Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Myöskään pikkurilliä ei käytetä, joten 8 (4+4) soinnut / sekvenssit, yms menevät vielä mukavasti mutta laajemmat saattavat vähemmän soittaneelle laittaa sitä pikkurilliä suuhun.
 
Itse olen soittanut harppua vain muutaman vuoden sivuaineisena, joten kovemmat harpistit lienevät osaavan kertoa asiasta enemmän ja ilman mahdollisia asiavirheitä :)
 
Taisi olla niin että (tietysti riippuen soittajan käden koosta) yhdellä hanskalla ylettää desimiin asti. Sointujen hajotuksia miettiessä toi on hyvä tietää.
 
Myöskin sointujen osalta se kuinka nopeasti niitä pitää peräkkäin soittaa vaikuttaa. Itse kirjoitin kerran harpulle sellaisen säestyskuvion missä oli ensin (6/8-tahtilaji, tempo tais olla kahdeksasosa = jotain 112) 6 x 16-arpeggio alhaalta ylös (perusääni, kvintti, perusääni, sekunti, terssi, kvintti) ja sitten kahdeksasosina kaksi eri kolmisointua ahtaaseen asetteluun niin että liidi oli tuplattu oktaavia alempaa (eli siis oktaavin sisällä noi neljä ääntä). Tällaisessa tilanteessa harpisti soitti ensin toisella kädellä puolet siitä ekasta arpeggiosta ja toisella kädellä toisen puolen (=3 ääntä per hanska), sen jälkeen tuossa tempossa noi 4-ääniset soinnut oli hieman kömpelöt joten jätin sen liidin tuplauksen sieltä pois.
 
Jos tästä nyt kenellekään mitään hyötyä on ...

Hyvä Erkki Linden
 
Olen kiinnostuksella lukenut käynnistämänne keskustelun sinfonian säveltämisestä. Jos oikein ymmärsin, niin alkuna nykyiselle musiikinteollenne on ollut psykiatrin kanssa käyty neuvottelu, missä musiikki on katsottu mielekkääksi tavaksi jatkaa elämää. Mutta olisin kovin hämmästynyt, jos psykiatri olisi tässä yhteydessä tarkoittanut, että teidän pitäisi heittäytyä kilpailemaan etuoikeudesta saada oma sinfonia kantaesitetyksi. Onhan maassa sentään melkoinen joukko säveltäjiä ja jotkut ovat tehneet kymmeniä sinfonioita saamatta moniakaan esitetyiksi.
Minun asemani on jossain määrin samanlainen kuin teidän, mutta tavoitteeni ovat aivan toiset: haluan musiikin avulla tehdä elämästäni mielekkään ja voida mahdollisimman hyvin. Siinä kaikki. Jos joku sattuisi pitämään minun musiikistani, niin ei se minua haittaisi, mutta se ei ole tässä keskeistä.
Mutta te olette valintanne tehnyt ja päättänyt säveltää sinfonian, mikä soitettaisiin jonakin päivänä yleisölle. Olette omatoimisesti opiskellut musiikin tekemistä ja mielestäni saavuttanut sillä tavalla jo hämmästyttävän tietomäärän. Lisäksi olette saanut muutamia arvokkaita puheenvuoroja: tarkoitan harpunsoittoa ja pasuunansoittoa koskevia. Lisäksi olette saanut jutustelua kaupunkisuunnittelusta, mutta katson, että sellainen ei millään tavalla auta teitä tai ketään muutakaan.
Musiikin psykologiasta selviää eräs keskeinen seikka: mieltymykset opitaan. Tietysti ihmisellä on geneettisesti erinäisiä taipumuksia musiikin mieltämiseen, mutta pääasiassa kyse on oppimisesta ja tottumisesta. Niinpä musiikissa täytynee hyväksyä sama kuin vaikka maalaustaiteessa ja tieteessä: on koulukuntia ja ne ovat keskenään vahvasti eri mieltä. Jos saattekin neuvoa joltakulta musiikin lehtorilta, niin naapurihuoneessa on suurella todennäköisyydellä toinen lehtori, jonka mielestä annetut neuvot ovat aivan vääriä. Jos joku käskee kuunnella sata sinfoniaa, niin oleellista on kuunnella juuri ne samat sata, mitä hän on kuunnellut, ja lisäksi tulla kiinnittäneeksi niissä huomio samoihin näkökohtiin. Sillä tavalla voi oppia tämän toisen ihmisen klooniksi ja sitten tuottaa jotakin, mistä hän pitää. Mutta mitä sillä on väliä? Oleellisempaa on selvittää, kuka tekee päätöksen uuden soitettavan sinfonian esittämisestä ja tutkia hänen mieltymyksiään.
Musiikki on järjestettyjä ääniä, joiden on tarkoitus miellyttää tai ainakin kiinnostaa. Musiikki ei sinänsä esitä mitään, mutta ohjelmallisuutta voi käyttää apuna säveltämisessä, jos niin kokee, tai tulkitsemisessa, jos niin haluaa. Mutta mielestäni musiikissa tekemiään ratkaisuja ei voi puolustaa sillä, että kuvattavat asiat pakottaisivat johonkin. Musiikki on musiikkia, ei kirjankuvitusta. Oopperassa sellaista tosin voisi ajatella tai johonkin tilaisuuteen tarkoitetussa musiikissa, vaikkapa häihin tai hautajaisiin.
Musiikkia on hajautuneiden tottumusten vuoksi luokiteltu satoihin eri luokkiin, ja mielellään eri luokkien edustajat näkevät suosimansa lajin muita parempana. Erityisen silmiinpistävää on, että klassisen musiikin piirissä sinfonioita pidetään jotenkin ehdottomasti kaikkein ylväimpänä, melkein jumalallisena, musiikkina. Minä en väitä ymmärtäväni niistä mitään enkä tietäväni, mitä niiden ymmärtäminen on, yhtään sen paremmin kuin ymmärrän hiphopista mitään, mutta arvaan, että niissä pätee ihan sama kuin kaikessa muussakin musiikissa: laajuudestaan huolimatta niiden on muodostettava rakenteellinen kokonaisuus, mikä on enemmän kuin ainesten esittäminen erillisinä palasina. Ja tietysti ainesten on sovittava yhteyteensä; sanotaan siis: elimellinen kokonaisuus. Mutta näin asia on jo iskelmän ABA-rakenteessa. Rinnastus loukkaa varmaan monia.
Musiikin kirjoittaminen ja esittäminen tietokoneen avulla on ongelmallista. On jokseenkin mahdotonta saada syntymään sellaista, mikä todellakin kuulostaisi siltä kuin oikea orkesteri soittaisi. Soittimien hyvätkin ääninäytteet on tavallisesti tehty äänittämällä ne varsin läheltä soitinta, jolloin ne kuulostavat aivan erilaisilta kuin yleisön puolella, ja orkesterin jäljittelyn yrittäminen johtaa helposti luonnottomiin tuloksiin. Jos on esimerkiksi kuunnellut paikanpäällä konsertin ja sitten kuuntelee sen äänitettynä radiosta, niin välillä tuntuu siltä, ettei kyse ole ollenkaan samasta konsertista. Mikrofonit kertakaikkiaan ovat rajallisia kyvyiltään. Mielestäni nämä asiat pitäisi nähdä erillisinä: jos tehdään musiikkia koneella, ja vaikka käytettäisiin hyvien äänikirjastojen ääniä, niin se on nähtävä omana musiikin tyylinään, missä vain käytetään hyväksi sinänsä kauniita tunnettujen soittimien ääniä. Mutta se on itsenäinen musiikin tekemisen ja esittämisen laji. Toki sen avulla voi yrittää havainnollistaa musiikkia siten kuin te olette tehnyt, mutta kritiikkiä saattaa syntyä väärin perustein. Kun vielä eri ihmiset kuuntelevat näytteitä erilaisilla laitteilla, niin erot siinä, mitä he kuulevat, ovat uskomattoman suuria.
Kun en muuta voi, toivotan jaksamista. - Sekovia

Olen korjannut sinfoniani, korjaustyöhön kului 4 kuukautta.
 
