Laulaminen ›

Keppimiehen sanonta, että lihasten pitää "toimia" on mielestäni hyvä ilmaisu.
 
En mielellään käytä sanaa jännittäminen hengityksen yhteydessä, koska se voi johtaa puristeisuuteen ja väärien lihasten aktivoitumiseen. Enemmänkin sellainen samanaikainen napakkuuden tuntu (=jotain elämää siellä lantion pohjassa on, eikä pelkästään vatsapuolella, vaan yhtälailla selän puolella), ja laajeneminen (sivulle päin) ovat omia tuntemuksiani. En ikinä ajattele jännittäväni mitään. Jos ajattelisin jännittäväni vatsalihaksiani, käy niin, että jännitän päällimmäisiä vatsalihaksia, enkä suinkaan syviä vatsalihaksia, jotka ovat niitä, mitä hengittämisessä tarvitaan.
 
Syvät vatsalihakset, joista suurin hengityksessä tarvittava lihas on syvä poikittainen vatsalihas (ns. six-packin alla), saadaan houkuteltua toimimaan erilaisilla harjoituksilla. Näistä yksi on soinnillinen S (yleinen esim. saksankielessä). Soinnillista ässää ei yksinkertaisesti pysty tekemään ilman, että lantionpohjalihaksissa tuntuu jotain "elämää". Kokeilepa surista pitkään soinnillisella ässällä ja tunnustele, missä se tuntuu!
 
Itse olen kantapään kautta kokenut ja myös huomannut joissakin laulajissa, että hengityselimistöä ei voi käskyttää, vaan se pitää "huijata" mukaan. Ajatukset siitä, että "nyt käytän syvää vatsalihasta", eivät vain yksinkertaisesti auta. Tai ajatus "nyt levitän kylkiäni" johtaa helposti ns. kylkien fiksaatioon, jossa kyljet pidetään väkisin auki, ja koko yläkroppa muuttuu jäykäksi ja laatikkomaiseksi, asento muuttuu tinasotilasmaiseksi. Liian usein näkyy hirveästi yritystä hengittämisessä, joka johtaa kaikin puolin epäluonnolliseen ja joustamattomaan asentoon, ja laulaja on lopulta kuin seipään niellyt, jännitykset sekä laulamisen/hengittämisen vaikeus näkyy ihan kasvojen ilmeistäkin.