Yleistä keskustelua musiikista ›

Koetin hakea aiempaa keskustelua aiheesta, mutta haku ei toimi..
 
Mites teillä on?
 
Meidän huushollissa kaikki, mikä liittyy minun kiinnostukseeni musiikista ja soittimista, kitaranrakennusprojektiini ym. aiheuttaa välittömästi negatiivisia kommentteja ja naljailua.
 
Omasta mielestäni en ole ansainnut sitä. Hoidan aviomiehen ja perheenisän velvollisuudet vähintäänkin kohtuullisesti. Jostain syystä vain kaikki, mikä liittyy meikäläisen harrastustoimintoihin saa vaimon tuomion.
Aihetta en ole antanut. Olen ihan amatööri, eikä tällä hetkellä ole edes mitään bändiviritystä menossa.
Soittelen ihan itsekseni ja omaksi ilokseni ja sitäkin nykyään aina harvemmin, koska eukko vetää hemarit, jos edes yritän ottaa kitaraa käsille tai ehdottaa jotain kuvioita kavereiden kanssa. Alkaa pikkuhiljaa käydä mittarista asteikko vähiin. Enkä minä ihan tosiaan ole aivan perseestä noine musisointeineni, jos en mikään kläptonikaan.
 
Olen miettinyt itsekseni, että onkohan eukolla keski-iän kriisi ja mummotauti, kun olemme jo päälle nelikymppisiä. Hän ei pysty ollenkaan antamaan minulle löysää.
 
Onkos kellään muulla vastaavaa vaivaa?

Jaa'a. Itse nuorna poikana lähes ryssin yhden parisuhteen kitaranrakennusprojektin tieltä. Oli kyllä (onneksi) sen verran ymmärtäväinen emäntä, että tajusi jossain määrin touhuni. Tai sit se paineli pitkin poikin muita latuja - ei voi tietää. Eihän tohon voi muuta sanoa, kuin että toivon ymmärrystä molemmin puolin ja paljon teille. Joskus toisen harrasteet näyttävät sen toisen silmissä vaan niin uskomattoman typeriltä, että sitä pitää koittaa rajoittaa. Ilman syytä. Ihminen on urpo ja tarttee sitä omaa urpoilua harrastuksekseen aina silloin tällöin.

Hellasärö liittyy lähinnä hankintoihin. Mutta kun niitäkään ei juuri nyt tarvitse tehdä (normaalia GASia vaan (Minimat mm.)), niin kyllähän tämä tässä (olme sähkistä, kaksi akustista, kaksi vahvaria). Kyllä minä sen ymmärrän, että ihan aina ei puoliso välittäisi kuunnella vapaamuotoista kitarointia, jota kuitenkin eniten harjoitan :)
 
Soittamisen suhteen ei ongelmia, mitä nyt joskus priorisointikysymyksiä.
 
Rakentamisesta ne suurimmat säröt tulevat. Ei ole kunnollista erillistä tilaa puuntyöstölle, ja se nyt vähän pakkaa pölisemään, kun hiotaan ja jyrsitään. Ja aina pitäisi olla roudaamassa työkalut takaisin komeroon *huoh*.

Mites teillä on?
 
Hyvin. Puoliso soittelee itsekkin (pianoa tosin). Joskus puoliso sanoo että soitto häiritsee kun hän katsoo tv:stä jotain suomalaista ohjelmaa. Tämäkin ongelma onneksi poistuu kun kesällä muutetaan omaan taloon missä on useampia kerroksia ja saan tunkea kellariin omat soittokamat.
 
Soittokamoista puoliso ihmettelee mihin tarvin niin paljon laitteistoa (jota ei edes omasta mielestä vielä ole paljoa). Meillä molemmilla on yhteisten menojen jälkeen omat rahat mitkä saa laittaa ihan mihin huvittaa. Voitte varmaan arvata mihin omat "ylimääräiset" menee.

Sellaisen vaikutelman tuosta saa, että juttu ei niinkään ole perimmiltään musiikkiin tai soittamiseen liittyvä, vaan lieka on ilmeisen tiukalla muutenkin. Jos olisit kaksikymppinen ja lapseton, suosittelisin vaihtamaan argumentilla "ei se mene kuin pahempaan päin", mutta se ei taida tulla kyseeseen...
 
Olet varmaan koittanut keskustella asiasta, että mikä oikein kaivelee?