Hieno homma kun joku jaksaa vääntää epäkaupallista matskua!
 
Ihan hetimiten minulle ei muodostunut jyrkkää mielipidettä sävellyksestä. Vaikutti olevan elokuvamusiikkihenkistä ja voisi toimia esim. uruilla esitettynä, jolloin ei tarvi jättikokoista orkesteria.

Hyvä Erkki Linden,
 
Näyttäisi liiallinen kahvin juonti ja väsymys kirvoittavan myös minulta muutaman lauseen.
 
Jos saattekin neuvoa joltakulta musiikin lehtorilta, niin naapurihuoneessa on suurella todennäköisyydellä toinen lehtori, jonka mielestä annetut neuvot ovat aivan vääriä. Jos joku käskee kuunnella sata sinfoniaa, niin oleellista on kuunnella juuri ne samat sata, mitä hän on kuunnellut, ja lisäksi tulla kiinnittäneeksi niissä huomio samoihin näkökohtiin. Sillä tavalla voi oppia tämän toisen ihmisen klooniksi ja sitten tuottaa jotakin, mistä hän pitää. Mutta mitä sillä on väliä?
 
Itse väittäisin, että toisessa huoneessa on hyvin pienellä todennäköisyydellä mus. lehtori, joka antaa aivan päinvastaisia neuvoja. Puhutko nyt teorian, sävellyksen, vapaasäestyksen, orkestraation vai mahdollisesti jonkun instrumentin musiikin lehtorista?
 
Jos kysymyksessä on puhtaasti "tekninen" asia, kuten nyt vaikkapa kyse johtosävelen tuplaamisesta, jossa tavoitellaan klassismin aikaista ihannetta. Tällöin et varmaan kovin montaa erilaista vastausta saa. Viis siitä kuinka monta musiikin lehtoria talossa on.
 
Jos kuitenkin haluat purkaa johtosävelesi oman nykyaikaisemman tyylisisi mukaan, saattaa ko. lehtori osoittaa sinut sadan eri sinfonian ääreen, joissa johtosäveltä ei pureta, puretaan tai sille saatetaan tehdä muuten vain jotain omituisuuksia. Säästät hirveästi aikaa koska sinut ohjataan suoraan asian äärelle ja tämän toisen ihmisen klooniksi et varmana osu sitten millään. Miten voisit ? Kysessä on sadan muun ihmisen sinfoniat. Nyt voit poimia omia mieltymyksiäsi tai huomata, että näin asioiden pitääkin mennä ja voit toimia sen mukaisesti.. tai jättää toimimatta. Nyt sinulla on enemmän keinoja purkaa johtosävelesi historian hyväksi osoittamalla tavalla.. tai olla purkamatta. Sinulla on edelleen kaikki valta, mutta ratkaisuja ISO läjä enemmän.
 
Tämä kaikki "neuvominen" tekee sinut vain tietoiseksi eri asioista ja ymmärrät, että neuvot toimivat näin ollen paremminkin suuntaviittoina kuin absoluuttisina totuuksina. Voit tietojesi valossa suunnitella teoksessasi kohtaa, jossa dramaturgisesti purat johtosävelen todella karkeasti historiallisesti väärin ja näin ollen saatat tuoda kokonaisideasi paremmin esille, kuin lyömällä patarumpua ja bassorumpua fortissimossa minuutin verran. Tai sitten voit lyötätyttäää fortissimossa rumpuja. Ihan mitä vain haluat.
 
Musiikkia on hajautuneiden tottumusten vuoksi luokiteltu satoihin eri luokkiin, ja mielellään eri luokkien edustajat näkevät suosimansa lajin muita parempana. Erityisen silmiinpistävää on, että klassisen musiikin piirissä sinfonioita pidetään jotenkin ehdottomasti kaikkein ylväimpänä
 
Ooppera ? Historiallisesti säveltäjät ovat osoittaneet kypsyyttään ja osaamistaan juuri kyseisen (sinfonia) lajin parissa. Sinfoniaa on luonnollisesti totuttu pitämään tekijänsä taidonnäytteenä. Kuten aiemmissa kirjoituksissa on asiasta puhuttukin, pienimuotoisemmista kappaleista edeten.. Minä en toisaalta näe ongelmaa sinun kunnianhimoisessa työssäsi käydä suoraan sinfonian kimppuun. Mielestäni musiikki kuuluu kaikille. (ja nyt en puhu mistään torrent latailusta.)
 
muussakin musiikissa: laajuudestaan huolimatta niiden on muodostettava rakenteellinen kokonaisuus, mikä on enemmän kuin ainesten esittäminen erillisinä palasina. Ja tietysti ainesten on sovittava yhteyteensä; sanotaan siis: elimellinen kokonaisuus. Mutta näin asia on jo iskelmän ABA-rakenteessa. Rinnastus loukkaa varmaan monia.
 
Tuo ABA rakenne juontaa juurensa _hieman_ kauempaa kuin humppa & veikkojen treenikämpältä. Jos olisi vain ollut se lehtori, joka olisi sinut niiden "ensimmäisten" ABA muotojen pariin saattanut ja mahdollisesti vielä viitoittanut, että miten sitä muotoa ollaan laajennettu ja mihin siitä ollaan tultu. Sadan sinfonian loogisesti etenevillä esimerkillä vaikkapa.
 
Musiikin kirjoittaminen ja esittäminen tietokoneen avulla on ongelmallista. On jokseenkin mahdotonta saada syntymään sellaista, mikä todellakin kuulostaisi siltä kuin oikea orkesteri soittaisi. Soittimien hyvätkin ääninäytteet on tavallisesti tehty äänittämällä ne varsin läheltä soitinta, jolloin ne kuulostavat aivan erilaisilta kuin yleisön puolella, ja orkesterin jäljittelyn yrittäminen johtaa helposti luonnottomiin tuloksiin.
 
Niin johtaa, jos ei tiedä miten orkesteri oikeasti toimii ja fraseeraa / artikuloi.
 
Jos on esimerkiksi kuunnellut paikanpäällä konsertin ja sitten kuuntelee sen äänitettynä radiosta, niin välillä tuntuu siltä, ettei kyse ole ollenkaan samasta konsertista. Mikrofonit kertakaikkiaan ovat rajallisia kyvyiltään.
 
.. tai sitten se saattaa johtua siitä kasettimankkarista, jolla mahdollisesti kappaletta kuuntelet. Konsertissa sali ja sen sointi on osa orkesteria ja kun latistat äänen kaksiulotteiseksi ja mahdollisesti vielä huonojen kaiuttimien toistamaksi, ei ole mikään ihme, että kappale latistuu. Myös teatteriesitykset tuppaavat latistumaan televisiosta katseltuna. Live-esityksessä on aina oma hohtonsa eikä mielestäni kuulokuva ole ainoa arvottava tekijä.

Mielestäni nämä asiat pitäisi nähdä erillisinä: jos tehdään musiikkia koneella, ja vaikka käytettäisiin hyvien äänikirjastojen ääniä, niin se on nähtävä omana musiikin tyylinään, missä vain käytetään hyväksi sinänsä kauniita tunnettujen soittimien ääniä.
 
Miksi tuollaista kategorisointia pitäisi edes ajatella ? Eikö se riipu täysin siitä mikä tarkoitusperäsi on ? Ja mitä väliä sillä lopulta on, jos teos miellyttää sinua tai tahoa ketä haluat sen miellyttävän ?
 
Mutta se on itsenäinen musiikin tekemisen ja esittämisen laji. Toki sen avulla voi yrittää havainnollistaa musiikkia siten kuin te olette tehnyt, mutta kritiikkiä saattaa syntyä väärin perustein. Kun vielä eri ihmiset kuuntelevat näytteitä erilaisilla laitteilla, niin erot siinä, mitä he kuulevat, ovat uskomattoman suuria.
 
