Aihe: Kysymyksiä sähkörummuista
1
jp351
08.03.2007 13:29:01
Aikomuksena on siis ostaa sähkörummut ja minkäänlaista aiempaa kokemusta ei minulla niistä ole. Aion kyllä käydä musiikkiliikkeessä kokeilemassa minkälaista sähkörummuilla on soittaa, mutta olisi silti joitakin kysymyksiä niistä. Ensinnäkin rahaa on käytettävissä enintään 1000€, ja itseäni kiinnostaisi tämä setti
 
http://www.thomann.de/fi/millenium_pro_mesh_headtd3_start_set.htm
 
Käsittääkseni tuossa setissä tulee valmiina nuo mesh head -kalvolliset padit ja näin ollen en tarvitsisi tuon paketin lisäksi mitään ylimääräistä voidakseni alkaa soittaa. Jos olen oikein ymmärtänyt niin mesh head -padit ovat sekä hiljaisemmat että akustisemman tuntuiset verrattuna tavallisiin sähkörumpujen padeihin. Rummut tulevat kerrostaloon ja yleensä soitan melko hiljaa joten naapurit tuskin häiriintyvät.
 
Lisäksi kiinnostaa, saako setin mukana tulevat kolme symbaalia ohjelmoitua haluamallaan tavalla, vai onko valmiiksi säädetty esim. vasemmanpuoleisen olevan haitsu, keskimmäisen olevan crash ja oikeanpuolimmaisen olevan ride? Moduulin ei tarvitse olla mikään erikoinen, ja uskon tuon TD-3:n riittävän ainakin jonkin aikaa.
 
Vielä lopuksi kysymys äänentoistosta, eli hommako toimii niin että riittää kun laitetaan kuulokkeet moduuliin kiinni ja toinen pää korviin ja eikun soittamaan? Ehdotukset muista seteistä ovat toki tervetulleita ja kiitoksia vastanneille.
nekronaut
08.03.2007 16:57:19
Voit soittaa (kokemuksen mukaan) mesh headeilla kerrostalossa. Saat laitettua symbaalipädeihin juuri ne saundit, jotka haluat aivon soittavan sieltä, ja toimii niin, että kuulokkeiden johto aivoon kiinni, toinen pää kuulokkeista toisiin aivoihin ja eikun oaukuttamaan...
Tuosta setistä kaipaisin itsekkin tietoa, viisaammat valistakoon, saman setin ehkä ostan, myöhemmin päivitän sitten aivon+haikan+riden, ja näistä kaipaisin lisää tietoa, muita vaihtoehtoja kuin roland? Ridejä(2 alueisia) en ole löytänyt kuin rolandin 15", mutta onko muita? Haikaksi ehkä vh12 ku on massii(vai vh11, en muista)... kertokaa kertokaa...(hymiö)
Peicco
08.03.2007 18:55:47
ja näistä kaipaisin lisää tietoa, muita vaihtoehtoja kuin roland? Ridejä(2 alueisia) en ole löytänyt kuin rolandin 15", mutta onko muita? Haikaksi ehkä vh12 ku on massii(vai vh11, en muista)... kertokaa kertokaa...(hymiö)
 
Hartdynamicsin ride on kaksialueinen. Ei pärjää ehkä herkkydessä Rolandille, mutta omasta mielestäni soittotatsi on taas sitten parempi. Johtunee siitä että se on metallia ja painaa kuin akustinen ride.
 
www.drum-tec.de myy näitä. Postikulut on maltilliset. Viimeksi kun tilasin sieltä basariin ja virveliin mesh-headit postikulu oli luokkaa 13e.
 
Lisäksi Yamahalla on kyllä jonkinlaista 3-alueista ridepadia, mutta niistä ei ole itsellä kokemuksia.
 
Rolandilla oli ennen mallistossaan CY-12H haikkapadi, jota ainakin itse koitan metsästää käytettynä.
Mikään ongelma ei ole niin monimutkainen etteikö sitä voisi juosta karkuun.
El Jefe
09.03.2007 13:57:02
Torilla halpa td-8 setti : http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=154554
 
Jos tohon säästät niin tuosta saa kyllä omansa pois..
 
