Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Vaikka olenkin vielä nuori harrastaja, enkä omaa absoluuttista korvaa niin havaitsin huomattavan eron mahonkisen explorerin ja leppäisen vastaavan välillä ja kyseessä olivat EMG-81 mikit. Ja olivat asennettu ihan kieliin kiinni. Akustisesti että sähköisesti ero oli huomattava. Mahonkisessa oli paljon tummempi botne. Kun taas leppäinen oli huomattavasti ponnettomampi ja kirkkaampi.
 
ps. Puulajit selvisivät minulle vasta tovin soiteltuani molemmilla kitaroilla ;)

Tarkoitat ilmeisesti, että jos erot ovat "todellisia" tai "selvästi kuultavia" (huom. lainaukset), ne _pitää_ kuulla kenen tahansa soitosta?
 
Jaa, hoono soomi. Mutta sitä siis tarkoitin.
 
Pitää usein paikkansa, mutta eihän tämä tarkoita etteikö soinneissa silti olisi eroa, vaan pystyykö sitä eroa kuulemaan (mikä johtuu useista eri tekijöistä) tai onko sillä merkitystä (mikä taas on omaa arvotusta).
 
...Vahvistettuna riippuu taas monesta tekijästä, kuuluuko jotain tai mitään noista eroista läpi edes itselleni. Se ei poista sitä tosiasiaa, että ne erot ovat olemassa.
 
Se, että et itsekään näytä pitävän erojen kuulemista itsestäänselvyytenä, kertoo mun nähdäkseni kaiken tarpeellisen. Ovatko laboratorio-oloissa kuultavat erot enää relevantteja? Sähkökitaran saundia on niin paljon helpompi muokata muin keinoin kuin puuvalinnalla, että ihmetyttää, miksi puun ominaissaundista tehdään kitaristien piirissä niin perkeleen iso numero.
 
En missään tapauksessa väitä, etteikö eroja ole. Kyse on enemmänkin suhteuttamisesta: ovatko ne erot niin merkittäviä, että niistä pitää jauhaa kerta toisensa jälkeen. 97 prosenttia m.netin kitaristeista ei pysty sokkotestissä nimeämään eri puulajeja niiden äänen perusteella edes auttavasti (siis jos testattavana olis vaikkapa 10 eri puusta kyhättyä valkoiseksi maalattua straton runkoa). Ja jokainen testaaja "löytäis" testattavista yhden saarni- ja yhden leppärunkoisen, vaikka sellaisia ei runkojen joukossa edes olisi. Tai jos testattavana olisi erilaisia lastulevy ja mdf-runkoja, niin epäilemättä kokeinemmatkin soittajat ja rakentajat, tarkimmatkin korvat löytäisivät rungoista jalopuisia. Kuulo ei yksinkertaisesti ole ihmisellä niin tarkka aisti, että se voittaisi ennakkoluulot ja muut olettamukset. Mua on siunattu saatanan hyvällä kuulolla ja voin silti sanoa noin, ei tässä ole kyse puurokorvan katkeruudesta.
 
Toisinaan samansuuntaisia kuvauksia erilaisista soinneista näkyy eri puolilta maailmaa, tämä luo pohjaa ainakin olettamukselle, että tietyt tekijät tuottavat tiettyjä tuloksia.
 
Ja sitten toisaalta mahonkirunko ja mahonkirunko tai saarnirunko ja saarnirunko saattavat kuulostaa keskenään "niin erilaisilta", ettei runkojen ikinä uskoisi olevan samasta puusta.

Kiitos Lucifer kun jaksoit tarkentaa. Mielenkiinnosta jatkan vielä vähän, mutta koetan olla haastamatta turhaan.
 
Sähkökitaran saundia on niin paljon helpompi muokata muin keinoin kuin puuvalinnalla, että ihmetyttää, miksi puun ominaissaundista tehdään kitaristien piirissä niin perkeleen iso numero.
 
Lienee yksi osa sitä oman, aidon, parhaan tms. soundin tai muiden ominaisuuksien hakua? Ja kun kyseessä on tavallaan tutkimaton territorio, niin puhettahan pitäisi piisatakin, jos kohta kovaa faktaa taitaa tulla vähemmän.
 