Eri laitteilla ? Puhutko nyt jostain General Midi tyyppisistä ratkaisuista ? Täytyy myös muistaa keneltä sitä kritiikkiä on vastaanottamassa ? Jos nimimerkki GroovxxxTrickSoundmachine antaa kommenttia, ei kommenttia kannata välttämättä ottaa hirveän tosissaan. Asia kuitenkin tulee tietoosi ja voit toimia sen mukaisesti.. tai sitten et.. Jos kyseessä on kuitenkin hauskalla nimimerkillä kirjoitteleva (rautainen) ammattilainen, hän kyllä näkee jo partituuristasi missä mennään ja osaa suhteuttaa sen soivaan näytteeseen. Ja voit jälleen toimia hänen kritiikknsä mukaisesti.. tai sitten et..
 
Arvokasta on se että ylipäänsä saa tarkkaa kritiikkiä ja hyvää ohjausta. Sitäpaitsi harvoin taitaa sinfonialla aloittava säveltäjä kuulla teoksensa orkesterin esittämänä, vaikka se olisi kuinka hyväkin. Iloa kuitenkin sävellysten parissa.

Jos on esimerkiksi kuunnellut paikanpäällä konsertin ja sitten kuuntelee sen äänitettynä radiosta, niin välillä tuntuu siltä, ettei kyse ole ollenkaan samasta konsertista. Mikrofonit kertakaikkiaan ovat rajallisia kyvyiltään.
 
.. tai sitten se saattaa johtua siitä kasettimankkarista, jolla mahdollisesti kappaletta kuuntelet.
 
Itse veikkaisin että avainsana tässä on "radio", sillä radioaalloille ei saada täydellistä äänisignaalia, vaikka itse mikrofonit ja äänityslaitteistot olisivatkin erittäin lähellä täydellistä.
 
Mitä tulee näihin MIDI-ääniin, niin Erkkihän varsin pätevästi ratkaisi äänenlaadun vaihteluongelmat laittamalla sinfonian jakoon MP3 muodossa, oman tietokoneensa MIDI-äänillä, jolloin kaikki kuulevat suurinpiirtein samanlaatuisena sen äänityksen johon Erkki itse on ainakin kohtalaisen tyytyväinen.

Itse veikkaisin että avainsana tässä on "radio", sillä radioaalloille ei saada täydellistä äänisignaalia, vaikka itse mikrofonit ja äänityslaitteistot olisivatkin erittäin lähellä täydellistä.
 
Off-topicia mutta olkoon: Nyt vähän perusteluja tähän, kiitos! Kyllä radion suorat lähetykset ovat perinteisesti olleet ihan ohjelmalähteiden parhaimmistoa. Jos niissä jotain "ei-täydellistä" on ollut, niin taajuusvaste joka loppuu 15kHz:iin, mutta siinäpä sitten se onkin.

Off-topicia mutta olkoon: Nyt vähän perusteluja tähän, kiitos! Kyllä radion suorat lähetykset ovat perinteisesti olleet ihan ohjelmalähteiden parhaimmistoa. Jos niissä jotain "ei-täydellistä" on ollut, niin taajuusvaste joka loppuu 15kHz:iin, mutta siinäpä sitten se onkin.
 
No se radioaalloille mahtuva rajallinen dynamiikka on varmaankin merkittävin tekijä, eikä suinkaan mikään ei-täydellinen mikrofoni.

No se radioaalloille mahtuva rajallinen dynamiikka on varmaankin merkittävin tekijä
 
FM-lähetysten dynamiikka n. 55dB, klasari-CD-levyjen max. n. 40dB. Myytti murrettu? :)

FM-lähetysten dynamiikka n. 55dB, klasari-CD-levyjen max. n. 40dB. Myytti murrettu? :)
 
Entä minne jäi klasari-suora-lähetys? Pikaisella googletuksella löysin sivun jossa mainittiin klassisen musiikin dynamiikka-alueeksi 50-60dB, siis livenä.

Entä minne jäi klasari-suora-lähetys? Pikaisella googletuksella löysin sivun jossa mainittiin klassisen musiikin dynamiikka-alueeksi 50-60dB, siis livenä.
 
Se jäi siihen, että mun muistitiedon mukaan se voi olla vielä vähän enemmänkin, tietysti riippuu vähän teoksesta ja tilanteesta. Suorat radioinnithan on yleensä elävästä konsertista, jossa yleisön läsnäolo aina vähentää dynamiikkaa.

Anteeksi jo etukäteen mutta pari sivua tätä luettuani tulee mieleen että minkälaisikohan ääniä sitä herra Linden kuuleekaan päässään. Tai siis tarkoitan tietenkin että onko tuo sinfoniasi täysin teoreettiselta pohjalta tehty vai onko edes jossain vaiheessa jokin melodia soinut päässä ja se on saatettu paperille ilmaan mitään sävellysoppaita tai sitä nuotinnusohjelman äänikorttia?
 
ill get my coat ja lähden baariin... sori

Anteeksi jo etukäteen mutta pari sivua tätä lueuttani tulee mieleen että minkälaisikohan ääniä sitä herra Linden kuuleekaan päässään. Tai siis tarkoitan tietenkin että onko tuo sinfoniasi täysin teoreettiselta pohjalta tehty vai onko edes jossain vaiheessa jokin melodia soinut päässä ja se on saatettu paperille ilmaan mitään sävellysoppaita tai sitä nuotinnusohjelman äänikorttia?
 
ill get my coat ja lähden baariin... sori
 
Anteeksi vain, mutta koskiko kysymyksesi melodioita joissa ei mielestasi ole mitään järkeä.
 
Tähän asti olen ollut siinä uskossa, että ainakin melodiat ovat sinfoniassani onnistuneet.
 
Toiseksi, vaikka melodia ei aina ole selvästi tunnistettavissa, olen kuitenkin säveltänyt sen koko sinfoniaan ensin päässä.
Tämän jälkeen olen luonnollisesti joutunut tukeutumaan hyvin ratkaisevassa määrin teoriaan.
Ei kukaan säveltäjä yritä kehittää omaa teoriaa ja työskennellä vain sen pohjalta.
 
Äänikortin äänet ovat mielestäni aivan riittävän hyviä tunnistamaan, toimiiko melodiat tai soinnutus, mutta on tietenkin aivan eri asia koko orkesterilla.
Koko orkesterin toimivuuteen sävellysvaiheessa ei ole muuta keinoa kuin oma mielikuvitus sekä teoria yhdessä.

Minun mielestä muiden pitäisi olla vähän kannustavampia jos joku toinen musiikista kiinnostunut ryhtyy tekemään jotain oikeasti omaa juttua varsinkin jos se ei ole kaupallisista lähtökohdista tehty.
 
En tiedä onko sinfoniat sitten sellainen musiikin muoto, joka ei perustu omaehtoiseen luovaan toimintaan, vaan auktoriteettien mielistelyyn - toivottavasti näin ei ole.
 
Tähän asti olen ollut siinä uskossa, että ainakin melodiat ovat sinfoniassani onnistuneet.
 
Ongelma on siinä, että olet lähtenyt puuhaan, joka edellyttää monen ihmisen sitoutumista, jotta se saadaan esitettyä. Vähän kuin elokuvan tekeminen. Välttämättä kaikista haastavimpia elokuvia ei ruveta tekemään, vaan mietitään miten se myy. Ehkä sinfonian kohdalla voi olla samoin, että mietitään miten se voidaan "myydä" niille, joiden se pitäisi esittää ja yleisölle.
 
Helpommin pääsisi asiassa eteenpäin jos tekis jotain sellaista, jota voi esittää pienemmällä porukalla. Vaikka säveltäisi uuden virren.
 
Omasta mielestäni olisi kiva sellainen radiokanava, joka soittaa vaihtoehtomusiikkia, välillä olisi yhteiskunnallisia asioita syväluotaavia keskusteluohjelmia, kaupallisuus loistaisi poissaololla, voitaisiin kuunnella keskustelunavaajan sinfoniaa ja Musamiehen jazz-improvisointia ja kannanottoja ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin...
 
