Yleistä keskustelua musiikista ›

Jotkut ovat syntyneet lavaliikkujiksi, toiset eivät. Minun mielestäni parhaat keikat on niillä, joilta löytyy ainakin yksi tällainen esiintyjä. Ja siis rokkiahan pitää olla, tai jotain muuta svengaavaa, että se lavaliikkuminen on ylipäätänsä mahdollista. Kovilta metallipändeiltä ei nyt osaakaan odottaa mitään rokkikukkoutta, piisitkin eivät yleensä mitään juhlamielisiä ole. Rokkipändissä kumminkin olennainen osa on siis juuri riehunta.
 
Semmonen söpö hytkyntäkin on hyvästä, esimerkiksi J. Karjalaisen Electric Saunan pasisti ja syntikoitsija osaavat hommansa mielestäni hyvin. Silti pisti suorastaan vihaksi juuri Absoluuttisen Nollapisteen keikalla kun eihän niistä kukkaan mihinkään liikkunu. Piisit vaan vedettiin. Puhtaassa rokissa on kumminkin se hyvä puoli että aina löytyy jotain liikkumavaraa piiseissä ja voi fiilistellä.

Pitää heilua tarpeeksi, mutta ei liikaa (ts. väkinäisen teennäis-luonnottomasti tai varsinkin silloin, jos se totaalisesti torpedoi sen musan mitä kitarasta/pöntöistä PITI tulla). Musatyyli-, yleisön-tai bändin humalatila- ja ennen kaikkea fiiliskysymys. Tönkkösuolatut soittajat ovat ehkä tylsän näköisiä, mutta armoton heiluminen niin että vahvarit kaatuu ja piuhat irtoilee on lähinnä ärsyttävää, jos tämä ei tapahdu vasta viimeisessä biisissä.

Tottakai bändin pitää liikkua lavalla!
Jos Bändi vain soisoo tönkkönä ja keskityy soittamiseen, ei yleisökään innostu rokkaamaan. Joskus oon valitettavasti eksyny rock-keikoille, joissa yleisö vain seisoo kiltisti lavan reunalla ja taputtaa varovasti biisin loputtua. Tollasilla keikolla ei oo minkäänlaista meininkiä ja niiltä tekee mieli lähtee ennen kun bändi edes lopettaa soittamisen.
Jos taas bändi todella rokkaa lavalla, se ei ole hetkeäkään paikallaan ja se saa yleisönkin liikkumaan. Jotta keikalla olis hyvä tunnelma pitää siis liikettä olla molemmilla puolilla lavaa.

Jonkin verran on tainnut olla puhetta tästä riehumisen toisesta puoliskosta, eli yleisöstä.
 
On todella raivostuttavaa käydä (hyvilläkin) keikoilla, kun muutamista kymmenistä tuhansiin teinejä tai muutoin vielä huomattavan kasvamisen alla olevia ihmisiä rynnii niskaan, repii hiuksista, huutaa ja taputtaa niin, ettei itse musiikkia meinaa kuulla. Jonkinlainen äänieristetty pleksikarsina (jossa katossa pari pa-kaappia) yleisössä riehuville ja mekastaville, remutkoon siellä. Mielestäni bändiäkin pitää kunnioittaa edes sen verran, että biisien aikana ollaan riittävän hiljaa, jotta bändi voi häiriöttä tuoda shownsa näkyville ja kuuluville yleisöön, sitten biisien väleissä osoitetaan äänekkäästi suosiota, jos siihen on tarvetta.
 
Lavalla on bändi, päättävä elin, joka rakentaa shownsa miten parhaaksi näkee, riehukoot ja rymytkööt jos uskovat sen toimivan osana pakettia.

Mielestäni bändiäkin pitää kunnioittaa edes sen verran, että biisien aikana ollaan riittävän hiljaa, jotta bändi voi häiriöttä tuoda shownsa näkyville ja kuuluville yleisöön, sitten biisien väleissä osoitetaan äänekkäästi suosiota, jos siihen on tarvetta.

 
Toivon, että kukaan ei kunnioittaisi omaa bändiäni koskaan tuolla tavalla.