Rautaa vaihtaa äkkiä ja näinhän moni tekeekin, aikaslailla juttua näytää niistä touhuista riittävän. Toisaalta puut ovat tavallaan kitaran sydän, jos siis kyseessä on edes puu alkujaankaan. Ja kun sitä puuta ei välttämättä vaihdeta vaihtamatta koko kitaraa, toisin kuin lopun tavaran, voi siihen kiinnittää huomiota jopa enemmän kuin omat tarpeet muutoin vaatisivat. Eli pienempäänkin asiaan voi joutua kiinnittämään huomiota tavallista enemmän, jos sen kanssa pitää sitten elää ilman helppoa mahdollisuutta muutoksiin.
 
En missään tapauksessa väitä, etteikö eroja ole. Kyse on enemmänkin suhteuttamisesta: ovatko ne erot niin merkittäviä, että niistä pitää jauhaa kerta toisensa jälkeen.
 
Elikkä juuri näin. Se merkitysten luonti ei taida kuitenkaan aina skaalata yksi yhteen "tosielämän" asiasuhteiden kanssa, eikä mielestäni tarvitsekaan niin kauan kuin siitä ei ole turhaa haittaa itselle tai ympäristölle.
 
Esimerkiksi minä henkilökohtaisesti voisin kai pohtia hyvinkin pitkään puun sointia, suuri osa sähkissoitostani kun tapahtuu akustisesti. Toisaalta, itse soittotapahtuma on minulle tärkeämpi kuin sointi, joten muut syyt yleensä määrittelevät enemmän mikä kepukka käteeni milloinkin hakeutuu.
 
Kuulo ei yksinkertaisesti ole ihmisellä niin tarkka aisti, että se voittaisi ennakkoluulot ja muut olettamukset.
 
Minä olen mieltänyt tämän jopa niinkin pitkälle, että mikään aisti ei voita mielen ylivaltaa ja toisaalta rajoitteita, ellei niin anna tapahtua. Tässä taidetaan kuitenkin liikkua notkeasti sillä terällä, jolta lipeäminen johtaa aivan toisiin suuntiin.
 
Mua on siunattu saatanan hyvällä kuulolla ja voin silti sanoa noin, ei tässä ole kyse puurokorvan katkeruudesta.
 
En epäile yhtään, ja en missään nimessä aiemmin viitannut henkilökohtaisesti sinuun kuuloon liittyvillä ihmettelyilläni. Minun kuuloni ei puolestaan valitettavasti ole enää paras mahdollinen, pitkällinen altistus erinäisille rasituksille on vaatinut veronsa, iästä nyt puhumattakaan. Toisaalta, sen minkä kuulen, koetan kuulla hyvin. ;)
 
Ja sitten toisaalta mahonkirunko ja mahonkirunko tai saarnirunko ja saarnirunko saattavat kuulostaa keskenään "niin erilaisilta", ettei runkojen ikinä uskoisi olevan samasta puusta.
 
Mikä taitaa juuri olla yksi syy minkä takia sitä lopullista konsensusta ei ainakaan ihan heti synny. Mielenkiintoisia debaatteja kyllä, mikä on mielestäni ok.

Kitaramikin periaatetta kyllä kun miettii niin periaatteessahan puun ei pitäs vaikuttaa muuhun kun siihen, miten paljon kielet heiluu. Onko se sitten sitä soundia...
 
Joku hullu kerran väitti että se ääni tulee oikeesti niitten kielien heiluttamisesta....
 
okei sori. Eli tottakai se kielien värähtely on juuri se saundi. Puut vaikuttaa kielen tapaan värähdellä. Ja mikkien magneetit poimivat vaan tuon värähtelyn.
 

 
Mutta ihan alkuperäiseen aiheeseen. Eihän moinen testi olisi välttämättä ihan mahdoton toteuttaa. Ainakaan pienessä mittakaavassa. Kuka sanoo että tässä tarvittaisiin varsinaisia kitaroita. Eli bodyn muoto ei tarvitse olla perinteinen. Ei myöskään elektroniikan.
 
Testiinhän tarvittaisiin periaatteessa vaan samankokoisia paloja erilaisia puumateriaaleja. Sanotaan nyt vaikka joku 45x7.5x5cm. Lisäksi yksi kaula. Esim jonkun halpisritsan pulttikaula. Sitten vaan kaikkiin puihin tarkasti samanlainen paikka kaulalle. Lisäksi vaikkapa tune-o-matic tyylinen talla ja yksi mikki. Nuo vaan vaihdettaisiin aina erikseen jokaiseen puupalikkaan.
 