PS: Vähän "rispektiä" Erkin omaehtoiseen ja luovaan toimintaan. Harvalla meistä on minkäännäköistä omatekemää sinfoniaa, eikä innostusta lähteä edes sellaista yrittämään.

Ihmetyttää vähän helvetisti se, että täällä vähättelevät sinfoniaa teosmuotona sellaiset ihmiset, jotka selkeästi eivät ole klassiseen musiikkiin ihmeemmin perehtyneet. Vähän sama kuin klassiset muusikot kävisivät aukomassa päätään jazz-palstalla todeten että "no eihän se tyylinmukainen bebop-improvisointi nyt mitään hankalaa ole, sen kun vetää vaan". Ottakaa nyt herranen aika edes vähän selvää asioista ennen kuin tuutte puhumaan.
 
Sinfonia ei ole mikään yksittäinen biisi, joka on sinfonia kunhan se täyttää jonkun yksittäisen termin - vrt. valssi, joka on valssi jos se menee kolmeen ja kuulostaa siltä. Sinfonia on vapaamuotoinen teos, josta tekee sinfonian sen sisällöllinen rikkaus ja säveltäjän taito ja näkemys. Kuunnelkaa muutama eri aikakauden sinfonia ja yrittäkää keksiä niiden yhteinen nimittäjä - sitä se Erkkikin on, ja monet muut ennen Erkkiä, yrittänyt tehdä - jossain määrin onnistuenkin, se tunnustettakoon.
 
Minun mielestä muiden pitäisi olla vähän kannustavampia jos joku toinen musiikista kiinnostunut ryhtyy tekemään jotain oikeasti omaa juttua varsinkin jos se ei ole kaupallisista lähtökohdista tehty.
 
En tiedä onko sinfoniat sitten sellainen musiikin muoto, joka ei perustu omaehtoiseen luovaan toimintaan, vaan auktoriteettien mielistelyyn - toivottavasti näin ei ole.
 
Jos et tiedä, miksi otat kantaa asiaan?
Sinfoniat eivät todellakaan ole mikään auktoriteettien mielistelyyn pyrkivä teosmuoto, jotkut sinfonioiden säveltäjät tosin saattavat pyrkiä tähän. Ihan sama kuin miettisi että onko rock kantaaottavaa? Jonkun tekemä rock saattaa olla, mutta ei se ole mikään koko genreä määrittelevä asia.
 
Jotkut pitävät sinfoniaa musiikillisen luomisen äärimmäisenä muotona, tämä on täysin subjektiivinen ajattelumalli, mutta vaihtoehtoisesti voidaan ajatella, objektiivisemmin, niin, että klassisen säveltäjän äärimmäistä musiikillista taidonnäytettä (olettaen että taidot ovat riittävät) kutsutaan usein sinfoniaksi. Nimenomaan näin päin. Auttaako toi ajatus yhtään hahmottamaan millainen teosmuoto sinfonia oikein on? Sinfonian voisi käsitteenä rinnastaa vaikka erinomaiseen rock/jazz/tms. -albumiin. Ei albumin biisien määrää, pituutta, tempoja, muotoa, aihealuetta, tai edes instrumentaatiota ole tarkasti määritelty, sen täytyy olla vaan erinomainen, hyvin tehty albumi, joka istuu jossain määrin genreensä.
 
Mielestäni täällä ollaan kannustavia ihan siinä määrin kuin on sopivaa. Täällä ovat ihmiset kertoneet mielipiteensä - yleinen kanta ei ole mikään päähäntaputtelu, vaan se, että Erkillä on sävellyksellistä potentiaalia, mutta sinfonia on ehkä vielä tässä vaiheessa turhan iso pala haukattavaksi.
 
Oletko miettinyt, että aika harva tosissaan taiteen tekemiseen pyrkivä ihminen tekee "kaupallista" musiikkia - ehkä hyvistä kappaleista vaan sattuu tulemaan myös kaupallisesti menestyneitä? Luuletko että Tyttö Ipaneemasta tai Für Elise on sävelletty siksi, että saataisiin mahdollisimman kova hitti aikaan?
 
Ongelma on siinä, että olet lähtenyt puuhaan, joka edellyttää monen ihmisen sitoutumista, jotta se saadaan esitettyä. Vähän kuin elokuvan tekeminen. Välttämättä kaikista haastavimpia elokuvia ei ruveta tekemään, vaan mietitään miten se myy. Ehkä sinfonian kohdalla voi olla samoin, että mietitään miten se voidaan "myydä" niille, joiden se pitäisi esittää ja yleisölle.
 
Väärin - välttämättä kaikista turhimpia elokuvia ei lähdetä tekemään - sellaisia elokuvia, joissa A) ei ole mitään riittävän selkeää sanomaa, tai sanomaa ei tuoda riittävän tyylikkäästi esille, B) ei ole riittävän tiukkaa kirjoitusta, jotta niistä saisi toimivan elokuvan, tai C) ei ole riittävästi tarttumapintaa jotta niillä olisi potentiaalia edes kaupalliseksi menestykseksi. Onko sun mielestä David Lynchin Mulholland Drive erityisen helppo elokuva? Onko se edes enää elokuva sanan yleisessä merkityksessä? Ovatko sun mielestä Sekoboltsit Sukelluskoulussa, Ninja, tai dokumenttielokuva Seksiaddiktio haastavia elokuvia? Ei, tietääkseni ne eivät edes ole menestynyt erityisen hyvin. Ne ovat kasoja paskaa, jotka on silti tehty. Mieti, että on olemassa vielä NIITÄKIN huonompia elokuvaprojekteja. Olisiko mahdollista, että juuri ne huonot elokuvaprojektit jäävät tekemättä - eivät "haastavimmat"? Se, että joku näyttää, kuulostaa tai vaikuttaa paskalta, ei AINA tarkoita että vika olisi vastaanottavassa osapuolessa. Joskus esim. musiikki ihan oikeasti saattaa olla ihan vaan huonoa.
 
Helpommin pääsisi asiassa eteenpäin jos tekis jotain sellaista, jota voi esittää pienemmällä porukalla. Vaikka säveltäisi uuden virren.
 
Omasta mielestäni olisi kiva sellainen radiokanava, joka soittaa vaihtoehtomusiikkia, välillä olisi yhteiskunnallisia asioita syväluotaavia keskusteluohjelmia, kaupallisuus loistaisi poissaololla, voitaisiin kuunnella keskustelunavaajan sinfoniaa ja Musamiehen jazz-improvisointia ja kannanottoja ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin...
 
Mitäs jos kuuntelisit vaikka Ylen kanavia joskus? Avaruusromua, Pekka Sauri, vaalikeskusteluja, demokokelaat, yöjazz, klassinen, uuden musiikin festivaaleilta tulevat dokumentaatiot, keskusteluohjelmat - nämä ovat kaikki Ylen tarjontaa.
 
Voi olla että Ylelläkin on jotkut standardit - esmes sellaiset, että jos ei edes toimittajaa kiinnosta kuulemansa, sitä ei tarvitse välttämättä ehdoin tahdoin tuputtaa yleisölle.
 
PS: Vähän "rispektiä" Erkin omaehtoiseen ja luovaan toimintaan. Harvalla meistä on minkäännäköistä omatekemää sinfoniaa, eikä innostusta lähteä edes sellaista yrittämään.
 
Harva uskoo taitojensa riittävän - ja toisaalta, harva muutenkaan pakottaa itseään säveltämään jotain, jonka pitäisi tulla pakottamatta - sinfonian luonne kun usein vaatii sen sisältämän musiikin olevan rehellisesti säveltäjän sisältä tullutta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että sävellystyön pitäisi tapahtua itsestään, vaan se tarkoittaa sitä, että tarve sinfonian säveltämiseen, usko omiin kykyihin ja tunne siitä että on jotain uutta, tarpeeksi painavaa sanottavaa, tulee säveltäjästä itsestään. Lisäksi klassinen sinfonia koettiin 1900-luvulla teosmuodoksi, josta pitää päästä irti. Nyt on luotu uusia musiikillisia väyliä, joita pitkin ollaan taas päästy kulkemaan niin pitkälle että teoksia voidaan alkaa taas kutsua sinfonioiksi.
 