Kyllä meilläkin tulee valitusta hankintojen suhteen, mutta soittamisesta ei ole ikinä valittanut vaan innostaa jopa soittamaan lisää. Se on tietysti vaikea varmasti ymmärtää, että miksi tarvii saada uusi kitara vaikka vanhakin on ihan hyvä. Mainitsin tuossa lenkillä ollessamme, että voisin harkita vahvarin ostoa kesällä ja aloin selittämään putki ja trankkuvahvareiden eroista. Vastaukseksi sain sarjan hymähdyksiä ja noottia paketin hinnasta, kun lopulta sen satuin mainitsemaan. Pitäisi vissiin pistää alakanttiin noita hinta-arioita tästä lähtien :)
 
Onneksi vaimoke sentään ostelee vaatteita sun muita naisten hommia melko usein, niin pystyn perustelemaan ostokseni verukkeella "ostat säkin niitä kuteita sun muita useammin". Ainoa ongelma on, että mun ostokseni maksaisivat melkoisesti enemmän :)

Koetin hakea aiempaa keskustelua aiheesta, mutta haku ei toimi..
 
Mites teillä on?
 
Meidän huushollissa kaikki, mikä liittyy minun kiinnostukseeni musiikista ja soittimista, kitaranrakennusprojektiini ym. aiheuttaa välittömästi negatiivisia kommentteja ja naljailua.
 
Omasta mielestäni en ole ansainnut sitä. Hoidan aviomiehen ja perheenisän velvollisuudet vähintäänkin kohtuullisesti. Jostain syystä vain kaikki, mikä liittyy meikäläisen harrastustoimintoihin saa vaimon tuomion.
Aihetta en ole antanut. Olen ihan amatööri, eikä tällä hetkellä ole edes mitään bändiviritystä menossa.
Soittelen ihan itsekseni ja omaksi ilokseni ja sitäkin nykyään aina harvemmin, koska eukko vetää hemarit, jos edes yritän ottaa kitaraa käsille tai ehdottaa jotain kuvioita kavereiden kanssa. Alkaa pikkuhiljaa käydä mittarista asteikko vähiin. Enkä minä ihan tosiaan ole aivan perseestä noine musisointeineni, jos en mikään kläptonikaan.
 
Olen miettinyt itsekseni, että onkohan eukolla keski-iän kriisi ja mummotauti, kun olemme jo päälle nelikymppisiä. Hän ei pysty ollenkaan antamaan minulle löysää.
 
Onkos kellään muulla vastaavaa vaivaa?
 
Mulla on puitteet vissiin suunnilleen samat, kuin sinulla. Meillä vaimo hyväksyy ja kannustaa tota mun musaharrastusta. Treeneissä saa käydä ja kotona rämpyttää. Soittimiakin saa kantaa kotiin. Duunit, lapset ja muuten perhe hoidetaan, mut tyhjää aikaa saa käyttää rämpyttelyyn.
 
Ok pimu toi mun rouvva.
 
Mut luulis sullakin jotenkin pystyvän tuon sovitteleen. Eihän musiikki voi olla kenenkään mielestä huono harrastus.
 
Tsemppiä!!

En tiedä sitten, että miten näissä tapauksissa on rahankäyttö järkeilty perheen sisällä. "Yhteiset rahat" johtanee toisen kulujen kyttäämiseen helposti, jos kulutuserot tai harrastuksien hinnat ovat kovin suuret.

Mun puolesta saa vähän valittaakin. Tuleehan sitä naristua toiseenkin suuntaan esim. vaatteista. Kymmenet eri farkut on kuitenkin paljon edullisempaa kuin kymmenen eri kitaraa.

Mun puolesta saa vähän valittaakin. Tuleehan sitä naristua toiseenkin suuntaan esim. vaatteista. Kymmenet eri farkut on kuitenkin paljon edullisempaa kuin kymmenen eri kitaraa.
 
Eikö se olisi helpointa, että kumpikin pistää yhteisiin kuluihin käytettävään kasaan rahaa joka palkastaan vaikka suhteessa tuloihinsa ja lopuilla voi harrastella jne.? Ei tarvitsisi narsita kumpaankaan suuntaan.
 
Olettaen siis, että toinen ei esim. hoida kotona lapsia.

En voi sanoa olevani mitenkään kaukaa viisas, mutta kyllähän samanhenkiset intressit vapaa-ajan vietossa helpottavat arkea eksponentiaalisesti. Nimim. puoliskoni on taloudessamme se enemmän oikea muusikko ja kaiken kukkuraksi pannahinen vielä rakentaa soittimia ja audioelektroniikkaa. Keikoilla miksaamme toistemme bändit, vuorotellen käymme nuokkumassa treeniksen sohvalla, yms. normaalia lähes-keski-ikäisten puuhastelua.
 