Ei sun Peicco kannata ostaa Cy-12h haikkaa.Se ei ole kovin kaksinen kumipadi.Tai merkittävää parannusta ei tapahdu.Toi vh-11 taas on hintansa arvoinen,jammun se vastaava oli ihan erilaista kumiseosta..Tiedä sitten miten se pelittää muitten aivojen kanssa kun TD-12 ja TD-20..
Peicco
09.03.2007 21:29:08 (muokattu 10.03.2007 08:31:22)
Torilla halpa td-8 setti : http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=154554
 
Halpa ja halpa. Peltiosasto on aika synkkää...
Käytetyn TD-8 modulin reaaliarvo on 550-650e. Noi PD-80/85 meshpannut ehkä 80-90e/kpl. Ei toi setti mun mielestä mitenkään halpa ole. Etenkin kun joutuu ottamaan noi tomipadit symbaaleiksi. Niitä saa sitten taas kaupitella eteenpäin kun rupeevat kyrpimään. Oliko siinä edes basarin pedaalia? Kelpo pedaalia kun ei juurikaan alle 80e käytettynä löydä.
 
Ei sun Peicco kannata ostaa Cy-12h haikkaa.Se ei ole kovin kaksinen kumipadi.Tai merkittävää parannusta ei tapahdu.Toi vh-11 taas on hintansa arvoinen,jammun se vastaava oli ihan erilaista kumiseosta..Tiedä sitten miten se pelittää muitten aivojen kanssa kun TD-12 ja TD-20..
 
No kiitokset tästä infosta. En ole päässyt testaamaan, mutta olen tuota kuitenkin kyttäillyt kun käytettyjen hinta on tuollaista puoltatoista sataa.
 
VH-11 taas sai mielestäni täällä joltain käyttäjältä juuri äskettäin negatiivista palautetta. Lupasi palatakin asiaan, mutta en ole moiseen tarkentavaan käyttäjäkokemukseen vielä törmännyt. Olikohan se Juki57 vai mikäs sen nimimerkki oli??
 
EDIT:
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … sts.php?c=30&t=143820&co=30
 
Täältähän se kommentti löytyi. Kiinnostaa kyllä todella paljon mikä tossa VH-11 -haikassa mättää. Itse olen nopeasti kokeillut sitä joko Rolandilla tai DLX-musiikissa. Silloin se tuntui varsin tahmealta ja kankealta, mutta laitoin tämän tuolloin sen haikkastandin piikkiin.
Mikään ongelma ei ole niin monimutkainen etteikö sitä voisi juosta karkuun.
veka2
11.03.2007 17:42:03 (muokattu 11.03.2007 17:43:14)
Olisiko tosiaan ollut ständionglelma se kun VH-11 mainittiin täällä tahmeaksi. Ainakin TD-12 aivolla ja Tama:n ständissä on pelittänyt aivan asiallisesti. Meillä neljä eri soittajaa ajanut systeemillä, eikä kukaan ole ainakaan VH-11:sta mitään erikoista maininnut. Ja sitten tietysti se, miten aivo tukee VH-11:a...
Narcosynthesis
12.03.2007 13:33:57
 
 
Aikomuksena on siis ostaa sähkörummut ja minkäänlaista aiempaa kokemusta ei minulla niistä ole. Aion kyllä käydä musiikkiliikkeessä kokeilemassa minkälaista sähkörummuilla on soittaa, mutta olisi silti joitakin kysymyksiä niistä. Ensinnäkin rahaa on käytettävissä enintään 1000€, ja itseäni kiinnostaisi tämä setti
 
http://www.thomann.de/fi/millenium_pro_mesh_headtd3_start_set.htm
 
Käsittääkseni tuossa setissä tulee valmiina nuo mesh head -kalvolliset padit ja näin ollen en tarvitsisi tuon paketin lisäksi mitään ylimääräistä voidakseni alkaa soittaa. Jos olen oikein ymmärtänyt niin mesh head -padit ovat sekä hiljaisemmat että akustisemman tuntuiset verrattuna tavallisiin sähkörumpujen padeihin. Rummut tulevat kerrostaloon ja yleensä soitan melko hiljaa joten naapurit tuskin häiriintyvät.
 