Kerrottakoon kuriositeettina, että Leif Segerstaminkin sinfonioiden kyky kantaa niille annettua titteliä on monen mielestä hiukan kyseenalaista. Ei se vaan oo niin helppoa.
 
Kertokaa te sävellyksenopiskelijat ja muut asiaan syvästi vihkiytyneet näkemyksenne koko tästä sinfonia-kysymyksestä, haluaisin tietää olenko ajatuksineni yksin.

Ihmetyttää vähän helvetisti se, että täällä vähättelevät sinfoniaa teosmuotona sellaiset ihmiset, jotka selkeästi eivät ole klassiseen musiikkiin ihmeemmin perehtyneet.
 
En tiedä onko keskustelussa aiemmin ollut jotenkin sitä vähätteleviä viestejä kun viestejä rupeaa olemaan jo niin paljon.
 
Mitenkä siihen sinfoniaan nyt erityisesti täytyisi perehtyä - eikös se ole musaa siinä missä muukin, vähän vain isommalle porukalle tehty?
 

 
Vähän sama kuin klassiset muusikot kävisivät aukomassa päätään jazz-palstalla todeten että "no eihän se tyylinmukainen bebop-improvisointi nyt mitään hankalaa ole, sen kun vetää vaan".
 
Mua ei ainakaan vaivaa yhtään jos klassinen muusikko vetää tosta noin vaan mainitsemaasi improvisaatiota.
 
Se minun mielestä on hyvä musiikissa ylipäänsä, kun se on kaikkien kiinnostuneiden ulottuvilla - sinfoniat mukaanlukien.
 
Sinfoniat eroaa monesta muusta musiikista niin, että niiden esittäminen vaatii paljon voimavaroja - tulee kalliiksi kun pitää olla iso bändi, jolle kelpaa vain hyvät puitteet.
 
mutta vaihtoehtoisesti voidaan ajatella, objektiivisemmin, niin, että klassisen säveltäjän äärimmäistä musiikillista taidonnäytettä (olettaen että taidot ovat riittävät) kutsutaan usein sinfoniaksi.
 
Eikös sinfoniat tuppaa olemaan usein aika monimutkaisia, ettei niitä osaa oikein vihellellä ulkomuistista ;-) niin tämä asettaa kai jonkinmoisen taitovaatimuksen niin esittämiselle kuin säveltämiselle. Toisaalta olihan/on Erkinkin sinfonia monimutkaisen kuuloinen.
 
Täällä ovat ihmiset kertoneet mielipiteensä - yleinen kanta ei ole mikään päähäntaputtelu, vaan se, että Erkillä on sävellyksellistä potentiaalia, mutta sinfonia on ehkä vielä tässä vaiheessa turhan iso pala haukattavaksi.
 
Pienimuotoisempi juttu voisi tuottaa puolin ja toisin enemmän onnistumisen elämyksiä.
 
Oletko miettinyt, että aika harva tosissaan taiteen tekemiseen pyrkivä ihminen tekee "kaupallista" musiikkia - ehkä hyvistä kappaleista vaan sattuu tulemaan myös kaupallisesti menestyneitä?
 
Arvelen, että kaupallisuus on ollut lisääntymään päin ja siksi monesti minua ilahduttaa joku hiukan vanhempi materiaali kuin uusimmat kaupalliset hitit.
 

 
Väärin - välttämättä kaikista turhimpia elokuvia ei lähdetä tekemään - sellaisia elokuvia, joissa A) ei ole mitään riittävän selkeää sanomaa, tai sanomaa ei tuoda riittävän tyylikkäästi esille
 
No, ainakin kansansivistyksellisesti suuri osa isolla rahalla tehdyistä elokuvista on surkiaa kamaa.
 
Onko sun mielestä David Lynchin Mulholland Drive erityisen helppo elokuva?
 
En jaksa katsoa paljon kaiken maailman amerikkalaisia elokuvia vaikka välillä on kiva katsoa niitäkin. Minun mielestä Tuntematon Sotilas on suomalaiselle hyvä katsoa tai vaikka Kaurismäen veljesten elokuvia.
 
Ovatko sun mielestä Sekoboltsit Sukelluskoulussa, Ninja, tai dokumenttielokuva Seksiaddiktio haastavia elokuvia? Ei, tietääkseni ne eivät edes ole menestynyt erityisen hyvin. Ne ovat kasoja paskaa, jotka on silti tehty. Mieti, että on olemassa vielä NIITÄKIN huonompia elokuvaprojekteja. Olisiko mahdollista, että juuri ne huonot elokuvaprojektit jäävät tekemättä - eivät "haastavimmat"?
 
Huolestuttuvana pidän kun TV:n tarjonta rapauttaa kansan moraalia, kannustaa väkivaltaan ja passivoi ihmisiä.
 
Mitäs jos kuuntelisit vaikka Ylen kanavia joskus? Avaruusromua, Pekka Sauri, vaalikeskusteluja, demokokelaat, yöjazz, klassinen, uuden musiikin festivaaleilta tulevat dokumentaatiot, keskusteluohjelmat - nämä ovat kaikki Ylen tarjontaa.
 
Tähtisumua on ok, samoin ruotsinkieliselle kanavalla hyviä ohjelmia ja nuo mitä mainitsit on hyviä!

En tiedä onko keskustelussa aiemmin ollut jotenkin sitä vähätteleviä viestejä kun viestejä rupeaa olemaan jo niin paljon.
 
Mitenkä siihen sinfoniaan nyt erityisesti täytyisi perehtyä - eikös se ole musaa siinä missä muukin, vähän vain isommalle porukalle tehty?
 
Tämä lausahdus töksähtää korvaan aika pahasti. Tutustu aiheeseen.
Sinfonia ei ole mikään genre, musiikkityyli tai mitään muutakaan "musaa siinä missä muukin", koska sen musiikillista sisältöä ei itse asiassa ole rajattu yhtään millään tavalla. Itse asiassa sinfonia on ainoastaan siinä mielessä "musaa siinä missä muukin", että se voi sisältää kaiken, mitä kaikki muu musiikki voi sisältää. Tästä syystä väitän, että kokoonpano ei ole millään tavalla merkityksellinen kappaleen sinfonisuuden määrittämiselle. Sinfonia vaan leimallisesti tarkoittaa klassisilla soittimilla soitettavaa tavaraa. Ainoa rajoitus on se, että musiikillisen sisällön täytyy olla jotenkin yhdistettävissä klassiseen kaanoniin - miten, se on toinen juttu.
 
Mua ei ainakaan vaivaa yhtään jos klassinen muusikko vetää tosta noin vaan mainitsemaasi improvisaatiota.
 
Sä missasit mun pointin. Ei se, että klassinen muusikko soittaa sitä, vaan se, että se VÄITTÄÄ sen tekemisen, mitä jazz-muusikot tekevät, olevan yksinkertaista ja helppoa, ilman että on perehtynyt aiheeseen tippaakaan.
 
Se minun mielestä on hyvä musiikissa ylipäänsä, kun se on kaikkien kiinnostuneiden ulottuvilla - sinfoniat mukaanlukien.
 
Sinfoniat eroaa monesta muusta musiikista niin, että niiden esittäminen vaatii paljon voimavaroja - tulee kalliiksi kun pitää olla iso bändi, jolle kelpaa vain hyvät puitteet.
 