Tolleenhan voisi jonkinnäköistä vertailua tehdä? En tiedä millä tuota värähtelyä pitäisi edes mitata, mutta moinen testijärjestely voisi olla ihan mahdollinen, myös harrastajan budjetilla.

Sen pahemmin eri puiden soundieroihin puuttumatta(itse luultavasti soittelisin ihan tyytyväisenä MDF-kitaralla jos se sopisi käteen enkä kuulisi soundissa mitään eroa umpipuiseen) lukekaahan joskus HiFi-harrastajien juttuja(moni on varmaan lukenutkin). He väittävät kuulevansa eroja esim. kaiutinkaapelien materiaaleissa. Tosin näitä eroja ei kukaan jostain syystä ole koskaan kuullut sokkotestissä jos verrataan riittävän paksuja kaapeleita, paukkulangalla ja pöytälampun verkkojohdolla on todettu olevan kuuluva ero,johtuen paukkulangan suuresta resistanssista, mutta lampunjohdon ja superkalliin high-end-kaapelin välistä eroa eivät sitten "kultakorvatkaan" ole sokkona erottaneet.Joku yhdistys on kuulemma luvannut suurehkon rahapalkinnon sille joka pystyy eron valvotussa sokkotestissä luotettavasti toteamaan, palkkio on ollut kai jo jonkin aikaa lunastamatta. Tämä ei kylläkään estä heitä kuulemasta valtavia eroja erimerkkisten kaapelien välillä silloin kun he tietävät mikä kaapeli on kuunneltavana. Tällä koetan sanoa,että kitaran soundiin varmaan sentään vaikuttaa paljon enemmän mitä puuta runko on kuin stereolaitteiston kaiutinkaapein kuparin kiteiden suunta, mutta kyllä kai se on niinkin, että erot ovat niin pieniä, että samanlaistenkin kitaroiden yksilöerot ovat suurempia,puhumattakaan sitten esim. erilaisilla mikeillä varustetuista. Ja kun soppaan lisätään vahvistin ja mahdolliset efektitkin niin ei sitä näin tyhmänä puukorvana heti kyllä usko että puiden erot olisivat kovin ratkaisevia. Mutta toisaalta taas jos joku saa paremman fiiliksen tiedosta että keppi on jotain tiettyä materiaalia niin sehän on hyvä asia ja varmasti kuuluu soitossa:)

... ei sitä näin tyhmänä puukorvana heti kyllä usko että puiden erot olisivat kovin ratkaisevia. Mutta toisaalta taas jos joku saa paremman fiiliksen tiedosta että keppi on jotain tiettyä materiaalia niin sehän on hyvä asia ja varmasti kuuluu soitossa:)
 
Mutta kun niillä ihan oikeesti on! Jos ei ole asiaan perehtynyt ja ei ole tietoa niin toki voi ajatella niin että puilla ei ole väliä. Joku joka on rakentanut enemmän voisi kertoa tarkemmin. Itse en ole rakentanut kuin 7 bassoa ja kaksi sähkistä. Äkkiä ajateltuna puumateriaalina bodyssa on tullut käytettyä ainakin saarnia, leppää, mahonkia, bubingaa ja jopa kokeilumielessä kelohonkaa. Kaikissa on eri soundi. Mahonkikin on vain lajinimike ja eri laaduilla on todella paljon eroa. Minun mielestä miellyttävin soundi oli eräässä telessä jonka body oli todella ruma, oksainen ja sinistynyt, erään tutun soitinrakentajan hylkäämä puunkappale.

Do not underestimate the power of psychoacoustics :)

Itse olen todennut, että puilla on eroa, mutta miten ne erot tulevat niin en oikein osaa sanoa.
Elikkä esim: omakuvassa oleva oranssi DC. Siinä on leppä body vaahterakannella, vaahtera kaula, ja ruusupuu otelauta. Siitä lähtee ihan aito lespa soundi.
 
