Kitarat: soittaminen ›

Mutta miksi sellaisia pitäisi välttämättä opetella, ainakaan kovin järjestelmällisesti?
 
En mä ole mistään järjestelmällisyydestä puhunutkaan. Itse vain huomasin jossain vaiheessa että vaikka sainkin soitettua ja laulettua biisejä samaan aikaan, jopa hankaliakin juttuja, sellainen vankka, oikea independenssi puuttui. Tajusin, että helevettiläinen, enhän mä esmes pysty oikeasti puhumaan mitään, tai oikeasti keskittymään siihen joikaamiseen tehokkaasti, vaan homma on koko ajan sellaista "kunhan nyt pidän tän asian kasassa" -tyyppistä touhua. Kun rupesin soittelemaan jotain esmes kavereiden ollessa paikalla ja yritin pitää keskustelua yllä samalla, huomasin oppivani jakamaan keskittymiskykyäni huomattavasti useampaan asiaan.
 
Tarkoitus kun on kuitenkin oppia soiton lomassa tekemään asiaa, joka on suoraan sidoksissa musiikkiin. Nämä analogiat nyt on vähän typeriä ja aina enemmän tai vähemmän ontuvia, mutta koitetaan nyt kuitenkin yhtä: Kaveri kysyy miten oppia soittamaan kitaraa? Toinen vastaa, että opettele kymmensormijärjestelmä tietokoneen näppäimistöllä. Mikä ettei siitäkin olisi apua, mutta musta on vähän nurinkurista aloittaa opettelu jostain sellaisesta, joka ei suoraan liity itse asiaan. Kyllähän nimenomaan yrittämällä laulaa ja soittaa samaan aikaan opitaan keskittymään molempiin. Laulamaan ja soittamaan samaan aikaan opitaan aivan varmasti tehokkaammin laulamalla ja soittamalla, kuin laulamalla ja puhumalla. Juuri se, että puheesta puuttuu biisin kanssa yhteensopiva rytmi, tekee puhumisesta soiton lomassa vähän väärällä tavalla vaikeaa, kun tavoitteena on kuitenkin laulaminen.
 
Totta kai tekemällä sitä asiaa, joka on päämääränä, oppii tehokkaasti sitä asiaa. Todennäköisesti vaan ihminen, joka joutuu miettimään, että mitenkäs tämä homma toimii, on sen verran alussa molempien asioiden tekemisessä, että minkään kappaleen vetäminen hyvin saattaa tuntua ylitsepääsemättömän hankalalta. Puhuminen on monelle huomattavasti tutumpaa kuin laulaminen, vai olenko väärässä? Lisäksi, jos soittaa pääasiassa kitaraa, ja on tavoitteena vaan pystyä satunnaisesti esim. laulamaan taustoja ja muuta, puheen kanssa harjoittelu on tehokas keino harjoittaa sitä independenssiä normaalin harjoittelun ohessa, ilman että tarvitsee ottaa erikseen harjoituskappaleita. Ts. se on helppo ensimmäinen askel.
 
En myöskään ymmärrä mitä tarkoitat sillä, että jos opettelee ko. asiaa nimenomaan soittamalla ja laulamalla samaan aikaan, hommasta tulee pelkkää ulkoaopettelua. Miten niin? Pikkuhiljaa kun opettelee muutamia eri kappaleita, alkaa kyky soittaa ja laulaa samaan aikaan kehittyä kokonaisuutena, ja pystyy soveltamaan yhtä oppimaansa asiaa toiseen kipaleeseen. Samaa ei voi sanoa tavallisesta rytmittömästä puhumisesta. Siinä ei opita hahmottamaan kahta erilaista rytmiä samaan aikaan, mikä laulamisessa ja soittamisessa samaan aikaan hyvin pitkälti on se kompastuskivi. Mun on nyt ihan pakko kysyä, että ootko paljonkin harrastanut laulamamista ja soittamista? Kun sun vastauksesi tähän aiheeseen on vähän sellaisia "teoreetikkovastauksia" - vastauksia, jotka on saatu vähän liian pitkälle järkeilemällä, ja joiden toimivuus käytännössä on ainakin minusta vähän kyseenalaista.
 