Paskanmarjat, jos on riittävän hyvä teos niin väitän että jengi soittaa sen vaikka ilmaiseksi, muusikot kun sattuvat tykkäämään hyvän musiikin soittamisesta. Mikä helvetin sosialisti-musiikintekijä sä olet? Pitääkö kaikkia vaan taputella päähän ja kaikille olla oikeus kuluttaa toisten aikaa sellaiseen mitä ne eivät halua tehdä? Sen kuin säveltää riittävän hyvän teoksen ja tutustuu muutamiin ihmisiin, niin helppoa se soitettavaksi saaminen on. Minkä ihmeen takia muuten säveltäjiä on ollut kautta aikain?
 
Eikös sinfoniat tuppaa olemaan usein aika monimutkaisia, ettei niitä osaa oikein vihellellä ulkomuistista ;-) niin tämä asettaa kai jonkinmoisen taitovaatimuksen niin esittämiselle kuin säveltämiselle. Toisaalta olihan/on Erkinkin sinfonia monimutkaisen kuuloinen.
 
Mä en ymmärrä yhtään mitä sä ajat takaa. Kyllä kaikki musiikki vaatii esittäjältään taitoa.
 
Pienimuotoisempi juttu voisi tuottaa puolin ja toisin enemmän onnistumisen elämyksiä.
 
Ehdottomasti, ja siksi sitä on tarjottukin ideana.
 
Arvelen, että kaupallisuus on ollut lisääntymään päin ja siksi monesti minua ilahduttaa joku hiukan vanhempi materiaali kuin uusimmat kaupalliset hitit.
 
Korreloiko kaupallisuuden määrä jotenkin musiikillisen sisällön kanssa? Ei tod. Usein vaan sattuu olemaan niin että yksinkertainen ja ennalta-arvattava on suuren osan mielestä kaunista - tämä ei kuitenkaan ole mikään sääntö. Kaupallisuus ei ole mikään sisällöllinen ominaisuus. Onko E-pilleri jotenkin kaupallinen? Sitä on myyty tuotteena aika paljon.
 
No, ainakin kansansivistyksellisesti suuri osa isolla rahalla tehdyistä elokuvista on surkiaa kamaa.
 
Voi herranen aika. Mitä sitten? Mä ainakin etsin itse ne leffat jotka mua sattuu kiinnostamaan - ei ole tapana mennä to-iltana klo 19 leffaan riippumatta siitä, mitä siellä on. A) Eihän se ole niiden elokuvantekijöiden vika, että jengi käy katsomassa juuri tietynlaisia niiden tekemiä leffoja! Ei kukaan määrää mitä ihmisten pitää katsoa. B) Kansa oppii niistä niitä asioita joita niillä leffoilla on opetettavana. Heti, kun ihmiset alkavat vaatia erilaisia asioita, niille myös tarjotaan niitä.
 
Media luo ihmisille potentiaalisia tarpeita, jotka kuitenkin muuttuvat todellisiksi vasta siinä vaiheessa kun ihmiset hyväksyvät ne henkilökohtaisiksi tarpeikseen. Ts. ihmiset haluavat viihdettä, ja sitä ne myös saavat. Elokuvayhtiön tarkoitus on saada laskut maksettua ja tuottaa sen verran voittoa, että seuraavaan leffaan saadaan rahoitus. Kaikki muu on sitten bonusta.
 
Mielestäni elokuvapuolella on vielä huomattavasti parempi tilanne kuin musiikkiteollisuudessa. Tämä on onneksi muuttumassa, kun ihmisten taide saadaan nykyään kuuluviin muita kuin perinteisiä reittejä pitkin.
 
En jaksa katsoa paljon kaiken maailman amerikkalaisia elokuvia vaikka välillä on kiva katsoa niitäkin. Minun mielestä Tuntematon Sotilas on suomalaiselle hyvä katsoa tai vaikka Kaurismäen veljesten elokuvia.
 
Huolestuttuvana pidän kun TV:n tarjonta rapauttaa kansan moraalia, kannustaa väkivaltaan ja passivoi ihmisiä.
 
Ihan hiukan syyllistävää ja lapsellista ajattelua. Kyllä vika on ihan ihmisissä itsessään eikä missään "TV":ssä. Mitä ihmettä se edes tarkoittaa? TV on eloton objekti, jolla ei ole minkäänlaisia pyrkimyksiä mihinkään suuntaan.
Mä olen nähnyt elämäni aikana todella rankkaa väkivaltaa, pornoa, rikoksia, alistamista, kidutusta, ja vaikka mitä, ja pidän itseäni harvinaisen tasapainoisena, rikosrekisterittömänä, huumekokeiluilta välttyneenä yksiavioisena ihmisenä. Jaksan jopa tehdä niitä asioita joista olen oikeasti kiinnostunut.
 
TV:stä tulee juuri niitä ohjelmia, joita kansa haluaa nähdä. En väitä, että kansa tietäisi mikä on sille hyväksi, mutta valitettavasti mainostelevisiolla ei mainosta kukaan, jos sitä ei katso kukaan.
YLEllä ei toisaalta näe juuri mitään ala-arvoista materiaalia, ei ainakaan säännöllisesti.
Ratkaisu ongelmaan on se, että pitää huolen ettei tee typeryyksiä ja samalla huolehtii ettei kaveri tee niitä, ei se että "TV" lopettaa kansan tuhoamisen.
 
Ei mikään ihme että keskivertokansalaisten lausunnot ovat mitä ovat, jos tällä tasolla liikkuu ajatus. Fortumin optio-hässäkkäkin on sun mielestä varmaan absoluuttisesti väärin, ja valtion pitäisi taata jokaiselle työpaikka?
 
Tähtisumua on ok, samoin ruotsinkieliselle kanavalla hyviä ohjelmia ja nuo mitä mainitsit on hyviä!

Henkilö A:
Huolestuttuvana pidän kun TV:n tarjonta rapauttaa kansan moraalia, kannustaa väkivaltaan ja passivoi ihmisiä.
 
Henkilö B:
Ihan hiukan syyllistävää ja lapsellista ajattelua. Kyllä vika on ihan ihmisissä itsessään eikä missään "TV":ssä. Mitä ihmettä se edes tarkoittaa? TV on eloton objekti, jolla ei ole minkäänlaisia pyrkimyksiä mihinkään suuntaan.
Mä olen nähnyt elämäni aikana todella rankkaa väkivaltaa, pornoa, rikoksia, alistamista, kidutusta, ja vaikka mitä, ja pidän itseäni harvinaisen tasapainoisena, rikosrekisterittömänä, huumekokeiluilta välttyneenä yksiavioisena ihmisenä. Jaksan jopa tehdä niitä asioita joista olen oikeasti kiinnostunut.

TV:stä tulee juuri niitä ohjelmia, joita kansa haluaa nähdä. En väitä, että kansa tietäisi mikä on sille hyväksi, mutta valitettavasti mainostelevisiolla ei mainosta kukaan, jos sitä ei katso kukaan.
YLEllä ei toisaalta näe juuri mitään ala-arvoista materiaalia, ei ainakaan säännöllisesti.
Ratkaisu ongelmaan on se, että pitää huolen ettei tee typeryyksiä ja samalla huolehtii ettei kaveri tee niitä, ei se että "TV" lopettaa kansan tuhoamisen.

Ei mikään ihme että keskivertokansalaisten lausunnot ovat mitä ovat, jos tällä tasolla liikkuu ajatus. Fortumin optio-hässäkkäkin on sun mielestä varmaan absoluuttisesti väärin, ja valtion pitäisi taata jokaiselle työpaikka?
 
Henkilö C:
Pidän eniten huolestuttavana kansalaistemme väittely- ja argumentaatiotaitojen rapautumista, joka voi osaltaan johtua siitä, että ihmiset katsovat tv:stä pelkkää sontaa (mm. rankkaa väkivaltaa, pornoa ja tyhjänpäiväistä tosi-tv:tä). Ei mikään ihme, jos keskivertokansalaisten väittelyt keskustelupalstoilla menevät tällaisiksi, kun ajattelun ja ns. argumentoinnin taso on tätä: jos fortumin optiohässäkkä on kerta mielestäsi absoluuttisesti oikein, niin varmaan hyväksyt kaikessa liberalismissasi sitten lapsipornon ja ihmisten tappamisenkin; sitä se TV:n katselu teettää.