Ei hirveästi valittamista, siis.

Vaikuttaa siltä että asiasta pitäisi keskustella. Luultavasti puolisosi kokee, että soittohommat ja soittimet ovat jotenkin "yhteisestä pois", niinkuin tietysti tavallaan ovatkin. Ja jos puolisollasi ei ole vastaavaa harrastusta, voi tuntua epäreilulta jäädä "aina vaan hoitamaan kotia kun mies lähtee leikkimään muiden poikien kanssa".
 
Ei ole kysymys siitä, onko vaimosi käytös oikeutettua. Ei varmastikaan. Ongelma ei kuitenkaan oo siinä että soitatko vai etkö, vaan mun lullakseni enemmänkin siinä että vaimosi kokee että olette eri puolilla - toisianne vastaan ettekä toistenne puolella - mitä harrastuksiin tulee.
 
Tilanne muuttuu jos onnistut tekemään soittamisesta yhteisen tai edes ymmärrettävän jutun. Mä ostin aikoinaan puolisolleni muutaman basson ja yllytin häntä perustamaan terapiabändejä kavereidensa kanssa, mikä katkaisi orastavan huomauttelun kitarakokoelmista alkuunsa. Nykyään nauramme yhdessä sitä, kuinka monta kitaraa ihmisellä oikeastaan saa tai pitää olla - yksi, kaksikymmentä, viisikymmentä vai sata? Oma lukema on jossain tuolla puolimaissa.
 
Ei myöskään haittaa jos (mikäli mahdollisuus on) kutsut puolisosi aina keikoillesi vieraslistalla, akkreditoit hänet festareille vip-vieraana ja saatat hänet hänen suosikkiartistiensa konsertteihin jonon ohi tms, niin että hänkin saa maistaa miltä tuntuu "juoda keskikaljaa Suosikin laskuun" kuten Maija Vilkkumaa lauloi. Sillä tavalla voitte jakaa musiikin, ja hän voi olla ylpeä sinusta soittajana.
 
Pieni ylellisyys ei myöskään ole pahitteeksi. Assosioi soittaminen johonkin kivaan, vaikkapa avaamalla päivällisen jälkeen samppanjapullo ja soittamalla serenaadi puolisollesi kuohuviintä juodessanne. Keikkabussissa vieraalle paikkakunnalle matkustaminen on myös elämys (kunhan matka ei ole liian pitkä), mutta soundcheckin jälkeen vie rouva syömään parempaan paikkaan sillä välin kun muut järsivät raideriruokaa.
 
Todista, että olette samalla puolella, ja olette siellä yhdessä.
 
Kivi, yli 40 vuotta

Koetin hakea aiempaa keskustelua aiheesta, mutta haku ei toimi..
 
Mites teillä on?
 
Meidän huushollissa kaikki, mikä liittyy minun kiinnostukseeni musiikista ja soittimista, kitaranrakennusprojektiini ym. aiheuttaa välittömästi negatiivisia kommentteja ja naljailua.
 
Omasta mielestäni en ole ansainnut sitä. Hoidan aviomiehen ja perheenisän velvollisuudet vähintäänkin kohtuullisesti. Jostain syystä vain kaikki, mikä liittyy meikäläisen harrastustoimintoihin saa vaimon tuomion.
Aihetta en ole antanut. Olen ihan amatööri, eikä tällä hetkellä ole edes mitään bändiviritystä menossa.
Soittelen ihan itsekseni ja omaksi ilokseni ja sitäkin nykyään aina harvemmin, koska eukko vetää hemarit, jos edes yritän ottaa kitaraa käsille tai ehdottaa jotain kuvioita kavereiden kanssa. Alkaa pikkuhiljaa käydä mittarista asteikko vähiin. Enkä minä ihan tosiaan ole aivan perseestä noine musisointeineni, jos en mikään kläptonikaan.
 
Olen miettinyt itsekseni, että onkohan eukolla keski-iän kriisi ja mummotauti, kun olemme jo päälle nelikymppisiä. Hän ei pysty ollenkaan antamaan minulle löysää.
 
Onkos kellään muulla vastaavaa vaivaa?
 
Ala juopottelemaan ja sano että se on korvaava harrastus.

Eikö se olisi helpointa, että kumpikin pistää yhteisiin kuluihin käytettävään kasaan rahaa joka palkastaan vaikka suhteessa tuloihinsa ja lopuilla voi harrastella jne.? Ei tarvitsisi narsita kumpaankaan suuntaan.
 
Näin meillä tehdään ainakin laskujen suhteen.