Oon mä laulanut ja soittanut jossain vaiheessa enemmänkin, silloin kun James Hetfield oli kova sana, nykyään en enää niin paljon, taustoja silloin tällöin.
 
Mä yritän vaan pureutua siihen, mikä on oikeasti ongelman ydin, perustavanlaatuisella tasolla. Ongelmahan ei ole varsinaisesti rytmien hahmottamisessa, jos molemmat stemmat pystyy vetämään erikseen, vaan independenssin puutteessa, toisin sanoen siinä, että keholle on helpompi tehdä liikkeitä/toimintoja yhtä aikaa kuin erikseen, koska hermoimpulssien lähetystahti on tällöin pienempi - ts. hitaampi liike on helpompi kuin nopeampi, järjestelmät pyrkivät kohti matalampaa energiatilaa. Kaikki tietävät miltä tuntuu se, kun yhtäkkiä laulaakin fraaseja samalla rytmillä kuin soittaa, eivätkö? Vaikka opettelisi kuinka hyvin molemmat asiat yksittäisinä, niiden yhteenliittäminen on se ongelma. Tähän nimenomaiseen ongelmaan pureudun.
 
Kyse on samasta asiasta kuin mitä rumpalit harjoittelevat - jollekin raajalle otetaan jokin yksinkertainen patterni, joka yritetään pitää muuttumattomana, samalla kun muilla raajoilla soitetaan muita asioita. Koko tämän asian opettelu lähtee siitä, että rytmikuvioon keskitytään ja muilla raajoilla yritetään tehdä vain "jotain", sen kummemmin keskittymättä siihen, mitä. Tämä nimenomainen "jotain" on verrattavissa siihen puheeseen. Kun pystyy ensin päästelemään suustaan jotain ääniä, on olemassa perustavanlaatuinen kyky erottaa suulla ja käsillä tehtävät äänteet toisistaan. Tätä perustaa voidaan sitten lähteä rakentamaan vankemmaksi.
 
Totta kai kannattaa ensin testata, josko se soitto ja laulu sujuvat ihan itsestään, joillakin asia menee näinkin, mutta jos löytää itsensä samanlaisesta tilanteesta kuin mäkin, eli että ei ole tyytyväinen pelkkään selviytymiseen, tässä mainitut keinot saattavat auttaa. Itsekin varmasti sovellan näitä ajatuksia jos joskus tulee tarvetta vetää jotain hankalampaa taas - siihen asti paremmat laulajat saavat hoitaa tontin.
 
Miksei siihen tarinaan voisi alunalkaenkin liittää rytmiä ja melodiaa? Mä melkein arvaan jo mitä kysymykseeni vastaat, mutta musta siinä tehdää asiasta väkisin liian yksityiskohtaista ja seikkaperäistä. Asioiden purkaminen osiin on usein hyvä juttu, mutta siinäkin pitää olla joku raja. Joskus on hyvä lähestyä asiaa tasan sellaisena kuin se on.
 
Kuten sanoin, kyllä sitä kannattaa yrittää, ja varmasti sillä tavalla saa jonkinlaisia tuloksia, mutta jos alkaa nyppiä ja haluaisi kehittää kykyjään, voi testata asiaa neuvomallani tavalla. Voi myös testata harjoitusmetodia kappaleiden opettelun tukena. Ihan niin kuin niitä 1234-harjoituksiakin voi käyttää biisienopettelun tukena, vaikka niitä ei pääasiallisena harjoitteena tekisikään.
Mulla on yks kaveri, joka on laulanut ja soittanut 25 vuotta, eikä juuri ikinä harjoitellut mitään, pelkästään soittanut treeneissä ja keikoilla. Ei se osaa vieläkään. Joskus kantsii funtsia mistä asioissa on pohjimmiltaan kysymys.
 
Tai ehkä sä, Kimurantti, olet vaan niin witun lahjakas, että sulla on kaikkiin asioihin kaikki perustavanlaatuinen kyky olemassa. Osa meistä muista joutuu valitettavasti kehittämään ensin ne kyvyt, ennen kuin homma toimii;)