Tämä lausahdus töksähtää korvaan aika pahasti. Tutustu aiheeseen.
Sinfonia ei ole mikään genre, musiikkityyli tai mitään muutakaan "musaa siinä missä muukin", koska sen musiikillista sisältöä ei itse asiassa ole rajattu yhtään millään tavalla.
 
Ei se sitten poikkea meikäläisen jazz-improvisaatiosta kun sitäkään ei ole rajattu ;-)
 
Otavan ison musiikkitietosanakirjan perusteella saa käsityksen, että sinfonia käsite on muuttanut muotoaan aikojen kuluessa. "Oletetaan, että termi symphonie on antiikin aikana merkinnyt samanaikaisten sävelten, priimin tai oktaavin (antifoniset symphoniat) kvartin tai kvintin (parafoniset symphoniat) elämysperäistä konsonoivaa yhteensulautumista..." jne.
 
Vähän matkan päästä kirjasta löytyy sinfoninen baletti, sinfoninen jazz ja sinfoninen runo.
 
Kyllä väitän, että ihmisten mielissä sinfoniaa on rajattu jollain tapaa - jos esittää akustisilla soittimilla vaikka suomalaisen kansanmusiikin kuuloista kamaa, ei se sinfoniasta mene vaikka kuinka perustelisi, ettei ole rajattu.
 
sisältää kaiken, mitä kaikki muu musiikki voi sisältää.
 
Mä tuntisin itseni petetyksi jos menisin katsomaan ja kuulemaan sinfoniaa ja esitettäisiin vaikka jotain kokeilevaa syntikkamusaa.
 
Ainoa rajoitus on se, että musiikillisen sisällön täytyy olla jotenkin yhdistettävissä klassiseen kaanoniin
 
Mikäs se on?!
 
Ei se, että klassinen muusikko soittaa sitä, vaan se, että se VÄITTÄÄ sen tekemisen, mitä jazz-muusikot tekevät, olevan yksinkertaista ja helppoa, ilman että on perehtynyt aiheeseen tippaakaan.
 
Mäpä en väitä sinfonian tekemistä helpoksi, mutta väitän, että pitää olla aika viitseliäs ja päättäväinen jos meinaa oman sellaisen tehdä.
 

 
Paskanmarjat, jos on riittävän hyvä teos niin väitän että jengi soittaa sen vaikka ilmaiseksi, muusikot kun sattuvat tykkäämään hyvän musiikin soittamisesta.
 
Kun tuli oltua katsomassa Mustankallion tunnelissa Lahdessa Hammond jazzia, kävi niin, että sitä mukaa kun musiikin vaikeusaste kasvoi ja tietysti ilta tummui, lähti kaupungin silmäätekevät pikkuhiljaa kotia kohti. Siinävaiheessa iltaa oli uruissa Jukka Gustavson.
 
Mä en ymmärrä yhtään mitä sä ajat takaa. Kyllä kaikki musiikki vaatii esittäjältään taitoa.
 
Se mitä jengi diggaa, ei kuitenkaan ole pelkästään esittäjän taidoista kiinni tai sävellyksen taiteellisesta tasosta. Jos euroviisuvoittaja olisi ollut joku muu ja Suomen biisi vaikka kymmenentenä täsmälleen samanlailla esitettynä, ei tietenkään olisi sellaista hehkutusta ja intoa mitä on ollut voiton takia.
 
Korreloiko kaupallisuuden määrä jotenkin musiikillisen sisällön kanssa?
 
Korreloi niin, että jotta menestyvä kaupallisuus voisi toteutua, pitää olla tuotantokuluihin nähden riittävästi myyntiä ja suuren yleisön ymmärrystä.
 
Onko E-pilleri jotenkin kaupallinen? Sitä on myyty tuotteena aika paljon.
 
Mikäs on myydessä jos kuluttaja keksii kyseiselle pillerille käyttöä.
 

 
A) Eihän se ole niiden elokuvantekijöiden vika, että jengi käy katsomassa juuri tietynlaisia niiden tekemiä leffoja! Ei kukaan määrää mitä ihmisten pitää katsoa.
 
Kyllä elokuville on asetettu ikärajoja.
 
B) Kansa oppii niistä niitä asioita joita niillä leffoilla on opetettavana. Heti, kun ihmiset alkavat vaatia erilaisia asioita, niille myös tarjotaan niitä.
 
Toisaalta kaupallisuus ja julkinen media luovat keinotekoista tarvetta esim. seurata jotain trendejä. Pitää olla laiha, nuori jne.
 

 
Media luo ihmisille potentiaalisia tarpeita, jotka kuitenkin muuttuvat todellisiksi vasta siinä vaiheessa kun ihmiset hyväksyvät ne henkilökohtaisiksi tarpeikseen. Ts. ihmiset haluavat viihdettä, ja sitä ne myös saavat.
 
Vanhoina aikoina kuulemma hallitsijat käyttivät valtavasti voimavaroja tarjotakseen näyttäviä huvituksia erilaisten raakuuksien merkeissä, jotta pysyisivät itse suosiossa.
 
Kyllä vika on ihan ihmisissä itsessään eikä missään "TV":ssä. Mitä ihmettä se edes tarkoittaa?
 
Täällä netissä me kukin voidaan vaikuttaa siihen onko sisällöntuotanto omalta osaltaan tasokasta. TV:ssä ei näin ole. Myöhäisillalla pukkaa väkivaltaohjelmien riippumatta siitä onko ne minun tai sinun mielestä tarpeellisia.
 

 
TV on eloton objekti, jolla ei ole minkäänlaisia pyrkimyksiä mihinkään suuntaan.
 
Aika suuri joukko ihmisiä häärää TV-ohjelmien aikaansaamiseksi.
 

 
TV:stä tulee juuri niitä ohjelmia, joita kansa haluaa nähdä. En väitä, että kansa tietäisi mikä on sille hyväksi, mutta valitettavasti mainostelevisiolla ei mainosta kukaan, jos sitä ei katso kukaan.
 
On omituista miksi TV:ssä lietsotaan kaikenlaista negatiivistä ja rikollista joka ei kuitenkaan muualla suomalaisessa yhteiskunnassa ole vastaavassa laajuudessa yleistä.
 
Fortumin optio-hässäkkäkin on sun mielestä varmaan absoluuttisesti väärin, ja valtion pitäisi taata jokaiselle työpaikka?
 
Pitäisi olla oma keskusteluryhmä valtion asioiden parantamiseksi! Fortumin hässäköihin pitäisi tutustua vähän paremmin. Enempi olen tällä hetkellä huolissani mammuttitaudista, jossa tavoitellaan mahdollisimman suuria tuotannollisia kokonaisuuksia.
 
Tällä hetkellä kunnallinen itsehallinto, joka on aikaisemmin ollut se kenttä, jossa yhteisiin asioihin osallistuminen opetellaan, on uhattuna.
 
Suuremmat kokonaisuudet voivat hämärtää vallan ja vastuun suhdetta. Asioista tulee sekavia ja monimutkaisia, instituutiot ja niiden luomat normistot rupeavat elämään omaa elämäänsi irtaantuneina alkuperäisestä tarkoituksestaan.
 
Julkisen vallan tehtävinä on nähty talouden osalta tulonjako, stabilisaatio ja allokaatio. Jos yksityistäminen on viety pitkälle ja asioita hoitelee monikansalliset mammuttiyhtiöt, julkisen vallan voi olla vaikea hoitaa tehtäviään.
 
PS: Taisi mennä tarina jo liian pitkäksi ja kauas alkuperäisestä aiheesta. Pitää mennä takaisin kiipparipalstan puolelle ,ottei vesity alkuperäinen aihe mm. valtion asioiden parantamisaiheilla ;-)

Jätetään yhteiskuntakritiikki toisiin keskusteluihin, kuten mainittua, meinataan karata jo kauas alkuperäisestä aiheesta.
 
