Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Grave Digger
1 2
Marshallga
23.10.2006 22:17:23 (muokattu 30.10.2006 20:06:20)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kovinkaan monen en ole kuullut tätä bändiä kuuntelevan, kaverini ja itseni lisäksi. Kuinka moni mnettiläinen diggaa kyseisestä bändistä?
 
Bändillä on uraa takana jo kunnioitettavat 26 vuotta, joten mistään tulokkaasta ei voida puhua, vaikka bändin suosio saattaisi sitä olettaakin. Bändi tuntuu olevan kotimaassaan melko suosittu, muualta maailmalta en ole kovinkaan paljon suitsutusta kuullut. Yhtyeen kokoonpano on vaihtunut vuosien aikana monen monta kertaa, mutta laulaja Chris Boltendahl on pysynyt sen tukijalkana koko uran ajan.
 
Mutta itse musiikkiin. Ärjyvän murjovaa speed/power/heavy metallia rapeilla ja rouheilla kasarikitarasoundeilla, rouheampaa kuin Metallicalla :). Chris Boltendahlin lauluääni hakee vertaistaan, ärjyntää (ei huutamista tai karjuntaa) ja äijämeininkiä (kuin Udolla konsanaan), räyh! Lyriikat liittyvät tavalla tai toisella keski-aikaan, legendoihin tai taruihin. Vaikka bändin jäsenet onkin vaihtuneet monta kertaa, bändin tyyli on edelleen tunnistettavissa, kuunteli sitten ensimmäistä tai uusinta levyä. Materiaalin lisäksi sounditkin ovat pysyneet lähes ennallaan, samoilla rouheuksilla jatketaan edelleen uusimmallakin levyllä.
 
Lempilevykseni mainitsen Tunes Of Warin, ehdottomasti tutustumisen arvoisia biisejä levyltä ovat mm. Scotland United, The Dark Of The Sun, The Battle Of Flodden, Killing Time ja Culloden Muir. Levyllä mielestäni kiteytyy koko bändin olemus, on niin nopeata kuin vähän hitaampaakin tavaraa, kaikki yhdessä täydessä kokonaisuudessa. Lähes kaikki edellämainitut biisit kuuluvat myös lempibiiseihini.
 
Itse listaisin bändin parhaaksi mitä Saksasta on koskaan tullut, tai tulee koskaan tulemaan. Helloween tulee loistavana kakkosena. Voisin jopa sanoa että bändi kuuluu yksiin lemppareistani, sen verran kovaa matskua ovat tehneet.
 
Edit: pientä muokkailua
 
Kyllä se Paranoid joskus vielä menee...
Marshallga
25.10.2006 17:01:50 (muokattu 25.10.2006 17:04:55)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tietääkö kukaan onko kyseinen bändi käynyt täällä suomenmaalla kertaakaan?
 
PS. tarkoituksella nostin topicia. Eikö ketään tosiaan kiinnosta bändi vai onko tosiaankin niin tuntematon mitä voisi olettaa?
 
Kyllä se Paranoid joskus vielä menee...
Kassu
30.10.2006 06:12:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ehdottoman kova bändi. Pitäisi saada Suomeen.
 
Aegis
30.10.2006 07:27:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En ole kuullut kuin ekaa levyä, joka parista hitistä huolimatta oli kokonaisuutena laimea. Heavy Metal Breakdownin tasoisia biisejä kuuntelisi mielellään enemmänkin.
 
Joka virtsaa säästää se lastaan vihaa.
Kassu
30.10.2006 13:10:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En ole kuullut kuin ekaa levyä, joka parista hitistä huolimatta oli kokonaisuutena laimea. Heavy Metal Breakdownin tasoisia biisejä kuuntelisi mielellään enemmänkin.
 
http://youtube.com/results?search_q … ave+digger+25+to+live&search=Search
 
Marshallga
30.10.2006 20:30:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ehdottoman kova bändi. Pitäisi saada Suomeen.
 
Ehdottomasti pakko nähdä, ennen kuin äijät pistää pillit pussiin muutaman vuoden kuluttua.
 
Kyllä se Paranoid joskus vielä menee...
Kassu
31.10.2006 04:48:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ehdottomasti pakko nähdä, ennen kuin äijät pistää pillit pussiin muutaman vuoden kuluttua.
 
Olivat vuosi-pari sitten Tanskassa olleet kiertueella. Sinne tai vaikka ruotsiin voisin lähteäkkin.
 
kimmokel
05.11.2006 00:30:07
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joo olis kyllä nähtävä livenä tämä. Etenkin nyt Mannin aikaiset levyt on taas potkineet kunnolla ja livenäki olis varamasti kova. Näistä uudemmista The Grave Digger -levy vuodelta 2001 ja Rheingold 2003 vuodelta ovat kyllä kumpikin tutustumisen arvoisia. Molemmat täynnä loistavia biisejä ja vielä soundeiltaankin sopivan mureaa.
 
UDO on sirpiä
Marshallga
12.03.2007 19:55:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

"Huom! Olet kirjoittamassa yli 127 päivää vanhaan ketjuun!"
 
