Laulaminen ›

Olen laulanut käytännössä koko pienen ikäni.
Viime vuonna aloin ottaa klassisia laulutunteja ja aloin
opiskelemaan klassista äänenmuodostusta. Olen silti laulanut edelleen myös
kevyttä (lue tanssimusiikkia). Laulunopettajani on opettanut,
että laulaja ei saa, kevyttä laulaessaan käyttää ns. "tukea" ja se on minusta
täysin järkeenkäypää. Nyt kuitenkin olen saanut moitteita bändikavereiltani
(huom. vanhempia herroja) siitä, että en käytä "tukea", kun laulan kevyttä,
koska tukea pitäisi heidän mukaansa käyttää aina laulaessa.
Olen ko. bändissä ns. kakkos-solisti ja itse solisti on vanhan ajan tangolaulaja,
joka käyttää "tukea" jokaisessa kappaleessa, olise sitten rokkia, lattaria, foksia tai muuta, eikä se minusta kerro hyvästä tyylitajusta.
 
Mitä mieltä palstalaiset ovat "tuen" käyttämisestä laulaessa kevyttä?

Veikkaan että tää kysymys voi herättää tuntoja laidasta laitaan.. =)
 
Klassinen ja kevyt laulu on jotenkin niin eri maailmoja että itse pidän ne ainakin mielellään erillään ja laulan klassista kunnon tuella ja miettien äänen sijaintia, kun taas kevyttä, no, kevyesti. Klassinen laulutapa on ihan oma juttunsa joka vaatii hyvää yleiskuntoa, ja sitä on vaikea laulaa väsyneenä, stressaantuneena tai sairauden jälkeen. Kun taas kevyttä voi laulaa päivät pitkät väsymättä (Tosin tämä saattaa olla vain oma ongelmani?). Tietysti on tyylilajeja joihin se tuki ja vibra~aa~tto sopii (esim. iskelmä, tango, nightwish ;)), mutta jos ajatellaan vaikka rockia tai jotain herkkää balladia niin se VOI kuulostaa vähän kornilta. Ei tosin aina jos näitä osaa sekottaa tyylikkäästi.. =) Esimerkiksi musikaali-kappaleita voi käytännössä laulaa kummalla tyylillä vaan, ja aina kuulostaa hyvältä :D

..Itse oon ainakin huomannu että klassisen laulun opetteleminen on suoraan vaikuttanu myös ns. kevyeeseen ääneen parempana äänenhallintana ja äänen voimistumisena, kait sitäkin voi tueksi sanoa vaikkei se niinkään äänen "klassisuutena" kuulukaan..! Eli tuntuisi jotenkin oudolta jättää opittuja asioita käyttämättä, ainakaan hengitystekniikkaa ja kropanhallintaa, kun laulaminen kuulostaa kuitenkin parhaalta ja on helpointa oikealla tekniikalla.. Joten turha niitä perusasioita on mun mielestä unohtaa kun laulaa bändissä, mutta kun rockissa on käytössä mikki, äänellä voi pelata lisäksi ihan muilla asioilla kuin voimakkaalla äänenmuodostuksella..!

Tässä keskustelussa herää suuri kysymys, että mikä on tuki?
 
Se, mitä itse olen alunperin oppinut, on että tuki on sama kuin hengitysyhteys. Nykyään laulupedagogiopiskelijoille suositellaan, että ei kannata käyttää tuki-sanaa laisinkaan, koska se antaa väärän kuvan asiasta, jota ehkä parhaiten kuvaa hengitysyhteys-sana.
 
Tuntuu, että ylläolevissa teksteissä tuki-sanaa käytetään ihan eri asioista kuin hengitysyhteydestä.
 
Itse käsitän, että tuki on hengitysyhteys, jonka painopistettä voi toki siirrellä kropan etupuolelta selän puolelle, riippuen tyylilajista ja sävelkorkeudesta. Minulle on joku viisas kertonut, että kevyessä musiikissa painopiste on enemmän etupuolella, kun taas klassisessa musiikissa tietyissä korkeuksissa nojataan yhä enemmän selän lihaksistoon.
 
Hengitys on kuitenkin sellainen juttu, että sen pitää olla "pohjassa", oli tyylilaji mikä hyvänsä. Äänen sointi-ihanne on kevyessä ja klasarissa eri ja sitä voidaan muokata mm. sijoituksella ja fraseerauksella. Jos minulle sanotaan, että joku laulaa "ilman tukea", käsitän sen niin, että kaveri ei hengitä pohjaan.

Mitä mieltä palstalaiset ovat "tuen" käyttämisestä laulaessa kevyttä?
 
Mä olen sitä mieltä että hengitystekniikka on klasarissa ja kevyessä sama, mutta ääntöbalanssi eri (ääntöbalanssilla siis tarkoitetaan äänihuulten toiminnan ja ilmanpaineen optimaalista suhdetta). Mielipide perustuu ammattilaisten haastatteluiden/artikkelien lisäksi kirjallisuuteen (mm. Koistinen 2003, Laukkanen & Leino 1999, Sundberg 1987, Sadolin 2000 jne). Lisäksi klasarin ja ei-klasarin erottaa erilaisesta resonanssitilojen käytöstä.
 
"Tuen" käsitys on toki ongelmallinen, kun selityksiä on yhtä monta kun selittäjiä. Tässä tarkoitan tuella hengitysyhteyttä ja hengityslihaksiston kontrollia joka on samatyyppinen kaikissa terveeseen ääneen tähtäävissä laulutekniikoissa.

Jos minulle sanotaan, että joku laulaa "ilman tukea", käsitän sen niin, että kaveri ei hengitä pohjaan.
 
...mikä kuuluu saundissa höttöisyytenä ja kantamattomuutena (vaikka huutaisi) - myös kevyessä.

Ai jaa... Mä luulin, että laulajan "tuki" tarkottaa bändissä sitä, että joku soitin soittaa sen verran melodiaa mukana että laulaja saa siitä kiinni jos putoaa ...:/
 
Mutta asiaan: Kävipä tämmöinen esiintyjä Suomen maassa tässä viikko pari stten ..
 
http://www.danafuchs.com/
 
Varsinainen laulunäyte löytyy tuosta alemmasta YouTube linkistä ja tyylisuuntaa nyt ei voi varsinaisesti sanoa klassiseksi. :D
 
Erityisen mielenkiintoista tässä noin lauluteknisesti oli, että vaikka siinä 5 metriä lavasta bändin äänenpaine oli reilusti toisella sadalla desibelillä, niin kovimmissa kohtaa likka "unohti" osottaa mikrofonilla suuhunsa päinkään ja ääni kuului silti.... ja sitte takarivissä (n 20 metriä lavasta) sen saatto huomata hyvinkin selvästi, mitkä äänet tuli PA:n läpi ja mitkä PA:n ohi.
 
Nohh.. rajansa kaikella, mutta kyllä sun bändikaverit on siinä oikeassa, että kun on ääni, mitä käyttää, niin kyllä sitä kans kannattaa käyttää. Äänen pitää soida. Se, että käytössä on mikrofoni ja PA, vaan antaa paljon enemmän mahdollisuuksia siihen mitä voi äänellä tehdä. Voi keskittyä vaikka erilaisiin sointiväreihin ja fiiliksiin eikä vaan siihen että sitä tulee "tarpeeks" ja "oikeaoppisesti".
 
Laulunopettajasi kommettia ei pidä mun mielestä pitää "ohjeena" vaan paremminkin "toteamuksena" ... monet tekee niin, mutta ei se oo sääntö. Kyllähän se ääni kuuluu vähemmälläkin, mutta ei se semmonen "puheäänellä laulu" oikein mun mielestä kuulosta laulamiselta. Ja ihan tavan harrastelijarokkibändissäkin backlinestä lähtee sen verran ääntä, ettei siinä solistinkaan passaa varsinaisesti hissutella, jos meinaa ilman kiertoa saada asiansa (=siis kappaleensa) esitettyä.
 
...En edelleenkään ymmärrä tuota käsitettä "tuki", mutta "epäklassisessa" musiikissa -- ja varsinkin rokkisastolla --- on mun mielestä äärimmäisen tärkeää, se että laulaja saa sanottavansa sanottua uskottavasti. Vaikka laulaa vähän lujempaakin, niin lauluun, pitää saada sellasta puheen intonaatiota, jossa sanoja painotetaan lauserakenteiden ja lauseen .... ja varsinkin _tarkoituksen_ mukaan. ... Elikkä tulkinta ei äänivaroista riippumatta saa tietenkään olla aina sitä samaa "tangon vääntämistä"...
 
Tämä näin niinku rautalangasta vääntäen. ;)

kevyessa musiikissa mikkiin ns. puhalletaan eli ei käytetä
"voimaa" niin kuin klassisessa.
 
Minusta tuo on puhaltaminen on huono vertaus. Kevyessä ennemminkin puhutaan tekstiä. Laulaminen on kevyellä puolella paljon puheenläheisempää kuin klassisessa.
 
...En edelleenkään ymmärrä tuota käsitettä "tuki", mutta "epäklassisessa" musiikissa -- ja varsinkin rokkisastolla --- on mun mielestä äärimmäisen tärkeää, se että laulaja saa sanottavansa sanottua uskottavasti.
 
Ja tähän liittyy myös tuki. Jos laulat vaikka rockia, niin et voi tehdä voimakasta ääntä kurkusta, vaan soundin pitää tulla "vatsan pohjasta", siis tuki on tärkeä.
 
Ja vaikka laulaa hiljaa, niin siihenkin tarvitsee tuen, ettei ääni rupea vuotamaan ja ole väärällä tavalla (kurkusta) ohut.

Oli kyseessä klassinen tai kevyt laulu, sen ei ole tarkoitus olla puhaltamista missään olosuhteissa, ihmettelen suuresti kyseisen laulunopettajan vertauskuvaa. Laulaminen on äänen soittamista. Ääni soi kehossa, suussa, nielussa, otsassa, rinnassa jne. Soittamistapaa vaihdetaan tyylilajin mukaan.
 
Klassisessa laulussa, jos missä, teksti on tärkeätä. Se, että JOKU laulaa epäselvästi klassista, on eräänlainen virhetoiminto sekin, ja kielii puutteellisesta tekniikasta. Parhaimpien laulajien teksti ja äänenmuodostus ovat yhtä hyviä. Toiset älämöi äänellään, eikä tekstistä saa selvää. Jotkut jumittuvat tekstiin ja äänenmuodostus kärsii siitä. Balanssia haetaan jatkuvasti. Tekstistä pitää saada selvää, tekstiä/fraaseja tulkitaan, väritetään, mutta teksti on kevyeen lauluun nähden pidempilinjaisempaa. Vokaaleja on pakko soittaa extrahyvin, jotta ääni kantaisi pitkälle. Konsonantit kun eivät hirveästi resonoi kehossa: Siiiiiii-ksiiiiiiiii-klaaaaaa-ssiiiiiiiiiiii-neeeeeeee-nlauuuuuuuuuu-luuuuuu saattaa kuulostaa epäselvältä, koska sitä yhtä sanaa lauletaan paljon pidemmän aikaa kuin rytmimusiikissa. Se ei silti tarkoita, että a) teksti saisi olla epäselvää b) teksti olisi yhdentekevää. Lied on esimerkiksi sellainen laji, että siinä runon tulkitseminen on äärimmäisen tärkeätä.
 
Tukea eli hengitysyhteyttä voi käyttää ilman, että laulu kuulostaa oopperalta. Kyse on siitä, m i t e n ääntänsä soittaa.

Monesti klassinen laulu kuulostaa siltä, että vokaalit menevät kaikki todella paljon samaan suuntaan. Sen takia teksti kuulostaa epäselvältä. Sitä ei ilmeisesti pitäisi/saisi tehdä?

Monesti klassinen laulu kuulostaa siltä, että vokaalit menevät kaikki todella paljon samaan suuntaan. Sen takia teksti kuulostaa epäselvältä. Sitä ei ilmeisesti pitäisi/saisi tehdä?
 
Tarkoitatko sitä, että kaikki vokaalit kuulostavat puurolta, esim. a oolta oo aalta jne. ja loppuen lopuksi mistään sanasta ei saa mitään selvää? Se on niitä vippaskonsteja, mitä käytetään, jos halutaan "pyöreyttä" ääneen. Vieläkin on opettajia, jotka sanovat, että "ajattele aata oon suuntaan jne.jne.". Kaikki vokaalit muokataan suussa joksikin muuksi kuin mitä ne ovat, mutta se ei omien kokemuksieni mukaan toimi kuin jossain kuorotilanteissa. Kuoroissahan on tärkeätä saada mahdollisimman yhtenäinen sointi aikaiseksi (ettei joku tule sillä leveällä poikittaisella iiiillään kuorosta läpi...), mutta sitä samaa ei voi käyttää yksinlauluun, jossa jokaisesta sanasta on saatava selvää. A on oltava A. O on oltava O. Maailmalla on esimerkkejä siitä, kuinka lauletaan hyvällä äänenmuodostuksella ja niin, että tekstistä saa selvän. Kaikki eivät vain suostu uskomaan, että se olisi mahdollista, ja selittelevät asioita milloin milläkin verukkeilla. Nämä ovat myös koulukuntakysymyksiä.
 
Vokaalit ovat lähellä toisiaan. Mutta ne eivät silti saa olla puuroa.

Täältä löytyy kyllä asiantuntemusta, täytyy myöntää.
Tosiaan huomaan, että kaikki käsitteet ja termit eivät ole kaikille samat.
 
En kiistä, etteikö kevyessä laulamisessa tarvittaisi voimaa,
mutta sanatarkasti minun käskettiin bändissä laulaessa käyttää
"pallean tukea". Käsitin sen niin, että minun pitäisi käyttää sitä voimaa,
mitä klassisessakin. Itse haluan kevyttä laulaessa käyttää muita avuja, kuin voimaa. Ja se "puhaltaminen". Opettajani siis tarkoitti, että kevyttä lauletaan luonnollisesti kevyemmin, eikä "huudeta" mikkiin (lukuunottamatta tietynlaista Rock-musiikkia).
Toisaalta minun on bändissä käsketty laulaa "räkäisemmin"
ja laulan kuulemma liian puhtaasti (sävelpuhtaasti ja aika-arvot täyteen mittaansa)
No, klassinen on sujunut kaikenkaikkiaan paremmin ja siihen myös haluan
tulevaisuudessa panostaa. Tätä on tietysti hankala täällä selittää.
Jos lauluni olisi kuultavissa, niin olisi selvempää, mitä tässä oikein haen.
 
