laa..la.la.la.la.laa
C
Kahden kiven väliin mä katson,
lähetän soinnun ja matalan laulun.
Kohteeseen päästyään, nostaa ne pauhun,
joka saa minutkin häviämään,, la.allaah.la..laa
Sydänmaanlaulun, lä laa lää laa Jumalaa..aa..ll..aah