Omakuvassa oleva cherry burst lp: Body ja kaula on hondurasin mahonkia. Kansi on vaahteraa ja otelauta ruusupuuta. Tästäkin kitarasta lähtee yllätys yllätys myöskin aito lp soundi.
Soundissa on eroa jonkun verran johtuen pitkälti mikeistä. DC:ssä on halpis mikit ja lespassa on taas Lindy Fralinit. Äänitetty soundi on hyvinkin lähellä, mutta soitettavuus on ihan eri. LP on helpompi soittaa ja ääni syttyy herkemmin, eli itse kun soittaa niin erot ovat valtaisat, mutta jos kuuntelee niin erot kutistuvatkin huisasti.
En tiedä miten kävisi jos robotti soittaisi molempia kitaroita täsmälleen samalla tavalla, kun itse taas vaistomaisesti korjaan soittoa siten, että kuulostan aina itseltäni.
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin kitaran rakenne ja mikit määräävät kitaran "perussoundin" ja sitten muut seikat kuten puut vaan muokkaavat soundia/soitettavuutta tai ehkä kuvaavammin muokkaavat kitaran persoonaa.
Tietysti olisi kiva kokeilla tehdä pari kitaraa, missä toinen olisi tehty ns. ihan paskoista puista ja toinen sitten oikein hyvistä puista ja katsoa tuleeko millaisia eroja.

Sellaista asiaa olen mietiskellyt. Onko kitaran mitoilla, kaulan ja varsinkin bodyn mitoilla merkitystä siltä miltä kitara kuullostaa, ja jos on niin, kuinkahan iso vaikutus niillä on ? Ovatko kitaran bobyn mitat muokkautuneet sellaisiksi kuin ovat, pelkästään soitttomukavuuden ja ulkonäön takia. Vai onko mitoilla ja puun akustisilla ominaisuuksilla joku yhteys kielien pituuteen, äänen korkeuteen jne?
Jos joku hyväksi tunnustettu bodymateriaaliyhdistelmä jossain kitaramallissa korvattais toisella, tehtäis se kuitenkin eri mitoilla, niin voisiko se kuulostaa hyvältä ? Bobyn tehtävä näissä, ei pelkästään akustissa kitaroissa on varmaankin se, kun kieltä näpäytetään, niin alkuksi sen värähtelut varastoituvat bodyyn. Kun kielen värähtely hetken päästä alkaa vaimentua niin bodyyn varastoitunut värähtely palautuu takasin kieliin. Palautuu mitä on palautettavissa.
Niihin mitoinhin takaisin, Jos bobyn puuaine ja sen mitat olisivat jollain tavalla sopusoinnussa ( vireessä ) kielien tuottamien äänten kanssa, niin olisko siinä se juju, miksi jotkut kuulostavat hyviltä ? Koputtelin kerran Puukeskuksessa saunan laudepuiksi tarkoitettuja, tarkaleen saman kokoisia laudanpalasia, haapaa ja tervaleppää. Toisesta kuului dok toisesta duk. Jos tämä dok lauta olisi ollut jokin verran pitempi siitäkin olisi ilmeisesti kuulunut "duk".
 
Ja aiheeseen. Sellainen puutestin tuloksia olisi mielenkiintoita kuunnella. Joskin testi olisi hankala toteuttaa siten että kaikki materiaalit saisivat tasapuolisen kohtelun. Kesäkokoontumisessa vaikka ?

Muinoin ollessani sivarina metsäntutkimusasemalla leikittelin erään tutkijan kanssa ajatuksella puulajien ääniominaisuuksia mittaavasta järjestelmästä. Idea muistutti vähän levykaikua: ajetaan (riittävän isoon) puukappaleeseen ääntä, äänitetään toisesta päästä pietsolla ja sitten analysoidaan taajuusvastetta ja muita ominaisuuksia.
 
Haitaripuolella on tutkittu äänen nopeutta lämpöpuussa ja sen vaikutusta soundiin.
 
http://www.harmonikkaliitto.net/penkit.pdf

Mietiskelimpä osaltani kanssa tuota puun vaikutusta sähkökitaran soundiin. Äänihän muodostuu kielten tekemistä magneettikentän muutoksista mikin käämissä, joten ulostuleva ääni riippuu miten puut antavat kielten väristä. Tälläsiä tuli mieleen:
 
- Sustain johtuu siitä miten hyvin kielten liike pysyy itse kielissä eikä jatku kitaran runkoon ja kaulaan. Mitä tukevampi kitara ja mitä huonompi liikkeen absorboituminen runkoon ja kaulaan sen pidempi sustain.
 
- Lämmin/kylmä soundi. Sama homma kuin yllä, mitä paremmin kielten värinä menee kitaran bodyyn ja kaulaan, sen tummempi/lämpösempi soundi. Absorboituminen puuhun alkaa suuremmista taajuuksista. Eli mahongin ja lepän ero on siinä, että mahonki imee suurempia taajuuksia paremmin, joten siinä on paremmin kuultavissa matalemmat taajuudet -> lämmin soundi. Absorboitumiseen vakuttavia tekijöitä puun kovuus, tiheys, kuivuus ja öljyisyys.
 
Eli käytännössä mun mietteiden mukaan ainoa mikä itse kitaran soundiin mikkejä lukuunottamatta vaikuttaa on mitä soivan kielen päiden välissä on. Eli käytössä olevan nauhan ja satulan väli.

Eli käytännössä mun mietteiden mukaan ainoa mikä itse kitaran soundiin mikkejä lukuunottamatta vaikuttaa on mitä soivan kielen päiden välissä on. Eli käytössä olevan nauhan ja satulan väli.
 
Kyllä se värinä siirtyy muuallekin kuin vain tuolle välille. Esimerkkinä bassoista usein löytyvät deadspotit, jossa kaula resonoi kokonaisuutena perusääntä vaimentavasti...

Kyllä se värinä siirtyy muuallekin kuin vain tuolle välille. Esimerkkinä bassoista usein löytyvät deadspotit, jossa kaula resonoi kokonaisuutena perusääntä vaimentavasti...
 
Jep, joo varmasti näin käy, jos soittimen mitat on sopivassa suhteessa aallonpituuteen nähden. Joskus näin jonkun lapaan liitettävän painon, tuomitsin sen silloin täytenä huuhaana, mutta sellasellahan voisi yrittää estää soittimen resonointia.

Mietiskelimpä osaltani kanssa tuota puun vaikutusta sähkökitaran soundiin. Äänihän muodostuu kielten tekemistä magneettikentän muutoksista mikin käämissä, joten ulostuleva ääni riippuu miten puut antavat kielten väristä. Tälläsiä tuli mieleen:
 
- Sustain johtuu siitä miten hyvin kielten liike pysyy itse kielissä eikä jatku kitaran runkoon ja kaulaan. Mitä tukevampi kitara ja mitä huonompi liikkeen absorboituminen runkoon ja kaulaan sen pidempi sustain.
 
- Lämmin/kylmä soundi. Sama homma kuin yllä, mitä paremmin kielten värinä menee kitaran bodyyn ja kaulaan, sen tummempi/lämpösempi soundi. Absorboituminen puuhun alkaa suuremmista taajuuksista. Eli mahongin ja lepän ero on siinä, että mahonki imee suurempia taajuuksia paremmin, joten siinä on paremmin kuultavissa matalemmat taajuudet -> lämmin soundi. Absorboitumiseen vakuttavia tekijöitä puun kovuus, tiheys, kuivuus ja öljyisyys.
 
Eli käytännössä mun mietteiden mukaan ainoa mikä itse kitaran soundiin mikkejä lukuunottamatta vaikuttaa on mitä soivan kielen päiden välissä on. Eli käytössä olevan nauhan ja satulan väli.
 
Olipa outo päätelmä. Juurihan tuossa alussa sanoit että "ulostuleva ääni riippuu miten puut antavat kielten väristä", sitten kuitenkin sanot että vain "käytössä olevan nauhan ja satulan väli" (tallaa varmaan tarkoitit) vaikuttaa. Kielen värähtelyyn ne puut nimenomaan vaikuttavat, vaikka mikki ei puun omaa värähtelyä "kuulekaan" suoraan. Kieli "kuulee" puun värähtelyt ja sitä kautta myös mikki.
 
E: Ymmärsin ilmeisesti vähän väärin tuon juttusi, ja tämä oma pointtinikin tuli jo aiemmin esille. Mutta olkoon nyt kuitenkin.

Haitaripuolella on tutkittu äänen nopeutta lämpöpuussa ja sen vaikutusta soundiin.
 
http://www.harmonikkaliitto.net/penkit.pdf
 
Juu tuo puunlämpökäsittely todellakin nostaa puun nopeutta kuljettaa värinää. Valitettavasti tuossa haitari jutussa ei ollut mainintaa siitä että lämpökäsittely myös haihduttaa puussa olevia hartseja ja siitä seuraa taasen puun lyhyt kestoinen soivuus. Puu siis väsyy nopesti ja se ei ole kiva juttu. Lähi aikoina ilmestyy lähinnä suomalaisista soitinpuista kertova nettisivusto jonne on tarkoitus kerätä kaikkea tiedossa olevaa soitinpuututkimusta. Kerron siitä lisää kun vaan saadaan se sivusto ensin aukaistua.

Mietiskelimpä osaltani kanssa tuota puun vaikutusta sähkökitaran soundiin. Äänihän muodostuu kielten tekemistä magneettikentän muutoksista mikin käämissä, joten ulostuleva ääni riippuu miten puut antavat kielten väristä. Tälläsiä tuli mieleen:
 
- Sustain johtuu siitä miten hyvin kielten liike pysyy itse kielissä eikä jatku kitaran runkoon ja kaulaan. Mitä tukevampi kitara ja mitä huonompi liikkeen absorboituminen runkoon ja kaulaan sen pidempi sustain.
 
Joo periaatteessa, tosin ennen runkoa ja kaulaa kieli on kosketuksissa tallan ja kaulanauhojen kanssa. Raskaalla teräsblokkisella vibralla ja rosterijumbonauhoilla varustetussa kitarassa on taatusti parempi sustain kuin vintagenauhaisessa keveämmällä tremolokoneistolla varustetussa kitarassa olivatpa puut mitä hyvänsä. Esim. monissa tilukitaroissa sustainia riittää vaikka runkomateriaali on kevyttä lehmusta (basswood) tai mahonkia (siis kevyttä mahonkia, sitä kun on monenpainoista, valitettavasti kevyt mahonki on käymässä vähiin jonka vuoksi Gibsonillakin joudutaan tekemään LP-bodeihin isoja reikiä jotta ne saadaan keveämmiksi kun ne joudutaan tekemään raskaammasta puusta).
 
- Lämmin/kylmä soundi. Sama homma kuin yllä, mitä paremmin kielten värinä menee kitaran bodyyn ja kaulaan, sen tummempi/lämpösempi soundi. Absorboituminen puuhun alkaa suuremmista taajuuksista.
 
Eiköhän se absorboituminen kuitenkin ala ja ole voimakkainta niillä taajuuksilla jotka soivat voimakkaimmin, eli perussävelestä ja ekasta harmonista. Ylimmillä harmonisilla liike-energia on niin pientä että aaltoliike heijastuu kielen päästä nauhalta ja tallasta takaisin aika pienin häviöin. Suurimman häviön aiheuttaa kieli itse. Käytännössähän ylä-äänet kuolevat aika pian vaikka kielen soiminen vielä jatkuu, decay-osan aaltomuoto on lähes puhdasta siniaaltoa. Saundin lämpöisyys on siis suurempi sillä bodyllä johonka matalat taajuudet absorboituvat vähiten. Tosin riippuu mitä tuolla lämpöisyydellä tarkoitetaan, joskus voidaan tarkoittaa vain yläbassojen / alempien keskiäänien balanssista suhteessa korkeampiin taajuuksiin, tai perusäänen suhteesta harmonisiin, jolloin ei ole kyse absoluuttisesta taajuusalueesta vaan koko mekaniikassa olevasta ominaisuudesta joka vaimentaa harmonisia perussäveltä (ja ylempiä harmonisia alempia) nopeammin.

Itse olen toteuttamasa leikkimielistä soitinpuu testiä. Ideana on rakentaa mahdollisimman identtiset 5-kieliset bassot muotoineen, hardwareineen mutta runko puu olisi eri materiaalia. Kaikki osat on tullut jo hankittua ja runkopalat muotoiltua, mutta pari muuta projektia tuli väliin. Keväällä pitäisi saada tämä tutkimus bassojen osalta valmiiksi.
 
Edit: Ihan kun olisin ensimmäistä kertaa tutustumassa yhdys sana juttuihin!"

Mielenkiintoinen testi. Toinen yhtä mielenkiintoinen olisi tehdä kaksi ihan identtistä soitinta, samasta lankusta aina samat osat ja verrata niiden sointia. Niidenhän pitäisi kuulostaa ihan samanlaisilta.
Marko

Mielenkiintoinen testi. Toinen yhtä mielenkiintoinen olisi tehdä kaksi ihan identtistä soitinta, samasta lankusta aina samat osat ja verrata niiden sointia. Niidenhän pitäisi kuulostaa ihan samanlaisilta.
Marko
 
Joo toi kaksi täysin samanlaista soitinta -testi on käynyt mielessä. Tosin tällaisen testin voi pintapuolisesti kokeilla isommissa musakaupoissa.
 
Tossa mun kevään testissä on siis runkopuina saarnea, vaahteraa ja leppää.