Lisäksi kiinnostaa, saako setin mukana tulevat kolme symbaalia ohjelmoitua haluamallaan tavalla, vai onko valmiiksi säädetty esim. vasemmanpuoleisen olevan haitsu, keskimmäisen olevan crash ja oikeanpuolimmaisen olevan ride? Moduulin ei tarvitse olla mikään erikoinen, ja uskon tuon TD-3:n riittävän ainakin jonkin aikaa.
 
Vielä lopuksi kysymys äänentoistosta, eli hommako toimii niin että riittää kun laitetaan kuulokkeet moduuliin kiinni ja toinen pää korviin ja eikun soittamaan? Ehdotukset muista seteistä ovat toki tervetulleita ja kiitoksia vastanneille.

 
Ainakin tuo td-3 toimii luurien kanssa ihan hyvin. Joudut tosin luultavasti kasaamaan sampleista kokonaan oman setin, mutta se on helppoa ja td3:sen samplet riittävät kyllä perussettiin ihan hyvin.
 
Homma tosiaan toimii niin, että lämäät vain kuulokkeen kiinni aivoon (huom. älä laita mono-tai stereo-holeihin, vaan kuulokeliitäntään, muutoin soundi on hissukkaa ja joudut tänne kyselemään:))
 
Rolandin moduuleissa liitäntäpaikkoja voi vaihdella - ainakin jonkin verran - eli esim. rideä ei tarvitse käyttää. Muistaakseni td3:sessa on tilat kolmelle tomille, kahdelle crashille, sekä tietenkin haitsu, ride ja snare ja BD-paikat.
 
Noista millennium-jutuista en tiedä mitään, joten en osaa sanoa, millainen kosketusherkkyys niissä on ja miten paljon meluavat. Eikö kannattaisi samantien ostaa koko setti Rolandia? Esim. TD3-setin saat alle tonnilla thomannilta ja siinä ainakin kosketusherkkyys on ihan ok, eli ghostaus ja aksentointi ym. onnistuvat. On näet äärimmäisen vittumaista tilata sumpussa sähkösetti ja huomata, etteivät triggerit reagoi ghosteihin ym, vaan vaativat suht.kovan mällin toimiakseen. Ainakin joissakin Yamahan mesh headeista on ollut tämä ongelma...
Arvoisat lyöjät: tottelemattomia VEDETÄÄN TURPAAN! (kyltti Helsingin konservatorion rumpuluokan seinällä joskus 2000-luvun alussa)
Peicco
13.03.2007 08:41:25
http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=153843
 
Toi on edukas. Jää vielä 300e jonka voit sijoittaa johonkin mesh-kalvon virveliin.
Mikään ongelma ei ole niin monimutkainen etteikö sitä voisi juosta karkuun.
fifehole
14.03.2007 08:55:00
 
 
Mutta jos et halua ostaa sikaa säkissä, torilla on oikein edulliset(900€) Millennium MPS-300/Alesis DM 5 myytävänä. :D Huhu huh, on kovemmanluokan kauppamies! Mutta myyntiargumentit on kohallaan! ;)
Head for an eye
Peicco
14.03.2007 08:59:41
Mutta jos et halua ostaa sikaa säkissä, torilla on oikein edulliset(900€) Millennium MPS-300/Alesis DM 5 myytävänä. :D Huhu huh, on kovemmanluokan kauppamies! Mutta myyntiargumentit on kohallaan! ;)
 
Juu. Ei se hölmö ole joka pyytää vaan maksaa. Tota settiähän myydään kaupassa alle 600 euron...
Mikään ongelma ei ole niin monimutkainen etteikö sitä voisi juosta karkuun.
Timi
14.03.2007 19:01:15
Moi!Saku myy satsia jotai 330 egee ja lähtö ollut pall enempi.
Kylmän viileesti!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)