Etno, proge, latin ›

Hoho, beat ya by seconds!! Mutta sanomisesi totuutta se ei muuta.
 
seuraavalla kerralla olen nopeampi :)

Rush - 2112 (20:33). Hard rock -progen klassikko, joka todellakin toimii koko kestonsa ajan.
 
Olihan toikin pakko tarkistaa, 20:37 näyttää mulla kestoksi. Toimii tosiaan, koska mulle ei tullut mieleenkään tää biisi pituutensa takia, niin hyvää musaa se on. Ehkä siinä onkin hyvä arvosteluperuste - vaikka biisi on pitkä niin silti jää semmoinen olo, että loppuiko se jo?
 
-Mikko
 
"Attention all planets of the Solar Federation. We have assumed control."

Tarkennatko, mikä on "varsin kattava levykokoelma"???
 
No pelkkä näpertelijähän mä olen, mutta on mulla jo pari Ikean CD-tornia täynnä levyjä joista suurinta osaa ei ikinä soiteta radiossa =) Pink Floyd ja Rush on ainoat bändit joilta löytyy kaikki levyt. Muuta progea: Genesikseltä, ELP:ltä, Yesiltä on 70-luvun klassikot; sit on Marillionia, Dream Theateria, Transatlanticia, Spock'sia, Devin Townsendia, Flower Kingsia, jne. Syyttäkää muuten PekkaM:aa, joka on esitellyt mulle näitä bändejä...
 
-Mikko

Kiinnostava aihe sinänsä, mutta listaus ei sitten kuitenkaan ole kiinnostavaa. Jonkinnäköistä kommenttia itse biiseistä tekisi mieleni myös kuulla. Esim. että kantaako biisien idea koko pituuden verran tai jotai semmosta.
 
Todd Rundgren's Utopia: The Ikon (30:24)
 
-Yllättävän hyvin koko kestonsa verran läjässä pysyvä teos ja jenkkiprogen suuri klassikko. Biisi venytti levyn keston melkein tuntiin, mikä on yhdelle vinyylille jo paljon. Todd pisti paremmaksi seuraavalla soololevyllään ja kappale oli
 
Treatise On Cosmic Fire (35:18)
 
-niminen syntikkainstrumentaali. Paremmaksi ainoastaan keston suhteen, en ole jaksanut yrityksistä huolimatta koskaan kuunnella koko hoitoa läpi, vaikka kova Rundgren -fani olenkin. "Initiation" valittiin jossain äänestyksessä maailman huonoimmaksi levyksi, mikä on sääli, koska levyn A-puoli on aivan loistavaa tavaraa. Ilmeisesti tämä B-puolen kalkkuna oli tulokseen syypää. Vinyylin kesto oli noin 69 minuuttia ja se aiheutti kuulemma monille levareille ongelmia koska kaiverrus oli niin tiheää.:)

Mainittakoon Pink Floydin Dogs (17:04) Echoesin ja Atom Heart Motherin ohella. Ehkäpä "lyhyehkö" noihin verrattuna, mutta Floydin ehkäpä toimivin biisi kautta aikain. Kuluvat nuo hitusen yli seitsemäntoista minuuttia aina kovin jouhevasti tämän parissa 8). Sisältää Pompeii-filkan ohella ehkäpä toimivinta David Gilmour -kitarointia ja mainiota sanoitustyötä. Klassikko.

Niin ja sitten on tämä Meshuggahin soolo kitaristin soolo levy, Sol Niger Within. Mittaa on joku 40min ainakin. Aika raskasta jazzia kone elementeillä ja ties millä. Biisi ei oikein kestä koko mittaansa sillä hieman yli puolivälin jälkeen tulevat sekoilut eivät minua niin järjettömästi viehätä, mutta kyllä tämä aika nappi levy on.
 
Voidaanhan Meshiggahin Catch 33 luokitella kans yhdeksi biisiksi. Se taitaa olla kans jotain 40min.