Toivon, että kukaan ei kunnioittaisi omaa bändiäni koskaan tuolla tavalla.
 
Aivan järettömän hyvin sanottu. Ehkä voimme käyttää sitä joskus myöhemmässä threadissä.

Lavalla tulee mun mielestä liikkua bändin imagon ja musiikin ehdoilla. Kyllähän se näyttää hölmöltä jos glam rock-bändi vetää iskevintä hittiänsä kuset sukissaan ja paikoillaan seisten. Toisaalta näyttää myös typerältä jos häissä soittavan humppabändin jäsenet riehuvat ja koheltavat munasillaan. (Tästä tuli mieleen taannoisessa threadissa ollut goottiäijän kuva.. pliis, laittakaa se uusiks.. haku ei toimi..)
Vaisumpi lavaliikehdintä sopii myös mainiosti tietyille rokkibändeille, kuten Weezerille..

Juu kyllä meininkiä pitää olla, jopa soiton kustannuksella (tiettyyn rajaan saakka). Maidenilla sinänsä hyvä tilanne, että vuosikymmeniä ovat toimineet kahdella kitaristilla, niinpä Janickin puuhastelut ei haittaa edes soittoa :-)
 
Meidän harrastelijabändissä shown hoitaa laulaja, apuna enimmäkseen toinen kitaristi. Itte keskityn pitämään "homman hallinnassa", mutta aina sitä edes jotain showta yrittää vähän väliä järjestää. Rumpalikin jotain aina huutelee, mutta pääasiassa he basistin kanssa ovat rytmiosastolla hyvin jämynä :-) Niin, samapa se mitä kitaristit koslaa kunhan biisi kulkee ja yleisöllä on kivaa ;-)

Meillä minä olen se suurin heiluja, mikä on sinänsä mielenkiintoista koska olen basisti. Muut pysyvät aika hyvin aloillaan, jompi kumpi kitaristi saattaa silloin tällöin lähteä mukaan johonkin puoliälyttömään polviasentotaivutussysteemiin. Rumpalilla olisi kyllä lavaenergiaa, mutta kun sen on aika pakko pysyä siellä rumpujen takana. Parempi niin, se kaveri varmasti särkisi paikkoja. Minä en yleensä särje mitään (yleisön korvia ei lasketa), joskus on mikit vähän heiluneet, kerran heitin kitaristia hatulla polveen kesken biisin. Keikkafiilikseni ovat yleensä sitä tasoa että tulee heiluttua ihan luonnostaan.

Kuten edellä on todettu, riippuu esiintyjästä, musiikkityylistä ja soittopaikasta. Iron Maiden kun vetäisee omakotitalotontin kokoisella lavalla mörköoopperaa, niin siinä saa ja pitääkin mun mielestäni kyllä heilua niin paljon kuin huvittaa. Ja Gersiä on todella ilo katsoa. Taannoisella jäähallikeikalla äijä ainakin heitti stratoa kattoon monta kertaa ja otti kiinni, en tiedä sitten tapahtuiko noin Areenalla.
 
Mutta kun paikallisen kellaribändin 15-vuotias kitaristi yrittää väkisin tehdä niitä samoja elkeitä ihan vaan koska on pakko, niin se on enempi koomista. Minun mielestäni on mukava katsoa/kuunnella bändiä, joka tuntuu olevan ihan oma itsensä. Jos siihen kuuluu riehuminen, eikä se ole väkinäistä, niin eihän siinä sitten mitään vikaa ole. Joka tilanteeseen se ei vain sovi, eikä kukkoilun puuttuminen mun mielestäni tee keikasta yhtään sen huonompaa, jos soittajat muuten tuntuvat nauttivan hommasta.

Puhutaanpa vielä bändistä, jonka showelkeet ovat vailla vertaa: No Doubt. Siinä on jokaisella jäsenellä meininki kohdallaan, eikä syke sammu.
 
Suosittelen tutustumaan mihin tahansa livekeikkaan, mitä soittavat. DVD:nä löytyy Live in Tragic Kingdom ja Rock Steady Live. Molemmat takuuvarmoja dvd-hyllyn vakiovieraita.
 