Tulipas taas epäselvää tekstiä. Toivottavasti joku ymmärtää:)

En kiistä, etteikö kevyessä laulamisessa tarvittaisi voimaa,
mutta sanatarkasti minun käskettiin bändissä laulaessa käyttää
"pallean tukea". Käsitin sen niin, että minun pitäisi käyttää sitä voimaa,
mitä klassisessakin.
 
Itse haluan kevyttä laulaessa käyttää muita avuja, kuin voimaa. ... Toisaalta minun on bändissä käsketty laulaa "räkäisemmin"
ja laulan kuulemma liian puhtaasti (sävelpuhtaasti ja aika-arvot täyteen mittaansa)
 
Ookei, selvä juttuhan tää on:) Sen verran tukea että ääni soi kunnolla ja vaivattomasti ... mutta tehoa ei tarvita ihan 110%:ia. Sitten jää tilaa niille muille avuille .. äänenpainoille ja fraseeraukselle ja vaikka "räkäisyydelle" ...
 
Puhemaisuudesta (äänepainot, joilla epäilemättä on yhteys sävelpuhtauteen) tossa jo tulikin juttua oikein olan takaa... Aika-arvot liittyy taas fraseeraukseen. Esim.: (rokkia, mutta pätee jossainmäärin moneen muuhunkin tyylisuuntaan) sanoissa "Come on the rising wind". Come tulee ykköselle, rising kolmoselle ja wind tahdin viimeiselle 1/8:lle, mutta: tarkemmin kuunnellen se onkin comen "o" joka tulee ykköselle; "c" on keretty lausua jo edellisen tahdin puolella. Samoin risingin ja windin "i":t tulevat iskulle ja konsonatit on kakaistu lievässä etukenossa ennen aikojaan.
 
Vastaavasti taas varsinkin hitaammissa kappaleissa (ja iskelmissä Olavi Virran ajoista lähtieen) lauseiden ja säkeiden loppuja usein venytetään, joskus enemmän ja joskus vähemmän... Tässä kannattaa kuitenkin olla pikkasen varovainen, ettei ala kuulostaa kovin pahasti "karaokemaiselta".
 
Toinen juttu tuohon liialliseen sävelpuhtauteen: Säveleen usein tullaan ja siitä lähdetään "johonkin suuntaan". Eli esim käytetään fraasin/sanan alussa ~1/4 sävelaskeleen mikrointervallia, jonka kautta ääni nousee 1/8 tai 1/16 nuotin aikana siihen varsinaisen sävelkorkeuteen. Lopussa taas on usein pieni lasku (taas mikrointevalli), jolla luodaan mielikuva siitä, että nuotista ikäänkuin "päästetään irti".
 
Ja taas esim. saman sanan sisällä voi (tilanteesta riippuen) nuotista toiseen mennä glisandona, kunhan sovittaa glisandon rytmiin niin ettei se varsinaisesti kuulosta epäpuhtaalta .. paremminkin ...ööh no vaikka "puhemaiselta"... nyt ei tullu sopivaa esimerkkiä heti mieleen. Mutta kannattaa tietty muistaa, ettei nämä konstit tietysti sovi joka paikkaan. Joksus kova konsonantti täsmälleen ykkösellä on se mikä tuo uskottavuutta.
 
Tää voi kyllä kieltämättä olla ens alkuun aika hämmentävää, mutta luontevuus löytyy siihen aikanaan. Nuo ovat sellasia juttuja, joita on suht. mahdotonta merkitä nuotteihin ja hyvin käytettyinä niitä ei välttämättä edes huomaa. Silti keinovalikoima selviää ja noihin oppii kiinnittämään huomiota, kun vaikka kuuntelee ja tunnustelee mielessään, miten "isot starat" kappaleita esittää. (Ei niin että tarttis tehdä aina samalla tavalla - nimenomaa ei kannata niitä VIRheitä kopioida, mutta tommonen "kikkakirjasto" on hyvä rakentaa päähänsä.)
 
Sinänsä olen kyllä aina itte ollu versatiliteetin kannattaja. Kun käytössä on laaja keinovalikoima niin kyllä se antaa mahdollisuuksia ...
 
ISO LISÄYS:
 
Fifi, Lorimar, Tanjuli: Tajusin, mitä tarkotti "tuki" -- ansaitsette ison hymyn :D