Ei se sitten poikkea meikäläisen jazz-improvisaatiosta kun sitäkään ei ole rajattu ;-)
 
Jepjep, ei improvisaatiota mitenkään olekaan rajattu, mutta jazzia musiikki ei tietyn pisteen jälkeen enää välttämättä ole.
 
Otavan ison musiikkitietosanakirjan perusteella saa käsityksen, että sinfonia käsite on muuttanut muotoaan aikojen kuluessa. "Oletetaan, että termi symphonie on antiikin aikana merkinnyt samanaikaisten sävelten, priimin tai oktaavin (antifoniset symphoniat) kvartin tai kvintin (parafoniset symphoniat) elämysperäistä konsonoivaa yhteensulautumista..." jne.
 
Nimenomaan näin se on, se on käsitteenä muuttunut.
 
Vähän matkan päästä kirjasta löytyy sinfoninen baletti, sinfoninen jazz ja sinfoninen runo.
 
Kyllä väitän, että ihmisten mielissä sinfoniaa on rajattu jollain tapaa - jos esittää akustisilla soittimilla vaikka suomalaisen kansanmusiikin kuuloista kamaa, ei se sinfoniasta mene vaikka kuinka perustelisi, ettei ole rajattu.
 
Ensinnäkin, ainoastaan ihmisten mielissä, ja eritoten kuulijoiden mielissä. Kyllä säveltäjät ja muu musiikkiväki, varsinkin uudistusmielisimmät, saattaisivat helpostikin hyväksyä teoksen.
Toisekseen, kyllä se menee, jos se jollain tapaa liittyy klassiseen perinteeseen ja täyttää laajuudeltaan, musiikilliselta kieleltään (tässä tullaan siihen, että kansanmusiikki sellaisenaan ei ole niin kehittynyttä musiikillista kieltä että se sinänsä toimisi sinfonisen struktuurin rakennepalikkana, siksi se on kansanmusiikkia), sävellyksellisiltä ansioiltaan jne. sinfonian vaatimukset. Lisäksi kokoonpanon täytyisi pystyä tuottamaan sen verran laaja äänipaletti, että sointi olisi "sinfoninen".
Ei ole mitään syytä, miksi teosta ei hyväksyttäisi sinfoniaksi. Kuten sanottua, ei se kokoonpano sitä määritä - se ei enää olisi vaan orkesterimusiikkia.
 
Mä tuntisin itseni petetyksi jos menisin katsomaan ja kuulemaan sinfoniaa ja esitettäisiin vaikka jotain kokeilevaa syntikkamusaa.
 
Kokeilevan syntikkamusankin täytyisi täyttää em. kriteerit. Oletettavasti sä olisit kyseisessä tilanteessa myös perehtynyt sen verran konsertin ohjelmaan, että tietäisit ettei orkesteri ole soittamassa.
Ja lisäksi, koska musiikin on tarkoitus vaikuttaa jollain tavalla - petetyksi tuleminenkin on vaikutetuksi tulemista, se voisi olla vain säveltäjän keino luoda teokseen yksi lisäulottuvuus, siis pelkästään plussaa.
 
Mikäs se on?!
 
Klassisen perinteen musiikillinen kehityskaari, usein esitetään niiden kunkin aikakauden merkittävimpien teosten kautta. Eli uuden sinfonian täytyy olla jossain yhteydessä siihen mitä aiemmin on tehty, muuten se on jotain muuta musiikkityyliä.
 
Mäpä en väitä sinfonian tekemistä helpoksi, mutta väitän, että pitää olla aika viitseliäs ja päättäväinen jos meinaa oman sellaisen tehdä.
 
Ehdottomasti. Ei sitä ole kukaan väittänytkään, minkä tahansa ison teoksen tekeminen on vaativaa. Sä tosin vaan yrität väittää, että liki kuka tahansa voi säveltää sinfonian kun jaksaa vaan kirjoittaa ääniä paperille. Asia ei ole näin yksinkertainen. Se tässä nyppii.
 
Kun tuli oltua katsomassa Mustankallion tunnelissa Lahdessa Hammond jazzia, kävi niin, että sitä mukaa kun musiikin vaikeusaste kasvoi ja tietysti ilta tummui, lähti kaupungin silmäätekevät pikkuhiljaa kotia kohti. Siinävaiheessa iltaa oli uruissa Jukka Gustavson.
 
Öö, niin? Mikähän tässä nyt oli pointtina? Mä puhuin siitä, että muusikot soittavat, en siitä että teos esitettäisiin. Kuuntelijat totta kai erikseen. Mutta jos teos on niin hyvä, että soittajat haluavat soittaa sitä, soittajat todennäköisesti haluavat myös esittää sen.
 
Se mitä jengi diggaa, ei kuitenkaan ole pelkästään esittäjän taidoista kiinni tai sävellyksen taiteellisesta tasosta. Jos euroviisuvoittaja olisi ollut joku muu ja Suomen biisi vaikka kymmenentenä täsmälleen samanlailla esitettynä, ei tietenkään olisi sellaista hehkutusta ja intoa mitä on ollut voiton takia.
 
No ei tietenkään ole, onhan se nyt nähty että jengi ostaa mitä sille myydään. Lähinnä pointtini on se, että kaupallisuus ei ole mikään suoranainen ominaisuus musiikissa, tai vaihtoehtoisesti ajateltuna se, että musiikki myy, ei tee siitä automaattisesti kaupallista. Äärimmäisenkin "kaupallinen" musiikki, täysin dollarinkuvat silmissä tehty kurakin on flopannut ja toisin päin. Muistaako joku Indxin? On olemassa siis yksinkertaista, paljon tarttumapintaa sisältävää musiikkia, ja sellaista, joka vaatii kuulijalta enemmän. On myös olemassa paljon kuuntelijalta vaativaa musiikkia, joka on silti ihan paskaa.
Lähinnä on olemassa pyrkimystä myydä paljon levyjä - tämä usein on helpointa toteuttaa yksinkertaisella kamalla. Se ei kuitenkaan tarkoita että musiikissa itsessään olisi joku kaupallisuusfaktori.
 
Korreloi niin, että jotta menestyvä kaupallisuus voisi toteutua, pitää olla tuotantokuluihin nähden riittävästi myyntiä ja suuren yleisön ymmärrystä.
 
Ton sun johtopäätöksen perusteella se ei silloin korreloi. Musiikissa voi olla ihan vitusti sisältöä, ja silti se voi myydä paljon. Mä kysyin tarkkaan ottaen sitä, että onko niin, että sisällöllisesti yksinkertaisempi musiikki myy automaattisesti enemmän.
 
Mikäs on myydessä jos kuluttaja keksii kyseiselle pillerille käyttöä.
 
Joo, mutta kun edelleen, se E-pilleri ei itsessään ole millään tavalla kaupallinen tuote. Sen käyttötarkoitus vaan sattuu olemaan sopiva suureen myyntiin.
 
Koko tän dadan pointti on siinä, ihan samoin kuin tossa myöhemmässä keskustelussakin, että ei vanhemmassa tai uudemmassa musassa ole yhtään sen enempää tai vähempää sisältöä, SÄ olet vaan muuttunut. Palaa siihen pisteeseen itsessäsi, jossa halusit kuulla uutta musiikkia, ja täytä se tarve etsimällä siihen sopivaa musiikkia nykyajasta, äläkä tuomitse kaikkea nykymusiikkia parin radiosta tulevan biisin perusteella - niin yksinkertaista se on. Ei se Tipitii niin kovin paljon sisällökkäämpi biisi ole kuin Hard Rock Hallelujah.
 
Niin, ja kuuntele niitä sinfonioita, siellä on hyvää paskaa. Kuuntele vaikka Sibeliuksen 2. sinfonia, jos kerran olet kovin isänmaallinen. Tuntematon sotilas on ihan yhtä tarpeellinen tuntea kuin sekin.