Uskaltaisikohan tätä ketjua herätellä henkiin uuden levyn ilmestymisen myötä... Itse en ole vielä uusimpaan tuotokseen tutustunut. Ja keskustelua, perkele!
 
mongoloidi
13.03.2007 01:56:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Harmillisen vähälle jäänyt tähän bändiin tutustuminen, Heavy Metal Breakdown on kuitenkin pelkkää timanttia. Ekan täyspitkän lisäksi vain War Games ja uudemmasta tuotannosta The Last Supper ovat tulleet kavereilla vietettyjen iltojen takia tutuiksi.
Apina Behavior
13.03.2007 10:19:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ehdottoman kova bändi. Pitäisi saada Suomeen.
 
Samaa mieltä
 
Marshallga
13.03.2007 17:43:55 (muokattu 13.03.2007 17:48:02)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bändin kotisivuilta löytyy maistiaisia uuden levyn tiimoilta. Sieltä vaan kuuntelemaan.
 
http://www.grave-digger.de/2007/index.php?lg=de&page=band&pic=band#
 
----> vasen yläkulma "Grave Digger - MP3 player"
 

 
Edit: muokkasin
 
Kukkis 77
14.03.2007 09:15:23
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ärjyvän murjovaa speed/power/heavy metallia rapeilla ja rouheilla kasarikitarasoundeilla,
 
Hyi, inhoan räppiä.
 
"Olen ohjannut suurimman osan elokuvistani kännissä. Poliisikoirakaan ei pysty sanomaan mikä niistä on tehty selvinpäin" - Aki Kaurismäki
Atron
14.03.2007 19:50:20
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno bändi kyllä, löytyy toi 25 to Live DVD/tupla CD-boksi, jossa soittavat joka levyltä muutaman biisin ja kyllä muuten potkii livenä! Noi pitäis todellakin saada Suomeen ennen kun lopettavat.
 
Akiman
09.01.2009 15:01:39
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Grave Diggerin "Ballads Of A Hangman" Korroosion arviossa
http://www.korroosio.fi/reviews.php?c=cd&id=2738
 
:: KORROOSIO.FI :: Haastatteluissa: THE OCEAN, SILENTIUM, PORTRAIT, RESURRECTION ja BLAKE ::
Blizzard Rose
31.01.2009 12:00:18 (muokattu 31.01.2009 12:12:34)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ballads Of A Hangman teki aika ruman tempun, se sai nimittäin tajuamaan, kuinka heikoiksi kaksi edellistä lättyä olivat jääneet. Uutukainen on saavuttanut elämässäni bändin pitkän levytyssarjan kirkkaiman kärjen ollessaan jonkinlainen hybridi yhtyeen kahdesta parhaimmasta levystä, The Reaperin nopean raa'an terävästä riffittelystä ja The Grave Diggerin synkän raskaasta metallivasara murskauksesta, jonka kruunaa tietysti Boltendahlin omatlaatuinen vokalisointi, joka nostaa stoorien tunnelman demonimaisiin stratosfääreihin.
 
Ennen kaikkea jokainen kappale on erinomainen, ja niiden muodostamalla kokonaisuudella bändi kuulostaa pitkästä aikaa intohimoiselta. Joskus sitä nimittäin tuli ajateltua, että Grave Digger on jonkinlainen haudan katkuinen lepopaikka muista saksan metalli bändesitä tulleille muusikoille, jotka "vanhoilla" päivillään tyytyvät enää rustaamaan perusvarmaa, mutta ilmeettömän yllätöntä metallia. No, olen ollut ennenkin väärässä. Jos laulajan puheet pitävät paikkansa, on bändillä vielä viitisen vuotta elinaikaa jäljellä, jonka kuluessa toivottavasti saadan useampi kuin kaksi vähintään tämän tasoista levytystä. Niin ja Grave Digger on ollut minulle yksi rakkaimmista metallin muodostumista 7.luokalta asti.....kauas siitä nyt on aikaa....viitisen vuotta, eh? x)
 
Sakemannilandiasta parhaimpia tulleita levytyksiä Grave Diggerin osalta The Reaper, Ballads Of A Hangman ja The Grave Digger.
 
Marshallga
23.11.2009 13:43:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vanha.
 
http://www.sauna-open-air.fi/
Meitä on viimeinkin kuunneltu! Grave Digger ensi vuoden Sauna Open Airissa!
 
"Support music, not rumors."
Mad-Mike
06.12.2009 01:55:10 (muokattu 06.12.2009 02:39:35)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tutustun vasta bändiin ja heidän uusinta levyään kuullut parin biisin verran netistä. Olisiko niin että tämä Ballads Of Hangman-albumi olisi hyvä ostos bändiin vasta tutustuvalle.
 
Suositelkaa suositelkaa, bändi saamassa uuden fanin!!
 
Nyt kun tuota keskusteua tarpeeksi luki niin taitaa olla aikalailla nämä levyt suosittelemisen arvoisia:
 
The Reaper
Ballads Of A Hangman
Grave Digger
Tunes Of War
 
-Ei se nopeus vaan se taito-
Germaniac
06.12.2009 04:17:49
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eb-tuning:Nyt kun tuota keskusteua tarpeeksi luki niin taitaa olla aikalailla nämä levyt suosittelemisen arvoisia:
 
The Reaper
Ballads Of A Hangman
Grave Digger
Tunes Of War

 
Itse suosittelisin Excaliburia, varmaankin oma henk. koht. suosikkilevy bändiltä. Rheingold toimii myös itselleni ainakin suht. kovaa.
 
Marshallga
06.12.2009 13:59:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tunes Of Waria uskaltaisin suositella vielä tänäkin päivänä. Lätyltä löytyy munakkaimmat biisit koko bändin katalogista.
 
"Support music, not rumors."
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «