Studiotyöskentely ›

Täällä oli joskus hyväkin topic asiasta mutta en nyt edes haulla löytäny.
 
Eli, miten saa parhaimman lopputuloksen kun siirtää c-kassuja cd:lle.
 
Kohinanpoisto on makuasia, ja ainakin mun nähdäkseni se syö kasettisoundista jotain olennaista. Muutenkin näkisin kasettisoundin "modernisoimisen" plugeilla olevan pitkässä juoksussa sekä turhaa että haitallista, vaikka aluksi kuulostaisikin "paremmalta".
(Lainausmerkkien välissä olevat sanat lausutaan ääntä värisyttäen. :-) )
 
Kasetit menevät pilalle ajan kanssa lähinnä siksi, että nauhan liima kuoleutuu ja äänipäätä vasten painautuva tyyny likaantuu tai kovettuu. Oma ratkaisuni äskettäin kun digitoin cd- ja vinyylijulkaisua varten muutamankymmentä 25-27 vuoden takaista halpaa kasettia oli ottaa paras mahdollinen dekki, demagnetoida äänipäät ja pestä ne huolella isopropanolilla ja sen jälkeen varovasti laittaa kasetti koneeseen ja äänittää koneelle kertaakaan pysäyttämättä. Ilman mitään kelailuja tai koekuunteluja - varmana tietona että rauta rapisee nauhasta koko ajan joten ensimmäisen kuuntelun on oltava "se otto".
 
Jotkut suosittelevat lisäksi ostamaan yhden parasta mahdollista laatua olevan kasetin "kuoriksi" joihin sitten laitetaan kulloinkin siirrettävä nauha. Tällä tavalla ainakin tyyny ja nauharata ovat puhtaat ja kunnossa - mä en tähän lähtenyt koska pelkäsin turmelevani ohuet nauhakiekot niitä irroittaessani. Tyynyjen kunnon tarkistin kyllä.
 
Kasetissa on yleensä aika hyvä kompressio jo valmiiksi, joten kunhan RMS-taso huitelee kivasti keltaisen rajalla eikä signaali missään vaiheessa klippaa punaiselle, on luvassa jo varsin toimivaa materiaalia. Jälkikäteen voi laskea (eli nostaa) biisikohtaisesti ylimmät piikit vaikka -0,3dB -tasolle niin kuulostaa jo aika hyvältä.
 
Kasettien masterointi aidon kuuloisiksi levyiksi olikin sitten oma ongelmansa, ja pehmeänsuttuisen soundin vaaliminen vaati huomattavaa askelta taaksepäin nykyaikaisista masterointimetodeista. Esimerkiksi puhtaimmankin kompressorin käyttö todettiin varsin arveluttavaksi vaikka käytössä oli vain parasta mahdollista ammattimasterointikalustoa, ja sekin enimmäkseen rautana eikä plugeina, plugipuolella yleisesti hyväsoundisella Voxengo Elephant -limitterillä nollatasoa laskiessa taas oli aivan laskentamallista kiinni koska signaali kadotti lämpönsä, ja näin siis vaikka varsinaista limitointia ei edes esiintynyt.
 
Lopulta mentiin aivan kieli keskellä suuta alkuperäisen tallenteen ehdoilla.