Vaikuttaa siltä että asiasta pitäisi keskustella.
 
Juurikin näin. Itselläni oli vähän samanlainen tilanne noin vuosi sitten, kun aktivoiduin musisoinnin saralla lähes 20 vuoden tauon jälkeen, mutta asiasta keskustelun jälkeen natinaa ei ole enää kuulunut. Kun vielä pitää hankinnat sopivassa suhteessa muihin pakollisiin menoihin (eli on todellakin varaa ostaa se uusi härpäke) voi ostoksen perustella puolisolleenkin.
 
Itsellä taitaa tämä vuosi mennä lähinnä uuden öljypannun ja muun tylsän, mutta tarpeellisen perustauhkan hankkimiseksi. ...tietysti jos kohdalle sattuu LesPaul P90:llä, niin jos sitten jostain kuitenkin saisi raavittua lisärahoitusta....
 
Kivi, yli 40 vuotta
 
TvA, kuin myös.

Varmaan suurin syy tuohon narinaan on, ettei vaimo ole oikein löytänyt itselleen harrastusta, vaikka mahdollisuus olisi.
Rahatilanne on aina yhtä tiukka, mutta ei meillä mene viimeiset näkkärinkäntyt lasten suusta kitaroihin. Enemmän vaimoa tuntuu vistovan, kun ei ymmärrä, miksi soittimia pitää olla joka lähtöön. Ei muka ole tilaa
 
Tänään juttelin rumpalikollegan kanssa tästä ketjusta. Rumpali sanoi viisaana miehenä, että varmaan iso ongelma on kaupunkiasumisen tilanahtaus, varsinkin jos on tapana kotona purkaa kitaroita paloiksi ja hellalla kiehuu mikkejä vahattavana ja kauloja roikkuu komeronovissa. Eli soittoromppeet valtaavat alaa joka niille ei kuulu.
 
Ratkaisuksi rumpali ehdotti, että vaikka se ikivanha Marshallin kulahtanut tuplastäkki näyttää tosi kivalta lavalla, sen voisi kuitenkin pitää poissa kotoa, jättää kotiin vain yhden tai kaksi kauneinta kitaraa ja viedä kaikki rumat (mutta keikoilla ehdottomat) luutut ja muun soittoromppeiston treenikämpälle tai vaikka vuokrata erikseen kellarihuoneen varastoksi ja rakenteluun.
 
Varastotilaa nyt kuitenkin saa verrattain halvalla, jos treenikämppäkelpoisuus ei ole vaatimus, so. samassa talossa saa olla asuntojakin eikä meluhaittaa synny.

Mites ne enklantilaiset sanoikaan:
 
"Life is a bitch, first you marry one, then you die".
 
Kyllä meidänkin emäntä käy säännöllisin väliajoin laskemassa kepit ja muistaa huomauttaa niiden määrästä.
Kodin järjestyssääntöjä ei enään tarvi toistaa, soitto loppuu klo 21 PISTE!
Toisaalta tossun alla on kivempi kuin taivasalla.
 
Serenadit oli hyvä vinkki, pitänee opetella pari Wikholmin Janin rallia, kun Cashin ohjelmisto ei ole tuntunut uppoavan....
 
steelin, 40+, 2 lasta, koira, farmariauto ja asuntolainaa.
Ja pallokrilli.

Ei mitään ongelmia. Itseasiassa vaimo on mukana minun toisesa projektissa, poppibändissä.
Omasta mielestäni tein viisaasti kun aikoinaan opetin silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni soittamaan kitaraa. Niinpä bändisoitto on ollut enemmän yhdistävä tekijä kuin mitään muuta. Lisäksi meillä molemmilla on omat musiikihommamme.
Olemme jopa kasvattaneet kaksi soittjaa ja toinen niistä on kunnolla koukussa. http://www.callistochaos.com/news.php
Halusin tämän kertoa rohkaisuksi nuorille aviopareille. Älkää sulkeko toista pois, vaan tehkää siitä yhteinen harrastus mikäli mahdollista. Toki ymmärrän että kaikella on aikansa mutta harrastuksiin löytyy kyllä aikaa jos joku asia tarpeeksi paljon kiinnostaa.

Omasta mielestäni tein viisaasti kun aikoinaan opetin silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni soittamaan kitaraa. Niinpä bändisoitto on ollut enemmän yhdistävä tekijä kuin mitään muuta.
 
Tää taktiikka toimi mun vanhemmilla, tosin eri laji. Joskus taannoin äiti valitti aina ukon pilkkireissuista, nykyään äiti on naisten piirinmestari pilkissä. :D