Mainittakoon (17:04) Echoesin ja Atom Heart Motherin ohella. Ehkäpä "lyhyehkö" noihin verrattuna, mutta Floydin ehkäpä toimivin biisi kautta aikain. Kuluvat nuo hitusen yli seitsemäntoista minuuttia aina kovin jouhevasti tämän parissa 8). Sisältää Pompeii-filkan ohella ehkäpä toimivinta David Gilmour -kitarointia ja mainiota sanoitustyötä. Klassikko.
 
Pakko kompata. Menee 17 minuuttia hyvin nopeasti tätä kuunnellessa. Ehdottomasti Floydin parhaita biisejä. Kitarasoolot uskomattoman hienot.

Eikös Dream Theaterin Six Degrees Of Inner Turbulencen kakkoscd ole yksi kokonainen 42-minuuttinen kappale?

Eikös Dream Theaterin Six Degrees Of Inner Turbulencen kakkoscd ole yksi kokonainen 42-minuuttinen kappale?
 
Onhan se mutta mielestäni se ei tunnu yhtään yhdeltä biisiltä.

Brian Eno ei ehkä ole hirveän progea mutta Discreet Music on mahtava biisi (ja kesto n. 30 min). Biisi on aika ambiettia, pikku hiljaa kasvava juttu, jossa muutamaa teemaa kasvatetaan pikku hiljaa.

Kaikki hyvät taisi jo tulla.
Niin no. Symphony x - Divine wings of tragedy.
 
Eipähän se pituus progeutta määritä. Ihan hyvin riittää kymmenenkin minuuttia minulle :D
Varmaan ehkä paras progeilu voisi olla tuo DT:n Change of seasons

Lisätään vielä
 
Symphony X - The Odyssey
 
Tästä ei progemetalli juurikaan parane.

Magma - De Futura
Ihan ässää myllytystä. Hurjaa basso- ja rumputyöskentelyä alusta loppuun, ja pirulaisen hyvä kappalehan tämä on. Taitaa olla noin 18 minuuttia.
 
Alquin - Mountain Queen
n. 14 min. Hyvä biisi, mutta eipä tästä osaa sen enemmän juuri kertoa.
 
Amon Düül II
-Syntelman's March of the Roaring Twenties, 16 min
-Restless Skylight-Transistor-Child/Landing 20 min
-Chamsin Soundtrack/Marilyn Monroe-Memorial-Church 18 min
Aika piliveilyä ovatten, itse en oikein pidä. Tosin Amon Düül II:n Yeti on erittäin hyvä levy, kuten myös Wolf City ja Vive La Trance
 
Apoteosi - Prima Realta/Frammentaria Rivolta, viitisentoista minuuttia
Italialaista parhaimmillaan.
 
Ash Ra Tempel
-Traummaschine, 25min
-Amboss, 20 min
-Suche & Liebe, 20 min
 
Il Ballett Di Bronzo - Introduzione, 15 min
Toinen helmi Italiasta. Suosittelen hirmuisesti Ys -levyä.
 
Between - State of sound, 18 min
Rauhallista, kaunista musiikkia. Aika vähän tosin tullut tätä kuunneltua. Pitäisi enemmän.
 
Colosseum - Valentyne Suite, 17 min
Parhaimmistoa kaikista. Blues sekä jazz -vaikutteista progea. Jon Hiseman on loistava rumpali, ja bändi on muutenkin taitavaa sakkia.
 
Gracious - Super Nova, 21 min
Harmi, etteivät muut biisit Gracious! -levyllä pääse tälle tasolle. Oikein hyvä biisi, jossa tunnelmat vaihtelevat. Väliin aikamoista synkistelyä, ehkä pikkuisen voisi King Crimsoniin niitä hetkiä verrata.
 
Harmonium - Histoires Sans Paroles, 17 min
Kunnollista
 
Mandalaband - Om Mani Padme Hum(Parti-Partii), 21 min
Tämä myös
 
New Trolls - Improvvisazioni, 20 min
Ei ole kovin tullut tätä levyä kuunneltua, mutta hyvältä vaikuttaa. Italiasta.
 