Vilkuiltuani pari biisiä jälkimmäiseltä dvd:ltä näin joulunpyhinä tuli pohdittua, josko sittenkin vaihtaisi jo aiemmin kinkut kuntosaliin ja raskaat ruoat rautatankoihin.

Suomen ja ehkä maailman paras lavashow lähtee kyllä mieheltä jonka tapaat www.juissi.eu.tt Siinä on menoa ja meinikiä, siis vastaus kysymykseesi Show must go on!

Show-elkeet ovat pääasiassa hyvästä. Mulle pääasia on se, että esiintyjä on oma itsensä, eikä esim. yli-teatraalinen. Joskus voi tavata jopa teennäistä riehumista/esiintymistä. Kaikkihan eivät ole synnynnäisesti karismaattisia esiintyjiä. Pääasiassa aktiivinen lavaliikenne on kuitenkin positiivista, ja show saa häiritä soittoa ajoittain huomattavastikin, mutta tärkeintä on se että näyttää omalta itseltään, ja siltä musiikilta mitä milloinkin soittaa. Arvostan esim. niukkaliikkeistä Absoluuttista Nollapistettä paljon enemmän kuin esim. jotain The 69 Eyes-meininkiä. Liimatta ja kumppanit näyttävät itseltään ovat tasan sitä mitä ovat. Aitous on se juttu.
 
Niin, ja tokihan esiintymistä voi (lue:pitää/kannattaa) opetella.

Niin, ja tokihan esiintymistä voi (lue:pitää/kannattaa) opetella.
 
Totta. Yläasteella (=silloin, kun aloitin soittamaan) opettelin soittamaan kitaraa istualtani, mikä tietenkin aiheutti ongelmia "esiintymisissä" (ei niitä saatana keikoiksi voi sanoa, koulun ym. järjestämiä tilaisuuksia). Meidän yläasteella ei mitenkään satsattu esiintymisiin, mikä on mun mielestä täysin älytöntä, eihän kansankielellä sanottuna paskajäykkänä jököttävää lössiä jaksa - ilmeisesti - kukaan katsoa. Nyttemmin olenkin - ensinnäkin opetellut soittamaan nimenomaan seisten, mutta ennen kaikkea harjoitellut esiintymään, en vain soittamaan. Esiintymään harjoittelu on mukavaa paitsi omasta, myös muiden mielestä.
 
Mutta oli mulla ihan aiheeseenkin liittyvä pointti. Esiintymisestä saa näyttävän hyvin vähällä vaivalla. Esimerkiksi Viikate on mielestäni hyvä livenä. Miehet soittavat muutamat kappaleet (mm. Nuori mies nimetön, Alakulotettuja tunnelmia) lähes kaksi kertaa nopeammin kuin levyllä, mutta muuten lavaesiintyminen ei ole vaativaa, mutta sitäkin näyttävämpää. Esimerkiksi biisissä Nuori mies nimetön miehet siirtävät rivissä soittimet oikealle kyljelle. Tyylikästä mutta yksinkertaista.

No kyllähän sinne keikoille varmaan ensinnäkin mennään kattomaan ja kuuntelemaan bändiä elikkä kun sitä bändiä siellä sitte vahataan niin onhan se aivan mahtava asia jos siellä on hyvä meininki. Olishan se tylsä jos kaikki seisois koko keikan läpi samoilla jalansijoilla. Kyllä kunnon show-meininki tekee laitaa.

Sirkus on eri juttu kuin rock-keikka. Vaikka suuri osa nykyisistä ns. rokkareista onkin melkoisia pellejä.

Maj Karman Kauniit Kuvat on esimerkillinen tapaus. Show on rakennettu musiikin ehdoilla, eikä musiikista tingitä vaikka tietty show on kokoajan yllä. Näyttää ja kuulostaa pirun hyvältä.
 
Tämä on tietenkin mieltymyskysymys, mutta kyllä rock-keikan pitäisi olla jotakin 'arjen yläpuolelle nousevaa', eikä vain 'kaverien kanssa hauskanpitoa', ei lavalla eikä yleisössä. Tietenkin teatterin (sekä sirkuksen) ja rock-keikan välille on hyvä vetää selkeä raja, ettei mene ihan Marilyn Mansoniksi.