Mike Oldfieldilla on monia levyjä, jotka ovat kaksiosaisia, liekö sitten pitäisi 40 minuuttisiksi laskea, vaiko 20 minuuttisiksi. Ommadawm, Hergest Ridge ja Tubular Bells ainakin.
 
PFM - Alta loma five till nine
Uskomaton livejamittelu. Erittäin tiukkaa menoa, suosittelen oikein paljon. Live In Usa-levyllä. Voisi oikeastaan laittaa soimaan...
 
Procol Harum - In Held 'Twas In I
Olisiko ensimmäinen n. 20 minuuttinen progebiisi? Ainakin läheltä taitaa liipata. Vajaa 18 min vuodelta 1968. Hyvä biisi.
 
Xhol Caravan
- breit, 25 min
- Raise Up High, 17 min
Electrip on vuodelta 1969, ja oikein hyvä levy. Ehkä ennemminkin vain proge -vaikutteista tosin.

Näitä ei oltu vielä kai mainittu.
 
Shadow Gallery - Ghostship (21.56)
Rush - The Fountain Of Lamneth (19.57)
 
Ja onhan Rushin Cygnus X-1 Book II melkein 20-minuuttinen, 18.08 pitkä :)
 
EDIT. Vielä voi lisätä Dream Theater - Six Degrees Of Inner Turbulence jos kelpaa, yli 40-minuuttinen.

Gracious - Super Nova, 21 min
Harmi, etteivät muut biisit Gracious! -levyllä pääse tälle tasolle. Oikein hyvä biisi, jossa tunnelmat vaihtelevat. Väliin aikamoista synkistelyä, ehkä pikkuisen voisi King Crimsoniin niitä hetkiä verrata.

 
Toihan löytyy siis "This Is... Gracious!!" -levyltä, ekaltakin, eli "Gracious!" löytyy 16:58 kestävä "The Dream".
 
Gentle Giant on muuten yksi harvoista 70-luvun progebändeistä, mikä jätti tekemättä ns. pakollisen pitkän biisin. Pisinkin taitaa olla alle 10 minuuttia.

Sitten olis tällainen artisti kuin Roy Harper, joka teki paljon pitkiä biisejä olematta kuitenkaan varsinainen progemies. Yksi hänen parhaista pitkistä biiseistään on "One Of These Days In England parts 2-10". 19 minuuttia vierähtää ihan huomaamatta, suosittelen.

Sitten olis tällainen artisti kuin Roy Harper, joka teki paljon pitkiä biisejä olematta kuitenkaan varsinainen progemies. Yksi hänen parhaista pitkistä biiseistään on "One Of These Days In England parts 2-10". 19 minuuttia vierähtää ihan huomaamatta, suosittelen.

Tuosta tulikin mieleeni, että Cat Stevensillä on Foreigner suite, parisen kymmentä minuuttia muistaakseni. Eikä siis oikeastaan progesta ole siinäkään kysymys.

Kuha. - Kalifi Myy Mustaa Valoa, jotain 24 ja puoli minuuttia.
 
E: No lisätään nyt sen verran kommenttia vielä biisistä, että parhaita suomalaisia kappaleita koskaan. Aiheutti aikoinaan sellaisen "tää on progressiivisinta mitä voi olla" -olon.
 
Kuha.:n biisi on kieltämättä nerokas ja tarina vähintään mielenkiintoinen. Erilaisia tyylilajeja sekoiteltu piristävästi ja huumoriakin on runsaasti mukana.
 
Neal Morsen uusimmalla albumilla neljä biisiä, joista kaksi ensimmäistä ylittävät tuon 20min rajan. Viimeinen raita on 16min. Hienoja juttuja löytyy myös näistäkin.

Onhan se mutta mielestäni se ei tunnu yhtään yhdeltä biisiltä.
 
Eipä tuolla väliä miltä se "tuntuu" mutta kyllä se yksi biisi on ja hemmetin pitkä sellainen.